● =Kulta-aika.= Tasavallan loppuaikoina ja keisarikauden alussa Rooman
sivistys oli korkeimmillaan. Roomalaiset sanoivat tätä ajanjaksoa
sivistyksen _kulta-ajaksi_. Keisari Augustus avusti kirjailijoita ja
taiteilijoita runsaasti. Useat hänen ystävistään ja neuvonantajistaan
seurasivat hänen esimerkkiään. Varsinkin _Maecenas_ [mēkē´nās] on tullut
kuuluisaksi sivistysharrastuksistaan. Vielä meidän päivinämme sanotaan
anteliasta tieteen- ja taiteen-suosijaa »mesenaatiksi».
● =Tiede.= Roomalaiset eivät olleet yhtä eteviä tiedemiehiä kuin
kreikkalaiset. Parhaasta päästä he ilman muuta vain hyväksyivät sen,
mitä kreikkalaiset opettivat. Vain harvojen tieteiden alalla he
esittivät jotakin uutta.
[Illustration:
_Kuva 117._ Cicero.
]
Kulta-ajan kuuluisin _filosofi_ oli _Cicero_, joka sitä paitsi oli
tunnettu etevänä kaunopuhujana. Hän tuli kuuluisaksi varsinkin niistä
puheista, jotka hän piti Catilinaa vastaan.
Toinen tieteenhaara, joka tällä aikakaudella saavutti korkean
kukoistuksen Roomassa, oli _historia_. _Sallu´stius_ kirjoitti Jugurthan
sodasta ja Catilinan salaliitosta. _Caesar_ julkaisi muistiinpanoja
retkestään Galliaan ja toisesta kansalaissodasta. _Līvius_ kirjoitti
toista sataa nidosta käsittävän teoksen Rooman valtakunnan vaiheista
kaupungin perustamisesta alkaen keisari Augustuksen aikoihin asti.
● =Runous.= Rooman sivistyksen kulta-aikoina ei elänyt sellaisia
tunnettuja näytelmänkirjoittajia kuin puunilaissotien loppuaikoina. Sen
sijaan on tältä ajalta mainittava muutamia eteviä eepillisiä ja
lyyrillisiä runoilijoita, jotka kirjoittivat kreikkalaisten esikuvien
mukaan. _Vergĭ´lius_ kirjoitti muun muassa kuuluisan kertomarunon
nimeltä _Aeneis_ [ēnē´is]. _Horā´tius_ sepitti joukon tunnelmarunoja,
joissa hän ylisti rauhallista maalaiselämää sekä kiitti hyväntekijöitään
Augustusta ja Maecenasta. _Ōvĭ´diuksen_ runokokoelmista on tunnetuin
_Metamorfō´ses_-niminen sikermä, jossa kerrotaan kreikkalaisten tarujen
mukaan tapauksista, jolloin tarunomaiset henkilöt ovat muuttuneet
luontokappaleiksi.
[Illustration:
_Kuva 118._ Vergilius kahden runottaren seurassa. (Mosaiikki.)
]
□ =Kirjallisuuden kulta-aika.= Keisari Augustuksen aikana eli Roomassa
monta etevää runoilijaa. Kuuluisimmat olivat _Vergĭ´lius_, _Horātius_ ja
_Ōvĭ´dius._
_Vergilius_ kertoo Aeneis runoelmassa _Aeneas_ [ēnē´ās] (kreik.
Aine´ias) sankarin harharetkistä. Aeneas oli troialainen uros, joka
Hektorin rinnalla erittäin urhoollisesti taisteli kreikkalaisia vastaan
Troian sodan aikana. Troian palossa hän pääsi pakenemaan sortuvasta
kaupungista, kantaen selässään vanhaa isäänsä ja taluttaen kädestä
pientä _Jūlius_ poikaansa. Rannassa hän tapasi joukon muita pakolaisia,
astui heidän kanssaan laivoihin ja lähti etsimään uutta isänmaata.
