● =Ritarit.= Ritarilla tarkoitettiin aikaisemmin aatelista
ratsusotilasta. Mutta myöhemmin kaikki aatelismiehet eivät enää
kohonneet ritareiksi. Ristiretkien aikana saavuttivat ritariarvon vain
ne, jotka olivat saaneet _ritarikasvatuksen_ ja jotka sen jälkeen
erikoisia menoja noudattaen oli _lyöty ritareiksi_.
□ =Aatelispojasta ritariksi.= Elämänsä seitsemän ensimmäistä vuotta
aatelispoika oli etupäässä naisten hoidossa. Hän oleskeli
lastenkamarissa ja kulutti aikansa tavallisissa lastenleikeissä. Kun hän
oli täyttänyt seitsemännen ikävuotensa, hän siirtyi miesten
kasvatettavaksi. Kirjalliseen opetukseen ei nyt enempää kuin
myöhemminkään yleensä pantu huomiota. Moni ritari ei osannut edes
kirjoittaa.
Urheilulla ja ruumiinharjoituksilla sitä vastoin oli tärkeä sija
aatelispojan kasvatuksessa. Häntä opetettiin juoksemaan, kiipeämään ja
uimaan, heittämään keihästä ja ampumaan nuolella, käyttämään miekkaa ja
ohjaamaan hevosta. Näissä taidoissa hän kehittyi toisinaan ihmeteltävän
pitkälle. Samalla häntä totutettiin hyvään ryhtiin ja kauniisiin
ruumiinliikkeisiin, aivan kuin ennen muinoin Kreikassa.
[Illustration:
_Kuva 192._ Englantilainen ritari. Veistokuva hauta-arkun
kannesta.
]
Mutta hänen tuli oppia myös hienoja käytöstapoja ja kohteliasta
esiintymistä. Häntä totutettiin kaikissa tiloissa hillitsemään itseään.
Tässä vaikeassa taidossa häntä opasti vanhempi ritari, monesti joku
vieras, jonka perheeseen nuorukainen oli lähetetty kasvatettavaksi. Hän
sai auttaa ritaria satulaan ja satulasta alas sekä palvella pöydässä ja
makuusuojassa. Linnan rouvalle ja linnan neideille hänen tuli osoittaa
kohteliasta palvelevaisuutta kaikissa tiloissa. Häntä sanottiin silloin
_paašiksi_ eli hovipojaksi.
Isommaksi vartuttuaan hänestä tuli _aseenkantaja_. Hän sai pitää huolta
ritarin ratsuista sekä seurata häntä metsästysretkille ja turnajaisiin.
Ja lopuksi hänet otettiin sotaretkellekin, jossa sotaiset urotyöt ja
sankarimaine häntä odottivat. Aatelisnuorukaisen kasvatus oli päättynyt,
hän oli valmis saamaan ritarilyönnin.
_Ritariksi lyöminen_ tapahtui tavallisesti jossakin juhlatilaisuudessa,
esim. ruhtinaallisissa häissä. Se tapahtui eri maissa ja eri aikoina eri
tavalla. Aluksi siihen kuului vain lyönti miekanlappeella, minkä joku
vanhempi ritari toimitti. Mutta myöhemmin, kun kirkko pyrki vaikutukseen
tälläkin alalla, ritariksi lyömiseen kuului monta, osittain
uskonnollista menoa. _Kylpy_, sielun ja ruumiin puhtauden vertauskuva,
oli ensimmäinen valmistustoimi. Sitten ritariksi lyötävän tuli
_paastota_ ja valvoa yö kirkossa. Aamulla hän tunnusti syntinsä ja sai
papilta synninpäästön. Valkeihin vaatteisiin puettuna hänet saatettiin
nyt alttarin luo, pappi luki rukouksen ja siunasi hänen miekkansa. Sen
jälkeen joku vanha ritari _löi häntä miekan lappeella_ sanoen: »Teen
sinut ritariksi nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.» Ritariksi lyöty
teki _valan_ luvaten käyttää asettansa heikkojen ja sorrettujen
puolesta. Sitten hänet puettiin _ritariasuun_: rautakypärään,
rautapaitaan, rautasäärystimiin, rautakintaisiin ja kultaisiin
kannustimiin. Miekka sidottiin hänen vyötäisilleen. Käteensä hän sai
kilven, jossa oli suvun vaakunamerkki, tavallisesti leijonan, karhun,
hirven, kotkan tai jonkin muun eläimen kuva.
