Jogpan vieraanvaraisuus. — Jäniksiä. — Vuoriselänne Rakstalja
Mansarovar-järvien välissä. — Toinen ryövärijoukko. — Valokuvauskone
toisessa ja kivääri toisessa kädessä. — Pikavalokuva. — Pelkurijoukkoa.
— Ryöväri kuningatar. — Kahden jaakin osto.
Kapean laakson kautta kuljimme Paholais-järveä kohti. Kun me vähän
matkan päässä järven rannalta pysähdyimme syömään, tein minä
hypsometrin avulla muutamia pituus- ja leveysmittauksia ja huomasin
samalla, että kun ilma oli 64° Fahr. niin vesi kiehui 185°.
Olin juuri korjannut koneeni pois ja loikoilin selälläni auringossa,
vähän matkaa miehistäni, kun luulin näkeväni jonkun liikkuvan.
Kavahdin heti pystyyn ja näin hartiakkaan Tiibettiläisen hiipivän
suoraan minua kohti, selvästi aikoen viedä Mannliher-kiväärin minun
huomaamattani. Onnettomuudeksensa ei hän ollut tarpeeksi liukas
liikkeissään, jotenka ainoa saaliinsa oli aika selkäsauna kivääristäni.
Hän oli yksi niitä ryöväreitä, jotka aamulla olimme nähneet ja hän
oli luultavasti seurannut ja vakoillut meitä koko ajan. Toinnuttuaan
ensi hämmästyksestään, kysyi hän mitä viattomimmasti, enkö minä
tulisi hänen ja hänen kumppaninsa telttaan yöksi. He kestitsisivät
minua oikein kuninkaallisesti; mutta minä en vastaanottanut dakun
vieraanvaraisuutta, ja hän meni jotenkin pitkänaamaisena takaisin.
Jatkoimme matkaamme pitkin Rakstal-järven rantaa. Täällä oikein vilisi
jäniksiä, ja minä ammuin useita. Pitkin rantaa näimme jälkiä siitä,
että vesi ennen on ollut korkeammalla kuin se nyt oli.
Marssimme kestäessä tuli monta eri heimoista Tiibettiläistä meitä
vastaan. Kun he kaukaa meidät näkivät, lähtivät he tavallisesti pakoon,
ajaen lammas- ja jaakkilaumojaan edellänsä. Pari heidän naisistaan
ei kuitenkaan ne pahalta löyhkäsivät. Kielsin heitä lähestymästä
meitä, sillä vaikkeivät he suinkaan olleet kauniita — toinen oli vanha
ja hampaaton, toisella oli sisiliskon näköinen nahka — koettivat
he kuitenkin tosiaan houkutella meitä telttaansa, luultavasti
valmistaakseen miehillensä tilaisuuden meitä ryöstämään. Minun mieheni
eivät kuitenkaan hurmaantuneet heidän naurettavista puheistaan ja
eleistään, ja minä kiirehdin kulkua, päästäkseni niin pian kuin
mahdollista tästä ilettävästä seurueesta.
Neljä Tiibettiläistä yritti riistää Khanden Singiltä hänen kiväärinsä,
mutta saivat häneltä semmoisen löylytyksen, etteivät suinkaan hevin
sitä unohda, ja seurauksena oli, että pääsimme rauhaan siksi päiväksi.
Khanden Sing ampui mustaa sutta, joka kulki ihan leirin sivutse; ja
minä keksin, noin 30 m. järven pinnan yläpuolella, vuorenkupeeseen
painuneena kerroksen tavattomia maadunnaisia, joita en suureksi
mielipahakseni voinut kaivaa pois ja viedä mukaani.
Ollen melkein varmat siitä, että dakut meitä vakoilivat, koetimme
johdattaa heitä harhaan, pystyttämällä leirimme jo ennen auringon
laskua. Me sytytimme kuitenkin vaan komean tulen ja lähdimme taas
liikkeelle heti pimeän tultua hapuillen eteen-päin moniaita kilometriä,
kunnes me korkealla vuorenrinteellä löysimme paikan, jonka pidimme
turvallisena. Lunta satoi taas yöllä, joten meillä herätessämme oli
jääpuikkoja parrassa ja silmäripsissä, mutta ei tämä estänyt meitä
muuten voimasta erinomaisesti.
