● =Caesarin nuoruus.= Crassus, Pompejus ja Catilina eivät onnistuneet
yksinvaltaisissa pyrkimyksissään. Mutta heidän kilpailijansa _Gājus
Jūlius Caesar_ [kē´sar] oli heitä onnekkaampi. Tämä lahjakas ylimys
liittyi jo nuorena kansanpuolueeseen. Aluksi hän ei tullut huomatuksi
valtiollisessa elämässä, sillä hän huolehti parhaastaan opinnoistaan.
Mutta kun hän astui julkisuuteen, hän piankin veti kaikkien huomion
puoleensa.
● =Gallian retki (58–51).= Caesar hankki tavattomalla anteliaisuudella
kansan suosion. Siitä huolimatta hän ymmärsi, ettei hänellä vielä ollut
tarpeeksi mainetta voidakseen saavuttaa yksinvaltiutta. Hän liittyi sen
tähden Crassukseen ja Pompejukseen solmien heidän kanssaan _ensimmäisen
triumviraatin_ (»kolmen miehen liiton») vuonna 60 e. Kr. Jokaisella
triumvirillä oli niin paljon puoluelaisia, että heillä yhteensä oli
ehdoton ylivalta kansankokouksessa. Ystäviensä avulla Caesar pääsi
konsuliksi ja sitten tämänpuoleisen Gallian maaherraksi.
[Illustration:
_Kuva 110._ Gallialainen päällikkö.
]
Juuri tätä Caesar oli toivonut. Tuskin hän oli saapunut maakuntaansa,
kun hän jo varusti sotajoukon ja lähti taistelemaan Gallia transalpinan
kelttiläiskansoja vastaan. Taistelut kestivät kahdeksan vuotta (58–51),
mutta silloin koko tuo laaja maa Reiniin saakka olikin saatettu Rooman
valtaan.
Gallian sodassa Caesarin erinomainen sotapäälliköntaito tuli näkyviin.
Hän sai ennen pitkää jalkeille kymmenen legioonaa, jotka olivat häneen
niin kiintyneet, että jokainen sotilas oli valmis kuolemaan hänen
puolestaan. Hän kohtelikin lempeästi miehiään, otti osaa heidän
harjoituksiinsa, palkitsi heitä heidän kunnostautuessaan ja jakoi heidän
kanssaan surut ja ilot. Mutta samalla hän vaati heiltä ehdotonta
kuuliaisuutta. — Viholliset hän taas osasi hajoittaa ja tehdä keskenään
eripuraisiksi. Näin hänellä aina oli vain muutamia heimoja erältään
vastassaan.
● =Toinen kansalaissota (49–45).= Gallian sodan aikana triumviraatti
Crassuksen kuoleman johdosta oli hajonnut. Sen jälkeen molempien
jäljelle jääneiden triumvirien ystävyys pian kylmeni. Pompejus ei voinut
sietää, että Caesaria ja hänen urotöitään aina kiiteltiin. Kateudessaan
hän sai senaatin määräämään, että Caesarin oli luovuttava
sotajoukostaan. Tähän ei Caesar kuitenkaan suostunut, vaan lähti v. 49
legioonainsa johdossa marssimaan Roomaa kohti.
Näin alkoi _toinen kansalaissota_. Pompejus ja useimmat senaattorit
lähtivät Kreikkaan. Caesar seurasi heitä ja voitti Pompejuksen
sotajoukon _Fa´rsāloksen_ taistelussa. Pompejus pakeni silloin Egyptiin,
jossa hänet murhattiin. Caesarin oli vielä tämänkin jälkeen pakko
taistella tasavallan kannattajia vastaan ensin Egyptissä, sitten
Vähässä-Aasiassa, sen jälkeen Afrikassa ja lopuksi Espanjassa. Vuonna 45
hän oli voittanut viimeisenkin vastustajansa.
● =Caesar yksinvaltiaana.= Saavutettuaan yksinvallan Caesar koetti
lempeydellä taivuttaa kansan puolelleen. Vangitut vastustajansa hän
päästi vapaiksi, kohottipa useita heistä virkoihinkin. Samalla hän
uutterasti harrasti valtakunnan parasta; olletikin hän esti maaherroja
sortamasta maakuntalaisia. Annettiinpa useille maakuntalaisille
kansalaisoikeudet, esim. kaikille tämänpuoleisen Gallian asukkaille.
