● =Kuninkaan valta kasvaa Ranskassa.= Pitkällinen sota Englantia vastaan
teki välttämättömäksi pitää sotajoukkoja alinomaa aseissa. Näin sai
alkunsa _vakinainen sotajoukko_, joka oli kokonaan kuninkaan
komennettavana. Siten kuningas tuli sodankäynnissä riippumattomaksi
aatelisherroista. Samaan aikaan tulivat eräät _verot_, joita aluksi oli
myönnetty sotatarkoituksiin, _pysyväisiksi_. Siten valtiopäiväin
merkitys kuninkaan rinnalla väheni.
[Illustration:
_Kuva 235._ Ludvig XI.
]
Kaarle VII:n jälkeisen _Ludvig XI_:n hallitessa kuninkaan valta yhä
kohosi, kun viimeinen mahtava suurvasalli, Burgundin herttua _Kaarle
Rohkea_, kukistui. Kaarle omisti paitsi Burgundia useita muita alueita,
niiden joukossa Alankomaat. Hänen tarkoituksensa oli muodostaa Ranskan
ja Saksan välille itsenäinen kuningaskunta. Huolimatta Ludvig XI:n
salaisesta vastarinnasta Kaarlella oli kauan menestystä aikeissaanXII:n
salaisesta vastarinnasta Kaarlella oli kauan menestystä aikeissaan.
Mutta kun hän yritti valloittaa Sveitsiä, kohtasi hän sitkeätä
vastarintaa tuon vapaan kansan taholta, ja _Nancy_n [nãsi´] taistelussa
hän kaatui (1477). Ludvig otti hänen maistaan _Burgundin herttuakunnan_,
mutta Burgundin kreivikunnan eli _Franche-Comtén_ [frãškõte´] ja
_Alankomaat_ sai Saksan keisari Maksimilian, joka oli naimisissa Kaarle
Rohkean tyttären kanssa.
Näin _kuninkaan valta_ oli Ranskassa vahvistumistaan vahvistunut.
Lääniaateli oli masennettu, katolinen kirkko oli heikko, porvaristo
kannatti kuningasta. Hänen käytettävänään oli pysyvä sotajoukko ja
vakinainen vero.
● =Sisällissota Englannissa.= Pian sen jälkeen kun 100-vuotinen sota oli
päättynyt Englannin tappioksi, syttyi Englannissa sisällissota kahden
kuninkaallisen sukuhaaran välillä, jotka taistelivat kuninkaan
kruunusta. Molemmin puolin käytettiin satavuotisesta sodasta
vapautuneita levottomia ammattisotilasjoukkoja. Sotaa sanotaan _ruusujen
sodaksi_ (1455–1485), toisella sukuhaaralla, Lancasterin [lä´ŋkästə]
suvulla, kun oli lipussaan punainen ruusu, toisella, Yorkin [jōk]
suvulla, taas valkoinen ruusu. Kansa jakaantui kahtia sukujen mukaan.
Sota oli ylen verinen, ja puolueet taistelivat vaihtelevalla onnella.
Monta kammottavaa murhaa tehtiin itse kuningasperheessä. Viimein (1485)
_Henrik VII Tudor_ [tjū´də], joka polveutui kummastakin taistelevasta
suvusta, kohosi Englannin valtaistuimelle. _Tudorin suku_ hallitsi
sitten Englantia enemmän kuin sata vuotta (1485–1603).
[Illustration:
_Kuva 236._ Henrik VII.
]
Englannissakin oli _kuninkaan valta_ vahva keskiajan lopussa. Ruusujen
sodassa oli kaatunut paljon ylhäisaatelia. Se vaikutti heikontavasti
parlamentin ylähuoneeseen, joka tähän aikaan oli varsinaisena kuninkaan
vallan vastapainona. Porvaristo oli kyllä taloudellisesti vaurastunut,
mutta sen valtiollinen merkitys oli vielä suhteellisen vähäinen. Vasta
uudella ajalla parlamentin alahuone kohosi Englannissa suureen
merkitykseen.