● =Nibelungenlaulu.= Aikaisemmin on mainittu keskiajan kuuluisista
sankarirunoelmista Rolandin laulu ja Edda. Vuoden 1200 vaiheilla
sepitettiin Etelä-Saksassa säilyneiden kansanrunojen pohjalla
saksalaisten kansaneepos _Nibelungenlaulu_, jossa kerrotaan ihanan
burgundilaisen prinsessan _Kriemhild_in ja alankomaalaisen
kuninkaanpojan _Siegfried_in onnettomista kohtaloista.
_Siegfried_, kuninkaanpoika Alankomaista, on kylpenyt voittamansa
lohikäärmeen veressä, joka on tehnyt hänen ihonsa haavoittumattomaksi,
yhtä kohtaa lukuunottamatta. Hän on myös taistellut Nibelungien
kääpiökansaa vastaan saaden haltuunsa verrattoman Nibelungen-aarteen
sekä näkymättömäksi tekevän viitan. Siegfried kuulee maineen
_Kriemhild_in kauneudesta, päättää voittaa hänet morsiamekseen ja lähtee
komeasti varustettuna Wormsiin, jossa Kriemhild asuu veljensä
burgundilaiskuninkaan _Gunther_in luona.
Wormsiin tultuaan Siegfried antautuu Guntherin palvelukseen ja osoittaa
uljuuttaan sodassa saksilaisia ja tanskalaisia vastaan. Sotaretkeltä
palattua vietetään 12-päiväiset juhlat, ja nyt Siegfried ensi kerran
näkee Kriemhildin. Neito astuu kuin aamurusko pilvestä; kuin kuu tähtien
joukosta hän loistaa muitten neitojen seasta. Tervehtäen sankaria hän
astuu tämän rinnalle. Ei kevään eikä kesän kukkeimmillaan ollessa
Siegfried ole ennen tuntenut sellaista riemua. Mutta Gunther ei anna
sisartaan Siegfriedille puolisoksi, vaan vaatii tältä yhä uusia
palveluksia.
Vihdoin Siegfriedille tarjoutuu tilaisuus suorittaa uroteko, joka
hankkii hänelle Guntherin suostumuksen.
Kaukana merentakaisessa Islannissa hallitsee _Brunhilde_ kuningatar.
Sen, joka mielii saavuttaa hänen rakkautensa, tulee voittaa hänet kiven-
ja keihäänheitossa. Gunther haluaa saada hänet omakseen, mutta
Brunhildellä on yliluonnolliset voimat, ja Gunther tietää joutuvansa
tappiolle ottelussa hänen kanssaan. Hän turvautuu sen tähden Siegfriedin
apuun. He lähtevät matkalle ja saapuvat Islantiin. Siegfried pukeutuu
taikaviittaansa ja käy näkymättömänä Guntherin rinnalla kilpailuun
Brunhilden kanssa. Kuningatar joutuu häviölle ja antaa kätensä ja maansa
luulotellulle voittajalleen, Guntherille. Palataan Wormsiin, jossa
vietetään kaksoishäät, sillä Siegfried saa ystävyytensä palkinnoksi
Kriemhildin puolisokseen. Kuitenkin hänen täytyy lunnaiksi maksaa
Nibelungenaarre, joka näin joutuu burgundilaiskuninkaan haltuun. Sen
jälkeen Siegfried matkustaa puolisoineen Alankomaihin, jossa hän
hallitsee onnellisena 10 vuotta.
Saapuvatpa sitten Siegfried ja Kriemhild kerran kevätjuhlaan Wormsiin.
Siellä syntyy kuningatarten kesken kiista heidän miestensä etevyydestä.
Suuttuneena Brunhilde lausuu, että Kriemhild on orjan vaimo. Silloin
Kriemhild ilmaisee salaisuuden: Siegfried se aikoinaan kilpaottelussa
voitti Brunhilden eikä Gunther.
Suuttunut Brunhilde päättää kostaa Siegfriedille, koska tämä ei ollut
ottanut häntä puolisokseen, vaikka olikin voittanut hänet kilpailussa.
Kostotyön hän jättää erään palvelijansa _Hagen_in suoritettavaksi. Tämä
saa Kriemhildiltä viekkaasti urkituksi, mihin kohtaan Siegfriediä voi
haavoittaa, ja eräällä metsästysretkellä hän lävistää takaapäin
Siegfriedin, joka on kumartunut lähteestä juomaan.
Kriemhildin suru on kuvaamaton, kun hän aamulla kirkkoon lähtiessään
löytää puolisonsa ruumiin ovensa edestä, jonne ilkeä Hagen on sen
laahannut ja heittänyt virumaan.
