● =Nyrkkivallan aika.= Hohenstaufien kukistumista seurasi Saksassa
täydellinen sekasorron eli _nyrkkivallan aika_ (1254–1273). Maassa oli
kyllä kuninkaita, mutta heitä ei kukaan totellut. Mahtavat lääninherrat
olivat pikku kuninkaita kukin alueellaan, ja alavasallitkin
menettelivät, miten parhaaksi näkivät. Linnoistansa monet aatelisherrat
harjoittivat suoranaista rosvousta ryöstellen rauhallisten kauppiaiden
ja talonpoikain omaisuutta. Eikä kukaan heitä siitä rangaissut, sillä
laki ja järjestys olivat maasta kadonneet.
● =Rudolf Habsburgilainen.= Vihdoin kokoontui Saksan seitsemän etevintä
hengellistä ja maallista ruhtinasta, joita sanottiin _vaaliruhtinaiksi_,
valitsemaan maalle sellaista kuningasta, joka palauttaisi järjestyksen
valtakuntaan. Valituksi tuli Habsburgin kreivi _Rudolf_ (1273–1291).
Siten nousi valtaistuimelle kuuluisa _Habsburgin suku_. Se sai nimensä
Sveitsissä sijaitsevasta Habsburgin linnasta.
[Illustration:
_Kuva 237._ Rudolf, Habsburgin kreivi.
]
Rudolfilla oli valtaistuimelle noustessaan vähäiset tilukset, mutta hän
laajensi ne pian varsin huomattaviksi. Kun Böömin kuningas ylpeästi
kieltäytyi vannomasta läänivalaa vasta valitulle kuninkaalle, Rudolf
aloitti sodan häntä vastaan ja anasti hänen maistaan _Itävallan_,
_Steiermarkin_, _Kärntin_ ja _Krainin_. Ne jäivät sitten perinnöksi
Habsburgin suvulle ja niitä sanottiin _Itävallan perintömaiksi_.
Pontevasti Rudolf toimi myöskin järjestyksen ja sisällisen rauhan
palauttamiseksi valtakuntaan. Hän ahdisteli lakkaamatta rosvoritareja,
rankaisi heitä ankarasti ja hävitti heidän linnojansa.
□ Thüringenissä Rudolfin sanotaan yhtenä vuotena hävittäneen
seitsemättäkymmentä rosvolinnaa. Sen jälkeen hän puhdisti Reinin seudut.
Siellä hän eräästä linnasta pelasti joukon kauppiaita, jotka
rosvoritarit olivat ryöstäneet puti puhtaiksi ja joita he pitivät
vangittuina kiskoakseen lunnaita heidän kotiseudultaan. Rudolf
vangitutti ritarit ja tuomitsi heidät kaikki hirtettäviksi. Muuan
kuninkaan seurueessa oleva aatelismies huomautti, että moinen rangaistus
häpäisisi koko aatelissäätyä. Mutta Rudolf vastasi: »Aateli ei siitä
kärsi häpeätä, sillä nämä eivät ole mitään ritareita, vaan varkaita,
rosvoja ja murhamiehiä. He ovat käyneet rauhallisten kansalaisten
kimppuun, rikkoneet maan rauhan ja pilkanneet tuomioistuimia. Oikea
aateli pitää uskollisuutta kunniassa, harrastaa hyviä tapoja, ei tee
kenellekään vääryyttä ja suojelee heikkoja.» Kun linna oli hävitetty
maan tasalle, pystytettiin sen raunioille hirsipuut, joihin vangit
ripustettiin. Vuoren laelle asetettiin marmoritaulu, johon piirrettiin
hirtettyjen nimet ynnä seuraavat sanat: »Niin rankaisee Habsburgin
Rudolf rauhanrikkojia, rosvoja ja murhamiehiä sukuun tai säätyyn
katsomatta».
[Illustration:
_Kuva 238._ Maksimilian I.
]
● =Maksimilian.= Rudolfin jälkeen oli Saksan keisarinistuimella
erisukuisia ruhtinaita, kunnes v. 1437 kruunu joutui pysyväisesti
Habsburgin suvulle. Keskiajan päättyessä oli valtaistuimella
_Maksimilian I_, joka oli, kuten edellä on mainittu, naimisissa Kaarle
Rohkean tyttären kanssa ja liitti valtakuntaansa _Alankomaat_ ja
_Franche-Comtén_.
