VI.

Mrs Cavalossin valloittaminen.

Samaan aikaan istuivat mrs Cavalossi ja tohtori Colpus edelleen

ruokasalissa.

Mrs Cavalossi nauroi. Se oli pahaa naurua, josta uhka uumoi, mutta

samalla siinä kuitenkin oli jonkinverran pelkoa.

Tohtori katsoi häneen yli ruokapöydän, joka oli vielä katettuna ja

upeana. Lempeän, punaisen valon loisteessa tohtorista näytti kuin ei

mrs Cavalossi olisi hiukkaakaan muuttunut kuudentoista vuoden aikana.

Hänen kauneutensa oli yhtä vastustamaton, yhtä valloittava, yhtä

täydellinen kuin ennenkin.

-- Miksi te nauratte? kysyi tohtori.

-- Sylviane tulee nyhtämään hänestä nuo aatteet, vastasi mrs Cavalossi.

-- Luuletteko?

-- Hän voi menetellä miehensä kanssa, miten vain haluaa, virkahti mrs

Cavalossi huolettomasti.

-- Mutta otaksukaapa, että Sylviane on rakastunut mieheensä?

-- Sylviane rakastunut tuohon poikaan! Tuskinpa!

-- Mutta Sylvianehan on vain nuori tyttö.

-- Suokaa anteeksi, Sylviane on nainen. Hän on minun tyttäreni ja minun

oppilaani -- hän tietää, mitä hän tekee. Hän tietää tarkoin, mitä pitää

tehdä. Mies jumaloi häntä. Sylviane tulee käyttämään korttejaan oikein.

Me voimme olla levolliset hänen hulluista aatteistaan huolimatta.

-- Oletteko antanut ohjeita Sylvianelle?

-- Sen tein puoli vuotta sitten ennenkuin Sylviane oli nähnyt Forrestia

eikä minulla ole ollut mitään syytä muuttaa niitä. Kun on niin kaunis

kuin Sylviane, täytyy ohjeiden -- vieläpä niinkin tärkeässä hankkeessa

kuin tämä on -- olla hyvin yksinkertaiset. Miehet ovat sellaisia

lapsia.

-- Mutta otaksukaapa, ettei hän tottele teitä?

Mrs Cavalossi nauroi taasen.

-- Se on mahdotonta, hymähti hän varmana.

-? Varoitan teitä joka tapauksessa, virkkoi tohtori vakavana. Hän

muuttuu tottelemattomaksi teitä kohtaan.

-- Siihen ei hän pysty, vakuutti mrs Cavalossi. Hänen äänessään vivahti

hieno kerskunta.

-- Kun nainen rakastaa, pystyy hän mihin tahansa.

-- Nyt te puhutte taas tuossa äänilajissa. Minähän sanoin teille, että

sellainen olisi mahdotonta. Aivan yksinkertaisesti: Sylviane ei voisi

rakastaa häntä.

-- Miksi ei?

-- Minä aivan yksinkertaisesti tiedän sen -- siinä kaikki.

-- Mitä te tiedätte rakkaudesta? kysyi tohtori hieman katkerasti.

Muistakaa, että minulla on ollut tilaisuus olla tuttavanne jo monta

vuotta.

-- Aivan liian monta.

-- Te olette sanonut ennenkin jotain saman tapaista, lausui tohtori.

Älkää toistako samoja asioita -- teidän laisenne naisen ei kannata

siten menetellä. Kysyn teiltä, mitä tiedätte te rakkaudesta?

-- Ehkä enemmän kuin te luulette. Naisellinen luonne ilmeni lyhyen

silmänräpäyksen aikana hänen äänessään.

-- Te rakastatte siis minua? virkkoi tohtori salamannopeasti.

Mrs Cavalossi katseli pöytäliinaa. Tohtori oli lukenut hänen

ajatuksensa, mutta mrs Cavalossi ei voinut myöntää tohtorin päätelmää

oikeaksi.

-- Tehkää minulle se palvelus, että pysytte asiassa, virkkoi hän

ulkonaisesti ihmeteltävän rauhallisena. Me keskustelimme siitä,

rakastaako Sylviane vai ei Arthur Forrestia.

-- Hän rakastaa.

-- Mahdotonta.

-- Te ette huomannut Sylvianen katsetta, kun mr Forrest pyysi häntä

ulos kävelemään. Se oli sellainen katse, jollaista ei ainoakaan nainen

voi silmiinsä saada ilman todellista tunnetta -- minä olen nähnyt

samanlaisen ilmeen teidän silmissänne, Marie.

