[Illustration:
_Kuva 211._ Keskiajan opetusta.
]
● =Yliopistot.= Keskiajan ensimmäisinä vuosisatoina luostarien ja
kirkkojen yhteyteen perustetut luostari- ja katedraalikoulut huolehtivat
etupäässä papeiksi aikovien opillisesta sivistyksestä, kuten aikaisemmin
on kerrottu. Nämä koulut säilyivät ristiretkien ajallakin, ja niitä
perustettiin kaikkiin niihin maihin, joihin katolinen kirkko valtansa
levitti. Mutta 12:nnella vuosisadalla syntyi korkeampia oppilaitoksia,
_yliopistoja_, joissa opetus tavoitteli suurempia päämääriä.
Kuuluisimmat olivat Pariisin, Bolognan ja Salernon yliopistot. Niissä
harjoitettiin useita eri tieteitä, mutta Pariisin yliopistossa oli
etualalla jumaluusoppi, Bolognassa lakitiede ja Salernossa lääketiede.
[Illustration:
_Kuva 212._ Professori luennoimassa.
]
Yliopisto sai alkunsa siten, että etevän opettajan ympärille kerääntyi
lukuisa joukko oppilaita. Kun hän ei lopulta voinut pitää huolta
kaikkien opetuksesta, ilmestyi hänen rinnalleen toisia opettajiksi
valmistuneita, jotka myös saivat oikeuden opettaa. Lopuksi opettajat
(lat. magister) oppilaineen liittyivät eräänlaiseksi opinharjoittajain
ammattikunnaksi (_unive´rsitās magistrō´rum_ = opettajain yhdyskunta).
Ne opettajat, jotka harjoittivat samaa tiedettä, liittyivät lähemmin
toisiinsa ja muodostivat oppilaineen _tiedekunnan_. Tiedekuntia oli
suurimmissa yliopistoissa neljä aivan kuin nykyisissäkin yliopistoissa:
jumaluusopillinen, lakitieteellinen, lääketieteellinen ja taiteiden
(seitsemän vapaan taiteen) tiedekunta. Oppilaat taas jakaantuivat
kotiseutunsa perustuksella _kansakuntiin_, jotka vastasivat meidän
yliopistomme osakuntia. Yliopistoa edusti sen päämieheksi valittu
_rehtori_.
□ =Koulupojasta tohtoriksi.= Keskiajalla ei pidetty ylioppilastutkintoa.
Kuka hyvänsä saattoi ruveta yliopistossa opiskelemaan, kun vain sai
maisterien joukosta opettajan. Kumminkin oli latinan kielen taito
välttämätön, ja sääntönä oli, että yliopistoon saapunut oli sitä ennen
suorittanut kotiseutunsa katedraalikoulun oppimäärän. Katedraalikoulussa
hän oli _koulupoika_: istui permannolle levitetyillä pahnoilla ja
kuunteli, mitä munkkipuvussa tuolilla istuva opettaja vitsa kädessä
hänelle kertoi. Opiskeltuaan näin kolmisen vuotta ja opittuaan etupäässä
latinan kieltä hän lähti, jos halua ja tilaisuutta oli, jatkamaan
opinnoitaan yliopistossa. Hän saattoi tulla _ylioppilaaksi_ jo 13 tai 14
vuoden ikäisenä, joskus nuorempanakin. Häntä sanottiin aluksi
»beaaniksi», joka merkitsee samaa kuin nykyajan »keltanokka». Vanhemmat
ylioppilaat pitivät beaaneja ankarassa kurissa, kohdellen heitä monesti
kovakouraisesti. Beaanit ja iäkkäämmätkin ylioppilaat käyttäytyivät
usein vallattomasti, jopa ilkivaltaisesti — meidänkin vanhassa
virsikirjassamme valitettiin, kuinka »beaanit nyt elävät ilkiäst´».
Tappelut kaduilla ja kapakoissa eivät olleet harvinaisia.
Mutta ylioppilaan varsinainen tehtävä oli tietenkin opiskelu. Hän meni
aluksi »taiteiden» tiedekuntaan, koska hän siellä sai tieteellisen opin
alkeet. Hän kuunteli valitsemansa maisterin luentoja ja teki
muistiinpanoja. Kun ylioppilas oli hankkinut tarpeelliset tiedot, hän
sai suorittaa tutkinnon asianomaisille tutkijoille. Puolustettuaan vielä
asettamaansa väitöslausetta opettajansa huomautuksia vastaan hän oli
_baccalaureus_ eli _kandidaatti_. Erityisillä menoilla hänet voitiin
sitten 21 vuotta täytettyään vihkiä _maisteriksi_, jolloin hän sai
mustan pyöreän maisterinhatun päähänsä.
[Illustration:
_Kuva 213._ Tohtorinvihkiäiset.
]
Hän saattoi nyt ruveta joko opettamaan taiteiden tiedekunnassa tai
jatkamaan opintojaan jumaluusopillisessa, lainopillisessa tai
lääkeopillisessa tiedekunnassa. Jos hän halusi tulla _jumaluusopin
tohtoriksi_, täytyi hänen jatkaa opintojaan 15 vuotta.
● =Jumaluusoppi.= Arvokkaimpana tieteenä pidettiin keskiajalla
_jumaluusoppia_. Jumaluusoppi otti avukseen filosofian, ja koko tätä
tutkimusalaa sanotaan usein _skolastiikaksi_ eli kouluviisaudeksi. Se
otti tehtäväkseen järjen avulla todistaa kirkon hyväksymät oppilauselmat
oikeiksi. Keskiajan kuuluisimmat jumaluusoppineet olivat Canterburyn
arkkipiispa _Anselm_ (k. 1109), _Abélard_ [abelā´r] (k. 1142) sekä
_Aqvinon Tuomas_ (k. 1274), joista Anselm ja Tuomas olivat italialaisia
synnyltään, Abélard taas ranskalainen.