Myös ajanlaskun uudistus oli valtakunnalle suureksi hyödyksi. Siihen
saakka noudatettu ajanlasku oli sekava ja virheellinen. Caesar saattoi
etevien matemaatikkojen avustamana voimaan _juliaanisen kalenterin_,
joka oli käytännössä uudelle ajalle saakka. Sen mukaan lasketaan
vuodessa olevan 365 päivää; mutta joka neljäs vuosi on karkausvuosi,
joka käsittää 366 päivää. — Monet suunnitelmat jäivät Caesarilta kesken,
koska hän vain lyhyen ajan ehti hoitaa hallitusta ennen kuolemaansa.
● =Caesarin kuolema.= Caesarin viisaasta ja lempeästä hallituksesta
huolimatta oli Roomassa sellaisia henkilöitä, jotka eivät voineet
unohtaa tasavaltaa. Varsinkin kun kävi ilmi, että Caesar pyrki kuninkaan
nimeä omistamaan, hänen vihamiestensä luku lisääntyi. Nämä tekivät
_Brūtuksen_ ja _Cassiuksen_ johtamina salaliiton Caesarin henkeä
vastaan, ja vuonna 44 e. Kr. hänet murhattiin senaatin kokoussalissa.
□ =Caesarin sukuperä ja luonne.= Ei yksikään Rooman tasavallan
valtiomiehistä kohonnut sellaiseen valtaan ja maineeseen kuin _Gajus
Jūlius Caesar_ [kē´sar]. Hän polveutui vanhasta patriisisuvusta, joka
perhetarinain mukaan johti alkuperänsä itse troialaisen Aeneaan pojasta.
Hän sai oivallisen kasvatuksen, oppi käyttäytymään miellyttävästi ja
kehittyi eteväksi puhujaksi. Aikaisin Caesar joutui likeisiin suhteisiin
kansanpuolueen johtajiin. Hänen tätinsä oli ollut Mariuksen puoliso, ja
itse hän nai erään mainitun puolueen johtajan tyttären. Sulla, joka
epäluuloisesti katseli kaikkia lahjakkaita kansanpuoluelaisia, kiinnitti
huomionsa Caesariinkin ja vaati häntä luopumaan puolisostaan. Kun Caesar
ei siihen suostunut, Sulla uhkasi julistaa hänet lainsuojattomaksi,
mutta vaikutusvaltaisten ystäviensä välityksellä Caesarin onnistui saada
armo. Sullan kerrotaan tällöin lausuneen: »Pitäkää hänet sitten, mutta
kyllä hän saattaa monta patriisia perikatoon, sillä hänessä on enemmän
kuin yksi Marius!» Caesar piti kuitenkin paraimpana paeta Roomasta. Hän
kävi Vähässä-Aasiassa ja Kreikassa täydentäen ahkerasti opintojaan.
Palattuaan Roomaan hän aluksi tyytyi näyttelemään ensi osaa
seuraelämässä, pani toimeen pitoja, käytti runsaasti hajuvesiä ja
voiteita, sepitti runoja ja eli iloisesti Rooman kevytmielisen nuorison
parissa.
[Illustration:
_Kuva 111._ Caesar.
]
Kuitenkin Caesarin rinnassa jo näihin aikoihin eli hehkuva kunnianhimo
ja pyrkimys esiintymään käskijänä. Sitä todistaa muun muassa pari pientä
tapausta. Kerran hän tovereineen matkusti erään italialaisen
pikkukaupungin läpi. Nousi kysymys, oliko täälläkin vallanhimoa niinkuin
Roomassa. »Varmaankin», Caesar vastasi, »minä ainakin tahtoisin
mieluummin olla ensimmäinen täällä kuin toinen Roomassa.» Toisen kerran
hän joutui merirosvojen käsiin. He vaativat hänen hengestään korkeat
lunnaat. Kun Caesar kuuli lunastussumman määrän, hän väheksyi sitä, ja
vaati, että se oli korotettava kahdenkertaiseksi. Odottaessaan, että
ystävät kokoaisivat summan, Caesar eli merirosvojen parissa, ikään kuin
hän olisi ollut heidän herransa, käski heidän pysyä hiljaa, kun hän
laskeutui nukkumaan, ja luki heille runojaan; elleivät he niitä
kiittäneet, hän uhkasi ristiinnaulita heidät kaikki vapaaksi päästyään.
