● =Octavianus ja Antonius.= Ne, jotka luulivat murhaamalla Caesarin
pelastavansa tasavallan, pettyivät. Hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi
uusia yksinvallan tavoittelijoita. Ensin eräs Caesarin sotapäälliköistä
_Antō´nius_ sai vallan. Mutta hänelle tuli vaarallinen kilpailija
Caesarin ottopojasta _Octāviā´nuksesta_, joka oli vasta
kahdeksantoistavuotias, mutta erittäin vallanhimoinen ja valtioviisas.
Aluksi Octavianus taisteli Antoniusta vastaan, mutta ennen pitkää hän
huomasi viisaammaksi solmia hänen sekä _Lě´piduksen_ kanssa — hänkin
Caesarin vanha asetoveri — _toi_-_sen triumviraatin_ v. 43. Triumvirit
panivat laajoja proskriptioita toimeen raivatakseen vastustajansa
tieltään. Tällöin vanha Cicerokin sai surmansa.
Vielä olivat elossa Brutus ja Cassius, jotka Caesarin murhan jälkeen
olivat lähteneet itäisiin provinsseihin ja siellä koonneet suuren
sotajoukon. Heitä vastaan lähtivät nyt Octavianus ja Antonius, jotka
voittivat heidät kahdessa _Fĭ´lippoi_n taistelussa. Silloin ensin
Cassius ja sitten Brutus riistivät henkensä.
Ennen pitkää erotettiin Lepidus triumviraatista ja molemmat toiset
jakoivat valtakunnan keskenään, niin että Octavianus sai länsimaat ja
Antonius itämaat. Octavianus hallitsi taitavasti niitä maakuntia, jotka
hän oli saanut osalleen, mutta Antonius vietti itämailla kevytmielistä
elämää huveissa ja ylellisyydessä Egyptin nuoren kuningattaren
_Cleopatra_n kanssa.
Vallanhimoinen Octavianus ei ajan pitkään tyytynyt läntisiin maakuntiin,
vaan halusi saada Antoniuksenkin osuuden huostaansa. Antoniuksen
kevytmielisestä elämästä ja huonosta hallituksesta hän sai sopivan sodan
aiheen. _A´ktion_in luona suoritettiin v. 31 e. Kr. ratkaiseva
meritaistelu, joka päättyi Octavianuksen voittoon. Antonius ja Cleopatra
pakenivat taistelusta Egyptiin, jossa riistivät henkensä. Silloin Egypti
joutui Rooman valtaan v. 30 e. Kr.
□ =Antonius ja Cleopatra.= Caesarin kuoltua hänen alipäällikkönsä
_Antō´nius_ ja hänen sukulaisensa _Octāviā´nus_ jakoivat vallan
keskenään. Octavianuksen haltuun tulivat länsimaat, kun taas Antonius
sai valtakunnan itäisen puoliskon hallittavakseen. Ensiksimainittu, joka
oli yhtä tarmokas kuin vallanhimoinen, hoiti oivallisesti
hallitustoimia, mutta Antonius heittäytyi Cleopatran seurassa päättömiin
huvituksiin ja nautintoihin.
[Illustration:
_Kuva 112._ Cleopatra.
]
Cleopatra oli viisas, mutta turhamainen ja vallanhimoinen nainen.
Kauneudellaan hän sai Antoniuksen niin kokonaan lumoihinsa, että tämä
unohti hallitustoimet ja ajatteli vain keinoja mielistelläkseen
Cleopatraa. Päivät kuluivat toinen toisensa jälkeen yhtämittaisissa
huveissa ja juhlissa. Kerran he löivät vedon, kumpi pitäisi kalliimmat
pidot. Antonius hankki juhlapöytään itämaiden kaikki herkut. Cleopatra
sen sijaan tarjosi aivan yksinkertaisia ruokia, mutta lopuksi hän ojensi
Antoniukselle maljan, jossa oli etikkaan liuotettu monen miljoonan
arvoinen helmi. — Kerran tuli Antoniuksen keittiöön vieras ja näki
kahdeksan metsäkarjua vartaissa paistumassa. Hän arveli ihmeissään
Antoniuksella varmaankin olevan paljon vieraita luonaan. »Ei suinkaan»,
keittäjä sanoi, »ainoastaan 12; mutta nämä karjut on pantu toinen
toistansa myöhemmin paistumaan, että voisimme valita niistä maukkaimman
sinä hetkenä, jolloin herramme suvaitsee aloittaa aterian.» — Välistä
Antonius ja Cleopatra huvittelivat kalastamalla. Antoniuksella oli huono
kalaonni, mutta hän käski sukeltajan kiinnittää koukkuun suuria lihavia
kaloja. Cleopatra huomasi petoksen ja lähetti oman sukeltajansa mereen.
Kun Antonius taas nosti ongen, oli koukussa suuri suolattu kala
kaukaisilta vesiltä. Kaikki läsnäolijat purskahtivat nauramaan. Antonius
punastui, mutta Cleopatra sanoi sukkelasti: »Anna meidän,
pikkuruhtinasten, onkia kaloja; pyydystä sinä maita, kuninkaita ja
kansoja!»
Muutamien vuosien kuluttua Octavianuksen ja Antoniuksen suhde rikkoutui.
_Aktion_in meritaistelussa v. 31 e. Kr. Octavianus pääsi voitolle ja
perusti sen jälkeen Rooman keisarivallan. _Augustuksen_ nimellä hän on
tunnettu Rooman ensimmäisenä keisarina.
[Illustration:
_Kuva 113._ Antonius.