-- Vaikka hän rakastaisikin häntä, -- mrs Cavalossi pysyi itsepäisesti

päätelmässään -- menettelisi hän ohjeitteni mukaisesti. Miksi ei hän

tekisi siten? Sylviane on olento, joka on luotu elämään rikkaudessa ja

ylellisyydessä. Suunnattomain rikkauksien ainoa kaunistus on, että ne

tuottavat nautintoja ja iloa naisille sellaisille kuin on Sylviane. Hän

ottaa kyllä hallitakseen tuon suuren rikkauden omasta puolestaan.

-- Todisteenne on kyllä sekä sattuva että filosoofinen, hymyili

tohtori, ainakin jossakin määrin. Suuren rikkauden todellinen

tarkoitus on huolehtia kauniitten ja ihastuttavien naisten kalliista

elämäntavoista -- se on perustelu, jota täytyy levittää. Mutta sallikaa

minun sanoa teille, että Sylviane ei enää välitä rikkaudesta.

-- Miksi sanotte niin?

-- Hän välittää sen sijaan miehestään. Rikkaus ei tulevaisuudessa tule

merkitsemään hänelle mitään. Minä voisin lyödä kymmenen puntaa vetoa

siitä, että he tällä hetkellä istuvat ja kuhertelevat jossain rannalla.

Sylviane pitää miehensä menettelyä Petersonin omaisuuteen nähden

suurena uhrautuvaisuutena. Hän ihailee häntä siksi ja katsoo häneen

kuin sankariin. Arthur voisi kietoa hänet pikkusormensa ympärille.

-- Arthur! Joutavaa!

-- Se ei ole joutavaa, se on syvällistä viisautta ja te olette minulle

kiitollisuuden velassa.

Mrs Cavalossi supisti suutaan. Tohtori näytti todellakin muuttuvan

typeräksi.

-- Mutta meidän kiltti Arthurimme on niin -- niin kuivakiskoinen.

Vaikka minä olen vain hänen anoppinsa, saisin hänet varmasti järkiinsä,

jos saisin keskustella hänen kanssaan kahden kesken tunninkaan ajan.

-- Teidän mielestänne mr Forrest on typerä?

-- Hän voi kyllä olla suuri asiantuntija, kun madonnat ja pyhimykset

ovat kyseessä, mutta kun tulee kysymykseen joku muu --

-- Marie, katkaisi tohtori hymyillen siten kuin mies hymyilee vain

kauniille naiselle, vain teidän kauneutenne takia saattaa antaa

anteeksi lyhytnäköisyytenne. Miten voidaan puhua naisellisesta

älykkyydestä? Minä en ole milloinkaan nähnyt sellaista. Se on vain

satua. Kuulkaahan nyt, te jumaloitava olento! En ole vielä päässyt

perille Arthur Forrestin todellisista syistä tässä asiassa, mutta voin

sanoa teille, että ette te eikä Sylviane myöskään -- vaikka hän

haluaisikin sen tehdä -- voi saada häntä muuttamaan päätöstään. Ettekö

ole nähnyt hänen leukaansa? Miehet, joilla on sellainen leuka, eivät

antaudu milloinkaan. Siksi, että hän on hiukan kömpelö, että hän ei

puhu eikä kuhertele alituisesti, ettei hän ole aina puettu viimeisen

muodin mukaisesti -- kuten minä -- luulette te, että hän on aivan

ymmärtämätön ja ettei hänellä ole omaa tahtoa. Teitä on harvoin niin

täydellisesti petetty.

Mrs Cavalossi vapisi kärsimättömänä.

-- Te olette aina ollut ylvästelijä, rakas ystäväni, lausui mrs

Cavalossi, ja nyt te koetatte ylvästellä minulle. Mahtavine ilmeinenne

kuulutte te juuri yhteen mieslajiin. Hyvä on, te huvitatte minua --

siinä kaikki. Aion pelata oman pelini loppuun ja jos menetän sen,

voitte te sitten yrittää.

-- Nyt on kyseessä vain yksi peli, vastasi tohtori rauhallisesti, ja se

on teidän ja minun yhdistetty pelimme. Jos te pelaatte sitä ja

häviätte, on kaikki kadotettu. Ei, Marie, minä pelaan tämän pelin. Minä

olen sen keksinyt.

-- Oletteko te keksinyt sen?

-- Kyllä, sillä kuka huomasi ensiksi tuon omituisen Petersonin

perhesalaisuuden kaikki yksityiskohdat? Kuka ensiksi huomasi, mitä

mahdollisuuksia kätkeytyi Sylvianeen? Kuka ensiksi keksi sen

suunnitelman, joka Sylvianen avulla tekisi teistä ei ainoastaan

kauneimman, vaan myös rikkaimman naisen Euroopassa -- tekö vai minä?