Viimein tuotiin lunnaat. Tuskin Caesar olikaan vapaana, ennen kuin hän
kokosi joukon, voitti merirosvot, otti rahat heiltä takaisin ja
ristiinnaulitutti heidät.
Ruumiiltaan Caesar ei ollut tukeva, mutta hän oli sopusuhtaisesti
kehittynyt. Hänellä oli kotkannenä ja mustat säihkyvät silmät. Myöhemmin
hän kävi laihaksi, kalpeaksi ja kaljupäiseksi. Kivulloisuudestaan
huolimatta hän oli tottunut kaikenlaisiin rasituksiin; muun muassa hän
ratsasti ja ui mainiosti.
□ =Triumviraatti. Kansalaissota.= Pian Caesar jätti huvitukset
antautuakseen valtiomiestoimiin. Hän yleni virka-asteissa, ja vuodeksi
62 hänet määrättiin Espanjan maaherraksi. Hän oli silloin pahasti
velkaantunut, sillä kansan suosion hankkimiseksi hän oli pannut toimeen
komeita pitoja ja miekkailuleikkejä sekä jaellut viljaa ilmaiseksi.
Kerrotaanpa hänen järjestämissään näytännöissä satojen miekkailijain
esiintyneen hohtavan hopeisissa varustuksissa. Kun hän nyt oli aikeissa
lähteä maakuntaansa, niin hänen velkojansa, arvatenkin hänen
vastustajainsa yllyttäminä, eivät tahtoneet päästää häntä matkalle.
Mutta silloin upporikas _Crassus_ meni hänen puolestaan takuuseen
suunnattomasta summasta. Caesar lähti Espanjaan, voitti siellä
sotamainetta ja palasi vuoden kuluttua varakkaana miehenä takaisin
Roomaan.
Hän pyrki nyt konsuliksi. Hän tulikin valituksi, sillä Crassus kannatti
häntä ja samoin _Pompējus_, joka Sullan kuoleman jälkeen oli jonkin
aikaa Rooman vaikutusvaltaisin mies ja joka onnekkailla sodilla oli
kohonnut suureen maineeseen. Riitaannuttuaan senaatin kanssa Pompejus
auttoi nyt kansanpuolueeseen kuuluvaa Caesaria valta-asemaan. Caesar
yhtyi sitten likeisemmin näihin vaikutusvaltaisiin auttajiinsa tehden
heidän kanssaan v. 60 e. Kr. _ensimmäisen triumviraatin_ eli »kolmen
miehen liiton». Tarkoituksena oli vallan hankkiminen liittoutuneiden
käsiin. Seuraukset näkyivät pian. Senaatin ja Pompejuksen välinen riita
saatiin ratkaistuksi Pompejuksen eduksi, kun taas Caesar sai kansalta
Alppien tämänpuoleisen Gallian viideksi vuodeksi.
Konsulivuotensa päätyttyä Caesar lähti maakuntaansa. Sinne tultuaan hän
ryhtyi vuosikausia kestäviin sotiin Alppien tuonpuoleisessa Galliassa
asuvia kansoja vastaan ja liitti koko tuon laajan maan aina Atlantin
merta, Englannin kanaalia ja Rein-jokea myöten Rooman alueisiin. Samalla
hän hankki itselleen sotamainetta sekä uskollisen sotajoukon.
Pian Caesarin ja Pompejuksen välit alkoivat kylmetä. Tosin triumvirit v.
56 uudistivat liittonsa, jolloin Caesarille annettiin maaherrantoimi
Galliassa uudelleen viideksi vuodeksi; Pompejus sai samalla
maakunnakseen Espanjan ja Crassus Syyrian yhtä pitkäksi ajaksi. Mutta
Crassuksen saatua surmansa Syyriassa Pompejus, jonka mielen Caesarin
voitot täyttivät kateudella, alkoi lähestyä senaattia ja
ylimyspuoluetta. Viimein hän rupesi toimimaan suorastaan Caesaria
vastaan.
