Neuvottelu. — Vaaroja lumessa ja jäässä. — Thar ja ghural. —
Vaivalloinen nousu 4,750 metrin korkeuteen. — Lumisillan kukistuminen.
— Maanjäristys. — Shokalaisräätäli. — Rahani saapuu. — Kaksi kalliota
Kalissa. — Tiibettiläinen urkkia. — Rambang. — Shokalaissoittoa. —
Tupakoiminen. — Shokalaisia naimatapoja.
Pysähdyimme Kutissa ja minä kutsuin etevimmät alkuasukkaat telttaani.
"Pääseekö ylitse", kysyin, "_Lumpija'sta_ tai sitä korkeammasta
_Mangshan_ solasta?" Edellisestä kuljetaan harvemmin, matkustettaissa
_Gyanema'an_, jälkimäinen on korkea ja hyvin vaikea sola, josta
kuitenkin on mahdollinen päästä pensaikon lävitse Rakstal järvelle
joutumatta minkään tiibettiläisen asutuksen lähittyville.
"Ei!" oli kaikkein jäykkä vastaus. "Lunta on nyt kovin paljon ja uutta
tulee yhä. Ainakaan neljääntoista päivään ei mikään inhimillinen olento
pääse vuorten yli. Joka nyt sinne menee, menee varmaan kuolemaan.
Paraimpanakin aikana, kesäkuukautena, nämä molemmat solat ovat vaikeat
ja vaaralliset. Hullutusta olisi lähteä yrittämäänkään."
Lähdin kuitenkin seuraavana aamuna omin silmin tarkastelemaan. Astelin
yleensä luodetta kohden. Kun he tämän näkivät, muuttivat muutamat
mielensä ja tarjoutuivat seuralaisikseni. Ja useissa vaarallisissa
paikoissa minulla olikin heistä paljon hyötyä. Siellä täällä pilkisti
vähän polkua lumen alta, mutta enimmäkseen kävimme pitkät matkat
hankea myöden pitkin sellaisen jyrkänteen reunaa myöden, että huimasi,
kun kurkisti sivullensa. Eilisestä seikkailustani olin käynyt
varovaisemmaksi ja hyvinkin nyt tiesin, että tuo valkea viattomuuden
kuva, tuo puhdas lumi, on mitä petollisin ystävä. Joka paikassa,
missä oli lunta, oli myös hankaluuksia. Jäätyneen lumen liukkaalle
pinnalle emme hevin uskaltaneet jalkaamme sovittaa, vaan täytyi
astua alas rantaan, joka tällä kohtaa oli ihan jää- ja lumisillan
peitossa. Menimme sen ylitse, mutta toisella rannalla tuli vähän päästä
samallainen este ja täytyi taas palata takaisin. Tätä tekoa saimme
tehdä kumminkin kuusi eri kertaa. Mutta joka kerta täytyi ensin astua
jyrkkää rantaäyrästä alas rantaan ja samoin taas toisella puolen ylös.
Jäässä oli vaarallisia rairoja eikä ollut hyvä kauvaa viipyä yhdellä
kohtaa. Kulku oli tietysti myös hyvin hidasta. Suuntasimme matkamme
Kuti-virrasta pohjoista kohden erästä sen lisäjokea, _Kambelshio'ta_,
seuraten ja leiriydyimme 3,985 metrin korkeudessa.
Kun oli vielä päivää, menin vuorille metsästämään Himalaijan
kivikauriita, _thar_ ja _ghural_(Ghuralit asustavat alempana, ovat
tavallisesti laumoissa, paitsi vanhimmat koirakset, jotka oleskelevat
enimmiten yksin. Auringon laskun aikoina näkee niitä n. 8-9 yhdessä
laitumella. Thar eli Tharo, koiras, ja Jahrdo, naaras, on varsinainen
ylä Himalaijan kivikauris. Se on harvoin 2,000 metrin, mutta usein
4,400 metrin korkeudessa. Jota korkeammalla se oleilee, sitä
tuuheakarvaisempi ja pitkäsarvisempi sen sanotaan olevan. Jyrkimmillä
vuorillakin se merkillisen ketterästi kapuelee.). Nousin 4,450 metrin
korkuiselle vuoren huipulle niillä paikoin, missä _Tongsu_ niminen
vuorivirta laskee Kutiin. Tämän jyrkän ja lyhyen lisäjoen lähteet
lienevät n. 300 metriä ylempänä kuin päävirta, jotenka siinä siis onkin
koko mahtava putous. Kalliot ovat salpietarin raottelemia, ja tharot
kuuluvat siellä halukkaasti viihtyvän.