[Illustration:
_Kuva 193._ Ritariksi pukeminen.
]
Kaikki aseenkantajat eivät kumminkaan tulleet ritareiksi. Siihen arvoon
kohosivat enimmäkseen vain varakkaimmat ja ylhäisimmät sekä ne, jotka
olivat erikoisesti kunnostautuneet.
● =Ritarillisuus.= Ritarit muodostivat suljetun kansanluokan,
_ritarisäädyn_. Säätyyn kuuluvat tunsivat läheistä yhteenkuuluvaisuutta;
yhdistipä säätyside toisiinsa eri maidenkin eri kieliä puhuvat ritarit.
Yhtä tarkasti he taas pyrkivät erottautumaan toisista kansanluokista.
[Illustration:
_Kuva 194._ Nainen ritarin suojeluksessa.
]
Ritarien keskuudessa kehittyi ominainen katsomustapa, joka jo kuvastuu
ritariksi lyötäessä noudatetuista menoistakin. Ritarin tuli olla
_rohkea_. Hän ei saanut suurimmankaan vaaran hetkellä paeta
taistelusta; vaikka varma kuolema oli vastassa, tuli hänen komentaa
ratsuansa eteenpäin. Ritarin tuli olla _uskollinen_ »Miehen
velvollisuus on kärsiä herransa puolesta kaikkea, kuumaa ja kylmää,
puutetta ja surua, tarpeen tullen uhrata henkensäkin», sanotaan
Rolandin laulussa. Ritarilla tuli olla voimakas _kunniantunto_. Hän ei
saanut »tahrata kilpeään» epärehellisellä menettelyllä, kunniattomilla
teoilla. Ritarin tuli _kunnioittaa_ ja _palvella naista_. Naissydämen
voittaminen oli melkein yhtä arvokasta kuin jonkin linnan tai maan
valloittaminen. Vielä tuli ritarin olla an_telias_, antaa almuja
kerjäläisille ja toivioretkeläisille sekä auttaa pulaan joutuneita
säätyveljiään.
Nämä ominaisuudet, joita sanotaan ritarihyveiksi, muodostavat
ritari-ihanteen. Jos ritarilla oli nämä hyveet, pidettiin häntä
_ritarillisena_.
● =Ritarilinna.= Feodaaliherra asui perheineen ja palvelijoineen lujasti
varustetussa asunnossa, jota sanottiin _ritarilinnaksi_. Se oli samalla
kertaa asunto ja linna. Noina levottomina aikoina täytyi aatelisenkin
olla alinomaa varuillaan vihollisen hyökkäystä vastaan.
[Illustration:
_Kuva 195._ Ritarilinna 13:nnella vuosisadalla.
]
□ Tavallisimmin sijaitsi linna, joka oli rakennettu harmaasta kivestä,
korkealla kummulla tai kallion kielekkeellä, joka kohosi jyrkkänä ja
jonne vain kaitainen tie johti. Sitä kiersi ympäriinsä veden täyttämä
kaivanto, _vallihauta_. Vallihaudan sisäpuolella kohosi linnan
_ympärysmuuri_, joka oli harjalla ja torneilla varustettu. Muurissa oli
yksi ainoa aukko, jonka sulki paksuista, raudoitetuista tammilaudoista
tehty _portti_. _Nostosilta_, joka vallihaudan ylitse johti
porttiaukolle riippui rautavitjoista ja sen saattoi kohottaa ylös
porttiholviin.
[Illustration:
_Kuva 196._ Elämää keskiajan ritarilinnassa.
]
Ympärysmuurin sisäpuolella oli ensin avoin ala, _ulompi linnanpiha_. Sen
takaa kohosi useita rakennuksia, joiden keskelle muodostui _sisempi
linnanpiha_. Sieltä kohosi myös linnan _torni_ muita rakennuksia
korkeammalle. Tornin sisäänkäytävä saattoi olla 10 metriä pihamaata
korkeammalla, niin että sinne pääsi vain siirrettävillä tikapuilla.
Tämmöisen linnan valloittaminen oli sen ajan aseilla vaikea tehtävä.
