● =Marius.= Gajus Gracchuksen kuoltua peltolait joutuivat pian unhoon ja
jo jaetut maat siirtyivät takaisin optimaateille. Nämä tunsivat asemansa
nyt turvatuksi eivätkä sen tähden paljoa välittäneet valtion asioista,
kunhan vain saivat rauhassa imeä rikkauksia maakunnista ja elää
veltostuttavassa ylellisyydessä. Sotajoukon optimaatit päästivät vallan
rappeutumaan. Sotamiehet tekivät mitä tahtoivat, ja vanha roomalainen
urhoollisuus alkoi kadota.
[Illustration:
_Kuva 107._ Marius.
]
Onnettomuudeksi Rooma sattui näihin aikoihin saamaan kaksi vaarallista
vihollista yhtaikaa. Etelässä _Numĭ´dian_ kuningas _Jugu´rtha_ aloitti
sodan, ja pohjoisessa kaksi germaanista kansaa _kimbrit_ ja _teutonit_
hävittäen hyökkäsivät Rooman alueelle. Rooma oli voimaton näitä
vihollisia vastaan. Numidiaan lähetetyt sotajoukot ottivat Jugurthalta
lahjuksia ja pysyivät toimettomina. Kimbrejä ja teutoneja vastaan
rientävät legioonat voitettiin. — Tässä pulassa esiintyi Rooman
pelastajana alhaissäätyinen _Gajus Mărius_. Hän tuli Jugurthaa vastaan
lähetetyn sotajoukon johtajaksi. Nyt Jugurtha voitettiin; hän joutui
roomalaisten vangiksi ja kärsi vaikean nälkäkuoleman. Kun Jugurthan sota
oli päättynyt v. 105 e. Kr., Marius riensi germaaneja vastaan ja sai
vihdoin heidätkin kukistetuiksi v. 101 e. Kr.
Kimbriläissodan jälkeen kansa toivoi, että Marius ryhtyisi Gracchusten
tavoin parantamaan köyhän kansan tilaa. Marius ei kuitenkaan ymmärtänyt
tällaisia asioita, ja sen tähden se maine, jonka hän sodillaan oli
saanut, piankin hälveni.
Eipä hän enää taistelutanterellakaan esiintynyt yhtä voittoisana kuin
aikaisemmin. Niinpä hän esim, ei saanut kukistetuksi _liittolaisia_,
jotka turhaan vaadittuaan kansalaisoikeuksia vihdoin ryhtyivät
julkikapinaan. Roomalaisten täytyi lopuksi taipua siihen, että kaikille
Italian kansoille suotiin kansalaisoikeudet (v. 89 e. Kr.). Tämän
jälkeen entiset liittolaiset nopeasti latinalaistuivat.
● =Sulla.= Edellä mainituissa sodissa oli Mariuksen alipäällikkönä
_Sulla_-niminen optimaatti. Kun Mariuksen arvo alkoi aleta, Sulla
ymmärsi kiinnittää kaikkien huomion itseensä. Vihdoin hän sai Mariuksen
täydellisesti syrjäytetyksi. Kun näet oli lähetettävä sotajoukko
kukistamaan _Pontoksen_ kuningasta _Mitradă´tē_sta, joka oli aloittanut
vaarallisen sodan Roomaa vastaan, Sulla sai aikaan sen, ettei retken
johtajaksi määrättykään Mariusta, vaan ylipäällikkyys uskottiin hänelle
itselleen. — Sullan ollessa Aasiassa taistelemassa Mitradatesta vastaan
Marius kuitenkin anasti vallan Roomassa. Näin alkoi _ensimmäinen
kansalaissota_ (88–82).
Sulla päätti onnellisesti sodan Mitradatesta vastaan. Tämä suostui
rauhaan v. 84 e. Kr., ja niin Sulla pääsi palaamaan Roomaan. Marius oli
tosin jo kuollut Sullan saapuessa, mutta kansanpuolueen muut päälliköt
voitettiin, ja Sulla julistettiin diktaattoriksi.
[Illustration:
_Kuva 108._ Sulla.
]
Päästyään valtaan Sulla päätti ikipäiviksi masentaa kansanpuolueen. Sen
tähden hän pani toimeen _prōskription_, s. o. laati murhaluettelon
niistä henkilöistä, joiden hän pelkäsi voivan ajaa kansanpuolueen asiaa.
