● =Ylellisyys kirkon piirissä.= Ristiretkien aikana paavin ja kirkon
valta oli korkeimmillaan. Kirkko vallitsi ihmisten mieliä kaikissa
säätyluokissa. Pappi kastoi lapset, vihki pariskunnat avioliittoon ja
hautasi vainajat siunaamaansa maahan. Mutta lisäksi kirkko siunasi
ritarin miekan, antoi ammattikunnille suojeluspyhimyksen ja lahjoitteli
pyhäinjäännöksiä ihmisten turvaksi ja suojaksi. Papit ja munkit antoivat
opetuksen kouluissa, tieteellinen tutkimus samoin kuin taide oli heidän
hoivissaan.
Mutta kirkko keräsi myös suuria rikkauksia. Kaikkialla maksettiin
kirkolle veroa, ja ihmiset tekivät sille lahjoituksia niin kuin
aikaisemmin on kerrottu. Varsinkin ristiretkien aikana, jolloin
taloudellinen elämä vilkastui, kirkon omaisuus suuresti eneni.
Varallisuus oli omansa yhä lisäämään kirkon vaikutusvaltaa
maallisissakin asioissa. Mutta se synnytti myös turmelusta. Kirkko alkoi
yhä enemmän maallistua unohtaen ne korkeat hengelliset tehtävät, jotka
sille alun perin kuuluivat. Tämä synnytti tyytymättömyyttä, ja moni
harras uskonnollinen ihminen toivoi tässä kohden parannusta.
● =Franciscus Assisilainen.= Aikaisemmin on kerrottu siitä
uudistusliikkeestä, joka sai alkunsa Clunyn luostarista. Mutta siitä oli
vain ajaksi apua; pian turmelus taas sai jalansijaa kirkon piirissä.
Silloin italialainen _Franciscus_, jota syntymäkaupunkinsa Assisin
mukaan sanotaan _Assisilaiseksi_, alkoi 1200-luvun alussa voimakkaasti
saarnata _köyhyyttä_ ensiarvoisena kristillisenä hyveenä.
□ Franciscuksen isä oli rikas kauppias. Pojasta kasvoi iloinen ja
kevytmielinen nuorukainen, joka mielellään tahtoi herättää huomiota.
20-vuotisena hän oli mukana syntymäkaupunkinsa tekemällä sotaretkellä
muuatta naapurikaupunkia vastaan. Franciscus joutui sotavangiksi, mutta
hän lohdutteli itseään sillä, että hän kerran vielä laskisi koko
maailman jalkainsa alle. Kun paavi Innocentius III jonkin ajan kuluttua
keräytti sotamiehiä joukkoonsa, Franciscus ilmoittautui toivoen
kohoavansa »suureksi ruhtinaaksi». Hän hankki itselleen loistavat
varustukset ja lähti matkalle. Mutta äkkiä hänessä tapahtui
mielenmuutos. Hän lahjoittikin varustuksensa eräälle köyhälle ritarille
ja palasi kotiin. Hän oli muuttunut mieleltään. Entisistä ystävistään
hän ei välittänyt, kuljeskeli vain tuntikausia vuorilla ja laaksoissa.
Kerran hän kuitenkin vielä pani toimeen kemut, ja hilpeät assisilaiset
luulivat jo saaneensa hänet takaisin. Mutta kun kemujen loputtua seurue
lähti meluten kulkemaan katuja, niin Franciscus vetäytyi syrjään.
Toverit lähtivät häntä hakemaan ja tapasivat hänet syvissä mietteissä.
Joku ystävistä huomautti Franciscuksen varmaan miettivän naimisiin
menoa. Hän vastasi: »Oikein arvattu. Aion ottaa morsiamen, joka on
jalompi ja kauniimpi kuin osaatte ajatellakaan.» Hän tarkoitti
_köyhyyttä_.
[Illustration:
_Kuva 209._ P. Franciscus saarnaa paavi Honorius III:lle.
]
Tästä alkaen Franciscus etsi vain niiden seuraa, jotka olivat joutuneet
köyhyyteen ja vajonneet kurjuuteen monien sotien, tautien ja huonojen
vuosien takia. Hän jakoi heille, mitä hänellä oli, ja lohdutti ja
vahvisti heitä rakastavan sydämensä sanoilla. Hän ei karttanut
spitaalitautistakaan, vaan antoi hänellekin hoitoa ja lohdutusta.