Caesar tahtoi maaherrakautensa päätyttyä päästä toistamiseen konsuliksi.
Hän hankki kansankokoukselta luvan hakea konsulinvirkaa poissaolevana
sekä pitää sotajoukkojensa päällikkyyden, kunnes hän astuisi
konsulinvirkaan. Mutta senaatti ei suostunut siihen, vaan vaati Caesaria
valtiokirouksen uhalla määräpäivänä luovuttamaan maakuntansa ja
laskemaan sotajoukkonsa hajalleen. Mutta Caesar ei antanut pelottaa
itseään. Saatuaan tiedon senaatin päätöksestä hän kulki joukkoineen
maakuntansa rajajoen Rubiconin yli huudahtaen: »Arpa on heitetty», ja
läheni Roomaa. Uusi kansalaissota oli alkanut.
Pompejus oli kehunut senaatissa, ettei hänen tarvinnut kuin polkaista
jalallaan maahan, saadakseen sotajoukon koolle. Mutta kun Caesar
Galliasta marssi Italian alueelle, Pompejuksen kansansuosio ja valta
näyttäytyikin kovin mitättömäksi. Kaikkialta vapaaehtoisia riensi
Caesarin riveihin, ja niin Pompejuksen oli suin päin paettava Kreikkaan.
Tänne keräytyi hänen luokseen kevytmielisiä, ylellisyyteen tottuneita
ylimysnuorukaisia. _Fa´rsāloksen_ luona syntyi taistelu. Caesar tiesi,
miten arkoja ylimykset olivat hienosta hipiästään, ja siksi hän käski
sotamiesten lyödä heitä kasvoihin. Tätä ylimykset eivät sietäneet, vaan
lähtivät pakosalle. Pompejuksen rikas leiri kaikkine aarteineen joutui
Caesarin valtaan. Tästä asiasta Caesar kirjoittaa muistelmissaan:
»Pompejuksen leiristä löydettiin lehtimajoja lepovuoteineen, suuri esiin
pantu rahamäärä, telttoja, joissa maa oli ruohoturpeilla
peitetty — olivatpa muutamat teltat murattiköynnöksillä katetut — ja
paljon muuta, joka todisti määrätöntä ylellisyyttä ja ehdotonta
voitonvarmuutta, koska he siksi vähän epäilivät taistelun tulosta, että
saattoivat ajatella niin joutavia nautintoja.»
Kreikasta Pompejus pakeni meritse Egyptiin toivoen saavansa siellä
turvaa maan hallitsijalta. Mutta maihin noustessaan hänet murhattiin
kavalasti alaikäisen _Ptolemaios_ kuninkaan holhoojain toimesta. Pian
murhan jälkeen Caesar saapui pieni joukko mukanaan Aleksandriaan. Kun
hänelle näytettiin Pompejuksen päätä, hän kääntyi inhoten pois ja
katseli kyynelsilmin murhatun sinettisormusta. Pompejuksen murhaajat
olivat toivoneet saavuttavansa Caesarin ystävyyden, mutta tämä asettikin
valtaistuimelle kuninkaan sisaren _Cleopa´tra_n, joka kauneudellaan oli
hänet hurmannut.
Egyptiin Caesar sai tiedon, että Mitradateen poika _Farnă´kēs_ oli
aloittanut sodan Roomaa vastaan. Hän kiiruhti Vähään-Aasiaan ja suoritti
sodan viidessä päivässä, jonka takia saattoikin lakonisesti ilmoittaa
senaatille: »Tulin, näin, voitin.»
Mutta vielä oli innokkaita tasavaltalaisia, jotka jatkoivat taistelua
Caesaria vastaan käsittäen hänen voittonsa merkitsevän tasavallan
häviötä.
Näiden joukossa oli _Cato_ nuorempi. Hän oli nuoruudestaan alkaen
osoittanut ylevämielistä ja taipumatonta luonnetta. Kun Caesar Afrikassa
oli voittanut vastustajiensa suuren sotajoukon, Cato päätti riistää
itseltään hengen, ettei hänen tarvitsisi nähdä tasavallan perikatoa.
