Toivioretkeläinen Mansarovar-järveltä. — Vuorien henget. —
Suojeluskeino niitä vastaan. — Tiibettiläinen leiri. — Rajivari. —
Vesiputous. — Vesimyllyjä. — Maanteitä ja kauppateitä. — Dholi-joki.
— Vaivalloinen tie rotkossa. — Jäätiköltä. — Kolme vuorenharjannetta
ynnä niitten huiput. — Darma-, Johar- ja Painkhanda-alueet. — Englannin
vallan korkein vuorenhuippu. — Luonnonrajoja.
Palattuani Askoteen näin, kerran kulkiessani kaupungissa Jagat Singin
seurassa, pitkän, laihan olennon tulevan eräästä matalasta kivivajasta
ihan linnan lähellä.
"Mikä tuo on?" kysyin oppaaltani.
"Se on fakiiri, joka äsken on palannut toivioretkeltä pyhälle
Mansarovar-järvelle Tiibetissä. Monet noista uskonkiihkoilioista
kulkevat suvisin tätä tietä pyhiinvaellusretkillänsä."
Uteliaana menin tuon kummallisen miehen pateille. Hän oli runsaasti yli
puolentoista metriä pitkä mies; hänen tuhkalla siroitetun, riutuneen
ruumiinsa oli samainen tuhka muuttanut päältäpäin kamalan näköiseksi;
iho oli nimittäin ihan tuhkanharmaa. Minä kutsuin häntä päivänvaloon.
Hänen tavattoman pitkät hiuksensa oli palmikoittu pieniksi palmikoiksi,
jotka turpaanin tavoin ympäröisivät hänen päätänsä. Hiukset oli
värjätty valkoiseksi ja pitkä, ohut parta oli väriltään punertava.
Silmät olivat syvään päähän painuneet. Otsa ja posket oli maalattu
paksulla valkoisella värillä. Sanomattakin ymmärtää, että hän oli
samalla kamalan ja inhottavan näköinen. Kasvoissa oli hassun ilme,
eikä hän monta sanaa puhunut. Hän oli melkein alasti. Vyötäisillä oli
fakiiriketju ja käsivarressa, kyynäspään yläpuolella, lasihelminen
rengas. Keskiruumiin ympärillä oli puukuulista tehty vyö ja kaulassa
palmikoitta karvanauha. Päivät pääksytysten vyori hän tuhassa
ja kuritti monin tavoin ruumistansa, kaikilla näillä tempuilla
voittaaksensa pyhimyksen arvon.
Olin kuullut kerrottavan kummallisista taikaluuloista näiden
vuoriväkien kesken.
"Onkos Himalajalla vuorenhenkiäkin?" kysyin Jagat Snigiltä.
"On tietenkin", vastasi hän, "ja niistä on toisinaan hyvinkin paljon
vastusta, varsinkin muutamilla. Mutta harvoin ne kuitenkaan ketään
tappavat."
"Ne siis eivät ole ihan niin häijyjä kuin muutamat ihmisolennot?"
"Kyllä ne ovat hyvin häijyjä, herra. Ne tarttuvat raudankovilla
kynsillään nukkuvien kurkkuun ja painavat uhriensa rintaa."
"Eikö sovi ajatella, että he ovat syöneet liiaksi ja kärsivät ruuan
sulamattomuutta?"
"Ei, herra. Vuorenhenget ovat taivaaseen pääsemättömien ihmisten
henkiä. Niitä kohtaa yöaikaan metsässä laumoittain. Vuorien asukkaat
pelkäävät niitä kovasti. Ne olestavat vuorten kukkuloilla ja saattavat
ottaa kissan, rotan tai jonkun muun elävän muodon. Niiden sanotaan
usein muuttavan hahmoansa. Missä ei mikään ihmisjalka pääse käymään,
vuorilla ja rotkoissa tahi tiheässä luhdassa, siellä henget hyörivät.
