● =Kauppa ja teollisuus.= Se levoton sotatila, joka suurten germaanisten
kansainvaellusten aikakaudella jatkuvasti vallitsi entisissä
Länsi-Rooman maissa, vaikutti haitallisesti rauhallisten elinkeinojen
harjoittamiseen. Enimmän kärsivät kauppa ja teollisuus. Raha katosi
liikkeestä, ja maksun välineenä alettiin sen sijasta käyttää
elintarvikkeita, kuten viljaa, öljyä, suolaa, karjaa ym. Tiet olivat
monin paikoin rappiolla, sillat hävitetyt ja majapaikat tuhotut, joten
liikenne pakostakin seisahtui, ja kauppiaat pelkäsivät lähettää
tavaroitaan paikasta toiseen, koska ne milloin tahansa saattoivat joutua
rosvojen saaliiksi. Se vähäinen kauppa, jota harjoitettiin, oli
etupäässä juutalaisten hallussa. Kaupan rappeutuessa väkirikkaat
kaupungit joutuivat häviölle.
Samoin teollisuuskin taantui. Alhaisella sivistystasolla olevat
germaanikansat eivät kaivanneet asumuksissaan eivätkä puvuissaan siroa
kauneutta. Kotona omalla tilalla valmistettiin melkein kaikki, mitä
tarvittiin. Kotivilloista ja kotipellavista tehtiin vaatteet,
kotiohrista pantiin olut, kotiviljasta leivottiin leipä, kotikarjasta
saatiin maito, voi ja liha. Kotona valmistettiin myös huone- ja
tarvekalut. Näin ollen rahan käyttö supistui hyvin vähään. Ihmisten
talous oli _luontoistaloutta_. Kaikkia tarve-esineitä ei kumminkaan
voitu kotona valmistaa, vaan ne täytyi hankkia kauempaa joltakin
ammattilaiselta. Ne olivat tavallisesti hyvin kalliita: soturin
rintahaarniska maksoi kaksitoista kertaa enemmän kuin lehmä, ja
kuolaimet maksoivat usein yhtä paljon kuin hevonen. Sepän ammatti olikin
erikoisesti arvossa pidetty.
● =Maanviljelys.= Levoton aika ei voinut olla otollinen
maanviljelyksellekään; kumminkin germaanikansat edistyivät tämän
elinkeinon harjoituksessa tullessaan likeisempään kosketukseen
roomalaisten kanssa. Siirryttyään Germaniasta Länsi-Rooman entisiin
maihin germaanit omaksuivat maanviljelyksen lopullisesti
pääelinkeinokseen. He asettuivat nyt pysyväisille olinpaikoille ja
oppivat roomalaisilta kehittyneempiä viljelystapoja, kuten maan
lannoittamisen ja entistä paremman muokkaamisen. Valloitetuissa maissa
suuri osa tiluksia jäi entisille omistajille, mutta osan ottivat
germaanit. Ne jaettiin pikku tiloina germaanisotureille, mutta
germaaniylimykset ottivat haltuunsa suurtiloja, joita sitten viljelivät
orjien avulla, kuten roomalaisetkin.
Orjia käytettiin kotiaskareissa, mutta toiset saivat maatilkun isännältä
viljelläksensä. Siten kehittyi varsinaisesta orjuudesta sen lievempi
muoto, _maaorjuus_. Ennen pitkää vapaat pikkutilain omistajatkin tulivat
riippuvaisiksi suurtilallisista, he kun kaipasivat näinä rauhattomina
aikoina mahtavaa suojelijaa. Täten katosivat vähitellen itsenäiset
pikkutilat, ja niiden entiset omistajat muuttuivat hekin mahtavien
naapurien maaorjiksi. Maaorjuus sai siis alkunsa kahdesta lähteestä,
osittain varsinaisista orjista, osittain pikkutilallisista.
● =Henkinen tila.= Kansainvaellusten ajan rauhattomissa oloissa
_järjestys hävisi_ yhteiskunnasta, väkivalta ja sekasorto tulivat
tilalle.
Tieteitä ja taiteita ei pitkiin aikoihin harjoitettu samalla
menestyksellä kuin muinoin Kreikassa ja Roomassa, _tietämättömyys_ ja
_taikausko_ olivat yleiseen vallalla.