□ Tuomas puolusti pontevasti katolisen kirkon käsitystä _leivän_ ja
_viinin muuttumisesta_ pyhässä ehtoollisessa Kristuksen ruumiiksi ja
vereksi. Sen vuoksi oli varovaisinta, että pappi yksin nautti
ehtoollisviiniä, koska siitä ehtoollisvieraille jaettaessa saattoi
läikkyä jokin pisara maahan. Hän puolusti myös oppia _anekaupasta_;
paavilla oli muka oikeus jakamalla aneita päästää ihmiset heidän
synneistään. Hän esitti edelleen suurella varmuudella, että paavi oli
koko maailman _erehtymätön_ opettaja ja että hänellä oli oleva ehdoton
herruus kirkossa. Suuresti aikalaiset ihailivat Tuomasta ja sanoivat
häntä »enkelimäiseksi tohtoriksi». Vielä tänä päivänä katolinen kirkko
pitää häntä uskon voittamattomana varustuksena.
[Illustration:
_Kuva 214._ Aqvinon Tuomas.
]
Kuuluisaksi tuli Abélardin rakkaus _Héloïse_en [eloï´z]. Tämä oli aluksi
Abélardin oppilaana. Mutta heidän välilleen syntyi rakkaussuhde, joka
päättyi onnettomasti, kun Abélard hengellisen säädyn miehenä ei voinut
mennä julkiseen avioliittoon Héloïsen kanssa. Abélardin kehoituksesta
Héloïse rupesi nunnaksi Pariisin lähellä olevaan luostariin, josta hän
kirjoitti syvää rakkautta huokuvia kirjeitä Abélardille. Tämä vastasi
niihin kylmästi sanoen katuvansa rakkauttaan ja kehoittaen Héloïsea
tekemään samoin. Säilyneitä Abélardin kirjeitä pidetään kuitenkin hänen
myöhemmin väärentäminään. Luultavasti alkuperäisissä oli sama ajatustapa
kuin Héloïsenkin kirjeissä. Héloïse tuli sittemmin abbedissaksi
Abélardin perustamaan luostariin, ja sen hautuumaahan heidät kuoltuaan
haudattiin toistensa viereen.
● =Muut tieteet.= Skolastisen jumaluusopin rinnalla alettiin innokkaasti
harjoittaa _lakitiedettä_. Justinianuksen tunnetun lakikokoelman
pohjalla tutkittiin _roomalaista oikeutta_, joka vaikutti, kuten kohta
saamme nähdä, valtiollisten olojen kehitykseen kuningasvaltaiseen
suuntaan. _Matematiikan_ ja _luonnontieteiden_ tutkimus sai virikettä
arabialaisilta. Ne olivat kumminkin edelleen alhaisella kannalla.
_Tähtitiede_ oli etupäässä tähdistä ennustamista ja _kemia_ yritystä
muuttaa epäjalot metallit jaloiksi. _Maan-tieteelliset_ tiedot
lisääntyivät, kun ristiretkillä ja kauppa-matkoilla opittiin paremmin
tuntemaan vieraita maita ja kansoja. Kumminkin oli ihmisillä varsin
hämärä käsitys etäisemmistä maista, esim. Intiasta, jossa kerrottiin
tavattavan kaikenlaisia ihmeellisiä kasveja ja olentoja. _Lääketiede_
oli niinikään alhaisella kannalla. Käsitys ihmisruumiista oli kovin
puutteellinen. Niinpä luultiin aivojen kasvavan ja pienenevän kuun
vaihdosten mukaisesti. Parhaita lääkeaineita oli sammakon ja rotan veri.
Yleisenä parannuskeinona käytettiin suonen iskemistä. Kaikenlaiset
loitsijat ja poppamiehet olivat ihmisten mielestä luotettavia tautien
parantajia.
[Illustration:
_Kuva 215._ Tähtitieteellinen luento 15. vuosisadalla.
]
□ Aqvinon Tuomas selittää maailmankaikkeuden tällaiseksi: Maa on
maailmankaikkeuden keskus, Jerusalem maan keskuspaikka. Maan ympäri
kiertävät liikkuvat taivaat: likinnä kiertotähtien, etäämpänä
kiintotähtien ja kauimpana kristallitaivas. Niiden ulkopuolella on
Jumalan liikkumaton taivas, autuaitten asuinpaikka.
Eräässä ristiretkien aikana kirjoitetussa kirjassa on mm. tällainen
kappale: »Maan eteläosissa on ihmeellisiä esineitä, ja erittäinkin ovat
kivet eriskummallisia. Siellä on kivi, joka kasvaa ja pienenee joka
kuukausi aivan niin kuin kuu. Siellä on myös kivi, joka tekee
omistajansa näkymättömäksi; niin ikään kivi, jonka omistajan sanotaan
voivan oleskella, missä haluaa. Vielä on siellä kivi, joka polttaa
käteen otettaessa; jos pistää sen suuhunsa, niin saa tietää, mitä
tapahtuu naapurin kotona. Muuan kivi on sellainen, että se joutuessaan
neidon tai jonkun muun viattoman naisen käteen, kiiluu keltaiselta;
mutta jos epäsiveellinen mies tai nainen ottaa sen käteensä, niin se käy
harmaaksi. Siellä on myös hikoava kivi, ja siitä ovat kaikki jalokivet
saaneet alkunsa.»