Mutta usein jättävät ne piilopaikkansa ja etsivät ihmisiä. Ne, joita
nämät henget riivaavat, vaipuvat tavallisesti puolitainnuksiin ja
ääntelevät silloin selittämättömiä sanoja ja kirkuvat rajusti. On
niitäkin, jotka väittävät tuntevansa taikasanoja, joilla henkiä
houkutellaan esille. Maan asujamet käyttävät tähän tarkoitukseen eräitä
keinoja suuremmalla tai vähemmällä menestyksellä. Eräs nokkoslaji on
semmoinen, että kun sen panee riivatun rinnalle, niin pahat pakenevat.
Tepsivin keino kuitenkin on, että on lyövillään henkiä tulikuumalla
raudalla. Tätä keinoa taitavat henget pelätä enemmän kuin mitään muuta."
"Onko koskaan kuultu henkien puhuvan?" kysyin minä.
"Ei usein eikä välittömästi, mutta kyllä niitten henkilöitten kautta,
joita ne riivaavat. Nämät kertovat hengistä monta kummallista juttua.
Omituiset nämät henget ovat siitä, että ne hätyyttävät ainoastaan niitä
ihmisiä, jotka heitä pelkäävät. Jos hätyytetty tekee vastarintaa,
katoavat ne".
"Onko alkuasukkailla mitään erityistä keinoa niiltä suojeluksensa
itseään?"
"Tuli on ainoa varma suojeluskeino. Joka nukkuu tulen ääressä, on
niiltä suojassa niinkauvan kuin tuli palaa."
"Tiedättekö jonkun niitä nähneen?"
"Kyllä, eräs Joga niminen mies kertoi kerran yöllä metsän läpi
kulkiessaan kuulleensa äänen, joka huusi häntä nimeltään. Peloissaan
pysähtyi hän, eikä muutamassa silmänräpäyksessä saanut sanaa sanotuksi.
Vapisten hän vihdoin vastasi ja heti tuli koko liuma henkiä, jotka
ivaten kehottivat häntä heitä ahdistamaan, jos hän uskaltaisi. Joga
lähti heti käpälämäkeen ja pahat henget katosivat. Kerrotaan niitten
kivittäneenkin vastaantulioita."
"Entäs te itse, Jagat Sing? Oletteko koskaan henkiä nähnyt?"
"Ainoastaan yhden kerran. Olin juuri eräänä myöhäisenä iltana
kotimatkalla linnaan, kun minä ylhäällä mäellä näin naisolennon. Oli
kaunis kuutamo-ilta. Jatkoin matkaani jyrkkää mäkeä ylös, mutta olento
seisoi samalla paikalla, täydellisesti kuutamon valaisemana. Mennessäni
siitä ohi, katsoin sinne ja näin pikimustat, aaveentapaiset kasvot,
kamalat katsella. Veri oli jähmettyä suonissani, kun tuo kamala olento
läheni. Tähtäsin siihen voimallisen iskun kepilläni, mutta keppi lensi
vinkuen läpi ilman, ketään tapaamatta. Noita oli silmänräpäyksessä
kadonnut."
"Toivoisin, Jagat Sing, että voisitte näyttää minulle jonkun näistä
hengistä. Minä antaisin paljon saadakseni niitä valokuvata."
"Te ette voi nähdä niitä aina silloin kun tahdotte, herra. On paras
että vältätte niitä. Ne ovat pahoja henkiä ja tekevät vaan vahinkoa."
Lähdin Askotesta (1370 m.) luikertelevaa tietä pitkin taajan metsän
läpi ja kuljin riippusiltaa myöden _Gori_-virran yli _Gargian_ luona
(727 m.) Tie kävi syvän, kuuman laakson kautta, jonka läpi vuolas
_Kali_-joki virtaa, kulkien meistä vastakkaiseen suuntaan ja muodostaen
rajan Nepalin ja Kumaonin välillä. Nepalin puolella näkyi kyliä ja
viljeltyjä vainioita, kun sitä vastoin Kumaonin puolella oli ainoastaan
muutama autioksi jäänyt katoton hökkeli. Nämät olivat Shokalaisten ja
Tiibettiläisten talviasumuksia, kun he kylmänä vuoden aikana muuttavat
alas näille lämpymille seuduille lammaslaumojansa paimentamaan.