Äitinsä Venus jumalattaren suojaamana hän pelastui monesta vaarasta sekä
saapui vihdoin Karthagoon, jossa _Dīdō_ kuningatar hallitsi. Dido otti
sankarin ystävällisesti vastaan. Kokonaisen vuoden Aeneas viipyi hänen
luonaan. Kun uros vihdoin jumalien käskystä valmistautui jatkamaan
matkaansa, kuningatar, joka oli suuresti ihastunut häneen, tuli aivan
lohduttomaksi. Aeneaan ei kuitenkaan auttanut muu kuin totella jumalien
käskyä. Silloin Dido suruissaan rakennutti rovion ja poltatti itsensä,
sillä hän ei tahtonut elää ilman Aeneasta. Tämä jatkoi sillä välin
harhailujaan. Vihdoin hän saapui Latiumin rannalle, jonne jumalat
sallivat hänen pysähtyä. Hänen poikansa Julius perusti Alba Longan
kaupungin ja tuli sen ensimmäiseksi kuninkaaksi. Hänestä polveutuivat
Romulus ja Remus, Rooman kaupungin perustajat. Aeneaasta johtivat myös
Julius suvun jäsenet juurensa. Siitäpä syystä oli Gajus Julius Caesarin
ottopoikakin keisari Augustus muka tämän sankarin jälkeläisiä.
Runoilija _Horatius_ oli mielipiteiltään epikurolainen. Hänen mielestään
ihmisen ei tule tavoitella rikkauksia, kunniavirkoja ja sotaisia
urotöitä, vaan hänen pitää nauttia elämästä vetäytymällä maalaiselämän
rauhaan. Siellä hän saa kenenkään häiritsemättä tutkia filosofiaa tai
muita tieteitä, sepittää omaksi ja ystäviensä huviksi runoja tai
istuutua varjoisan puun juurelle kitaraansa soittamaan. Eräässä runossa,
jonka hän kirjoitti ystävälleen Licĭ´niukselle, hän kiitteli tätä siitä
kohtuudesta, jota hän noudatti, kun hän rehellisellä ja ahkeralla työllä
torjui köyhyyden, mutta ei kuitenkaan ahnaasti heittäytynyt rikkauksien
kokoamiseen. Runossa hän sanoo seuraavalla tavalla:
Elinohjees on, Licinius, oiva,
kun et temmeltäin pyri aavain myrskyyn,
etkä, väistääkses sitä, luovi rantaa
keskellä luotoin.
Ken se kultaiseen tasasuhtaan suostuu,
loat välttää hän lahotöllin kurjan,
avosilmin myös salit suuret, joita
karsaus katsoo.
Elä uljain päin, ota miesnä vastaan
ajan ahdingot; — ja jos tuuli liian
kävi myötäiseks, ole viisas, reivaa
paisuvat purjeet!
_Ovidiuksen_ Metamorfoses-kokoelmassa on runo nimeltään _Ekho ja
Narkissos._ Runoelmassa kerrotaan ihmeen kauniista _Narkissos_
nuorukaisesta. Eräänä päivänä puhelias luonnotar _Ēkhō´_ eli _Kaiku_
näki Narkissoksen hirviä metsästämässä, ja kohta hänessä syttyi
sammumaton rakkaus tuohon kauniiseen nuorukaiseen. Hän olisi tahtonut
puhutella lemmittyään, mutta kohtalo oli määrännyt, ettei Kaiku koskaan
saanut aloittaa puhelua ihmisten kanssa, vaan ainoastaan vastata heidän
kysymyksiinsä.
Kerran retkillään Narkissos metsähän eksyi,
huus´, huhus toisille: »Hoi, tääll’ oon!» Heti vastasi Ekho:
»Tääll’ oon!» Kummastellen joka suunnalle katseli poika.
»Hoi, tule tänne!» hän huus; soi vastaus: »Oi, tule tänne!»
Taakseen katsehen loi Narkissos. »Miks mua kartat?»
vihdoin virkkoi hän, mutt’ sai sanat taas samat vastaan.
Pitkitti Narkissos vain, Kaiun leikistä pettyin:
»Toisemme kohdatkaamme!» ja tuskin vastaus koskaan
riemuisammin raikuu kuin tähän taas sama pyyntö.