Äkkirynnäköllä se oli miltei mahdotonta, jos linnan vartiosto oli
valpas. Tikapuita pitkin saattoi yrittää kiivetä muurille. Mutta sieltä
linnan puolustajat valoivat tulikuumaa vettä tai pikeä uhkarohkeitten
niskaan. Heittokoneita, joilla viskattiin suuria kiviä muureja vastaan,
sekä korkeita hyökkäystorneja myös käytettiin. Mutta useimmiten oli
pakko turvautua linnan piiritykseen. Jos se saatiin tehokkaaksi ja jos
sitä jatkettiin tarpeeksi kauan, oli linnan pakko antautua, ellei
ulkoapäin tullut apua.
_Asumuksena_ linna oli kolkko ja epämukava. Kun seinät olivat paksut ja
ikkuna-aukot pieniä, pääsi huoneisiin niukalti valoa. Ne olivat pimeitä
ja kosteita. Lasia ei ollut, vaan ikkunoissa käytettiin pergamenttia tai
sarveislevyä; usein ikkuna-aukko suljettiin vain luukulla. Komein huone
oli _ritarisali_, jossa ikkunat olivat suuremmat ja jonka seinille oli
ripustettu kuvia ja vaakunoita. Siinä vietettiin suuret juhlat.
_Huonekaluja_ oli vähän ja nekin enimmäkseen epämukavia. Pitkin seiniä
oli raheja, joille oli levitetty peittoja ja patjoja, joten niillä
saattoi nukkua. Suuria tuoleja oli joitakin sekä kaappeja ja isoja
tammiarkkuja, joissa vaatteita säilytettiin. Työhuoneissa, joissa
linnanrouva johti tyttäriensä ja palvelijoittensa töitä, oli rukkeja ja
kangaspuita.
[Illustration:
_Kuva 197._ Saksalaisia naispukuja.
]
[Illustration:
_Kuva 198._ Ateria sekä ruokia ja pöytäkaluja.
]
Aatelisten _puku_ sitä vastoin oli komea, varsinkin sen jälkeen kun Idän
tavaroita alkoi runsaammin saapua Eurooppaan. Ne valmistettiin
hienoista, monivärisistä kankaista ja koristettiin soljilla ja muilla
helyillä. Sekä miehillä että naisilla oli liinainen, villainen tai
silkkinen paita. Sitten kuului miesten pukuun ruumiinmukaiset housut
sekä mekko. Myöhemmin vaihdettiin mekko edestä napitettavaan takkiin,
joka vaatekappale siis tuli käytäntöön keskiajan loppupuolella. Kylmänä
vuodenaikana käytettiin turkkia ja juhlatilaisuuksissa hihatonta
viittaa. Ylhäisillä naisilla oli paidan päällä väljä pukuvaate, joka
vaihdettiin hameeseen ja röijyyn samoihin aikoihin kuin miehet alkoivat
käyttää takkia. Talviaikana naisetkin käyttivät nahkavuorista
päällysvaatetta. Naineilla naisilla oli pää katettuna, naimattomilla
vain metallirengas tai seppele päässään. Jalassa oli sukat ja
nauhakengät. Muutoin vaihtelivat muodit useasti. Toisinaan käytettiin
litteäteräisiä »turpakenkiä», toisinaan suippokärkisiä »kärsäkenkiä».
Välistä miehet letittivät partaansa kulta- ja hopealankoja, välistä
ajoivat leukansa sileäksi. Joskus olivat hihat niin pitkät, että vain
sormenpäitä näkyi, tai leikattiin vaatekangas kapeiksi suikaleiksi,
joiden alta kirjava vuori näkyi.
[Illustration:
_Kuva 199._ Haukkajahdilla.
]
_Aterioilla_ syötiin ja juotiin runsaasti. Erittäin haluttuja olivat
liharuoat, jotka olivat runsaasti maustettuja. Paaston aikana oli pakko
syödä kalaa. Paljon nautittiin olutta ja erilaisia viinejä varsinkin
juhla-aterioilla. Silloin monet humaltuivat ja rupesivat meluamaan,
syntyipä tappeluitakin. Veitsi ja lusikka olivat käytännössä, mutta
haarukan sijasta käytettiin sormia.
