[Illustration:
_Kuva 187._ Rosvojoukko metsässä saaliinjaossa.
]
Useissa maissa kaupungit yhtyivät _liittokunniksi_ voidakseen paremmin
valvoa kauppaetujaan. Se olikin tarpeen, sillä keskiajalla kauppiaalla
oli elinkeinonsa harjoituksessa monta vaikeutta voitettavana. Maantiet
olivat edelleen huonot, siltoja oli vähän ja rosvoja liikkui teiden
varsilla kauppamatkueita väijymässä. Siksi kauppiaat kulkivat
kaupungista toiseen mieluimmin suurissa joukoissa. Usein mahtavat
lääninherratkin harjoittivat rosvousta sekä maanteiden että vesiväylien
varsilla. Kuuluisaksi on tullut aatelisherrojen _ranta_-_oikeus_, jonka
nojalla he ottivat haltuunsa haaksirikkoutuneiden laivojen tavarat.
Haaksirikkoja taas sattui usein, kun ei ollut merikortteja, ei majakoita
eikä luotseja. Lisäksi lääninherrat vaativat tulleja kauppiailta, jotka
kuljettivat tavaroita heidän alueittensa läpi. Pitkällä matkalla
kauppias joutui maksamaan tullin useita kertoja. On laskettu, että esim.
Rhônejokea kuljettaessa oli maksettava 60 kertaa tulli.
[Illustration:
_Kuva 188._ Kauppamatkue lähdössä Lübeckin portilta.
]
Yhteen liittymällä kaupungit saattoivat ponnekkaammin toimia
kauppateiden korjaamiseksi sekä etujensa valvomiseksi lääninherroja
vastaan.
Kuuluisin kaupunkiyhtymä oli Pohjois-Saksan _Hansa_. Se sai alkunsa
vuoden 1100 paikkeilla ja pysyi voimassa kauas uudelle ajalle saakka. Se
oli kukoistavimmillaan 14:nnellä ja 15:nnellä vuosisadalla, jolloin
siihen kuului monta kymmentä kaupunkia, muun muassa Lübeck, Hampuri,
Visby ja Tallinna. Rahalla ja sopimuksilla, myöhemmin myöskin sodalla
Hansa hankki toisen kauppaoikeuden toisensa perästä: vapautuksia
rantaoikeudesta, tullivapautta, pääsyn kaikille markkinapaikoille sekä
kauppiailleen oikeuden kantaa aseita vieraissa maissa. Lopulta koko
Itämeren ja Pohjanmeren kauppa tuli Hansan yksinoikeudeksi. Hansalla oli
kauppakonttoreja Brüggessä, Lontoossa, Bergenissä ja Novgorodissa.
Suomenkin kaupungeissa hansakauppiaat, »kestit», harjoittivat ahkerasti
kauppaa. Eri kaupunkien edustajat kokoontuivat Lübeckiin
_hansapäiville_, joilla yhteiset asiat ratkaistiin.
[Illustration:
_Kuva 189_. Venezialainen kauppakaleeri 1400-luvulla.
]
[Illustration:
_Kuva 190_. Tavaroita lastataan jokimatkaa varten.
]
● =Kauppatavarat.= Keskiajan _kauppatavarat_ olivat etupäässä
ylellisyystavaroita. Syyrian ja Egyptin kaupungeista Italian kauppiaat
toivat itämaiden tuotteita: silkki- ja musliinikankaita, hienoja mattoja
ja vaippoja, erilaisia koristeita sekä mausteita ja sokeria. Saksan ja
Ranskan jokia pitkin kuljetettiin tavarat Alppien pohjoispuolella
oleviin maihin. Paitsi kaukaisen Idän tavaroita kulki kaupassa Italian
ja Alankomaiden kaupungeissa valmistettuja kankaita, Reinin ja Ranskan
viinejä sekä Saksassa valmistettuja aseita. Englannista tuotiin villoja
Alankomaiden kaupunkeihin kankaiksi valmistettaviksi. Norjan rannikoilta
tuotiin silliä. Venäjältä saatiin vuotia ja meidän maastamme
turkiseläinten nahkoja ja kaloja.
● =Rahaliike.= Kaupan vilkastuessa _raha_ tuli yhä yleisemmin vaihdon
välineeksi; luontoistaloudesta siirryttiin _rahatalouteen_. Rahan
käyttäminen oli kumminkin hankalaa, koska liikkeessä oli monenlaista
rahaa, esim. Ranskassa 80 eri lajia. Jokaisella feodaaliherralla oli
näet oikeus lyödä rahaa. Sen vuoksi täytyi olla rahanvaihettajia. He
olivat aluksi etupäässä juutalaisia, jotka samalla harjoittivat
rahanlainausta korkoa vastaan. Mutta jo 13:nnella vuosisadalla Italian
ja Etelä-Ranskan kauppiaat rupesivat harjoittamaan rahanlainausta, ja
vuoden 1300 vaiheella sanotaan Firenzessä, joka keskiajan lopulla oli
rahanlainausliikkeen keskus, olleen monta kymmentä _pankkia_. Ne
lainasivat rahoja myös kuninkaille ja ruhtinaille Euroopan eri maihin.
Pankkilaitos oli niin täydellisesti italialaisten käsissä, että kaikkia
rahamiehiä sanottiin lombardilaisiksi ja pankkeja lombardilaitoksiksi.
[Illustration:
_Kuva 191._ Matkustava kauppias linnan portilla.
]
Vielä nykyäänkin useat rahaliikkeessä käytetyt sanat ovat
italiankielestä saatuja.