[Illustration: ROOMAN VALTAKUNTA]
Nyt Ekho riensi Narkissoksen luo tahtoen syleillä häntä, mutta kun
nuorukainen näki luonnottaren, hän karkotti hänet suuttuen luotaan.
Tämän tapauksen johdosta Ekho suri niin, että ruumis kuihtui ja katosi.
Ääni vain jäi jäljelle. Sen kuulemme usein vielä nytkin, kun huudahdamme
metsään. — Mutta eipä käynyt Narkissoksen sen paremmin. Kerran hän
väsyneenä heittäytyi lepäämään metsän siimekseen hopeankirkkaan lähteen
partaalle. Janoaan sammuttaakseen hän kallistui lähteen yli juomaan.
Silloin hän näki veden kalvossa ihanat kasvot. Hän ei ymmärtänyt niitä
omaksi kuvakseen, vaan jäi ihastuneena tuijottamaan noihin säihkyviin
silmiin, voimatta kääntää katsettaan muualle. Siinä hän istui
istumistaan, räväyttämättä silmää ja liikuttamatta jäsentä. Vihdoin hän
alkoi surkastua; uupuen kallistui pää nurmikolle, silmät painuivat
umpeen, ja henki pakeni rinnasta. Seuraavana aamuna oli jäljellä vain
vaalean kellertävä kukka, jonka hohtavan valkeat terälehdet
kurottautuivat auringon valoa kohti. Narkissoksesta oli tullut ihana
narsissi.
[Illustration:
_Kuva 119._Forum, suunniteltuna semmoiseksi kuin se oli keisariaikana.
]
● =Kuvaamataiteet.= Italiasta on löydetty koko joukko kuvanveistoksia ja
joitakin seinämaalauksiakin. Niistä ovat paraiten onnistuneet
roomalaisia esittävät muotokuvat. (Roomalaisia korkokuvia ovat esim.
kuv. 103 ja 115, rintakuvia taas esim. kuv. 99 ja 117).
[Illustration:
_Kuva 120._ Roomalainen koulu.
]
Rakennustaiteenkin alalla roomalaiset ovat paljon oppineet
kreikkalaisilta. _Pylväiden_ runsas käyttäminen esim. on laina
Kreikasta. Etruskeilta he taas oppivat _holvien_ rakentamisen, minkä
tähden heidän rakennuksissaan tavataan holvikaaria, joita kreikkalaiset
alkuaan eivät käyttäneet. Usein he vielä päättivät rakennuksensa
suurella _kuvulla_ eli _kupolilla_. — Roomalaisilla oli useammanlaisia
julkisia rakennuksia kuin kreikkalaisilla.
_Temppelit_ olivat yleensä paljoa suuremmat kuin Kreikassa. Tunnetuin
kaikista Rooman temppeleistä oli Augustuksen rakentama _Pāntheon_,
»kaikkien jumalien temppeli».
_Basilikat_ olivat pitkänomaisia nelinurkkaisia rakennuksia, joissa
tuomioistuimet pitivät istuntonsa ja joihin ritarit keräytyivät
keskustelemaan tavarain hinnoista ja muista liikeasioista. Myöhemmin
kristityt alkoivat pitää kokouksiaan niissä, joten niistä vähitellen
tuli kristillisiä kirkkoja.
_Amfiteatterit_ olivat soikion muotoisia rakennuksia eläintaisteluja
varten. Ne muistuttivat kahta yhteenrakennettua teatteria. Keskellä oli
hiekoitettu _areena_, jossa taistelut suoritettiin, ja kaikilla puolilla
kohosivat istumarivit, yleten yhä taustaa kohti. Tunnetuin amfiteatteri
oli Rooman _Colossē´um_, joka rakennettiin muutamia vuosikymmeniä
Augustuksen kuoleman jälkeen.
_Sirkuksia_ eli kilpa-ajoratoja rakennettiin muihinkin kaupunkeihin kuin
Roomaan. _Circus maximus_ koristettiin entistä muhkeammaksi.