-- Niin, luonnollisesti te ensiksi tulitte asiaa ajatelleeksi.

-- Hyvä, lausui tohtori.

-- Te sanoitte myös, että suunnitelma oli virheetön -- että sen täytyi

onnistua.

-- Kyllä. Mutta en ollut ottanut huomioon Arthur Forrestin harvinaista

luonnetta enkä hänen ihmeellistä käsitystään rahoista. Kuitenkin

toistan nyt, että sen täytyy onnistua -- se tahtoo sanoa, jos

jatkuvasti saan pitää ohjauksen käsissäni. Mutta ainoastaan minä voin

saada sen onnistumaan. Se on ollut alusta asti rohkea yritys ja nyt sen

täytyy muuttua vieläkin rohkeammaksi. Tunnetko olevasi kyllin pätevä

tähän, Marie?

-. Olenko minä milloinkaan pelännyt? kysyi mrs Cavalossi kylmästi.

-- Ollakseni oikeudenmukainen teitä kohtaan, vastasi tohtori, myönnän,

että pelkuri ette ole ollut ja kuitenkin meillä täytyisi -- kuten

sanoin -- olla vielä enemmän rohkeutta.

-- Te kuvailette vaikeuksia olevan enemmän kuin niitä todellisuudessa

on, ystäväiseni.

-- Vaikeuksia ei voi liioitella. Ne ovat salassa. Ainoastaan teidän

kauneutenne ja minun älykkäisyyteni yhdistettyinä voivat ne voittaa.

Hän puhui vakavalla äänellä ja näytti siltä kuin hän viimein olisi

saanut mrs Cavalossin vakuutetuksi siitä, että heidän yhteinen tiensä

oli epätasaisempi kuin rouva oli luullut.

-- Aloitetaan sitten, virkahti mrs Cavalossi.

-- Kaikkein ensimmäiseksi sanon teille, mitä teidän lähinnä tulee

tehdä, jatkoi tohtori rykäistyään pari kertaa hermostuneesti. On

tärkeätä, että me olemme alituisesti yhdessä, Marie. Te ette voi tehdä

mitään ilman minua ja minä olen voimaton ilman teitä. Pelastaaksemme

tilanteen ja tasoittaaksemme tien täytyy teidän -- täytyy meidän mennä

keskenämme naimisiin.

Mrs Cavalossi katsoi häneen.

-- Käytätte väärin hyvyyttäni, lausui hän melkein vavisten.

-- Miten niin?

Tohtori nousi ja asettui seisomaan etäämmäksi uunin eteen.

-- Ottamalla taasen tuon asian puheeksi. Ettekö näe, ettekö ole kyllin

viisas ymmärtääksenne, että meidän suhteemme ei ole muuta kuin vain

liikemiessuhde? Minä suvaitsen teitä, koska te olette hyödyllinen

minulle -- en minkään muun vuoksi. Miksi pakotatte minut puhumaan niin

selvää kieltä?

-- Suloinen ystäväni, vastasi tohtori, minä ehdotan, että meistä tulisi

mies ja vaimo tämän suunnitelmamme takia. Se ei ole kai erikoisen

harvinaista? Folkestonessa on tänä iltana kymmenentuhatta henkeä, jotka

ovat menneet naimisiin ja suvaitsevat toisiaan täydellisesti vain

liikemieskannalta katsottuna.

-- Minä vihaan teitä.

-- Älkää toistako sitä valhetta, lausui tohtori. Olen jo varoittanut

teitä samasta asiasta. Te ette vihaa minua: te rakastatte minua. Voin

selvästi nähdä sielunne syvyyksiin, Marie. Vain erästä asiaa en voi

käsittää, nimittäin, miksi käyttäydytte siten kuin ette pitäisi

Colpuksestanne.

Hän astui mrs Cavalossin luo ja hyväili järkähtämättömän levollisesti

hänen hiuksiaan.

-- Katsokaa minuun!

Mrs Cavalossi katsoi ylös.

-- Mistä tiedätte, että rakastan teitä? kysyi hän tohtorilta matalalla

äänellä.

-- Samojen merkkien perusteella kuin tiesin senkin, että Sylviane

rakastaa Arthur Forrestia.

Kun hän oli sanonut tuon, astui hän ikkunan ääreen ja istuutui eräälle

tuolille. Mrs Cavalossin katse ei siirtynyt hänestä.

