Sims antautuu.
Aina järkähtämättömän varma Sims katsoi ihmetellen Arthur Forrestia,
kun tämä lukitsi pukeutumishuoneen oven.
-- Mr Peterson lähettää terveisiä, sanoi hän levollisesti, pyytäen
ilmoittamaan, että hän unohti sanoa teille menevänsä huomenaamulla
varhain ulos, jotta ette odota häntä aamiaiselle, jos hän sattuisi
hieman viipymään.
-- Vai niin, sanoi Arthur Forrest ja työnsi oikean kätensä erääseen
ruskeaan laukkuun, joka oli pöydällä avattuna, vai niin, mr Peterson
aikoo huomenaamulla varhain mennä ulos. Hän ei puhunut asiasta mitään
minulle ja siitä on kulunut vain neljännes, kun me erosimme.
-- Ei, hän unohti sanoa.
-- Makaako hän nyt?
-- Kyllä.
-- Meneekö hän metsästämään aamulla?
-- Ei, minä -- minä luulen, että rakennuksella on jotain, jonka hän
haluaa järjestää.
-- Ahaa! huudahti Forrest niin pontevasti kuin osasi, mutta katsomatta
Simsiin. Kuulepas samalla: mr Peterson näytti olevan hyvin hämmästynyt,
kun minä kerroin hänelle, että sinä olit aikaisemmin ollut mrs
Cavalossin luona. Mistä johtuu, ettei hän tietänyt siitä?
-- Kun hain paikkaa, esitin minä todistuksen vain viimeisen edellisestä
paikastani.
-- Miksi?
-. Niin, ollakseni totuudenmukainen, satuin pahaksi onneksi
riitaantumaan mrs Cavalossin kanssa -- sen tahtoo sanoa mrs Colpuksen
kanssa, eikä hän tahtonut antaa minulle minkäänlaista todistusta.
-- Varsin näppärä keksintö, Sims, virkkoi Forrest, joka ei ensinkään
näyttänyt hyväksyvän tällaista selitystä. Ja nyt tiedoittaa mr
Peterson, että hän aikoo mennä ulos varhain aamulla, eikä meidän
tarvitse odottaa häntä aamiaiselle?
-- Niin, siten hän sanoi.
-- Vai niin. Forrest katsoi nyt ensimmäisen kerran Simsiä. Tuo
tervehdys ei kai voine olla mitään sinun keksimääsi, Sims? lausui hän
hyvin hitaasti.
-- En ymmärrä, mitä tarkoitatte, mr Forrest.
-- Niin, jos esimerkiksi aiot päästä eroon isännästäsi yön aikana ja
tahdoit, että se huomattaisiin mahdollisimman myöhään?
-- Mr Forrest!
-- Sinä kuulit, mitä sanoin.
-- Päästä eroon isännästäni?
-- Niin, murhata hänet, jos pidät parempana sitä sanaa, toimittaa hänet
pois tieltä -- tietystikin puhtaasti onnettomuuden kautta.
-- Mr Forrest, minun täytyy tosiaankin esittää vastalause -- minä --
minä toivon, ettei konjakki...
-- Peli on menetetty, Sims. Minä tunnen sinun ja Colpuksen pariskunnan
aikeet.
Ensimmäisen kerran elämässään hämmentyi Sims niin, että hän menetti
mielenmalttinsa ja teki tyhmän teon. Hän hyökkäsi ovea kohti.
-- Pysähdy! huusi Forrest ja veti samassa ladatun revolverin esiin
laukusta. Minulla on aina tapana pitää tämän mukanani, virkkoi hän.
Istuudu, Sims!
Sen sijaan että olisi istuutunut, vetäytyi Sims yhä enemmän oveen päin.
-- Istuudu, Sims! toisti Forrest täysin rauhallisena. Ovi on lukossa.
Hän kohotti revolverinsa.
-- Te ette uskalla ampua, sanoi Sims.
-- Enkö uskalla? lausui Forrest. Pyydän, ettet liiaksi luota
pitkämielisyyteeni. Kolmannen kerran kehoitan sinua istumaan -- istuudu
tuolle tuolille!