[Illustration:
_Kuva 121._ Roomalaisen vesijohdon rauniot.
]
Kylpylaitokset eli _thermit_ tulivat keisariajalla Rooman ja muidenkin
kaupunkien upeimmiksi rakennuksiksi. Ne olivat alaltaan niin laajat,
että ne käsittäisivät kokonaisia kaupunginosia meikäläisissä
kaupungeissa.
Vesijohdot eli _aqvaeduktit_ [akvēduktit] johtivat jopa monien
peninkulmien takaa Roomaan raikasta ja terveellistä vettä suuriin
vesisäiliöihin, joista asukkaat saivat sitä noutaa. Vesijohtokanavat
kulkivat usein korkeiden holvitettujen siltarakenteiden päällä.
[Illustration:
_Kuva 122. _Triumfikaari.
]
_Triumfikaaret_ olivat kunniaportteja, joiden läpi triumfin viettäjät
seurueineen ajoivat. Ne olivat korkokuvilla ja kirjoituksilla
koristetut.
_Hautarakennukset_ olivat toisinaan palatsien kokoisia. Niinpä keisari
Hadrianuksen hautarakennus myöhemmin voitiin sisustaa linnoitukseksi.
Pienemmätkin hautarakennukset olivat upeita.
□ =Roomalaisten huvitukset.= Kreikkalaiset olivat hartaita
näyttämötaiteen ystäviä. Roomalaiset katselivat mieluummin
miekkailijoita. Miekkailuja ja eläintaisteluja toimeenpantiin varta
vasten rakennetussa _Colossē´um_issa, jossa oli istumasijoja 50,000
hengelle. Areena oli erotettu katsojapaikoista leveällä kanavalla, jonka
yli pedot eivät päässeet hyppäämään. Areenan toisessa päässä oli
keisarin aitio sekä sen molemmin puolin Vestan neitsyiden ja ulkomaisten
lähettilästen aitiot. Näiden jälkeen seurasivat senaattorien
penkkirivit. Niiden takana oli ritarien istumapaikat ja sitten muun
yleisön.
[Illustration:
_Kuva 123._ Hadrianuksen hautamuistomerkki Roomassa.
]
Toisinaan tuotiin areenalle villieläimiä: leijonia, tiikereitä,
sarvikuonoja, elefantteja jne., jotka taistelivat keskenään. Joskus
pantiin toimeen suuria metsästyksiä, jolloin tapettiin joukoittain
kirahveja, strutseja, gaselleja ym. eläimiä.
[Illustration:
_Kuva 124._ Rooman Colosseum.
]
Mutta eipä tyydytty vain eläintaisteluihin. Myöskin ihmiset mittelivät
voimiaan areenalla. Rotevia orjia, joita sanottiin _gladiaattoreiksi_,
harjoitettiin erityisissä gladiaattorikouluissa vartavasten näitä
voimanäytöksiä varten. Ennen kuin gladiaattorit ryhtyivät keskenään
taistelemaan, he pysähtyivät keisarin aition eteen ja huusivat: »Terve,
keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua!» Muutamat gladiaattorit
olivat olevinaan kalamiehiä; heillä ei ollut muita aseita kuin verkko ja
pitkä kolmikärki. Toiset olivat sotilaiksi pukeutuneet; heillä oli
haarniska, kilpi ja lyhyt miekka. Välistä kokonaiset gladiaattoriryhmät
taistelivat keskenään. Ennen kuin voittaja antoi vastustajalleen
kuoliniskun, hän loi katseensa yleisöön. Jos yleisö tahtoi pelastaa
voitetun, se käänsi peukalonsa ylös. Tavallisesti roomalaiset kuitenkin
osoittivat maata kohti, ja silloin voittaja upotti miekkansa toisen
rintaan. Tämän jälkeen tuli Manalan lauttamieheksi pukeutunut palvelija,
joka hehkuvalla raudalla koetteli makaavan haavoja. Jollei tämä
mitenkään hätkähtänyt, hän oli kuollut. Silloin lauttamies iski häneen
koukun ja laahasi hänet ulos areenalta.