Shokalaisten suviasunnot ovat korkeammalla vuoristossa, Tiibettiin
vievien valtateitten lähellä ja lähempänä Tiibetin rajaa.
Saapuessani _Kutsian_ daramsallaan, toi sanansaattaja minulle tiedon,
että rajivari, jota en saanut Askotessa tavata, nyt on täällä
uhraamassa eräille jumalille, ja että hän tulisi käymään minun luonani
keho 3 i.p. Koska minulla siis oli hyvää aikaa, menin kylpemään ihanan
vilpoiseen, mutta vuolaaseen virtaan. Uiminen ei saattanut tulla
kysymykseenkään, olipa siihen itsensä kastaminenkin jo vaaranalaista.
Virrassa kadotin jalansijan ja se vei minut kovaa vauhtia muutamia
kallioita vastaan, jotka kohosivat virrasta noin 20 tahi 30 metriä
alempana. Pääsin kuitenkin onnellisesti ylös vedestä ilman muuta
vahinkoa kuin muutamia naarmuja.
Kuivatellessa päivän paisteessa tuli luokseni lähetystö alkuasukkaita,
jotka kunnanesimiehensä (patan) johtamina kunnioittavasti tervehtien
lahjoittivat minulle maitoa, panaaneja (kiela) jättiläissuuruisia
kurkkuja (kakri) ja pähkinöitä. Nämät alkuasukkaat näyttivät olevan
paljon korkeammalla kannalla kuin alamaan Hintulaiset. He olivat
samalla notkeat ja lujarakenteiset, käyttäytyivät arvokkaasti ja
näyttivät miehuullisilta. Heidän vaalea ihonvärinsä ja tuuheat, mustat
hiuksensa tekivät heitä Espanjalaisten tahi etelä Italialaisten
näköisiksi. Heillä ei ollut ensinkään sitä teeskenneltyä käytöstä ja
petollista puhetta, mikä on niin tavallista jotka aina ovat tekemisissä
Eurooppalaisten kanssa.
Lähellä joenrantaa oli tiibettiläinen leiri, jossa oli 30 tahi 40
telttaa. Ne olivat kaikki alkuaan olleet valkoiset, mutta nyt ne
olivat savusta mustuneet. Niissä oli kaikissa miehiä, naisia ja lapsia
sekä paljon talouskapineita. Näistä herättivät huomiotamme sisälle
astuessamme varsinkin joukko kiiltäviä messinkimaljoja. Niitä oli
hajalla pitkin maata, ja telttalaisten suurimpana huolena näytti
olevan näitten astioitten kiiltävinä ja hienoina pitäminen, muusta
piittaamatta.
Teltassa ja sen ulkopuolella oli suuret kasat kaikellaista tavaraa,
vaatteitten peitossa sadetta vastaan.
Juuri kolmen lyönnillä saapui rajivari kantotuolissaan (dandy)
häntä seurasi hänen veljensä, samoin kantotuolissa. Rajivarin poika
ja perillinen ratsasti kauniilla harmaalla pikkuhevosella. Menin
auttamaan vanhaa päällikköä, joka muutama vuosi sitten oli halvattu,
pois kantotuolista. Me kättelimme sydämmellisesti toisiamme ja minä
talutin hänet vajaan, jossa me, tuolien puutteessa, istuimme minun
tavaralaatikoilleni. Hänen hienot ja kauniit piirteensä, viehättävä
käytöksensä, pehmeä ja sointuisa äänensä sekä arvokas puheensa ilmoitti
selvästi tämän miehen olevan korkeampaa rotua ja että erinomainen kyky
oli kätkettynä hänen yksinkertaiseen ja vaatimattomaan olentoonsa.