Kriemhild puolestaan ei nyt ajattele muuta kuin kostoa. Voidakseen sen
paremmin suorittaa hän suostuu menemään hunnilaiskuninkaan _Etzel_in
puolisoksi. Jonkin ajan kuluttua hän taivuttaa miehensä kutsumaan
burgundilaisruhtinaan muka vierailemaan hoviinsa. Pahaa aavistaen
Gunther saapuu miehineen. Pian syntyy Kriemhildin ja Hagenin välillä
sanakiista, joka muuttuu hirveäksi taisteluksi. Miehiä kaatuu molemmin
puolin. Lopulta burgundeista on jäljellä vain Gunther ja Hagen. Hagen
tuodaan sidottuna Kriemhildin eteen, ja kuningatar vaatii häneltä
Nibelungenaarretta. Kun Hagen sanoo vannoneensa, ettei ilmaise sitä niin
kauan kuin yksikin burgundilaiskuningas on elossa, niin Kriemhild
hakkauttaa veljeltään pään poikki. Mutta nytpä vasta Hagen tahtookin
salata aarteen: hän on ainoa, joka sen tietää. Kriemhild tempaa silloin
miekan Hagenin vyöltä ja surmaa hänet omalla kädellään. Muuan vanha
uros, Hagenin vastustaja, ei saata nähdä tällaisen kostamatta
tapahtuvan: hän syöksyy kuningattaren kimppuun ja lyö hänetkin
kuoliaaksi.
Näin sai ylpeys, kateus ja kostonhalu alkuaan jalot ihmiset tuhoamaan
toisensa.
● =Trubaduurirunous.= Kauniissa, rikkaassa ja iloisessa Etelä-Ranskassa,
jossa roomalainen sivistys säilyi läpi keskiajan myrskyjen ja henkisen
pimeyden, virisi ristiretkien aikana eloon rikas _trubaduurirunous_.
Sieltä se levisi Pohjois-Ranskaan ja naapurimaihin. _Trubaduurilla_
tarkoitetaan runoilevaa ritaria. Usein sepittäjä itse esitti runonsa
laulaen ja kielisoittimella säestäen, toisinaan taas erityiset laulajat
»_jonglöörit_» (lat. joculā´tor = ilonpitäjä) kulkivat niitä
esittämässä. Toisinaan trubaduuri innostu ylistämään taistelun huumaavaa
telmettä, toisinaan hän taas leimuavan ivan ja pilkan terävillä aseilla
hyökkäsi valtiollisten vastustajain kimppuun. Mutta yhtä usein
trubaduuri lauloi rakastetun naisen ylistykseksi. Trubaduurirunous
käsittää siis _sotalauluja_, valtiollisia _pilkkarunoja_ ja
_lemmenlauluja_. Ranskan kuuluisin trubaduuri oli _Bertrand de Born_
[bertrã´ dəbo´rn].
□ Bertrand de Born otti innokkaasti osaa suurvasallien alinomaisiin
taisteluihin. Usein hän siirtyi puolelta toiselle ja näyttää taistelleen
vain taistelun itsensä takia. Kuvaavaa on, että hän vanhoilla päivillään
rupesi munkiksi. Hänen taisteluintoaan kuvailee mainiosti tähän
suomennettu runo.
Kun etujoukko pakoon lyö
kaikk’ eestään — se on riemunain —
ja jälkeen vankka teräsvyö
pääjoukkoin siirtyy marssivain.
Ja ilo yhtä soma
on nähdä tuho linnojen
murtuissa lujain muurien,
kun armeija on oma
keskellä kentän avoimen
suojassa hautain, paalujen.
Ei vuodetta niin viehtävää,
ei herkkua niin mieluista
kuin käsky: _kimppuun iskekää!_
ja ratsut väijyspaikasta
miest’ ilman karkajavat.
Soi huudot: _Apuun! Tännepäin!_
Kaikk’ — ruhtinas tai renki — näin
yl’ hautain kannustavat,
ja monen peitsi ryntääjäin
lyö kenttään, rinnan lävistäin.
Hyvin tavallisia olivat tähän aikaan munkeista ja papeista laaditut
pilkkalaulut. Ne osoittavat, kuinka kirkon arvo oli ihmisten silmissä
laskemassa. Niinpä muuan trubaduuri laulaa näin:
Mit’ ylemparvoinen,
sen kerkeemp’ syntinen;
mìt’ todentietävämpi
sen valheensietävämpi;
mit’ oudomp’ tiedon valossa,
sit’ alttiimp’ himon palossa;
mit’ ontomp’ alla rinta,
sen hurskahampi pinta.
Ei herjaa julkeempaa
viel’ vastaan Jumalaa
muut koskaan lingonneet
kuin paavin joukkueet.