[Illustration:
_Kuva 125._ Roomalaiset kilpa-ajot.
]
Useasti suljettiin pahantekijöitä areenalle petojen raadeltaviksi
Ärsytetyt villihärät, verenhimoiset tiikerit tai muut villieläimet
päästettiin heidän kimppuunsa. Myöhemmin annettiin monesti
kristittyjenkin täten kärsiä tuskallinen kuolema.
Keisariajalla kilpa-ajotilaisuudet _sirkuksissa_ muuttuivat paljon
meluisammiksi kuin aikaisemmin. Yleisö oli jakautuneena eri puolueihin,
sinisiin, viheriäisiin jne. ajajien käyttämien pukujen mukaan. Ennen
kilpa-ajoja lyötiin vetoa siitä, kuka voittaisi. Kun ajajat sitten
lähenivät päämääräänsä, katsojat innoissaan nousivat paikoiltaan,
huusivat ja huitoivat käsiään. Häviävän puolueen ystävät puhkesivat
kirouksiin, toiset huusivat heille pilkkasanoja, ja melu sirkuksessa oli
suunnaton.
Vanhan ajan lopussa alettiin sirkuksessa esittää muutakin kuin
kilpa-ajoja. Nuoralla tanssijat, temppujen tekijät, villieläinten
kesyttäjät, tanssijattaret ym. esiintyivät toinen toisensa jälkeen.
Roomalaiset rakastivat ylenmäärin _kylpyjä_ ja he vetelehtivät
kylpylaitoksissa eli thermeissä päivät päästään.
Rikkailla roomalaisilla oli suuret kylpylät oman palatsinsa yhteydessä,
mutta köyhemmät käyttivät julkisia kylpylaitoksia. Nämä olivat
kauniisti, jopa ylellisesti sisustetut marmoripylväillä,
mosaiikkilattioilla ja kalliilla taidemaalauksilla. Thermeissä oli liuta
valtion orjia, joista toiset toimivat lämmittäjinä, toiset vartioivat
kylpijöiden vaatteita ja toiset hieroivat heitä hyvänhajuisilla
öljyillä. Ennen kylpyä useimmat harjoittivat urheilua kylpylaitoksen
yhteydessä olevilla suurilla urheilukentillä. Tämän jälkeen he
heittäytyivät suuriin uima-altaisiin, joissa oli kuumaa, haaleata tai
kylmää vettä, mitä vain kukin halusi. Useat kulkivat vuoron perään
altaalta altaalle. Kuumaa vettä ei kuitenkaan ollut kaikkina vuorokauden
aikoina saatavissa, vaan kuuman kylvyn aika ilmoitettiin kellonsoitolla.
Muutamat eivät ollenkaan käyttäneet uima-altaita, vaan ottivat
mieluummin ammekylpyjä. Toiset taas olivat ihastuneita hiotuskylpyihin.
Jokainen voi valita, mikä hänelle oli mieluisinta. — Olipa
kylpylaitosten yhteydessä vielä luentosaleja, joissa oppineet pitivät
esitelmiä ja runoilijat lukivat julki teoksiaan. Toisin paikoin oli
amfiteattereja tai teattereja, toisaalla taas kirjastoja. Useat
roomalaiset viettivät puolet päivästään thermeissä. Vähitellen niistä
tuli vetelehtimispaikkoja, jotka olivat omiaan veltostuttamaan
roomalaisia.
□ =Miten ylhäinen roomalainen vietti päivänsä.= Kaikki roomalaiset,
rikkaat niinkuin köyhätkin, nousivat päivän sarastaessa. Pukeuduttuaan
tunikaansa isäntä kokosi perheensä ja palvelijansa kotijumalien
pyhäkköön, lausui lyhyen rukouksen sekä uhrasi hyppysellisen jyviä.