Retkeilyni oli niin hupainen, että seuraavana aamuna lähdin auringon
nousussa uudelleen samallaiselle retkelle. Aioin sen ohessa nousta
jollekin korkealle huipulle saadakseni selville pääsyä Himalaijan
ylitse joko nyt kohta tai jonkun ajan odotuksen perästä, jos lunta
olisi ylön paljon. Nousin sitten 4,750 metrin korkeuteen vaivalloisen
kiipeämisen perästä. Ammuin tharoa, mutta tämä vaan haavoittui ja lähti
juoksemaan laajaa lumikenttää myöden ylöspäin; minä perässä. Lumikenttä
tuntui loppumattomalta, ja kun hengästyneenä lopultakin pääsin
huipulle, oli kauris silmikannon päässä.
Näköala huipulta oli tosiaan hämmästyttävä. Joka puolella taivasta
vaan sekä lunta, lunta loppumattomiin asti, ehkä satojen penikulmien
etäisyyteen. Tuolla oli _Jolinkan_ huippu yli 5,600 metriä. Kuti-virran
molemmin puolin oli lähes 6,000 metrin korkuisia huippuja. Valkea
lumipeite näytti toisin paikoin ikäänkuin vihriäiseltä; ne olivat
jäätiköitä ja vuorivirtojen lähtökohtia. Palattuani leiriin, lähdimme
kello 2 aikaan päivällä paluumatkalle Kutille.
Päivä oli ollut kuuma ja lumi oli nyt löyhempää astuskella kuin
eilen. Useita lumisiltoja oli kadonnut. Olimme tulleet virran
rannalle ja pari miestä jo lähti lumisiltaa myöden menemään ylitse,
mutta äkkiä he kuulivat kummallista pauketta jalkainsa alla. Miehet
rupesivat lujasti huutamaan ja huitomaan, ja juoksivat nopeasti
takaisin. Kiireesti käännyin minäkin ja paraiksi, sillä silta laukesi
samassa ja romahti syvyyteen pauhulla, joka ukkosen jyrinän tavoin
monikertaisesti vuorissa kaikui. Mahtavat, äsken kiinteät jäämöhkäleet
vyöryivät hurjassa virran raivossa alaspäin ja syöksyivät kauhealla
voimalla seuraavaa siltaa vastaan, niin että se vapisi tuosta rajusta
ryntäyksestä.
Kolmen päivän matkan päästä samaa tietä, jota olimme menneet, saavuimme
taas Garbjangiin.
* * * * *
Poissaollessamme oli t:ri Wilson palannut ja menin häntä tervehtimään.
Istuimme kiinalaisilla matoilla, joimme juuri teetä, ja söimme
_khapatia_, kun yht’äkkiä koko talo vapisi ja huojui, ja tee, maito ja
ruoka-astiat alkoivat sinkoilla kuin päättömät kanat sinne tänne.
Otin kellon ja kompassin ja tarkastin sysäysten aikaa ja suuntaa.
Maanjäristys oli hyvin kova aaltomainen liike etelälounaasta
pohjoiskoiliiseen suuntaan 4 min. 2 sek. ajan, 5,20-5,24 i.p.
"Olisi ollut viisainta mennä ulos, ja ihmeellistä, oli että talo pysyi
pystyssä," arvelin isännälleni katsellessa savensekaista teetämme
(kaikki katon rapinki oli nimittäin iljennyt alas).
"Ainakin tee on pelastettu!" riemuitsi tohtori, joka koko ajan oli
pitänyt teekannua lujissa nyrkeissään polviensa välissä.
Samassa syöksyi joukko pelästyneitä ihmisiä huoneeseen.
"Sahib, Sahib, mihinkä se meni"? huudettiin miehissä minulle.
"Mikä se?" kysyin innostuneilta kysyjiltä.
"Henki, joka maan alla on herännyt ja oikoo ruumistansa ja valmistaa
suurta onnettomuutta."
"Parempi, että hän oikoo omaa ruumistansa kuin meidän," nauroin
tohtorin kanssa hämmästyneille vieraillemme.
Kun sitten selitin mihin suuntaan maanjäristys oli käynyt,
rauhoittuivat he, arveltuansa sen menneen Himalaijan toiselle puolen.
Shokalaisten mielestä maanjäristyksen vaikuttaa paha henki, joka
jättiläiskäärmeenä asuu maan alla. Rytinä ennen maanjäristystä on pahan
hengen haukottelemista herätessään, ja täräykset ovat hänen ruumiinsa
oikomista. Täydellisesti herättyään syöksee hirviö johonkin vissiin
suuntaan, tekee suurta vahinkoa ja tappaa ihmisiä, puhumattakaan, että
se kauhua tuottaa niin ihmisille kuin eläimille y. m.