Luetteloon merkityn sai kuka tahansa murhata; määrättiinpä palkkiokin
tällaisen henkilön tappamisesta. Hänen omaisuutensa otettiin
takavarikkoon ja myytiin julkisella huutokaupalla. Useat Sullan
puoluelaisista rikastuivat ostamalla polkuhintaan luetteloon merkittyjen
maatiloja. Lujittaakseen ylimyspuolueen asemaa Sulla supisti
kansantribuunien veto-oikeutta ja lisäsi senaatin valtaa. Nyt oli
optimaattien valta-asema hänen mielestään turvattu; sen tähden hän erosi
diktaattorin toimesta ja vetäytyi huvilaansa, jossa kuoli jo seuraavana
vuonna eroamisensa jälkeen (78 eKr.).
□ =Marius ja Sulla.= Gracchusten kuoltua Marius ja Sulla olivat jonkin
aikaa Rooman tunnetuimmat miehet. He olivat kunnianhimoisia ja
kyvykkäitä, mutta heiltä puuttui Gracchusten jalot tarkoitusperät.
_Marius_ oli talonpojan poika. Hän ei osannut kreikkaa eikä muutoinkaan
saanut sitä sivistystä, joka näihin aikoihin oli Rooman ylimysten
keskuudessa tavallinen. Mutta hän oli palvellessaan yksinkertaisena
sotamiehenä saavuttanut mainetta urhoollisuudellaan ja sotataidollaan.
Sen tähden hän nopeasti kohosi arvosta toiseen. Huolimatta siitä, että
hän oli nousukas, kansa valitsi hänet lopulta konsuliksi.
Mariuksen maineikkain teko oli kahden germaanikansan, _kimbrien_ ja
_teutonien_, kukistaminen. Nämä olivat jättiläiskokoista, keltatukkaista
ja sinisilmäistä väkeä. Vaimoineen ja lapsineen he olivat lähteneet
liikkeelle etsimään uusia kotisijoja. Roomassa sanoma heidän tulostaan
tuotti niin suurta kauhua, ettei jälkeen gallialaisten ja Hannibalin
aikojen sellaista tunnettu. Historioitsija Plutarkhos kirjoittaa heistä:
»Heidän rohkeutensa ja urhoollisuutensa oli vastustamaton. Taistelussa
he hyökkäsivät kuin tuli äkkiarvaamatta ja ylivoimaisesti, niin ettei
kukaan saattanut kestää heidän rynnistystään; päinvastoin kaikki, jotka
joutuivat heidän tielleen, sortuivat heidän jalkoihinsa. Useat suuret
roomalaiset sotajoukot, joiden tuli suojella Alppien tuonpuoleista
Galliaa, joutuivat päällikköineen häviölle ja hajoitettiin
häpeällisesti.»
Marius ei voinut heti kuljettaa legiooniaan heitä vastaan, vaan hänen
täytyi ensin järjestää koko sotajoukkonsa uudestaan. Aikaisemmin olivat
kaikkein köyhimmät, jotka eivät itse voineet hankkia sotavarustuksiaan,
olleet sotapalveluksesta vapaat. Marius sen sijaan pani kokoon joukkonsa
melkein yksinomaan näistä varattomista kansalaisista. Alettiinpa
vähitellen pestata sellaisiakin, joilla ei ollut kansalaisoikeutta.
Kaikille maksettiin riittävä palkka. Näin tuli siis ensi kerran
_pestattu_ sotajoukko Roomassa käytäntöön. Uusia legiooniaan Marius ei
kohta vienyt vihollista vastaan, vaan karaisi niitä kahden vuoden aikana
ankarilla aseharjoituksilla, marsseilla ja linnoitustöillä. Silloin hän
vihdoin oli valmis käymään germaanien kimppuun.