]
Aktionin tappion jälkeen Cleopatra aikoi hylätä Antoniuksen pyrkiäkseen
Octavianuksen ystäväksi. Hän kätkeytyi Antoniukselta ja levitti huhun
olevansa muka kuollut. Tämä sanoma koski Antoniukseen niin kovasti, että
hän syöksyi miekkaansa. Kohta hän kuitenkin sai kuulla Cleopatran vielä
olevankin elossa. Hän kannatutti itsensä silloin Cleopatran luo. Mutta
tämä osoittautui ynseäksi, ja hylättynä Antonius heitti henkensä
Cleopatran jalkojen juureen. Kuningatar luuli nyt voivansa lumota
Octavianuksen yhtä helposti kuin aikaisemmin hänen kilpailijansa. Nuori
sankari pysyi kuitenkin kylmänä, vangitutti Cleopatran ja käski
säilyttää häntä Roomassa vietettävää triumfia varten. Kun Cleopatra
huomasi erehtyneensä laskelmissaan, hän hankki erään talonpojan
välityksellä kaksi myrkyllistä käärmettä ja antoi niiden purra
rintaansa. Ennen kuolemaansa hän lähetti Octavianukselle kirjeen, jossa
pyysi tulla haudatuksi Antoniuksen viereen.
● =Octavianus keisarina (31 e. Kr.-14 j. Kr.).= Aktionin meritaistelun
jälkeen Octavianus oli Rooman valtakunnan itsevaltainen hallitsija.
Hän ei kuitenkaan ottanut diktaattorin tai kuninkaan arvonimeä, koska
hän tiesi kansan niitä vihaavan. Hän käytti kasvatusisänsä nimeä
_Caesar_, ja siitä on aikojen kuluessa muodostunut sana _keisari_.
Senaatti antoi hänelle kunnianimen _Augu´stus_, joka merkitsee
kunnianarvoinen. Tällä nimellä hän keisariksi tultuaan on eniten
tunnettu. Mutta vaikka hän ei paljoa välittänyt arvonimistä ja
ulkonaisesta loistosta, hän kuitenkin osasi hankkia itselleen kaiken
vallan. Hän valitutti itsensä kaikkiin korkeihin virkoihin, kuten
_censoriksi_, _konsuliksi_, _kansantribuuniksi_ ja _ylimmäiseksi
papiksi_ sekä sotajoukon ylipäälliköksi eli _imperaattoriksi_.
Kansankokous kadotti nyt merkityksensä, mutta senaattia Augustus piti
arvossa, kuunnellen mielellään kokeneiden senaattorien neuvoja.
[Illustration:
_Kuva 114. _Augustuksen marmoripatsas.
]
Alkuaan Augustus oli kova ja kostonhimoinen. Mutta tultuaan
yksinvaltiaaksi hän muutti käytöksensä. Hän pakottautui hillitsemään
vihaansa ja armahtamaan vihollisiaan sekä oli ystävällinen ja
hyväntahtoinen kaikille. Augustus eli yksinkertaisesti. Hänellä ei ollut
hovia, vaan hän seurusteli muiden kanssa, ikään kuin he olisivat olleet
hänen vertaisiaan. Myöhempien aikojen silmissä Augustus oli hyvän
yksinvaltiaan perikuva. Kun hän kuoli, luultiin jumalien kohottaneen
hänet vertaisenaan taivaaseen, ja senaatti määräsi, että häntä oli
palveltava jumalana yli koko valtakunnan.
● =Rajojen turvaaminen.= Augustus oli rauhaa rakastava hallitsija. Hänen
mielestään valtakunta jo oli riittävän suuri. Mutta sillä ei kaikkialla
ollut luonnollisia rajoja. Kaikki Augustuksen sodat tarkoittivat niiden
hankkimista. Tärkeimmät hänen valloituksistaan olivat _Alppimaat_,
joiden liittäminen Rooman valtakuntaan teki Tonavan pitkin pituuttaan
rajajoeksi pohjoisia raakalaiskansoja vastaan. Germanian rajana pysyi
yhä edelleen Rein. Idässä valtakunta ulottui Eufratiin, etelässä
Aitiopiaan ja Saharaan, lännessä Atlantin mereen.
[Illustration:
_Kuva 115._ Ryhmä praetoriaaneja.
]
Valtakunnan turvaamiseksi rakennettiin pitkin rajoja vahvoja
linnoituksia ja pitkiä valleja, joiden suojassa vihollishyökkäykset
voitiin torjua. Järjestipä Augustus vakituisen armeijan, johon kuului
300,000 miestä. Tämä sotavoima oli jaettu 30 legioonaan, jotka
sijoitettiin vahvoihin ololeireihin rajamaakuntiin. Niistä ovat useat
nykyiset kaupungit, kuten Köln ja Wien, syntyneet. — Paitsi mainittuja
joukkoja, oli keisarilla vielä henkivartiosto, _praetoriaanit_ [prē-],
Roomassa.
● =Maakuntien hallitus.= Caesarin tavoin Augustuskin koetti lieventää
niitä rasituksia, jotka painoivat maakuntalaisia. Jotteivät maaherrat
enää voisi harjoittaa kiskomista, annettiin heille määrätty palkka, jota
paitsi heidän toimintaansa tarkasti valvottiin.
Kaupan helpottamiseksi rakennettiin kaikkialle maakuntiin hyviä teitä ja
siltoja. Näin valtakunnan alamaiset joutuivat vilkkaaseen yhteyteen
toistensa kanssa. Tämä seikka, kuten myös roomalaisten sotajoukkojen
sijoittaminen rajamaakuntiin, oli omiaan sulattamaan eri kansat
toisiinsa. Valtakunnan länsiosissa latinan kieli työnsi kaikki muut
syrjään, itäisissä maakunnissa taas kreikan kieli.
[Illustration:
_Kuva 116._ Roomalainen peninkulmapatsas keisariajalta.
]