Näissä hulluissa kuvitteluissa on kuitenkin hupaista huomata sitä
Shokalaisten havaintoa, että maanjäristys "syöksee" ja kulkee johonkin
suuntaan; samoin ovat he havainneet myös raskaan ilman-painon ennen
maanjäristystä, jättiläinen on näet ennen heräämistänsä tuskan hiessä.
Muutaman kuukauden päästä palattuani taas ihmisten viljoille sain
tietää, että kova maanjäristys oli juuri samana päivänä tuntunut koko
Intiassa ja varsinkin Kalkutassa tehnyt tavattomia vahingoita.
Heti Garbjangiin palattuani teetin itselleni teltan tiibettiläistä
mallia ja sinikoristeisen. Tämän samoinkuin ruumiin-mukaisen
nepalilaisen pukuni teki sama juoppo räätäli. Olin antanut
hänelle vaatekankaan, mutta en saanut häntä ottamaan mittaa, ja
odotettuani kuusi päivää, jolla aikaa hän joka päivä piti minulle
"salaam-serenaatia", saaden siitä maan tavan mukaan aina kolikoita,
ylisti tilaansa ja lupasi lupaamistansa, tartuin miehen korviin ja
pudistelin häntä pikkuisen. Mies lupasi illaksi vaatteet valmiiksi; ja
oikein: puku tuli ja sopi erinomaisesti aivan kuin olisi mitan mukaan
tehty. Mies oli tietysti neroa täynnä.
— —
Eräänä päivänä kun käyskentelin kylän autiolla ulkopuolella, tuli
vastaani kolme miestä paljastetut sapelit kädessä. Ne heiluttivat
kömpelösti aseitansa ja huusivat rajusti "rupija, rupija!" (rahat,
rahat!). Luulin heitä rosvoiksi ja heistä piittaamatta jatkoin
kävelyäni. Tämän nähtyänsä rupesivat miehet laukkaamaan kylään.
Palattuani sainkin tietää, että nämä ryövärien näköiset miehet ne
juuri toivat minun rahojani Almorasta, ja että Anti Ram Sali minun
tilauksestani lähetti rahani "rikottuina" 1,800 rupia hopeata, kahden
ja neljän _annan_ kappaleina (i rupia 16 annaa). Suuri osa yöstä kului
niiden laskemiseen ja rulliin käärimiseen (10 rupia rullaan).
Keskellä Kali-jokea aivan Garbjangin kylän alapuolella on kaksi suurta
kalliomöhkälettä. Nämä ovat kyläläisten alituisena "silmämääränä". Jota
syvemmällä ne ovat vedessä, sitä enemmän on lumi sulanut Kumaonissa
Jolinkan, Lumpija, Mangshan ja Lippu ja Nepalin _Tinker_-solista, ja
sitä helpompi on niistä silloin pääsy. — Minun siellä ollessani olivat
nuo kalliot kuivilla, vaikka tosin vesi yhtä mittaa nousi.
Pitkän ja yksitoikkoisen odotusaikani kuluessa sattui jokunen puoliksi
hupainen, puoliksi harmillinen tapaus.
Sittenkun Jong Pen Taklakotista kerran oli saanut vihiä minun
matkasuunnitelmastani, vaanivat hänen urkkiansa tarkoin kaikkia minun
toimiani. Niitä kulki joka päivä Garbjangin ja hänen olopaikkansa
välillä vieden aina uutisiansa meiltä; ystäväni ilmoittivat myös
aina minulle, milloinka uusi urkkia oli saapunut. Eräs sellainen
tiibettiläinen rehjale tunkeutui kerran minun huoneeseeni asti
ja puhutteli minua röyhkeästi. Koetin alussa kohdella häntä
ystävällisesti. Mutta hän kävi yhä hävyttömämmäksi ja näyttääksensä
mikä pöpö hän oli, julisti hän kaikkien saapuvilla olevien Shokalaisten
kuullen, että se maa, jonka päällä minä nyt olin, on Tiibetin
eikä ensinkään Englannin aluetta. Englantilaiset olivat tänne
tunkeutuneet ja ainoastaan Tiibettiläisten armosta saivat täällä
olla. Englantilaiset tiesi hän olevan pelkuria raukkoja, pelkäävät
Tiibettiläisiä ja ainoastaan Shokalaisparkoja he uskaltavat ahdistaa.