Viimeisestä kimbrien ja roomalaisten välisestä taistelusta Plutarkhos
kertoo näin: »Kimbrit kahlehtivat yhteen ensimmäisen rivinsä miehet
pitkillä ketjuilla, jotka kulkivat vyöstä vyöhön. Sitten he tekivät
hyökkäyksen. Roomalaiset kuitenkin voittivat ja ajoivat pakenevat heidän
varustuksilleen saakka, ja täällä avautui kamala näytelmä. Vaimot
seisoivat mustiin puettuina vaunujen luona ja tappoivat pakolaiset ilman
erotusta, niin hyvin miehensä kuin isänsä ja veljensä. Omin käsin he
kuristivat lapsensa ja heittivät ne sitten pyörien alle ja vetojuhtien
jalkoihin sekä surmasivat itsensä.»
Roomalainen historioitsija _Sallustius_ antaa _Sulla_sta seuraavan
kuvauksen: »Sulla oli ylimys, joka polveutui köyhtyneestä
patriisisuvusta. Hänellä oli kreikan ja latinan kirjallisuudessa
perinpohjaiset tiedot. Hän oli siveetön, mutta kunnianhimoinen. Hän
rakasti ylellistä elämää, mutta huvitukset eivät estäneet häntä hänen
toimistaan. Sulopuheinen, älykäs ja käytöstavaltaan kohtelias hän myös
oli. Niinikään hän oli erittäin antelias.» Sullasta, joka liittyi
senaatin puolueeseen, tuli Mariukselle voitokas kilpailija.
_Pontoksen_ valtakunnassa Vähässä-Aasiassa hallitsi tähän aikaan
kuningas _Mitradă´tēs_, lahjakas ja vallanhimoinen mies. Hän rupesi
laajentamaan valtakuntaansa ja valloitti Vähässä-Aasiassa olevia
Roomankin maita, lähettipä hän jo sotajoukon Balkanin niemimaahankin.
Silloin Rooma päätti aloittaa sodan Mitradatesta vastaan, ja senaatti
määräsi sotajoukon päälliköksi Sullan. Mutta nytpä Marius alkoi
vehkeillä häntä vastaan, saadakseen päätöksen kansan avulla kumotuksi.
Silloin Sulla tuomitutti vastustajansa kuolemaan. Mariuksen oli suin
päin paettava Roomasta Sullan lähettien takaa-ajamana. Kerran hän
piiloutui erääseen suohon painautuen kaulaa myöten veteen. Mutta
sotamiehet löysivät hänet ja veivät hänet lähimmän kaupungin vankilaan.
Sinne lähetettiin eräs kimbriläisorja häntä tappamaan. Mutta Marius
huusi jyrisevällä äänellä: »Orja, uskallatko tappaa Gajus Mariuksen?»
Vapisten orja heitti miekan luotaan ja pakeni vankilasta. Siten Marius
pelastui.
Mutta kun Sulla legioonineen oli purjehtinut Kreikkaan, Marius palasi
Roomaan. Kansa otti hänet riemuiten vastaan ja Marius esiintyi Roomassa
kuin itsevaltias ikään. Hän eli kuitenkin alituisessa pelossa, että
Sulla palaisi ja kostaisi hänelle. »Jalopeuran luolassa ei ole hyvä
olla, vaikka jalopeura onkin poissa», kerrotaan hänen sanoneen. Pelon
valtaamana hän nyt muuttui juomariksi ja julmuriksi. Sullan puoluelaisia
ja ystäviä hän tapatti suurin määrin. Yli koko Italian ulotettiin
verilöyly. Viimein Marius sairastui kuumeeseen. Vielä kuolinvuoteellaan
hän houraili taistelevansa Sullaa vastaan.
Voitettuaan Mitradateen Sulla palasi armeijoineen Italiaan. Kansanpuolue
oli koonnut suuren sotajoukon häntä vastaan, mutta sillä ei ollut
kelvollista johtajaa. Sulla voitti vastustajansa useissa taisteluissa,
saapui Roomaan ja rankaisi mitä julmimmin kansanpuolueen jäseniä heidän
tekemästään vastarinnasta. Hän julkaisi _proskriptioluetteloissa_ niiden
henkilöiden nimet, jotka ken hyvänsä sai rangaistuksetta tappaa ja
joiden omaisuus otettiin valtiolle. Heidän lapsensa ja jälkeläisensä
julistettiin kelpaamattomiksi valtion virkoihin. Annettiinpa vielä
palkintokin proskriboidun surmaamisesta. Pian oli surmattujen luku niin
suuri, että muuan senaattori kysyi Sullalta: »Jättänetkö ketään eloon?»
johon Sulla vastasi: »En tiedä sitä itsekään.» Moni tuli upporikkaaksi
ostamalla halvalla surmattujen maatiloja tai muuta takavarikkoon otettua
omaisuutta.