"Toivon että voitte hyvin ja etteivät matkan vaivat ole teitä liiaksi
rasittaneet. Mieleni oli paha, kun en saanut itse vastaan- ottaa
teitä Askotessa. Elävätkö rakkaat vanhempanne? Onko teillä veljiä ja
sisaria? Oletteko naimisissa? Toivoisin suuresti pääseväni Englantiin.
Ihmeellinen maa se lienee, ja niin minä sitä ihailen, että olen antanut
veljeni pojille englantilaisen kasvatuksen, ja yksi heistä palvelee nyt
kuningatar Viktorian (maharanin) valtiollisena asiamiehenä".
Vastasin hänen kysymyksiinsä niin hyvin kuin osasin, hintulaisen
sanakirjan, liikkeiden ja piirustuksien avulla. Hän puhui
asianharrastuksella ja ymmärtäväisyydellä monista meidän viime
keksinnöistämme.
Hän ihaili kovin tieteellisiä koneitani, mutta enintä huomiota herätti
kumminkin heissä minun pyssyni, revolverini ja muut aseeni, varsinkin
256° mannliherkiväärini, joka oli asetettu 594 metrin kantavaisuuteen.
Rajivari pyysi minun tulemaan takaisin Askoteen hänen kanssaan, josta
hän veisi minut metsästämään tiikereitä, karhuja ja leopaarteja. Mutta
vaikka tämä tarjous olikin hyvin houkutteleva, en kuitenkaan voinut
siihen suostua, koska minulla oli ihan toiset aikeet.
Vierailu kesti yli kolme tuntia ja olin iloinen siitä, että erosimme
hyvinä ystävinä.
Kulkiessamme syvän laakson läpi _Dharkkulaan_ päin, oli kuumuus
sietämätön, vaikka aurinko jo oli laskemaisillaan. Saavuimme
eräälle vesiputoukselle, jossa vesi suuresta korkeudesta putosi
sateenvarjon-muotoisten, sammaltuneitten stalaktiittien eli tippukivien
päälle. Kun auringon viime säteet kohtasivat putoavaa vettä, muuttui
se säteileväksi moniväriseksi sateeksi. Monet pienet sateenkaaret
lisäsivät tämän ilmiön kauneutta. Lepäsimme hetkisen tässä vilpoisassa
ja somassa paikassa. Linnut lauloivat ja apinoita leikki puissa.
Etäämmällä, siinä kohden missä joki tekee mutkan, on vuoressa kaksi
suurta luolaa. Savustuneet katot osoittavat, että ne ovat matkustavien
Shokalaisten ja Tiibettiläisten leiripaikkoja. Suuret mustapäiset ja
valkopartaiset apinat hääräsivät iloisina ja pelkäämättä kaikkialla
vallattomasti leikkien, ilakoidessaan heittävät tai vierittävät ne
kiviä ohikulkevien päälle, tuottaen monesti onnettomuuksia, kun tie
tässä on kapea ja kulkee rotkon sivua.
Ennenkuin saavuimme siihen paikkaan, missä _Tsuagar_ laskee _Kaliin_,
sivutimme monta tiibettiläistä _humli_- ja _rongpa_-leiriä.
Minä leiriydyin _Kalikan_ (noin 950 metriä) luona, jättiläispuun
juurelle, jonka oksat ulottuivat kauvaksi tien yli ja johon Intialaiset
ja minun mieheni olivat matoista ja lehteristä oksista latoneet mukavan
majan.
Kun halusin niin pian kuin suinkin päästä tuosta kuumasta laaksosta,
herätin mieheni jo kello 3 aamulla, vaikka olimme vasta myöhään illalla
käyneet levolle, ja alotimme marssimme. Menin paikoin pitkin tietä
sivutimme Shokalaisten autioita talviasuntoja, joissa oli rikkinäiset
olkikatot. Muutamissa oli kuitenkin liuskakivikatot, ja nämä ovat juuri
darma-shokalaisasuntojen varsinaisena, tuntomerkkinä.