● =Sveitsiläisten vapaustaistelu.= Rudolfin seuraajain aikana Itävallan
habsburgilaiset herttuat koettivat alistaa valtaansa Sveitsin
vuorimaiden vapaita talonpoikia. Herttua _Leopold_ päätti pakottaa
talonpojat alamaisuuteen ja lähti loistavan ritarijoukon johdossa
Sveitsiin. Mutta valppaat, vapautta rakastavat talonpojat olivat häntä
vas tassa _Morgarien_in vuorisolassa Schwyzin kantonin rajalla. Siinä
syntyi taistelu (1315), jossa Leopoldin ritarijoukko täydellisesti
tuhottiin. Sveitsiläisillä oli kuten englantilaisillakin järjestyneet
jalkaväkijoukot, jotka toimivat suunnitelmallisesti, jota vastoin
Leopoldilla oli kurittomia ritarijoukkoja.
[Illustration: EUROPA v. 1460 vaiheilla.]
□ Sveitsiläisten vapaustaistelujen ajoilta kerrotaan mm. tarina
urhoollisesta jousimiehestä _Wilhelm Tell_istä.
Altdorfissa, Urin kantonissa, pidettiin markkinoita. Nöyryyttääkseen
seudun asukkaita _Gessler_ vouti pystytti kaupungin torille pitkän
riu´un, jonka päähän hän panetti Itävallan herttuan hatun. Jokaisen
ohikulkijan tuli tervehtiä hattua yhtä kohteliaasti kuin itse Itävallan
herttuaa. Monet olivat jo kulkeneet ohitse, uskaltamatta olla
tervehtimättä, kun Wilhelm Tell, taluttaen pientä poikaansa kädestä,
saapui torille ja astui hatun ohi tervehtimättä. Silloin sotamiehet,
jotka lähimmässä kadunkulmassa vartioitsivat ohikulkijoita, vangitsivat
hänet ja veivät hänet Gesslerin eteen.
Gessler tuomitsi Teliin ampumaan omenan poikansa pään päältä. Tell,
vaikka olikin tarkka jousimies, kalpeni ja pyysi päästä kokeesta. Mutta
siihen ei suostuttu. Poikanen asetettiin, omena pään päällä, selin
erästä puuta vastaan torin toiseen laitaan, kun Tell toisessa laidassa
nosti joustaan. Nuoli suhahti ilmassa, ja palasina omena putosi maahan.
Kansa riemuitsi, ja iloisena Tell syleili poikaansa, jolle ei ollut
mitään vahinkoa tapahtunut. Samassa Gessler huomasi Tellin vyötäisillä
toisen nuolen ja kysyi, kenelle se oli aiottu. Hetken epäröityään Tell
vastasi synkästi: »Sinulle se oli aiottu, jos olisin tappanut lapseni.
Ja se nuoli olisi varmasti osunut maaliin.» Suuttuneena Gessler panetti
Tellin kahleisiin ja lähti viemään häntä Vierwaldstätter järven halki
linnaansa.
Mutta järvellä nousi ankara myrsky. Vene oli hukkumaisillaan, ja kaikki
huusivat, että Tell, joka oli taitava purjehtija, yksin voi sen
pelastaa. Silloin Gessler irroitutti Tellin kahleista ja asetti hänet
peräsimeen. Tell ohjasi veneen lähelle rantaa, tarttui sitten äkkiä
jouseensa ja hyppäsi kallion kielekkeelle, kadoten pian hämmästyneiden
vihollisten näkyvistä.
Gessler pääsi miehineen kumminkin onnellisesti maihin. Kun hän
seuraavana päivänä ratsasti tietä pitkin linnaansa, sattui ahtaalla
rotkotiellä nuoli hänen rintaansa, ja hän putosi hevosen selästä
taaksepäin sotamiestensä syliin. Kuollessaan hän kädellään viittasi
nuoleen ja virkkoi: »Se on Tellin nuoli, minä tunnen sen.» Samassa
sotamiehet näkivät tuon rohkean jousimiehen nousevan väijytyspaikastaan
ja katoavan puiden taakse. Vielä tänä päivänä on sillä kallion
kielekkeellä, jolle Tell hyppäsi Gesslerin veneestä, nimenä »Teliin
paasi».