_Elämä_ ritarilinnassa oli yleensä yksitoikkoista, varsinkin naisväellä,
joka vuodet läpeensä oleskeli kotosalla. Parhaana ajankuluttajana oli
ahkera työ talouspuuhissa. Mutta vaihteluakin kaivattiin. Tervetulleita
olivat sen vuoksi kiertävät _ritarilaulajat_, joita Ranskassa sanottiin
_trubaduureiksi_. He lauloivat uljaista ritareista, heidän
sankariteoistaan ja lemmenseikkailuistaan. Monet näistä laulajista
olivat itsekin ritareja. Jollei tällaista huvia ollut tarjolla,
pelattiin linnassa šakkia tai dammia taikka lyötiin korttia, jotka
ajanvietteet oli arabialaisilta opittu. Hyvin usein lähdettiin
_metsästysretkille_ mukana koirat ja kesytetyt haukat, joita oli
opetettu lintuja pyydystämään. Suurimmat _juhlatilaisuudet_ olivat häät,
joissa juhlallisten vihkiäisten jälkeen seurasi komeat juhla-ateriat,
piiritanssit ja seuraleikit.
● =Turnajaiset.= Suurten juhlatilaisuuksien yhteydessä pantiin usein
toimeen aseleikit, joita sanottiin _turnajaisiksi_ ja joita varakkaat
suurvasallit tuon tuostakin järjestivät.
□ Kun turnauspäivä oli määrätty, linnanherra lähetti airuensa linnasta
linnaan kutsumaan vieraita juhlaan. Samalla alettiin laittaa
turnauskenttää tarpeelliseen kuntoon. Jokin soikea kenttä linnan
lähistössä ympäröitiin aitauksella. Toiselle sivustalle rakennettiin
katsojalava telttakattoineen, kukkaseppeleineen ja mattoineen. Siihen
asettuivat jalosukuiset naiset upeissa puvuissaan sekä arvokkaimmat
ritarit; keskellä seisoi linnanherra itse turnausta katselemassa.
Vastaisella puolella, loitommalla tungeksi rahvas katseluhaluisin
joukoin.
[Illustration:
_Kuva 200._ Turnajaiset 13:nnella vuosisadalla.
]
Turnauspäivänä on linnassa eloa ja liikettä. Aseenkantajiensa auttamina
ritarit pukevat ylleen varustuksensa. He ovat kiireestä kantapäähän
raudan peitossa, kasvojakin suojelee kypärän silmikko, joten heidät
tunnetaan vain kilpeen maalatusta vaakunasta. Hevosenkin pää sekä rinta
ovat raudan peittämiä; koristettu satulaloimi liehuu taakse yli selän.
Parittain ratsastavat turnaajat aitauksen sisään ja tekevät kierroksen
kentän ympäri kohteliaasti tervehtien katselijoita. Ensin nuoret ritarit
koettelevat voimiaan kaksinottelussa. Peitsi tanassa he ratsastavat
täyttä laukkaa toisiaan vastaan, yrittäen työntää vastustajansa
satulasta. Toiselta taistelijalta katkeaa peitsi, ja hän kaatuu
taaksepäin; aseenkantajat ja ritarit rientävät hätään. Sillä välin
toinen sukkelasti kääntää pystyyn kavahtaneen ratsunsa, ylpeänä suosion
huudoista. Pian toinen pari karkaa samalla lailla vastakkain. Ratsujen
loimet liehuvat, kypärätöyhdöt heiluvat, ja pari seuraa paria, kunnes
airuet ilmoittavat leikin loppuneen ja yhteisottelun alkavan. Silloin
kaikki ritarit järjestyvät kahteen joukkoon ja iskevät täyttä laukkaa
yhteen, vaskirumpujen, säkkipillien ja torvien soidessa. Peitset
taittuvat, kilvet kalahtavat yhteen, ratsut hirnuvat taisteluinnosta, ja
meteliin hukkuvat haavoittuneiden tai hevostensa selästä kaatuneiden
huudot. Kilpailua jatketaan, kunnes toiselta puolueelta niin monta
ritaria on voitettu, että sen on pakko lakata taistelemasta. Airuet ja
soittajat antavat silloin merkin, että turnaus on päättynyt siksi
päiväksi, mutta sitä voidaan jatkaa seuraavina.
Viimeiseksi tapahtuu palkinnon jako. Katselijain huutaessa suosiotaan
voittajat ratsastavat lavan eteen, missä ritarinaiset istuvat. Sen
naisen eteen, jonka värejä voittaja kantaa, hän laskee peitsensä, ja
tämä saa ojentaa palkinnon ritarilleen. Voittajat saatetaan sitten
linnan ritarisaliin, jossa turnajaiset päättyvät loistavaan juhlaan.