-- Te tiedätte, että minä rakastan teitä mielettömästi, jatkoi tohtori

hymyillen.

Mrs Cavalossi liikahti kärsimättömästi.

-- Miksi meidän täytyy alituisesti olla toistemme seurassa? kysyi hän.

-- Miten uskaltaisin jättää teidät yksin, enkelini? Oletteko jo

unohtanut teatterimaisen esiintymisenne tänään päivällisen aikana? Minä

vapisen ajatellessani, mitä olisi saattanut tapahtua, jos en olisi

ollut täällä ja vain pelkällä läsnäolollani luonut diplomaattista

rauhaa. Tuo kiusallinen tilanne olisi saattanut päättyä avoimeen

tunnustukseen.

-- Ja jos olisi tapahtunut siten?

-- Silloin meidän olisi täytynyt taasen aloittaa alusta. Sitäpaitsi se

olisi ollut epätaiteellista, neuvokkuudellemme arvotonta.

-- Te olette ainoa mies, jota olen milloinkaan pelännyt, kuiskasi mrs

Cavalossi. Hän näytti kesytetyltä puumalta ja ihmeellisintä oli, ettei

tohtori Colpus näyttänyt tehneen mitään muuta kuin korkeintaan antaneen

henkisen voimannäytteen. Hän oli vain hivellyt hänen hiuksiaan.

-- Minä tiedän sen, vastasi hän. Syntyi pitkä, hyvin pitkä hiljaisuus,

josta erottui vain mrs Cavalossin hiljainen, tasainen hengitys.

-- Pyh, sanoi hän äkkiä, menkää sitten kanssani naimisiin, jos

haluatte. Kuten äsken sanoitte, on teillä ollut tilaisuus olla

tuttavani monta vuotta ja sen perusteella teidän pitäisi tietää jotain

niistä vaaroista, joihin antaudutte, kun tarjoatte minulle kättänne.

-- Sinä suostut, Marie?

-- Suostun.

-- Tule tänne ja suutele minua, sanoi tohtori välinpitämättömästi.

Merkillistä sanoa: mrs Cavalossi totteli tohtoria kuin orjatar.

-- Istuudu viereeni, rakkaani, virkkoi tohtori sitten. Ja he

istuutuivat yhdessä leposohvalle.

Mrs Cavalossi tarttui tohtorin käteen.

-- Frank, kuiskasi hän ja hymyili.

-- Sano se vielä kerran, käski tohtori. Minä pidän siitä.

-- Frank! kuiskasi hän toistamiseen.

Se oli kummallista, outoa, vastahakoista lemmenleikkiä -- mutta se oli

lemmenleikkiä.

-- Kuten sinä olet aina rakastanut minua, puhui tohtori, samoin olen

minä aina rakastanut sinua. Mutta minä rakastin sinua paljon enemmän

miehesi kuoleman jälkeen kuin sitä ennen.

-- Miksi? kysyi mrs Cavalossi melkein äänettömästi.

-- Koska aivan varmasti tiedän, että sinä oikeastaan surmasit hänet,

Marie. Sinulla on rohkeutta, eikä naisessa ole mitään, mitä ihailisin

enemmän. -- Ei, ei, en pelkää vähääkään, että sinä lyhennät minun

elämäni. Suutele minua vielä kerran!

Mrs Cavalossi huokasi ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten. Näytti

aivan siltä kuin hän olisi muuttunut täysin voimattomaksi.

-- Minä vihasin sinua, koska arvasin sinun tietävän syyn mieheni

kuolemaan, etkä sinä kuitenkaan välittänyt siitä sen enempää, änkytti

hän. Voi, minä pelkään suorastaan sinua. Sitten hän sulki silmänsä.

Tohtori rauhoitti häntä.

Niin, se oli kummallista lemmenkuhertelua.

-- Mikä on seuraava askel? kysyi mrs Cavalossi. Olemme päässeet siitä

yksimielisyyteen, että saadaksemme Arthur Forrestin taipumaan meidän

täytyy mennä naimisiin. Sano nyt minulle seuraava askel.

-- En tänä iltana, vastasi tohtori lempeästi. Minä matkustan huomenna

-- aamupäivällä -- takaisin Lontooseen ja minun täytyy nukkua hyvin

yöllä. Minä en ajattele milloinkaan aamuisin -- en milloinkaan hyvän

päivällisen jälkeen, enkä milloinkaan sen jälkeen, kun kaunis nainen on

suostunut menemään kanssani naimisiin.

He nauroivat molemmat kuin kaksi lasta.