Shokalaisten vesimyllyt olivat hyvin alkuperäisiä ja omituisia. Sangen
kekseliäs laitos pani veden kiertämään tavattoman suurta kiveä, joka
pyöri toisen kiven päällä. Vilja valui hitaasti ylhäältä laatikosta
ylemmän kiven keskelle tehtyyn reikään ja sitte molempien kivien
väliseen uurteeseen, ja niin se jauhettiin hienoksi.
Dharkhula (1055 m.) on Shokalaisten suurin talvimajailupaikka kauniilla
tasangolla. Kylässä on kaksitoista pitkää taloriviä, ne ovat katottomia
ja hyvin toistensa näköisiä ja kokoisia. Huomiomme kiintyi neljään
suureen rakennukseen kylän toisessa päässä. Yksi näistä on daramsalla.
Ne muut kaksi kivitaloa ovat koulu ja sairashuone. Ne kuuluvat
methodistien lähetysseuralle ja niitä johtaa neidet Sheldon M.D., ja
Brown sekä näitten seutujen ihmeteltävä sivistyksen eturaivaaja t:ri H.
Wilson. Saman lähetyksen majatalo on vähän ylempänä vuoren rinteellä.
Niiden kohtien välillä, jossa Nepalista tuleva _Lakka_ ja _Shakta_
laskevat Kalijokeen on _Dubart_ (noin 1,100 metriä) ja siitä noustaan
vähitellen noin 1,226 metrin korkeuteen _Relegar_-virran varrella, joka
myös on tuon mahtavan päävirran lisäjoki. Mentyäni-_Rankuti_-virran
yli, nousin yhä korkeammalle ja taakseni jäivät vuoriharjut toinen
toisensa perään virran uoman toisella puolen, kun taas Nepalin
puolella, kolmen lähimmän harjun takana, sangen korkeita ja kauniita
lumihuippuisia kukkuloita kohosi pilviä kohden. Korkein paikka tielläni
oli 1,613 metriä, jonka jälkeen taas vähän laskeuduimme ja niin
saavuimme _Khelan_ daramsallaan myöhään yöllä.
Khelan lähellä vuorenkukkulalla oli tavattoman suuri neliskulmainen
ja tornimainen kallionlohkare. Asukkaat väittivät, että sen
kiven sai liikkumaan ja pyörimään kun siihen vaan ryhtyi; toiset
kuitenkin väittivät tätä vastaan, eikä minulla ollut aikaa, käydä
sitä tarkastamassa. Kaukoputkellani katsoen näytti se kuitenkin
seisovan aivan lujalla ja vakavalla pohjalla. Harmikseni en myös
päässyt katsomaan merkillisiä lämpöisiä rikkilähteitä _Darma Gangan_
lähellä. En myös päässyt erääseen merkilliseen luolaan, jossa maasta
nousevaiset myrkkyhöyryt ovat tappaneet suuret määrät eläviä. Eri
haaroilta saamaini tietojen mukaan on luola varsin täynnä lintujen ja
imettäväisten luurankoja, kun nuo eläimet ovat tunkeutuneet tuohon
kuoleman kammioon.
Kaksi valtatietä vie Khelasta _Hundekseen_: toinen _Darma_- eli
_Dholi_-virran laaksoa myöten, toinen pitkin Kalijokea _Lippu_-nimisen
solan kautta.
Kauppatie Darmalaaksoa myöden on vähemmän käytetty kuin Lippusolan
kautta, mutta se on kuitenkin tärkeä, sillä osa lounaisen Tiibetin
intialaista kauppaa kulkee Darmashokalaisten välityksellä. Tavarat
ovat pääasiallisesti puraksia, suolaa, villoja, ja turkiksia,
kankaita ja talouskapineita. Näihin vaihtavat Tiibettiläiset hopeata,
vehnää, riisiä, pippuria, kaikellaisia helmiä ja intialaisia
teollisuustuotteita sekä _satua_ ja _ghuria_ (eräitä elintarpeita).