Sims totteli.
-- Nyt voimme jatkaa, sanoi Arthur Forrest hänkin istuutuen pitäen
revolveria polvellaan. Ei puhuta niin kovaäänisesti, sillä vaimoni
makaa viereisessä huoneessa ja hänen täytyy saada nukkua.
-- Minä en ensinkään tajua, mitä tämä merkitsee, sanoi Sims. Minä tulin
vain tänne tuomaan terveisiä isännältäni...
-- Kuuntele nyt tarkoin, Sims, mitä minä sanon. Minä en epäile
hituistakaan, että sinä olisit roisto, mutta toisinaan täytyy
kunniallisten ihmisten käyttäytyä roistomaisesti. Minä tiedän
ehdottoman varmasti, että on kyseessä suunnitelma raivata mr Peterson
tieltä ja sinun pitää huolehtia siitä. Minä voin osoittaa todeksi, mitä
sanon ja paljon enemmänkin. Nyt teen sinulle erään ehdotuksen. Jos
kerrot minulle kaiken, mitä tiedät -- kaiken, sanon -- ja lupaat heti
lähteä maasta, niin annan sinun mennä. Mutta jos sinä vastustat minua,
suljen sinut lukkojen taakse tänne ja lähetän noutamaan poliisia.
-- Paras lähettää hakemaan sitten heti, virkkoi Sims marttyyrin ilme
kasvoillaan, sillä enhän minä voi puhua asioista, joista en tiedä
mitään.
-- Älä ole tyhmä, Sims, jatkoi Forrest, joka päätti uskaltaa
lausua vielä erään rohkean syytteen. Minä näin sinut ylhäällä
rakennustelineillä illalla ja vaimoni näki myös. Huomenna saa mr
Peterson tietää kaiken. Minä tiedän lisäksi, että sinä olit laittanut
pyörän sellaiseksi, että se irtaantui. Kun vetohihna meni poikki,
saattoi se olla onnettomuustapaus, mutta se saattoi olla myös jotain
muuta.
Sims kohotti hiukan kulmakarvojaan, ja sitten syntyi hiljaisuus.
-- Jos minä nyt kerron kaiken, sanoi hän viimein happamesti, mistä minä
silloin tiedän, että te annatte minun mennä?
-- Sitä et voikaan tietää, Sims, sinun täytyy luottaa minuun. Minä
saatan rikkoa lupaukseni. Varma et voi olla.
Sims katsoi kaipaavasti ikkunaan.
-- Päätä nyt, sanoi Forrest. Haluatko pitää vapautesi tai mennä
vankeuteen?
-- Mitä te sitten haluatte minun kertovan?
Arthur Forrest huokasi tahtomattaan helpotuksesta. Hän tiesi nyt, että
Sylvianen epäilykset olivat oikeat.
-- Minä teen sinulle suoranaisesti asiaa koskevia kysymyksiä ja haluan
niihin vastaukset ilman verukkeita. Ensimmäinen kysymys: miten paljon
sinun piti saada aviopari Colpukselta, kun mr Peterson oli raivattu
pois tieltä?
-- Minä en voi tosiaankaan...
-- Paljonko?
-- Kymmenentuhatta käteistä...
-- Hyvä, kymmenentuhatta käteistä ja sitten?
-- Sitten kaksikymmentätuhatta.
-- Hyvä. Toinen kysymys: tietävätkö Colpukset, että sinun
tämänpäiväiset yrityksesi ovat epäonnistuneet?
-- Eivät.
-- Milloin he saavat tietää?
-- Huomenaamulla puoli yhdeksän aikaan.
-- Jos nyt otaksumme, ettei mr Peterson -- hm -- aivan äkkiä kuolisi
lähi päivien aikana, että sinä oikeastaan huomaisit olevasi estetty
tekemästä sitä, mitä olet tänne tullut tekemään -- mikä olisi seuraava
teko? Sinähän voit otaksua, että minä tunnen suunnitelmanne.