Minun onnistui monelta kohdalta tarkastettuani päästä siitä selville,
ettei Rakastalja Mansarovar-järvien välinen vuoriselänne ole mistään
kohdasta poikki, ja ettei vesi missään kohdassa yhdistä näitä molempia
järviä. Jos ei ota lukuun pientä notkoa selänteen koskipaikalla,
on koko selänteen keskikorkeus 297 m., ja tämä seikka on kylliksi
kumoamaan sen väitteen, että molemmat järvet olisivat yhtenä.
Alkuasukkaat todistivat myös, ettei niillä ole yhteyttä keskenään,
joskin yllämainittu notko näyttäisi osoittavan tämmöisen yhteyden
kaukaisessa muinaisuudessa olleen. Tämän notkon alin kohta on enemmän
kuin 118 m. ylempänä Rakastal-järven pintaa.
* * * * *
Juuri ennenkuin lähdimme Rakstalin rannoilta, olin saanut ostaa
kaksi isoa, kelpo jaakkia. Asianlaita oli nim. näin: eräs toinen
daku-joukko oli nähnyt meidät ja koetti parastaan meitä saavuttaakseen.
He ratsastivat pienillä kotimaisilla hevosilla ja ajoivat nelistäen
muutamia kymmeniä jaakkia edellänsä, aika vauhtia kukkulaa alas meitä
kohti. Ymmärsin, että he olivat ryöstö hankkeissa. Komensin mieheni
pysähtymään, josta he joutuivat peljästyksestä ihan suunniltaan.
Ryövärit jättivät jaakit kahden naisen huostaan ja laukkasivat
meitä kohden. Muut mieheni paitsi Khanden Sing ja Mansing olivat
peljästyksestä kankeat.
Minä menin, toisessa kädessä kivääri, toisessa valokuvauskone,
empimättä ryöväreitä vastaan, hyvin tietäen, että he vanhanaikaisilla
kivääreillään tarvitsevat pitkän ajan sytyttääksensä luntun
ja lauastakseen. Sitä paitsi on heidän melkein mahdoton ampua
hevosenselästä, kun heidän pyssynsä ovat raskaat ja kömpelöt.
Minä käänsin valokuvauskoneeni tarkoin heitä päin ja odotin,
kunnes olivat sopivassa etäisyydessä. Kun he olivat n. 30 askeleen
päässä ja olivat astumaisillaan hevosen selästä maahan, napsautin
konettani, heitin sen nopeasti syrjään ja nostin samassa kiväärini
silmälleni. Sitten käskin heidän laskemaan aseensa ja tähtäsin tarkoin
Mannliher-kiväärilläni.
Taipuvampia ja nöyrempiä rosvoja tuskin saattaa ajatella. Heidän
pyssynsä lensivät samassa silmänräpäyksessä olkapäiltä maahan, samoin
myös heidän jalokivillä koristellut miekkansa. He laskivat polvillensa,
ottivat lakit päästänsä ja pistivät koko kielensä ulos suustaan.
Kiireesti otin heistä tässäkin asennossa pikavalokuvan.
Khanden Sing oli saanut toimeksensa vartioida tavaroita, mutta hän
oli muuttanut Mansingin sijaansa ja seisoi nyt kiväärinensä minun
rinnallani. Samassa ajaa karahutti muuan vaimo ratsain; hän oli
nähtävästi vimmastunut miesten pelkuruudesta ja tahtoi nyt itse
osoittaa urheutta. Hän hyppäsi maahan hevosensa selästä, kirkui
kamalasti, pui nyrkkiänsä miehille, suu raivoisan vaahdossa ja sylkien
polvistuneita miehiä. Käskevällä äänellä antoi hän nyt ohjeitansa ja
osoitti levottomasti minun tavaroitani, mutta hänen sanansa eivät
näkyneet mitään vaikuttavan maassa mateleviin miehiin.