Darmatie on verrattain hyvä ja varma, vaikka se on vaan vuoripolku
ja vie tavattoman korkeitten paikkojen yli sekä hyvin kapeana kulkee
Dholi-joen yläjuoksua myöden, sivullaan syvät rotkot. Joen rannoilla
on monta shokalaiskylää ja uutisasutusta. Suurimmat ovat Nyu, Sobala,
Sela, Nagling, Bahling, Sona ja Tuktung (3159 m.), Dansu ja Jansu,
jossa käy silta joen yli. Koillisella rannalla on vastapäätä Dakar
_Goa_ ja etäämpänä 3090 metrin ylängöllä virtaa vuolas ja sameravesinen
_Lissar_-joki.
Dholivirta alkaa verrattain pienistä jäätiköistä koillispuolella sitä
harjannetta, joka on osa korkeampaa Himalaijaa, ja ulottuu kaakkoon
siihen kohtaan, jossa molemmat joet yhtyvät. Syöksyessään ottaa se
lisäjoiksensa useita jäätikkövirtoja, joista _Kats'in_ lumikentältä
ja _Nui'n_ jäätiköltä lähteväiset ovat suurimmat. Dholi virtaa
luikerrellen kallioitten välissä ja rotkoissa, ensin kaakkoon, sitten
etelään ja lopuksi lounaaseen päin, kunnes siihen yhtyy luoteesta
tuleva Lissar.
_Tiang, Sipu_ (noin 3,460 m.) ja _Markha_ ovat suurimmat, shokakylät
Lissarin varrella.
Markhasta lähtee polku, joka yhdistää Lissar ja _Gori_-laaksot.
Noustessa Lissarin länsipuoliselle korkealle harjulle, kuljetaan,
pitkin _Niphung Kang_-jäätikön pohjoista reunaa, sitten
Kharsa-jäätikön eteläpuolitse ja kuljetaan vaivalloisen ja vaarallisen
_Tertkha_-jäätikön poikki läntiseen suuntaan. Shun-Kalpa jäätikön
eteläpuolitse tullaan _Ralem'iin_ ja _Sumdu'um_ erään Goan lisäjoen
varrella; Goa itse on Kalin lisäjoki.
Se hajanainen alaston vuoriharjanne kulkee pääsuunnassaan kaakosta
koilliseen _Ralfa_-jäätikölle ja kääntyy siinä kaaressa luoteeseen
päin lumikenttinä ja jäätikköinä. Vuoriharjun koillis- ja itä-puolella
on jäätiköltä paljon enemmän kuin sen länsipuolella, mutta melkoinen
jäätikkö on sielläkin ja sen eri osien nimiä on _Kala Baland_,
Shun-Kalpa ja Tertkha. Niillä seuduin, missä tämä harju yhtyy
Himalaija-vuoristoon, on myös laajoja jäätiköitä, mutta niiden nimistä
en saanut selvää, paitsi kaikkein pohjoisimmasta, jonka nimi oli
_Lissarseva_ ja josta Lissarvirta alkaa.
Lissarin ja Gorin välinen vuoriharjanne on maantieteellisesti tärkeä,
koska se on niiden kahden Tiibetin osan rajana, jotka tunnetaan
nimillä Darma ja _Johar_ ja koska siinä on komeita lumi- huippuja,
joista _Bambadhura_ on 6,237 m. korkea, ja muuan nimetön huippu tästä
lounaaseen päin on tätäkin korkeampia Täällä näkyy myös nuo molemmat
_Kharsa_huiput, toinen saman- nimisen jäätikön luoteisella, toinen
lounaisella puolella. Useita huippuja on myös kaakkoon päin, samoin
myös pohjoisessa, joista korkein on _Telkot_-jäätikön takana 6,730
metriä.