Leopoldin sanotaan uhanneen »kurittaa kapinoitsijat ja hevosillaan
maahan tallata nuo röyhkeät talonpojat». Hänellä oli 2000–3000 miehen
suuruinen ritarijoukko, kun talonpoikia oli 3000–4000. Viimeksi mainitut
leiriytyivät ahtaan Morgartenin solan taakse: toisella puolen oli pieni
sisäjärvi, toisella metsäinen vuori. He olivat varustautuneet
tapparakeihäillä, sotakirveillä ja seipäillä. 50 miestä oli miehittänyt
erään kallion kielekkeen, johon oli vaikea päästä. Sen reunalle he
vierittivät joukon isoja kiviä ja puunrunkoja. Tuskin itävaltalaiset
ratsumiehet olivat ratsastaneet ahtaaseen solaan, kun nuo viisikymmentä
ylhäältäpäin vierittivät kiviä ja puunrunkoja heidän päällensä. Monta
ritaria kuoli tai haavoittui, hevoset säikähtyivät. Syntyi yleinen
sekasorto ja hämminki. Nyt solan suulla olevat sveitsiläiset tekivät
hyökkäyksen, ja rautapukuiset ritarit kärsivät musertavan tappion.
Toiset tungettiin järveen, jonne he hukkuivat, toiset putosivat
satulasta voimatta raskaine varustuksineen liikkua paikaltaan, toiset
kaatoi talonpoikain tapparakeihäs tai kirves. Leopold hädin tuskin
pelastui pakenemalla. Näin Sveitsin vapaus pelastui; Morgartenin voittoa
ei ole suotta sanottu »sveitsiläisten Marathoniksi».
● Morgartenin voiton jälkeen kolme maakuntaa eli kantonia teki keskenään
»ikuisen» _liiton_, luvaten yksissä voimin puolustaa vapauttaan.
Myöhemmin liittoon yhtyi Sveitsin muitakin kantoneja. Se olikin tarpeen,
sillä Habsburgit eivät luopuneet valtausaikeistaan, ennen kuin heidät
oli uudestaan perin pohjin voitettu. Kun Kaarle Rohkeankin aiemmin
mainittu yritys sveitsiläisten kukistamiseksi oli rauennut tyhjiin, niin
Sveitsin talonpoikain vapaus oli turvattu. Keskiajan lopulla (1499)
Habsburgit tunnustivat Sveitsin Itävallasta riippumattomaksi
itsenäiseksi valtioksi, jolla kuitenkin oli keisari yliherranaan.
Sveitsin vapaussodan aikana Habsburgit saivat _Tirolin_ liitetyksi
perintömaihinsa.
● =Kirkon hajaannus ja Juhana Hus.= Vuoden 1400 vaiheilla huomio alkoi
kääntyä erikoisesti kirkon asioihin. Paavit olivat kauan asuneet
Avignonissa ja olleet Ranskan kuninkaiden nöyriä käskyläisiä. Vihdoin
Rooman kardinaalit valitsivat paaviksi italialaisen miehen, joka
asettui Roomaan. Mutta Ranskassa valittiin toinen paavi Avignoniin.
Näin oli katolisella kristikunnalla kaksi paavia, jotka kumpikin
julistivat toisensa kannattajineen pannaan. Kirkolliskokouskaan ei
voinut asiaa auttaa. Se kyllä tuomitsi kummankin paavin erotettavaksi,
ja uusi valittiin tilalle. Mutta edelliset eivät totelleet
kirkolliskokouksen päätöstä, joten kahden sijasta saatiin kolme
paavia. Tämä sekaannuksen aika kesti useita vuosikymmeniä ja sitä
sanotaan hajaannuksen eli _suuren skisman_ ajaksi. Se päättyi vasta
_Konstanz_in kirkolliskokouksessa (1414–1418). Siellä päätettiin, että
kirkolliskokous oli paavia ylempi. Sitten nuo kolme paavia erotettiin
virasta ja tilalle valittiin uusi paavi.
[Illustration:
Suuri skisma.
]
Täten kirkon ulkonainen yhteys saatiin aikaan. Mutta kirkon arvo oli
pahasti kärsinyt. Kirkko oli sitä paitsi sisällisesti heikko, sillä
ilmaantui henkilöitä, jotka arvostelivat sen oppia ja järjestystä ja
perustivat lahkokuntia, jotka osoittivat tyytymättömyyttä kirkkoa
kohtaan.
