Puroon pistävä kallio muodosti veteen patouman ja sen kohdalle hiukan
syvemmän, hiekkapohjaisen poukaman. Puutarhan laidassa kasvoi iso
omenapuu niin lähellä puron rantatöyrästä, että sen oksat ulottuivat
melkein veden yli. Se oli juuri puhkeamassa kukkaan, punaiset umput
paisuivat aivan silmissä. Ahtaassa uimapaikassa ei ollut tilaa kuin
yhdelle kerrallaan, ja Ashurst jäi odottamaan vuoroaan hieroen kipeää
jalkaansa ja tarkastellen niittyä, kivilohkareita, orapihlajoita,
nurmikonkukkia ja taustalla kohoavaa pientä pyökkilehtoa. Kaikki
puiden oksat huojuivat hiljaa tuulessa, kaikki linnut lauloivat, vino
auringonsäde värisi ruohikossa. Hän ajatteli Teokritosta, Chewellin
virtaa, kuuta ja tyttöä, jonka silmät olivat kirkkaat kuin aamukaste,
hän ajatteli niin monia asioita, ettei näyttänyt ajattelevan mitään —
ja tunsi olevansa sanomattoman onnellinen.