Tuo meni mielestäni jo liian pitkälle ja olisi ollut epäviisas-
takin jättää noin pöyhkeitä sanoja rankaisematta. Iskin siis miehen
hiuspalmikkoon kiinni, pyöritin siitä toisella kädelläni muutaman
kerran ja toisella taoin miehen selkä- ja pää-puolta. Kun päästin
hänet, heittääntyi vaivainen maahan ja kädet pystyssä pyysi armoa.
Päästääkseni kerran Tiibettiläiset erehdyksestänsä, pakotin miehen
kielellänsä nuolemaan kengännauhojani. Sen tehtyänsä aikoi mies mennä
käpälämäkeen, vaan minä pyöräytin häntä vielä kerran palmikosta ja
potkasin pihalle.
Mutta urkkia ei vielä niin vähällä päässyt. Kun hän solui rappuja alas,
osui Khanden Sing siihen, ja kun hän oli kuullut minun sanovan "je admi
bura krab (tuo on hyvin huono mies)," karasi Khanden Sing kuin kissa
hänen kimppuunsa. Vihattu Tiibettiläinen sai nyt oikeaan ja vasempaan,
niin että tempun ties, aikoipa kivittääkin häntä ja olisi laahannut
häntä palmikosta pitkin pihaa, ellen minä olisi ehtinyt väliin.
— —
Omituinen laitos on Shokalaisilla _rambang_, josta jo edellä olen
maininnut. Rambang on kokous- eli seurustelupaikka, jossa seudun
naima-ikäinen nuoriso kokoontuu tuttavuutta tekemään, mutta öisin.
Joka kylässä on ainakin yksi sellainen. Rambang on seudun arvokkainten
miesten suojeluksen alaisena, ja nämä pitävät rambangia hyödyllisenä
laitoksena avioliittojen rakentamiselle.
Rambang-huoneet ovat joko kylässä tai vähän ulompana kahden kylän
välillä. Isäntäväkeni seurassa kävin useissakin tällaisissa huoneissa
ja ne olivat minusta erittäin mukavia; arvelen myös, että rambang on
järkevä ja Shokalaisille sopiva laitos. Keskellä huonetta oli suuri
tuli ja sen ääressä yli ympäri seiniä istui parittain miehiä ja naisia
iloisesti keskustellen ja muuten sangen siivosti ja siveästi; naiset
kehräsivät villoja. Myöhemmällä kuitenkin laulelivat alakuloisia
ja surunvoittoisia säveleitänsä. Shokalaisilla, niin miehillä kuin
naisillakin, on pehmeät sointuisat äänet ja säveleet tuntuivat tulevan
sydämmestä. Luonteeltansa itämaalainen shokalaislaulu hivelee kyllä
länsimaalaisenkin korvaa, ei tosin taiteellisesti muodostuneella
tekniikalla tai nopeilla vaihteluilla, vaan tunteellisuudellaan ja
todellisuuden kuvaamisellaan. Enimmän miellyttivät minua vuorolaulut,
joita poika ja tyttö yhdessä erältänsä lauloivat. Kaikkien laulujen
pohjana oli valittava sävel, ja äänen aaltoileminen niissä on niin
salaperäisen viehättävää, että se väkisinkin vie mukanansa ja
liikuttaa. He laulavat ainoastaan silloin kuin heitä haluttaa laulaa,
ei koskaan muita miellyttääksensä, ainoastaan tunteittensa tulvan
paisuessa.
Heidän rakkaudenlaulunsa alkavat tavallisesti tunteellisella
esityksellä ja muuttuvat sitten vasta oikein lauluksi. Tahti on
säännötön, ja vaikka laulussa onkin jonkinlaista poljentoa, rytmiä,
laulaa kukin laulaja kuitenkin niin persoonallisesti omituisella
äänenväreellä, että se kulloinkin tuntuu melkein uudelta laululta.
Ensi- kertaa kuullessa shokalaislaulua on juurikuin kuulisi jotakin
tila- päisesti sepitettyä. Lähemmin tarkatessa huomaa kuitenkin, että
eräät aiheet, vaihtelut ja väreet alinomaa toistuvat, eikä vain yhdessä
laulussa, vaan kaikissa. Sama valittava väre on kaikissa perusaiheena,
ja se lienee ikivanhaa syntyperää. Eri tahti ja kunkin laulajan oma
persoonallisuus antavat laululle sen omituisen luonteen.