Tuhottuaan vastustajansa Sulla nimitytti itsensä diktaattoriksi. Hän
sääti nyt useita lakeja, joiden tarkoituksena oli senaatin vallan
lujittaminen. Sen jälkeen hän erosi valtiontoimista ja vetäytyi
yksityiselämään. Hän muutti maaseudulla olevaan komeaan huvilaansa,
jossa vietti samoin kuin ennen nuoruudessaan ylellistä ja kevytmielistä
elämää näyttelijäin ja tanssijattarien seurassa. Siellä hän kuoli v. 78.
Hänen ruumiinsa kannettiin kultaisilla paareilla suunnattomassa
surusaatossa Roomaan, jossa se poltettiin Mars-kentällä. Kaksi tuhatta
seppelettä kerrotaan lasketun hänen paariensa ääreen.
● =Yksinvaltiuteen pyrkijät.= Sulla erehtyi luullessaan, että hän
ikipäiviksi oli turvannut ylimyspuolueen vallan. Ei kestänyt kuin
muutamia vuosia hänen kuolemansa jälkeen, niin puolueriidat taas olivat
täydessä vauhdissa. Monet vallanhimoiset kansalaiset unelmoivat
diktaattorin valtaa, josta Sulla vapaaehtoisesti oli luopunut. He
ymmärsivät kuitenkin, että yksinvaltius oli helpompi saavuttaa kansan
kuin senaatin avulla. Sen tähden he kaikki liittyivät kansanpuolueeseen.
Eräs yksinvaltaan pyrkijöistä oli upporikas _Crassus_, joka Sullan
proskriptioissa oli hankkinut kosolta sekä maakartanoita että
kaupunkitaloja. Hän käytti suunnattomia rikkauksiaan kerätäkseen
ympärilleen vahvan puolueen, jonka avulla pääsisi kohoamaan valtaan.
Saipa hän sotaista mainettakin kukistamalla erään vaarallisen
_orjakapinan_.
Vielä onnekkaampi kuin Crassus oli _Pompē´jus_. Hän kukisti ensin
Välimeren _merirosvot_, jotka häiritsivät viljankuljetusta Roomaan, ja
voitti sitten _Mitradateen_, joka oli aloittanut uuden sodan Roomaa
vastaan. Päätettyään Mitradateen sodan v. 64 e. Kr. Pompejus yhdisti
maakuntina Rooman valtakuntaan _useimmat Vähän-Aasian maista_ sekä
lisäksi _Syyrian_.
[Illustration:
_Kuva 109._ Cicero pitämässä puhetta Catilinaa vastaan.
]
Enimmän levottomuutta herätti Roomassa kolmas yksinvallan tavoittelija
_Catilī´na_. Tämä rappiolle joutunut ylimys muodosti laajan salaliiton,
joka aikoi väkivaltaisesti kumota Rooman hallitusmuodon. Valpas konsuli
_Cĭ´cero_ sai kuitenkin hänen aikeensa ajoissa ilmi. Salaliittolaisten
sotajoukkoa vastaan lähetettiin armeija, joka verisessä taistelussa
pääsi voitolle. Taistelussa kaatui Catilinakin.
□ =Catilinan salaliitto.= Sallustius valittaa, että paha tapainturmelus
Sullan aikoina oli päässyt vallalle Rooman ylimystön keskuudessa. »Kun
kerran oli tultu niin pitkälle, että rikkaus tuotti kunniaa ja sitä
seurasi maine, valta ja vaikutus, niin siveellinen voima kadotti kaiken
viehätyksensä ja köyhyyttä ruvettiin pitämään häpeällisenä,
epäitsekkyyttä pahansuopuutena. Näin nuoret roomalaiset muuttuivat
rikkauksien johdosta ylellisiksi, itaroiksi ja ylimielisiksi. He
nylkivät ja mässäyksissä taas kuluttivat, minkä olivat nylkeneet. He
pitivät aina omat rikkautensa vähäisinä ja himoitsivat toisten
omaisuutta. Heissä ei ollut säädyllisyyttä eikä häpeätä, ja he pitivät
jumalallista ja inhimillistä oikeutta pilkkanaan.»