● =Walther von der Vogelweide.= Saksalaisista laulurunoilijoista kohosi
suurimpaan arvoon eteläsaksalainen _Walther von der Vogelweide_ vuoden
1200 vaiheilla. Hän rakasti lämpimästi saksalaista isänmaataan ja oli
keisarivallan ehdoton kannattaja. Runoissaan hän ylistää omaa maataan
maailman ihanimmaksi maaksi, taistelee paaveja vastaan ja laulaa luonnon
ja naisten kunniaksi.
[Illustration:
_Kuva 216._ Walther von der Vogelweide.
]
□ »Elbestä Reiniin, Reinistä Unkariin vallitsevat jaloimmat tavat, mitä
tunnen. Ken tahtoo nähdä kuntoa ja puhdasta mieltä, hän tulkoon meidän
maahamme! Siellä ovat miehet kelpo miehiä, naiset ihania kuin
enkelit.» — Eräässä runossa hän valittaa paavin rahanahneutta. Hän antaa
paavin itsensä sanoa: »Saksalaiset saavat hellittää rahansa, koko heidän
omaisuutensa kuuluu minulle, saksalainen hopea kuuluu minun
italialaiseen arkkuuni. Kuulkaa, papit: syökää kananpaistia ja juokaa
viiniä ja antakaa mokomain saksalaisten paastota!» — Kauan Walther sai
vaeltaa pääsemättä oman katon alle asumaan. Kun sitten Fredrik II
lahjoitti hänelle pienen läänityksen, niin hän puhkesi riemuissaan
laulamaan: »Minulla on lääni, hurraa, minulla on lääni; jalo, antelias
kuningas on pitänyt murheen minusta!»
● =Graalin tarina.= Monet tämän ajan runoilijat käsittelivät runoissaan
vanhaa tarinaa Graalista. _Graal_ oli keskiajan uskon mukaan se malja,
josta Jeesus opetuslapsineen nautti viimeisen ehtoollisensa ja johon
Joosef Arimathialainen kokosi ristiinnaulitun Vapahtajan veren. Tällä
maljalla luultiin olevan erinomainen voima, jonka kuitenkin vain
puhdassydämiset havaitsivat. Sitä luultiin säilytettävän kaukaisessa
maassa, jossa hengelliset ritarit, Graalin kuningas etupäässä, sitä
vartioivat. Siitä sepitti mm. saksalainen runoilija _Wolfram von
Eschenbach_ _Parzival_-nimisen runoelman vuoden 1200 vaiheilla.
□ _Parzival_ kuuluu, itse siitä tietämättään, Graal-kuninkaan sukuun.
Hän kadottaa aikaisin isänsä, ja äiti tahtoo kasvattaa pojan kaukana
maailmasta. Kerran nuorukainen saa kuulla vierailta ritareilta _Artus_
kuninkaasta ja hänen hovistaan. Hänessä herää paikalla halu lähteä
sinne, ja hän sanoo jäähyväiset surevalle äidilleen. Mutta äiti pukee
hänet narrin kaapuun, jotta maailma pilkkaisi häntä ja hän haluaisi
takaisin kotiin. Tästä huolimatta Parzival suoriutuu hyvin matkallaan ja
saapuu Artus kuninkaan hoviin. Viisas _Gurnemanz_ opettaa hänelle
ritarillista käytöstä, johon ennen kaikkea kuuluu, ettei saa kysellä
liian paljon.
Mentyään naimisiin kuningatar _Kondwiramur_in kanssa Parzival lähtee
ritariretkelle. Hän tulee ihanaan linnaan, jossa vallitsee suuri suru.
Mutta Parzival on vaiti, ei kysy mitään eikä ota osaa onnettomain
suruun. Hän ei tiedä, että hän on Graalin linnassa ja että hänen
tarvitsisi vain sanoa oikea sana saavuttaakseen korkeimman
kuninkaallisen arvon. Kun hän ei kestä koetta, ajetaan hänet pois
linnasta, ja kun hänet sittemmin aiotaan lyödä Artus kuninkaan
ritariksi, ilmaantuu Graalin airut julistaen hänet siihen arvottomaksi.
Nyt Parzival luopuu palvelemasta Jumalaansa, omaan sankarivoimaansa
luottaen hän päättää anastaa toivomansa Graalin kuninkaan arvon. Hän ei
tahdo nähdä vaimoaankaan, ennen kuin on päämääräänsä päässyt. Mutta
turhaan. Vasta kun hän on uudelleen käynyt koulua, tällä kertaa hurskaan
erakon luona, ja oppinut nöyryyttä ja katumusta, hänen onnistuu päästä
Graal-linnan salaisuuden perille. Kovien koettelemusten ja nöyrän
itsetuntemuksen kautta kulkee tie korkeimpaan. Graalin airut kutsuu
hänet kuninkaan arvoon. Kondwiramur tulee hänen luokseen
kaksoispoikineen, joista _Lohengrin_ on nouseva isänsä seuraajaksi
korkeassa Graalin kuninkaan arvossa.