Myös _tavat raaistuivat_. Veltostuneet roomalaiset, vaikka olivat
germaaneja sivistyneempiä, omaksuivat näiden väkivaltaisen käytöstavan,
ja germaanit vuorostaan rupesivat jäljittelemään roomalaisten monia
paheellisia, turmeltuneita elintapoja. Eteläisten maiden luonto jo
vaikutti herpaisevasti germaaneihin, jotka varhemmin olivat asuneet
kylmemmän ja karumman luonnon ympäröiminä, mutta vielä enemmän ylellinen
elämä ja aistilliset nautinnot. Avioliittoa ei enää pidetty kunniassa,
vaan jollakin ylimyksellä saattoi olla yhtaikaa monta vaimoa ja niiden
ohella vielä sivuvaimoja. Ylensyöminen ja väkijuomain liiallinen käyttö
tulivat yleisiksi, niin että varakkaiden pidoissa toisinaan kaikki
vieraat juopuneina uupuivat uneen. Raaka puhetapa, tappelut ja murhat
olivat perin tavallisia kaikissa kansankerroksissa. Raakuus rehotti
papistonkin keskuudessa. Niinpä kerrotaan erään piispan panettaneen
papin, joka ei suostunut antamaan maataan hänelle, samaan ruumisarkkuun
mätänevän ruumiin kanssa. Kirkoissakin, joiden tuli olla rauhoitettuja
kaikelta väkivallalta ja vainottujenkin turvapaikkoja, tehtiin usein
rikoksia, meluttiin ja tapeltiin.
□ Erittäin kuuluisiksi väkivaltaisesta esiintymisestään on tullut kaksi
frankkilaiskuningatarta, _Brunhilda_ ja _Fredegunda_, jotka elivät v:n
600 tienoilla. Kaksi frankkilaiskuningasta, veljekset _Kilperik_ ja
_Sigebert_, joista edellinen hallitsi Neustriaa (Länsi-Frankkia) ja
jälkimmäinen Austrasiaa (Itä-Frankkia), naivat sisarukset, länsigoottien
kuninkaan tyttäret, _Galsvinta_n ja _Brunhilda_n. Sigebert ja Brunhilda
elivät sovussa keskenään, mutta Kilperik oli uskoton puolisolleen. Hän
oli kyllä valallaan vannonut olevansa uskollinen goottilaiskuninkaan
tyttärelle, mutta pian ilmestyi hoviin hänen entinen sivuvaimonsa
_Fredegunda_. Tämän houkutuksesta Kilperik surmautti Galsvintan, joka
turhaan oli pyrkinyt isänsä kotiin. Saatuaan sanoman sisarensa
onnettomasta kohtalosta Brunhilda kehoitti puolisoaan kostamaan
Kilperikille ja Fredegundalle. Ankara vaino ja kostosota alkoi Neustrian
ja Austrasian välillä. Brunhildan ja Sigebertin puoli oli aluksi
voitolla, mutta Fredegundan palkkaamat salamurhaajat tappoivat
Sigebertin keskellä kansankokousta. Fredegundan raivo kääntyi nyt
Kilperikiä kohtaan, joka sai surmansa nähtävästi hänen toimestaan.
Kilperikin ja Galsvintan kaksi poikaa hän myös surmautti raivatakseen
omalle pojalleen tien valtaistuimelle. Tyttärensä hän aikoi tappaa
kuristamalla hänet arkun ja sen kannen väliin, mutta palvelija kiiruhti
tytön hätähuudot kuultuaan apuun. Erään ylimyksen, joka tuli haastamaan
häntä hänen julmista töistään vastuuseen, hän niinikään murhasi
antamalla hänelle väkevällä myrkyllä sekoitettua viiniä. Brunhilda,
jonka henkeä Fredegunda myös tavoitteli, raivosi loppuiällään samalla
tavoin valtakunnassaan. Tikaria ja myrkkyä käytettiin ylimyksiä vastaan.
Fredegunda eli vanhaksi ja kuoli luonnollisen kuoleman, mutta Brunhildan
raivostuneet ylimykset luovuttivat Fredegundan pojalle, joka sidotti
hänet villin hevosen häntään. Siten hän sai surmansa.