● =Itä-Euroopan kansat.= Euroopan itäisissä maissa asui useita eri
kansoja. Enimmät niistä olivat 1) _slaaveja_. Ennen on jo mainittu, että
heidän asuma-alansa vuoden 900 vaiheilla ulottui aina Elbeen saakka
lännessä. Heitä olivat _puolalaiset_ ja _venäläiset_ Veikselin ja
Dniepr-joen ympärillä ja Böömissä asuvat _tšekit_. Tonavan maissa
etelässä asuivat _bulgarialaiset_ ja _serbialaiset_. Itämeren rannikolla
Veikselistä Väinäjokeen asui 2) _liettualais-lättiläisiä_, joihin myös
_preussilaiset_ kuuluivat ja jotka samoin kuin slaavilaiset ovat
indo-eurooppalaisia kansoja. Pohjoisemmat maat, Viron- ja Inkerinmaa
sekä Keski- ja Pohjois-Venäjän laajat alueet aina Volgaan ja sen
syrjäjokeen Okahan [okā´] asti olivat 3) _suomensukuisten_ kansain
hallussa. Tähän kansanheimoon kuuluivat myös _magyarit_ eli
_unkarilaiset_. Nykyinen Etelä-Venäjä oli 4) _turkkilais-tataarilaisten_
kansain asuttama.
Näistä kohosivat keskiajalla pysyvään, huomattavaan valtiolliseen
merkitykseen puolalaiset, venäläiset ja unkarilaiset.
● =Puola.= Puolan valtakunta syntyi Oderin ja Veikselin välissä asuvain
slaavilaisten heimojen liittyessä yhteisen hallitsijan johtoon,
10:nnellä vuosisadalla tuotiin Saksasta kristinusko, joten puolalaiset
joutuivat katolisen kirkon ja länsi-eurooppalaisen sivistyksen
yhteyteen.
Myöhemmin Puola sai vaarallisen kilpailijan _Saksalaisesta
ritarikunnasta_, joka, kuten ennen on mainittu, alkoi käännyttää
Itämeren etelärannikolla olevia pakanaheimoja, perustaen sinne samalla
mahtavan hengellisen valtion. Aluksi ritarikunta oli Puolaa
voimakkaampi, mutta suuressa _Tannenberg_in taistelussa v. 1410
puolalaiset voittivat ritarikunnan joukot. Taistelua jatkui, kunnes
ritarikunta 15:nnen vuosisadan keskivaiheilla luovutti Puolalle
_Länsi-Preussin_, ja ritarikunnan suurmestari, joka vielä hallitsi
_Itä-Preussia_, tunnusti Puolan kuninkaan yliherrakseen. Puola oli nyt
Itä-Euroopan mahtavin valtio.
● =Venäjä.= Vanhan aikakirjan mukaan viikinkipäällikkö _Rurik_ v. 862
kohosi venäläisten hallitsijaksi ja asettui _Novgorodiin_. Hänen sukunsa
jäi sitten pysyväisesti Venäjän valtaistuimelle. Rurikin seuraajat
levittivät valtaansa etelään slaavilaisten heimojen keskuuteen. Pian
tehtiin _Kiova_ hallituskaupungiksi, ja hallitsijat ottivat
suuriruhtinaan arvonimen. Mutta Novgorod pysyi edelleen mahtavana
kauppakaupunkina, josta sitten muodostui itsenäinen vapaavalta, »Suuri
Novgorodin herra», niin kuin sen kansa sitä sanoi.
_Vladimir Suuren_ hallitessa vuoden 1000 vaiheilla kristinusko levisi
yli koko valtakunnan. Kreikasta tulleet papit sitä levittivät tuoden
mukanaan kristillisen sivistyksen siemenet: kirkkoja ja luostareita
perustettiin, kirjakieli ja kirjallisuus saivat alkunsa.
_Kreikkalais-katolinen_ kirkko tuli Venäjällä vallitsevaksi, ja maa jäi
siten yhä täydellisemmin länsi-eurooppalaisen sivistyspiirin
ulkopuolelle.
V. 1240 Venäjää kohtasi kova onnettomuus. Kun maa moniin keskenään
riidassa oleviin ruhtinaskuntiin jakaantuneena oli heikko, Aasiasta
tulleet _mongolit_ eli _tataarit_ alistivat sen valtaansa. Ainoastaan
Novgorod säilytti vapautensa. Mongolien valtakunta oli _Džingis kaanin_
perustama; se ulottui Isosta valtamerestä Saksan rajoille saakka. Kun
valtakunta myöhemmin hajosi, Venäjälle siirtyneet tataarit muodostivat
»_Kultaisen hordin_» (s. o. leirin) valtakunnan, jonka pääkaupunki
_Sarai_ oli Volgan alajuoksun varrella. Maa oli edelleen jakautunut
lukuisiin pikku ruhtinaskuntiin, joiden hallitsijat nöyrästi
tavoittelivat kaanin suosiota. Vihdoin _Moskovan_ ruhtinaan onnistui
saada suuriruhtinaan asema.
