Aurinko paistoi sinivalkoisiin uutimiin täyttäen huoneeni viileällä,
sinervällä valohämyllä, johon päivänsäteet leikkasivat värähteleviä
läikkiä. Heräsin unestani. Olin raukea, pääni oli raskas ja kipeä, en
muistanut muuta, kuin että olin itkenyt kauan ja hyvin myöhään vaipunut
levottomaan uneen.
Soitin kelloa. Babette tuli sisään tuoden kirjeitä ja sanomalehtiä.
Päivänvalon äkkiä tulvahtaessa huoneeseen muistini palautui.
»Suuri, hyvin suuri menestys... Tosi runoilijaa ilmaisee...
Mestariteos, joka lupaa toisia samanlaisia...»
Näistä aiheista sepitti jokainen arvostelija, kukin luonteensa ja
mielialansa mukaisesti, ylistyspuheita Mauricelle ja Noémi Robertille,
ennustuksia, neuvoja ja onnitteluja. _Päivän Kaiku_ sisälsi ensi
sivulla nuoresta voitonsankarista pitkän artikkelin, jossa oli mainittu
hänen syntymävuotensa, sukuperänsä ja tuttavapiirinsä, kerrottu hänen
byronilaisesta matkastaan... Huomautettiin vielä siitäkin, että Maurice
Clairmont oli ottanut ensimmäiset askeleensa julkisessa elämässä
kauniin serkkunsa, paroonitar de Nébriantin salongissa; että hän
ensimmäisenä oli saattanut muotiin keltaisten neilikkain käytön...
Ei myöskään unohdettu kuvata hänen kaunista »espanjalais-maurilaista
tyyppiään, hänen vallattomia kiharoitaan, sinisiä silmiään, jotka ovat
lempeät kuin naisen.»
Tämäntapainen kirjaileminen ihmetytti minua. Minusta se tuntui hieman
naurettavalta. Otin esille vakavammat arvostelut. Yhdessä ainoassa
sanomalehdessä oli selostus epäsuopeampi:
Epäilemättä on hra Clairmont mestarillinen rytmin käsittelijä,
taiteilija, joka taitavasti osaa käyttää hyväkseen tulkitsijattarensa
erikoista kykyä tehdä keskinkertaisesta suurta. _Sappho_ on
miellyttävä näytelmä, jota tekijän ystävät, puolikirjalliset piirit,
salonki-ihmiset pitänevät ensiluokkaisenakin. Näyttämökoristeet ovat
erinomaiset; Sapphon orjattaret pengermällä ovat kuin Alma-Tademan
vaatettamia. Musiikki on niin vienoa, aistillista!... Mutta koristeet,
puvut ja musiikkikin saattavat välistä viedä katsojan arvostelukyvyn
harhateille. En itsekään voinut vastustaa niiden lumousta. Olin
vähällä luulla, että tämä _Sappho_ oli mestariteos!... Vasta esiripun
laskeuduttua havahduin, saatoin jälleen ajatella kirkkaasti, Nyt
näen, mistä erilaisista tekijöistä mielihyväni ja harhakuvitelmani
johtuivat. Näen valitettavasti silmänlumetta, taituritemppuja,
keinotekoisuutta. _Sapphoko_ mestariteos?... Sanokaamme pikemmin sarja
musikaalisilla ja runollisilla kommentaarioilla varustettuja eläviä
kuvaelmia!... Hra Clairmont ei ole tuonut mitään lisiä taiteeseen, hän
ei ole luonut mitään uutta, hänellä on vain verraton taituruutensa ja,
toistan vieläkin, erikoinen kyky käytellä mahtavia eleitä, muotoja ja
sanoja.
»Kateutta!» ajattelin, kuitenkin tahtomattani horjuen uskossani ja
haluamatta sen enempää määritellä omaa kantaani.
Silmät ummessa, pää tyynyllä elin mielessäni uudestaan illan
menestyksen. Ja muisto eilisillan suudelmasta haihdutti lopultakin
kaikki kiusalliset ajatukset ja tunnonvaivat, jotka yöllä olivat
tuottaneet minulle kyyneleitä. Päättelin mielessäni, että Antoine, joka
ei tuntenut muuta kuin henkistä rakkautta, parantuisi helposti. Työ,
taistelu aatteiden puolesta antaisi piankin hänelle lohtua...