Keskustellessaan muutamien ystävien kanssa sielun kuolemattomuudesta
Cato tuli lausuneeksi joitakin sanoja, joiden johdosta nämä pääsivät
selville hänen aikeistaan. He yrittivät ottaa häneltä miekan, mutta Cato
sai heidät luopumaan tästä. Sen jälkeen hän vielä hetken itsekseen
lueskeli Platonin filosofista teosta sielun kuolemattomuudesta. Sitten
hän paneutui nukkumaan, ja aamulla herätessään hän miekalla lävisti
rintansa. Hänen poikansa ja palvelijansa riensivät saapuville ja hakivat
lääkärin, joka sitoi haavan. Mutta virottuaan Cato repi siteet pois, ja
vähän ajan kuluttua hän heitti henkensä. Kun Caesar kuuli Caton
kuolemasta, hän huudahti: »Olet riistänyt minulta onnen lahjoittaa
sinulle henkesi.»
Palattuaan Roomaan Caesar vietti triumfin eli riemusaaton, joka oli
loistavin, mitä Roomassa siihen asti oli nähty. Sen yhteydessä hän pani
toimeen suurenmoisia juhlia ja jakoi suunnattomia lahjoja. Alhaisoa
ruokittiin 22,000 pöydässä ja sen huvittamiseksi järjestettiin eläin- ja
gladiaattorileikkejä, joissa muun muassa nähtiin 400 jalopeuraa.
Jokainen sotamies sai suurehkon summan, jokainen aliupseeri kaksin
verroin ja upseerit nelinkertaisen summan. 150,000 köyhälle
kansalaiselle annettiin niin ikään rahalahja, viljasta ja öljystä
puhumattakaan.
=Caesarin kuolema.= Caesar oli nyt Rooman todellinen yksinvaltias,
vaikkei hänellä ollutkaan yksinvaltiaan nimeä. Sekä senaatti että
kansankokous noudattivat hänen tahtoaan. Suurta valtaansa Caesar käytti
valtion menestykseksi. Siitä huolimatta hänellä oli kiivaita
vastustajia. Toiset kadehtivat hänen valtaansa, toiset surivat
tasavallan häviötä. Viimein tehtiin hänen henkeänsä vastaan salaliitto,
jonka johtajina olivat _Brūtus_ ja _Cassius_.
Brutus oli jaloluontoinen mies ja Caesarin ystävä, mutta hän katsoi
velvollisuudekseen vapauttaa maailman itsevaltiaasta. Cassius taas oli
lahjakas, mutta luonteeltaan umpimielinen ja kateellinen. Sovittuna
päivänä he muiden salaliittolaisten kanssa saapuivat senaatin istuntoon.
Caesaria oli kyllä varotettu sinä päivänä kokoukseen menemästä, mutta
hän ei tällaisia varotuksia ottanut huomioon.
Caesarin kuolemasta Plutarkhos kertoo seuraavasti: »Kun Caesar astui
sisään, senaattorit kunnioittavasti nousivat seisomaan. Mutta Brutuksen
ystävistä toiset asettuivat hänen istuimensa taakse, toiset taas menivät
häntä vastaan muka tehdäkseen hänelle anomuksen. Caesar asettui istumaan
ja hylkäsi esityksen. Silloin eräs salaliittolaisista tarttui kahden
käden hänen togaansa ja veti sitä, niin että kaula paljastui. Tämä oli
sovittu hyökkäysmerkki. _Casca_ iski ensimmäiseksi haavan niskaan, mutta
se ei ollut kuolettava. Caesar kääntyi ja tarttui tikariin lujasti.
Molemmat huusivat samaan aikaan, haavoitettu latinaksi: »Kirottu Casca,
mitä sinä teet?» ja viimeksimainittu kreikaksi: »Veli, tule minulle
avuksi!» Samassa kaikki salaliittolaiset paljastivat tikarinsa, sillä
oli päätetty, että jokainen ottaisi osaa murhatyöhön. Siitä syystä
Brutuskin iski yhden iskun Caesarin kupeeseen. Caesar puolustautui
hetken muita vastaan, mutta nähtyään Brutuksen paljastettu tikari
kädessä hän huudahti: »Sinäkin, Brutus!», veti togan päänsä yli ja
antautui kohtaloonsa vastustamatta.