Atriumiin kokoontui sillä välin joukko odottavaa väkeä. Toisinaan siellä
oli joku isännän säätytovereista, joka toivotti hänelle onnea
virkanimityksen tai muun merkkitapauksen johdosta. Mutta parhaasta
päästä nuo odottajat olivat _klienttejä_. Roomassa oli tapana, että
rikkaat keräsivät ympärilleen köyhiä kansalaisia, jotka taputtivat
käsiään heidän puheilleen, seurasivat heitä heidän kulkiessaan kaduilla
ja tekivät heille muitakin palveluksia. Näitä kansalaisia sanottiin
klienteiksi. Heidän isäntänsä antoivat heille vastalahjaksi vanhoja
vaatteita, kutsuivat heidät silloin tällöin aterialle jne. — Isäntä
lähti nyt atriumiin, vaihtoi muutamia sanoja klienttiensä kanssa sekä
vetäytyi sitten työhuoneeseensa tarkastamaan tilikirjojaan,
neuvottelemaan kartanoittensa hoitajien kanssa sekä suorittamaan muita
esiintyviä askareita. Kaikki tämä kulutti pari tuntia.
Syötyään kevyen aterian: viiniin kastettua leipää, hunajaa ja taateleita
ylimys otti togan yllensä ja lähti kaupungille orjien ja klienttien
saattamana. Jos hänellä oli pitkä matka kuljettavana, hän kannatti
itseään kantotuolissa. Milloin hänellä oli oikeusjuttu ajettavana, hän
lähti johonkin Forumin varrella olevaan basilikaan antamaan selityksensä
praetorille. Tasavallan aikana hän useasti kävi kansankokouksessa, mutta
keisarikaudella se enää tapahtui harvoin. Senaatin kokouksissa hän sen
sijaan kävi yhä edelleen.
[Illustration:
_Kuva 126._ Roomalaista katuelämää.
]
Noin kello 12 ylimys palasi kotiinsa suurusta syömään. Ateria käsitti
lihaa, vihanneksia, hedelmiä ja viiniä. Nyt hän tavallisesti piti lyhyen
ruokalevon. Sitten seurasi ruumiinharjoituksia joko kotona tai
harjoituskentällä ulkona kaupungissa. Sen jälkeen tuli kylpy, jonka
varakkaimmat ottivat kotona, muut yleisissä kylpylaitoksissa. Myöhään
iltapäivällä nautittiin pääateria, joka vastasi meidän päivällistämme.
Se oli useasti kallis ja ylellinen. Jos oli vieraita, voitiin pitoja
jatkaa kauan aterian jälkeen. Mutta tavallisissa oloissa roomalainen
pani aikaisin levolle, sillä valaistus oli niin huono, ettei haluttanut
istua iltaisin ylhäällä.
Naisten asema oli Roomassa paljon parempi kuin Kreikassa. Naiset eivät
ainoastaan huolehtineet taloudesta, vaan he ottivat miesten kanssa osaa
seuraelämään, olipa monella naisella vaikutusvaltaa valtion
hallinnossakin.
[Illustration:
_Kuva 127._ Pompejin häviö.
]
□ =Vesuviuksen purkautuminen.= Roomalaisten elämästä sekä heidän
rakennuksistaan ja yleensä koko heidän sivistyksestään on saatu tarkkoja
tietoja erään surullisen tapauksen johdosta, joka sattui vuonna 79 j.
Kr. Silloin purkautui Vesuvius, joka kauan aikaa oli ollut sammuksissa,
haudaten allensa kolme kaupunkia, niiden joukossa _Pompē´ji_n.
Purkautuminen tapahtui niin äkkiä, etteivät ihmiset päässeet pakenemaan,
vaan laava ja tuhka yllätti monet keskellä heidän jokapäiväisiä
toimiaan. Vesuviuksen purkauksesta roomalainen kirjailija _Plī´nius_
nuorempi on antanut historioitsija Tacitukselle osoitetussa kirjeessä
omiin näkemiinsä perustuvan kertomuksen. Hän asui äiteineen tuon
tuhoisan luonnonmullistuksen tapahtuessa enonsa, kuuluisan
luonnontutkijan Plinius vanhemman huvilassa, joka sijaitsi Napolin
lahden rannalla. Näin hän kertoo:
Kello 1:n ajoissa i. p. äitini ilmoitti enolle, että oli näkyvissä
suuri, oudonmuotoinen pilvi. Eno oli juuri ottanut aurinkokylvyn ja sen
jälkeen kylmän kylvyn ja aterioituaan ruvennut jatkamaan tutkimuksiaan.