Pian hän riitaantui isänsä kanssa ja ilmoitti luopuvansa kaikesta
perinnöstään. Hänestä tuli vaeltava saarnaaja. Avojaloin, ilman sauvaa,
pukeutuneena nuoralla vyötettyyn mekkoon hän kulki ihmisten parissa
puhuen köyhyyden ja luonnon ihanuudesta. Hänen luonnonihailuansa kuvaa
mainiosti hänen runollinen »Aurinkolaulunsa»:
»Ole kiitetty, Herra ja kaikki Sinun luodut olentosi, ennen kaikkea
armollinen veli aurinko, joka tuo meille päivän ja joka on osoitus Sinun
valostasi!
Ole kiitetty, Herra, sisar kuun ja tähtien takia; Sinä olet pannut ne
taivaalle kirkkaina ja ihanina kimmeltämään!
Ole kiitetty, Herra, kun annoit meille veli tuulen ja avaruuden ja
pilvet sekä kirkkaan taivaan ja ilman, josta luodut olentosi saavat
ravintoa!
[Illustration:
_Kuva 210._ Franciscus ja Dominicus.
]
Ole kiitetty, Herra, kun annoit sisar veden, joka on niin hyödyllinen,
nöyrä, hyvä ja puhdas!
Ole kiitetty, Herra, kun annoit veli tulen, joka valaisee yön; se on
kaunis ja iloinen, rohkea ja väkevä!
Ole kiitetty. Herra, kun annoit äiti maan, joka meitä ylläpitää ja
elättää, joka kasvattaa monenlaisia hedelmiä, värikkäitä kukkia ja
ruohon!»
● Monet ihastuivat Franciscuksen toimintaan ja yhtyivät häneen. Näin
syntyi uusi munkkikunta, jota perustajansa nimen mukaan sanottiin
_fransiskolaisveljeskunnaksi_. Harmaan pukunsa takia veljeskunnan
jäseniä sanottiin myös _harmaiksi veljiksi_. _Kerjäläismunkeiksi_ heitä
myös on sanottu, koska he elivät kerjuulla. Paavi vahvisti veljeskunnan
säännöt antaen sen jäsenille luvan saarnata, lukea messua ja harjoittaa
muuta sielunhoitoa kaikkialla. Pian fransiskolaiset perustivat joukon
luostareita, etupäässä kaupunkeihin, ja saavuttivat suurta suosiota. He
harjoittivat menestyksellä jumaluusopin tutkimusta ja olivat katolisen
kirkon hyvänä tukena. Meidänkin maassamme oli veljeskunnalla
luostareita.
● =Dominikolaiset.= Samaan aikaan syntyi toinenkin kerjäläismunkkikunta:
_dominikolaisveljet_, joita pukunsa takia sanottiin myös _mustiksi
veljiksi_. Tämän veljeskunnan perustaja oli oppinut espanjalainen pappi
_Dominī´cus_. Näihin aikoihin oli eri tahoilla ilmaantunut lahkolaisia,
jotka esittivät kirkon opista poikkeavia mielipiteitä. Niinpä oli
Etelä-Ranskassa syntynyt _albigensien_ lahkokunta, joka vaati kirkon
palauttamista apostoliajan yksinkertaisiin oloihin. Dominicus pani
elämänsä tehtäväksi katolisesta kirkosta luopuneiden »harhaoppisten»
vastustamisen. Siinä tarkoituksessa hän perusti munkkikunnan, jolle
paavi antoi vahvistuksen. Dominikolaiset elivät almuista ja kulkivat
kansan seassa saarnaamassa. Mutta kaikkialla he etsivät harhaoppisia ja
koettivat hyvällä taikka pahalla saada heidät palaamaan kirkon
yhteyteen. Dominikolaisten parhaana aseena harhaoppisia vastaan oli
_inkvisitiotuomioistuin_ (lat. inquisī´tio = tutkiminen). Sen eteen
haastettiin, nimettömienkin ilmiantojen perusteella, jokainen, jota
epäiltiin lahkolaiseksi. Käyttämällä julmia kidutuskeinoja
dominikolaiset tuomarit koettivat saada syytettyä tunnustamaan
rikollisuutensa. Ken nopeasti tunnusti ja ilmoitti katuvansa, voi
toisinaan pelastaa henkensä. Useimmissa tapauksissa inkvisition uhrit
polttoroviolla päättivät päivänsä.