Englannissa oli jo aikaisemmin, 14:nnen vuosisadan keskivaiheilla,
kuuluisa yliopiston professori _Wycliff_ [ui´klif] arvostellut kirkon
eräitä oppeja ja vaatinut, että Raamattu oli pantava uskonnon ylimmäksi
ohjeeksi. Hän sai monta kannattajaa Englannissa; mutta muissakin maissa
hänen mielipiteensä saavuttivat suosiota, ja uudistusliike jatkui kirkon
vastarinnasta huolimatta. Tämän liikkeen pelkäämättömin johtaja oli
böömiläinen talonpojanpoika _Juhana Hus_.
Harhaoppisena Hus kutsuttiin Konstanzin kirkolliskokoukseen vastaamaan
opistaan. Kirkolliskokous julisti Husin opit vääriksi, tahtoen
väkivalloin tukahduttaa hänen johtamansa uskonnollisen uudistusliikkeen.
Hus tuomittiin elävänä poltettavaksi.
□ Hus oli professori samoin kuin Wycliff ja opetti Prahan yliopistossa.
Mutta samalla hän saarnasi tšekin kielellä kaupungin kirkossa. Husin
saarnoilla oli syvä vaikutus kuulijoihin, sillä hän oli etevä puhuja ja
hänen sanoistaan virtasi syvän uskonnollisen vakaumuksen voima.
Wycliffin tavoin hän hylkäsi eräät kirkon opit ja nousi pontevasti
vastustamaan anekauppaa, jota kirkko tähän aikaan julkisesti harjoitti,
niin että ihmisissä se käsitys pääsi valtaan, että rahalla voi ostaa
synninpäästön. Hus samoin kuin Wycliff rupesi vastustamaan tätä
väärinkäytöstä selittäen, että Jumalan armo annetaan katuvaiselle
ilmaiseksi. Mutta seurauksena oli, että Hus julistettiin
kirkonkiroukseen ja hänen täytyi paeta Prahasta. Kun Hus sitten
kutsuttiin Konstanziin vastaamaan opistaan, monet ystävät varottivat
häntä sinne menemästä. Mutta Husilla oli palava halu puhua vakaumuksensa
puolesta. Pelottomasti hän puolustikin mielipiteitään, vedoten
Raamattuun. Siitä huolimatta hänet julistettiin kerettiläiseksi ja
tuomittiin poltettavaksi.
[Illustration:
_Kuva 239._ Juhana Husin kuolema.
]
[Illustration:
_Kuva 240._ Husin muistoksi lyöty raha.
]
Kun tuomio lausuttiin Konstanzin tuomiokirkossa, oli Hus polvillaan
rukoillen, kädet ylöspäin ojennettuina. Yltympäri kirkon penkeissä
istuivat kokouksen jäsenet. Eräs piispa luki julki tuomion, jonka mukaan
kaikki Husin kirjoitukset oli hävitettävä. Hus itse oli parantumattomana
kerettiläisenä poltettava. Husin yltä riisuttiin nyt hänen papillinen
pukunsa ja hänen päänsä ajeltiin paljaaksi. Muuan piispa lausui
kiroussanat: »Kirkko on työntänyt sinut keskuudestaan. Me jätämme sinun
ruumiisi maallisille virastoille, sinun sielusi perkeleelle.» »Ja minä»,
Hus virkkoi tähän, »jätän sen Vapahtajani Kristuksen haltuun.» Hänen
yllensä puettiin nyt tavallinen kerettiläispuku, väljä pitkäliepeinen
viitta ja puolen metrin korkuinen paperilakki, johon oli kuvattu
pahoja henkiä ja tulenliekkejä ja johon oli kirjoitettu:
pääkerettiläinen. »Vapahtajani», Hus sanoi, »on minun tähteni kantanut
orjantappurakruunua; ilolla kannan kerettiläiskruunua hänen pyhän
totuutensa tähden.»
Näin puettuna Hus vietiin roviolle, joka oli pystytetty Konstanzin
torille. Kun rovio sytytettiin, Hus alkoi veisata virttä. Mutta tuuli
ajoi savua ja tulenhehkua hänen kasvojansa vasten, niin että hän pian
tukehtui. Kun rovio oli palanut loppuun, koottiin tuhka ja siroteltiin
Rein-jokeen.
● Kun Hus oli poltettu, Böömin _tšekit_, jotka olivat slaavilaista
kansaa ja joiden kieltä ja kansallisia oikeuksia Hus oli puolustanut,
nousivat kapinaan uskontonsa ja kansallisuutensa puolesta. Kapina
kukistettiin kuitenkin ennen pitkää.