Tämän kuultuaan hän pyysi sandaalinsa ja kapusi paikalle, josta saattoi
hyvästi tarkastaa tuota merkillistä ilmiötä.
Pilvi kohosi joltakin vuorenkukkulalta, joka myöhemmin tunnettiin
Vesuviukseksi, ja muistutti lähinnä puuta, joka ylhäällä haaraantui
moneksi oksaksi. Se oli aika ajoin valkoinen, toisinaan lianvärinen ja
kirjava, mikäli se kulloinkin lennätti muassaan maata ja tuhkaa.
Koska enoni oli luonnontutkija, tuntui hänestä tämä ilmiö
mielenkiintoiselta ja lähemmän tutkimisen arvoiselta. Hän panetti
kuntoon purjealuksen ja oli juuri lähdössä, kun saapui kirje eräältä
Vesuviuksen juurella asuvalta roomattarelta. Uhkaavasta vaarasta
pelästyneenä tämä pyysi enoani pelastamaan hänet meritse, koska se oli
ainoa mahdollinen pakotie.
Enoni antoi nelisoutuisten lähteä matkaan ja kiiruhti pelastamaan ei
ainoastaan kirjeen lähettäjää, vaan lukemattomia ihmisiä, joita rannikon
luonnonihanuus oli houkutellut sinne asumaan. Hän riensi sinne, mistä
muut pakenivat, ja purjehti suoraan kohti vaaraa, niin vapaana pelosta,
että saneli muistiin merkittäväksi kaikki havaitsemansa onnettoman
ilmiön vaihdokset.
Jo satoi tuhkaa laivoille, sitä lämpimämpää ja tiheämpää, mitä
lähemmäksi tultiin, pian myös hohkakiveä sekä mustia, palaneita, tulen
halkaisemia kiviä. Vuorelta syöksyvät kivilohkareet estivät maihin
nousun. Hetken epäröityään hän virkkoi perämiehelleen: »Rohkea rokan
syöpi» ja kehoitti ohjaamaan vähän syrjemmäksi, likellä olevaa _Stabiæ_n
(stă´biē) kaupunkia kohden, jossa muuan hänen ystävänsä asui. Sielläkin
oli vaara jo silmien edessä, ja enoni ystävä oli valmis lähtemään
pakoon. Maihin noustuaan eno syleili ja lohdutti ystäväänsä, jonka
jälkeen hän aterioitsi ja paneutui tyynenä levolle.
Sillä välin kohosi Vesuviukselta monesta kohdin valtavia liekkejä ja
korkeita tulipatsaita, jotka yön pimeydessä näyttivät vielä
kirkkaammilta. Pian alkoi sen talon pihalle, jossa enoni nukkui,
kerääntyä niin paljon tuhkaa ja hohkakiveä, että kotvan kuluttua olisi
makuuhuoneesta ollut mahdoton päästä ulos. Hänet herätettiin, ja hän
yhtyi toisten seuraan, jotka olivat valvoneet koko yön.
[Illustration:
_Kuva 128._ Leipuri Paquius Proculus ja hänen vaimonsa.
Pompejista löydetty maalaus.
]
Muualla oli jo päivä, mutta täällä oli yö, mustempi ja synkempi kaikkia
öitä. Päätettiin neuvottelun jälkeen lähteä pakosalle, ja pakenijat
sitoivat patjoja päälaelleen saadakseen suojaa putoilevia kiviä vastaan.
Rannalla kohtasi heitä raivoisa vastatuuli, liekit lähenivät ja rikin
haju täytti ilman. Toiset pakenivat kiireisesti, mutta enoni lankesi
pitkäkseen ja pyysi ehtimiseen raikasta vettä. Kahden palvelijan
tukemana hän nousi, mutta kaatui taas maahan luullakseni paksun savun
tukahduttamana. Myöhemmin löydettiin hänen vammaton ruumiinsa puettuna
samoihin vaatteisiin, jotka hänellä oli ollut yllään. Se muistutti
enemmän nukkuvaa kuin kuollutta.