Muuan omituisuus on shokalauluissa, samoinkuin monissa muissa
itämaalaisissa sävelmissä, se, että niissä ei ole sopusointuisaa
loppua, laulu loppuu äkkiä keskellä säveltä, omituisesti räikeällä
äänen painolla. Ainakin minun korvaani se tuntui pahalta. Samallaisia
katkoloppuisia ovat useasti heidän karkelonsakin soittoineen. Mitään
tyydyttävää selitystä tähän en saanut. Eihän laulaja jaksa iankaiken
laulaa, sanottiin, eikä sillä ole väliä kuinka hän lopettaa. Äkillinen
laulun ja soiton (ja karkelon) lopettaminen pidettiin sopivana myös sen
vuoksi, että kuulia siten pikemmin joutui luonnolliseen tilaansa, jos
sävel häntä olisi hurmannut. Erittäin viehättävää oli näissä lauluissa
se puoli, että laulaja ei koskaan koettanut laulaa korkeampia ääniä
kuin mihin hänen äänivaransa riittivät.
Miesten laulelut olivat valittavampia ja tunteellisempia kuin naisten
ja ajatuksen puolesta vaihtelevampia kuin naisten vilkkaat, enemmän
yksijonoiset tunteiden kuvailut. Rakkauden laulujen sanat olivat
enimmästään tilapäisiä ja meidän sivistyksemme mukaan verrattain
keveitä; mutta heidän kotimaansa omituisissa oloissa ne eivät minua
oudoksuttaneet, vaikkei minun niitä tässä sovikaan esittää. Laulaessaan
laulaja tavallisesti nostaa valkean huppuliinansa tai turpaaninsa
kulman korvansa kohdalle.
Kaikki polttivat tupakkaa, kukin pari samasta piipusta. Valkea alkoi
vähitellen hälvetä ja huonetta valaisi nyt ainoastaan muutamat
tervakset, seinänrako pihtinä. Aamupuoleen rupesi seuraa unettamaan ja
kaikin menivät yhä parittain ja vaatteet päällä olki- ja heinävuoteille
makaamaan. Pitkässä rivissä sitten rauhassa maattiin, kun minä palasin
asuntooni.
Näissä kokouksissa on shokalaistytöillä säännöllisesti tilaisuutta
seurusteluun nuorten miesten kanssa. Ja sillä aikaa kun tyttö puuhaa
valintaansa, puuhaa hän myös ahkeraan tulevan kotonsa varalta,
rukkinensa j.n.e. Kun nuori pari vihdoin aikoo mennä naimisiin, lähtee
kosia parhaassa puvussaan aiottuun appelaansa vieden muassaan viiniä
(_khökti_), kuivattuja hedelmiä, erinkaltaisia leivoksia (_ghur_ ja
_miseri_) ja paistettuja maisia. Jos ylkä katsotaan kelvolliseksi,
saa hän hyvän kohtelun tytön vanhemmilta ja häntä kestitetään mitä
parhaiten. Asia päätetään nyt ja ylkä maksaa apellensa jonkun summan,
joka vaihtelee 5-100 rupin välillä, sillä niin on maan tapa kunnon
perheiden kesken. Tuota summaa sanotaan "maitorahoiksi", koska se muka
vastaa tytön kasvatukseen pantuja kustannuksia.
Häät ovat hyvin yksinkertaiset. Hääkakko, _delang_, leivotaan ja
kummankin perheen kutsutut vieraat syövät sen. Jos ylkä tai morsian
kieltäytyy syömästä dclangia, ei naimisesta tule mitään. Jos kaikki
syövät siitä, mutta sitten syntyy riitaa, kutsutaan kaikki häävieraat
todistamaan, että avioliitto on tapahtunut. Usein kuitenkin jätetään
koko hääkakon syönti sikseen, ja avioliitot pidetään silti uskollisesti
ja ovat sentään onnellisia.
Avioliiton rikoksesta rangaistaan rikollinen piiskalla ja kaikki väki
hyökkää vanhempain huoneeseen ja ryöstää sieltä kapineet, tavarat ja
viljavarat. Eläimet tavaroineen otetaan myös ja annetaan loukatulle
korvaukseksi. Välistäin tapahtuu, että rikoksellisen viattomat
sukulaisetkin saavat kyläläisiltä selkäsaunan, joskus kuoliaaksi asti.
Nämä ankarat menot ylläpitävät pienen yhteiskunnan tavat puhtaina ja
kunniallisilla, vaikka ne ovatkin kyllä alkuperäisiä. Harvoja lapsia
syntyy avioliiton ulkopuolella, paitsi joitakuita rambanglapsia, mutta
sellaisen lapsen syntymä pidetään sellaisena häpeänä, että sitä asiaa
ei taideta ottaa todistukseksi rambangin yhteiskunnallista arvoa
vastaan.