Sillä kohtaa, jossa vuoriharjanne kääntyy etelään päin, alkaa se
vähitellen madaltua, niin että eteläisin huippu on 4,337 metriä, korkea.
Vuoriharjanne jakaantuu kahtia 29°59'10" p.l. ja 80°31'45" i.p.
kohdalla. Toinen haara juoksee kaakkoon, toinen lounaiseen, kumpikin
sitten taas jakautuen pienemmiksi haaroiksi, joista _Basili_-niminen
kukkula kohoaa 3,933 metrin korkeuteen.
_Bungadhura_-vuori (2,681 m.), joka on juuri Khelan lähellä, on Darman
ja Askoten luonnollinen raja. Mutta todellinen raja ei kuitenkaan
kulje tätä myöden Kalivirtaan asti, vaan poikkee etelään päin
_Mangthil_-nimisille vuorille Relegar-joen seutuvilla.
Tärkeämpi kuin edellinen on tämän kanssa yhtäsuuntaisesti juokseva
vuoriharjanne, joka lähtee suuresta Himalaijaselänteestä. Täällä on
nim. Englannin alusmaitten korkein kukkula _Nanda Devi_ 7,662 m. sekä
sen naapurit _Trisul, Nanda Kot_ ja pari muuta huippua, jättiläisiä
nekin kooltansa. Tämä vuoriselänne haaroineen erottaa Gori-virran
laaksot (Joharin) ja läntisen Tiibetin (_Painkhanda_n).
Tunnetut Milam ja Pindari-jäätiköt ovat toinen tämän harjun itä-
toinen lounaispuolella. Milamin tietä Tiibettiin käyttävät Joharin
kauppiaat; se kulkee _Kungribingri_-solan kautta (6830 m.) ja siitä
etelälounaaseen päin _Uttadhura_n kautta Hundekseen.
Paikhanda on alppimainen vuoriseutu, äärettömiä lumikenttiä
ikuisen lumen ja laajojen jäätiköitten peitossa; se on Garwhalin
luoteiskulmassa Tiibetin rajalla Dhaulivirran ympärillä. Sen lävitse
käy toinen kauppatie läntiseen Tiibettiin _Niti_-solan kautta
(30°57'59" p.l. ja 79°55'3" i.p.). Tämä tie menee melkein suoraan
itään. Niti on 4,930 m. korkealla ja kaikkien kertomusten mukaan
helppo kulkea, sekä suvella aivan lumeton. Paikhandalaiset kulkevat
tämän solan kautta ja käyttävät myös toisia, joiden nimet ovat: _Malla
Shilankh_ ja _Tumtsun_ sekä _Shorhoti_, jota viime mainittua H.R.
Strahey kulki muutamia vuosia sitten, mutta joka kuitenkin on vähemmin
käytetty kauppatie, se on myös näistä kaikista vaarallisin. Koskirikas
Dhauli paisuu monilukuisista lisävirroista joeksi ja laskee pyhään
Gangekseen.
Paikhandan, Joharin ja Darman asukkaat ovat varsinaisen Tiibetin
asujanten läheisiä heimolaisia. Maata nimitetään yhteisellä nimellä
_Bhot_, jonka nimen Intian kansat erityisemmin antavat sille osalle
maata, jonka luonnollisena rajana kaakossa on Kali- virta Nepalia
vastaan ja koillisessa suuri Himalaija, ulottuen Lissar-huipusta 115°
suuntaan.
Darma-solan seutuvilla lähtee Himalaijan pääharjusta haara, joka kulkee
halki maan pohjoisluoteesta eteläkaakkoon ja joka erottaa yllämainitun
Darma Gangan Kuti-virrasta; tätä myöden kuljin minä matkallani
Tiibettiin. Suurimmat korkeudet täällä ovat Lissar-sola noin 5,500 m.,
muuan huippu _Rama_-jäätikön koillispuolessa 6,166 m., _Gurma_ 6,040
m. sekä näiden etelä- ja itäpuolella useita jotenkin samankorkuisia
huippuja.