-- Silloin selittäisi mr Colpus mr Petersonille, että hänen rahansa
itse asiassa kuuluvat teille.
-- He uskovat, että hän jättäisi ne heti minulle?
-- Kyllä, jos asia todistettaisiin hänelle -- ja se tapahtuisikin.
-- Miksi he eivät yrittäneet ensin sitä?
-- Koska se on epävarmaa. Hän saattaisi kieltäytyä rahoja luovuttamasta
ja...
-- Ja jos hän luovuttaisi rahat, saattaisin minä kieltäytyä siinäkin
tapauksessa ottamasta niitä vastaan. Eikö niin ole päätelty? Ja siksi
teidän mielestänne oli yksinkertaisempaa raivata mr Peterson pois! Nyt
tulee kolmas kysymys: otaksuitteko te, että minä muuttaisin päätökseni
omaisuuteen nähden mr Petersonin kuoleman jälkeen?
-- Kyllä.
-- Ymmärrän. Neljäs kysymys: miten kauan olet tuntenut tohtori
Colpuksen ja mrs Cavalossin -- tarkoitan mrs Colpuksen?
-- Lähes kaksikymmentä vuotta.
-- Oletko ollut mrs Cavalossin palvelija koko ajan?
-- Kyllä.
-- Siinä tapauksessa tunnet verrattain tarkkaan mrs Colpuksen
liikehommat?
-- Kyllä.
Miehen huulilla välähti hymy.
-- Odotahan, mietitäänpäs, onko jotain vielä. Niin, viides kysymys:
otaksu, että minä olisin ottanut vastaan rahat, mitä etua sinulle ja
aviopari Colpukselle olisi ollut siitä? Mrs Colpus on anoppini ja
hänestä olisi tietysti mieluista, kun minä olisin miljonääri, mutta
sehän tulisi aina riippumaan minun hyväntahtoisuudestani, saisiko hän
joskus jotain Petersonin miljoonista. Oliko siis teidän tarkoituksenne,
että heti kun minä olisin ottanut rahat vastaan, lähettäisitte minut
samaa tietä kuin mr Petersonin?
-- Tahdotteko te todellakin, että minun on vastattava siihen
kysymykseen?
-- Tahdon. Ja sinun on Jumalan nimessä myöskin vastattava.
Vastaus tuli täysin levollisesti.
-- Kyllä, sellainen oli tarkoitus. Kuten tiedätte, olette te
kirjoittanut erään testamentin vaimonne nimiin.
-- Vaimoni nimiin, kyllä! mutisi Arthur. Mrs Colpus ei tunnu paljoakaan
ajattelevan tyttärensä tunteita, sanoi hän katkerasti.
-- Hänen tyttärensä, huomautti Sims, pitäisi pian olla tottunut
leskeksi jäämiseen.
Arthur hypähti seisomaan erään ajatuksen valtaamana.
-- Ja tuliko Drew myös --? Hän vaikeni. Hän ei voinut lausua, mitä hän
ajatteli.
Sims nyökkäsi välinpitämättömästi.
-- Kuka teki sen?
-- Colpus.
-- Mutta vaimoni ei kai aavistanut siitä mitään? Ei, hän ei voinut.
-- Ei hän aavistanut mitään.
Arthur istuutui taasen. Hän tunsi kalpenevansa. Ajatus, että
Sylvianesta kauneutensa takia oli tehty sellainen syötti, joka johtaisi
varakkaita miehiä tuon inhoittavan kolmikon kynsiin, kauhistutti häntä.
Tuo häväistys oli hänestä enemmän kuin ajatella saattoi ja hän tunsi
olevansa kuin lamaantunut.
-- Sims, sanoi hän viimein. Sinä ja rikostoverisi olette inhoittavimpia
roistoja, mistä milloinkaan olen kuullut. Sanoin, että annan sinun
mennä ja minä annankin. Lähde heti tiehesi. Minä huolehdin siitä, että
jätät tämän talon. Saat kahdentoista tunnin etumatkan.
Hän nousi seisomaan pitäen yhä revolveria kädessään.
-- Kiitos! virkkoi Sims.