Tällainen mies oli myös _Catilīna_. Hän kuului erääseen arvokkaaseen
optimaattisukuun, mutta oli juomingeissa, uhkapeleissä ja irstaassa
elämässä tuhlannut omaisuutensa. Hänen ympärilleen keräytyi muita
kevytmielisiä ylimysnuorukaisia. Aluksi nämä turmeltuneet miehet
koettivat testamentinväärennyksillä, salamurhilla ja petoksilla hankkia
varoja mässäysten jatkamiseen. Mutta kun heidän rikoksensa alkoivat
käydä ilmi ja heidän ylellinen elämänsä vaati yhä uusia varoja, he
olivat valmiit auttamaan Catilinaa hänen kumousyrityksissään. Sovittiin
siitä, että Catilina oli tehtävä yksinvaltiaaksi, hänen vastustajansa
merkittäisiin murhaluetteloihin ja salaliittolaiset jakaisivat keskenään
valtion virat ja maakunnat.
Konsulina oli tähän aikaan _Cĭ´cero_, Rooman suurin kaunopuhuja.
Puhetaitonsa, oppinsa ja rehellisyytensä takia hänen oli onnistunut
kohota virkauralla aina ylimmälle asteelle saakka, vaikka hän ei
kuulunut optimaatteihin, vaan ritarisäätyyn. Hänen silmämääränään oli
tasavaltaisen hallitusmuodon pysyttäminen voimassa. Niinpä hän
pontevasti esiintyi Catilinan ja hänen kannattajiensa kumousyrityksiä
vastaan ja sai urkkijoiden avulla selkoa heidän salavehkeistään. Mutta
kun hänellä ei ollut sitovia todistuksia heidän rikollisuudestaan, hän
ei uskaltanut vangita heitä, vallankin kun salaliittolaisten joukossa
oli useita senaattorejakin. Aluksi hän siis tyytyi siihen, että
Forumilla ja senaatissa piti kiihkeitä puheita Catilinaa vastaan. Koska
hän oli Rooman paras puhuja, hän saikin täten Catilinan epäluulon
alaiseksi. Eräässä puheessaan hän puhkesi sanomaan: »Kuinka pitkälle,
Catilina, käytätkään väärin kärsivällisyyttämme? Eikö ollenkaan käy
tunnollesi kansan pelko, eikö se, että tätä paikkaa on täytynyt senaatin
istuntoa varten suojella mitä voimakkaimmin? Eikö sekään, minkä voit
lukea läsnäolijain kasvojen ilmeistä? Etkö huomaa, että kaikilla jo on
tiedot salaliitostasi? Voi aikoja! Voi tapoja! Senaatti nämä asiat
tietää, konsuli näkee; ja kuitenkin on tuo mies vielä hengissä!
Hengissäkö vain? Ei; hän tulee vielä senaattiinkin, ottaa osaa yleisten
asiain käsittelyyn ja samalla tarkastelee meitä katseellaan merkiten
meidän joukostamme murhateuraansa. Jo aikoja sitten olisi sinut,
Catilina, pitänyt konsulin määräyksestä viedä kuolemaan; sinuun itseesi
olisi pitänyt ampua kaikki ne surman nuolet, joita sinä kaikkien meidän
pään varalle jo pitkän aikaa olet teroitellut.»
Vihdoin Cicero sai riittäviä todistuksiakin. Muutamat maakuntalaiset,
jotka kävivät Roomassa valittamassa maaherransa kiskomisesta, joutuivat
tekemisiin Catilinan kanssa. Tämä lupasi parantaa heidän tilaansa, jos
he nostattaisivat kansalaisensa häntä avustamaan tasavallan
kukistamiseksi. Maakuntalaiset pyysivät Catilinalta kirjallisen
sitoumuksen viedäkseen sen muka kansalaistensa nähtäväksi. Mutta he
antoivatkin sen Cicerolle. Nyt oli Cicero asiastaan varma. Hän lähetti
heti sotajoukon matkalle ja salaliittolaiset voitettiin.
Pontevan esiintymisensä johdosta Cicero sai kiitollisilta kansalaisilta
nimen »isänmaan isä».