□ Raskas aika koitti nyt Venäjän kansalle. Maa oli laajalti hävitetty,
ja kansan täytyi entisten rasitustensa lisäksi suorittaa suuret verot
kaanille, joka lähetti virkamiehensä niitä kantamaan. Usein
veronkantajat tekivät julkeata väkivaltaa turvattomalle kansalle.
Kansanlaulu kertoo:
»Sata ruplaa ruhtinaalta otti,
viisikymmentä vei pajarilta,
talonpojalta vei viisi ruplaa,
kell’ ei rahaa ollut, raastoi lapsen,
kell’ ei lasta, siltä otti vaimon,
kell’ ei naista, itsensä sen otti».
Hädissään kansa nousi toisinaan kapinaankin. Mutta kapinaa seurasi
verinen kosto ja kokonaisen seutukunnan hävitys. Ruhtinaat saivat pitää
alueensa, mutta heidän täytyi totella kaanin käskyjä, käydä hänen
luonansa, viedä lahjoja sekä muutoinkin osoittaa alamaisuuttansa.
Myöhemmin ruhtinaat kokosivat verot ja maksoivat ne kaanille, jolloin
kansan tila kävi helpommaksi. Ruhtinaat olivat edelleen eripuraisia
keskenään, jokainen halusi suuriruhtinaan arvoa. Toinen toisensa
jäljessä he ilmestyivät kaanin luo, panettelivat kilpailijaansa, vieläpä
pestasivat mongolilaisjoukkojakin hätyyttääkseen toisiaan. Tämä oli
kaaneille mieleen, sillä siten he paremmin voivat pitää ruhtinaat
vallassaan.
[Illustration:
_Kuva 249._ Uskonnollinen juhlakulkue.
]
Kirkon etuja kaanit eivät loukanneet, sillä he tahtoivat pappien avulla
pitää kansan kuuliaisena. Ja papisto juurruttikin kansaan sen ajatuksen,
että hallitsijan käskyn totteleminen oli ihmisen korkein velvollisuus ja
paras hyve, sen vastustaminen taas, olivatpa käskyt oikeita tai vääriä,
pahin rikos.
● Mongolien herruus kesti Venäjällä puolen kolmatta sataa vuotta
(1240–1480). Se lakkasi vasta _Iivana III_:n hallitessa. Iivana teki
myös lopun Novgorodin itsenäisyydestä.
Moskovan suuriruhtinaat rupesivat käyttämään _tsaarin_, s. o. Caesarin,
nimeä, jota Venäjällä aikaisemmin oli käytetty Itä-Rooman keisarin ja
tataarien kaanin arvonimenä. Hänellä oli valtakunnassa rajaton valta;
kuten itämaiden hallitsijoilla oli hänelläkin alamaisten omaisuus ja
henki vallassaan.
Ruhtinaanvallan rinnalle muodostui Venäjälläkin _aateli_, _pajarit_.
Heitä kuului suuriruhtinaan _neuvoskuntaan_ eli _duumaan_, jonka neuvoa
hallitsija kysyi tärkeissä asioissa, mutta jonka päätöksistä hän ei
ollut riippuvainen. Venäjän kirkon päämies oli Konstantinopolin
patriarkka. Maa joutui pajarien, kirkon ja valtion haltuun;
_talonpojista_ tuli vuokramiehiä ja vähitellen maaorjia. Kansan elämässä
oli paljon itämaista. Miehet pukeutuivat pitkään, leveähihaiseen
kauhtanaan ja turbaanin kaltaiseen lakkiin. Naiset oleskelivat erillään
omassa huoneessaan, eikä heidän suostumustaan kysytty avioliittoa
solmittaessa.
● =Unkari.= Tultuaan vuoden 900 tienoissa Karpatien yli ja otettuaan
haltuunsa sen maan, joka heistä on saanut nimensä, unkarilaiset tekivät
kauan ryöstöretkiä Keski- ja Etelä-Euroopan maihin. Mutta kun keisari
Otto Suuri voitti perinpohjaisesti heidän joukkonsa (955) ja kun
kristinusko vuoden 1000 vaiheilla levisi unkarilaisten keskuuteen,
retket loppuivat ja kansa alkoi rauhassa viljellä maataan. Unkari oli
jonkin aikaa vasallisuhteessa Saksan keisareihin, mutta vapautui pian ja
pysyi sitten itsenäisenä koko keskiajan. Keskiajan lopulla turkkilaiset
eli osmannit, joista kohta tulee puhe, rupesivat hätyyttämään Unkaria.
Silloin alkoi pitkällinen taistelu näitä uusia »kristikunnan vihollisia»
vastaan. Näissä sodissa kohosi maineeseen unkarilainen aatelismies
_Hunyady_ [hu´njadi], jonka poika, soturikunnostaan ja sivistyksestään
kuuluisa _Matias Corvī´nus_, valittiin Unkarin kuninkaaksi.
[Illustration:
_Kuva 250._ Matias Corvinus.
]