Minä menin hänen luoksensa, taputtelin olkapäälle, pistin kolikon
kouraan ja tukin siten hänen suunsa. Hän sieppasi rahan ja rupesi
kiillottamaan sitä turkkinsa liepeeseen. Hän tyyntyi heti, kurkisteli
rahaa, tuijotti tulisilla silmillään minuun ja — pisti ulos kielensä
suusta, siten osoittaen kiitollisuuttaan.
Kahi ja Dola, jotka hyvästi ymmärsivät Tiibettiä, kutsuttiin nyt
puhuttelemaan heitä minun puolestani, mutta molemmat vapisivat niin,
että tuskin voivat kävellä, vielä vähemmin puhua. Vasta hetken
perästä, nähtyään että nämät, heidän mielestään kauheat rosvot, olivat
täydellisesti minun vallassani, tointuivat he niin paljon, että
kykenivät tulkeiksi.
"Sano heille, että tahdon ostaa heiltä muutaman jaakin ja hevosen. Minä
maksan kunniallisesti."
"He sanovat sen mahdottomaksi. Jos _tarjumi_ saa sen tietää, hakkaa
hän heiltä pään poikki. Yhden tai pari jaakkia saattavat he kuitenkin
sinulle myydä."
"Sangen hyvä. Mitä he vaativat niistä?" — "Kaksisataa hopearupla.
Mutta, sahib", sanoi Dola, "älä anna heille enemmän kuin neljäkymmentä!
Siinä on sittenkin enemmän kuin niitten arvo on. Hyvä jaakki maksaa
kymmenestä kuuteentoista rupiin."
Kun olimme kolme tai neljä tuntia kauppaa hieroneet, jolloin rosvot
olivat laskeneet 200:sta 40:neen rupiin ja minä taas 20:stä rupista
mennyt 40:neen, sovimme lopultakin hinnasta. Rosvot eivät kuitenkaan
olleet tyytyväiset, kun kaksi heidän parhaita jaakkejansa jäi minun
omaisuudekseni. Koetin sentähden tyydyttää heitä sillä, että ostin
heiltä kuormasatuloita ja muutamia muita kaluja. Antoivatpa he minulle
teetäkin ja sambaa. Mutta tuo intoisa nainen silmäili yhä vaan
levottomasti minun tavaroitani, ja hänen himonsa minun omaisuuteeni
näkyi kasvavan, kun hän näki minun maksavan jaakit. Mutta minäkin kahta
suuremmalla tarkkaavaisuudella silmäilin kapineitani enkä hetkeksikään
jättänyt kivääriä käsistäni, samalla kun pidin huolta siitä, ettei
kukaan takaapäin päässyt minua liiaksi likelle.
Me laskimme nyt rahat, yhteensä vähän päälle 50 rupia ostamistani
tavaroista: jaakit, kuormasatulat y.m. Jokainen erityinen rahakappale
kävi miehestä mieheen, laskettiin, tarkastettiin ja lähetettiin
taas samoilla tempuilla samaa tietä takaisin tulemaan. Aika ei
ole Tiibetissä rahaa, enkä suinkaan liioittele, että tämän pienen
rahasumman laskeminen ja tarkasteleminen vei aikaa kaksi tuntia. Ja
niin vihdoinkin saimme molemmat jaakit: toinen tavattoman suuri,
pitkäkarvainen ja musta, toinen samoin musta, väkevä ja pitkäkarvainen,
mutta kesyluontoisempi.
Nyt meidän täytyi opetella saamaan ne nousemaan ylös, vetämään köyden
niitten sieramien läpi ja kiinnittämään kuormasatulat. Tämä oli
kylläkin kovaa työtä, mutta emme hellittäneet ennenkuin ne temput
osasimme.
Erosimme hyvinä ystävinä. Rosvot käyttäytyivät erinomaisen hyvin, ja
minä ajattelin itsekseni, että Tiibetissä mieluummin olen tekemisissä
rosvojen kuin korkean virkamiehen kanssa.