Näin Plinius kirjeessään Tacitukselle. Eräässä toisessa kirjeessä hän
täydentää kuvaustaan, mainiten etäämpänäkin tulivuoresta maan huojuneen
siihen määrään, että vaunut eivät pysyneet paikoillaan, vaikka kivillä
tuettiin niiden pyöriä. Meri vetäytyi loitolle rannoilta. Ihmiset
pakenivat huutaen ja valittaen, ja moni luuli ikuisen yön jo tulleen.
Tuhkaa satoi niin tiheään, että sitä täytyi vähä väliä pudistaa pois
vaatteistaan, ettei hautautuisi sen alle. Kun ilma lopulta seestyi ja
aurinko pääsi valaisemaan maisemaa, niin näkyivät hirvittävän tuhon
jäljet: koko seutu oli paksun tuhkakerroksen, ikään kuin luminietoksen,
peitossa. Ja lähellä Vesuviusta oli kokonaista kolme kaupunkia tuhka- ja
soraläjäin alle hautautuneina.
1700 vuotta Pompeji oli hautautuneena tuhkaan, mutta kun kerran
1700-luvulla kaivettiin perustusta taloa varten, työmiehet saivat esiin
pylvään kauniisti koristetun pään. Kun he jatkoivat kaivauksia,
paljastui kokonainen teatteri. Nykyjään useimmat kadut on avattu.
Rakennukset ovat hyvästi säilyneet; seinien maalaukset ja porttien
päällä olevat kirjoitukset näkyvät selvästi.
[Illustration:
_Kuva 129._ Roomalaisia rahoja.
]
● =Elinkeinot.= Augustuksen ja seuraavien keisarien aikana vallinnut
rauha oli omiaan kohottamaan elinkeinoja. _Maanviljelys_ kehittyi
varsinkin Afrikan ja Aasian provinsseissa. _Teollisuus_ muodostui yhä
enemmän suurteollisuudeksi. Sadat orjat työskentelivät suurissa
leipomoissa, jalkinetyöpajoissa ja muissa tehtaissa. _Kauppa_ kohosi
ennen aavistamattomaan kukoistukseen. Rooman rinnalla oli monta muutakin
mahtavaa kauppakaupunkia, ennen muita Aleksandria ja Antiokia.
Kaikkialle perustettiin hyviä satamia ja oivallisia teitä. Valtakunta
sai järjestetyn postilaitoksen. Rahat sekä pituus- ja painomitat
määrättiin yhtäläisiksi valtakunnan kaikissa osissa. Rooman yleisimmäksi
rahaksi tuli _sestertsi_.
Tärkein Rooman tuontitavaroista oli _vilja_. Kaikki ihmiset tarvitsivat
leipää, ja sadoilletuhansille jaettiin viljaa ilmaiseksi. Vilja tuotiin
Rooman satamakaupunkiin _Ostia_an, josta se pienemmillä aluksilla
kuljetettiin valtion ja yksityisten aittoihin Roomaan. Mutta Roomaan
tuotiin paljon muitakin _ruokatavaroita_, kuten lihaa, juustoa, kalaa,
hunajaa, hedelmiä, öljyä ja viiniä. Edelleen tuotiin _rakennusaineita_,
puuta ja marmoria. Lisäksi tuli purppurakankaita Foinikiasta, nahkoja
Mustan meren rantamilta, hopeata, tinaa ym. metalleja Espanjasta,
norsunluuta Afrikasta jne. Rooman kauppiaat kävivät Intiassa ja
Ceylonissa saakka. Heidän karavaaninsa tunkeutuivat kauas Aitiopiaan ja
Saharan keitaisiin. Mustan meren satamissa he joutuivat tekemisiin niin
monen kansallisuuden kanssa, että tarvitsivat toista sataa tulkkia.