● =Rooman perustaminen.= Latiumin ja Etrurian rajalla _Tĭ´ber_-joen
vasemmalla rannalla sijaitsi vanhan ajan merkillisin kaupunki Rooma. Se
oli rakennettu seitsemälle kukkulalle, jonka takia sitä sanottiinkin
»seitsemän kukkulan kaupungiksi». Kukkuloista tärkeimmät olivat
_Capitōlī´nus_, _Palātī´nus_ ja _Aventī´nus_; näiden välillä oli
epäterveellinen suo. Milloin kaupunki perustettiin, siitä ei ole
luotettavia tietoja. Roomalaiset historioitsijat väittivät, että sen oli
muka rakentanut kuningas _Rōmulus_ vuonna 753 e. Kr.
□ =Tarina Rooman perustamisesta.= Troian hävityksestä pelastui vain ani
harva. Näiden joukossa oli _Aeneas_ [ēnē´as]-niminen urhoollinen
sankari. Hän harhaili kauan tuntemattomilla vesillä, kunnes hän saapui
Italiaan _Latiumin_ maakuntaan, jossa asui _latinalais_-_ten_ kansa.
Sinne hänen poikansa perusti _Alba Longan_ kaupungin.
[Illustration:
_Kuva 88._ Romulus ja Remus.
]
Neljäsataa vuotta Aeneaan kuoleman jälkeen _Nŭ´mitor_-niminen kuningas
tuli Alba Longan hallitsijaksi. Hänet syöksi hänen nuorempi veljensä
_Amŭ´lius_ valtaistuimelta ruveten itse hallitsijaksi. Sen jälkeen
Amulius karkotti Numitorin etäiseen maataloon, tapatti hänen poikansa
ja vihitti hänen tyttärensä _Rhĕa Sylvia_n Vestan neitsyeksi, s. o.
_Vesta_ jumalattaren papittareksi, joka ei koskaan saanut solmia
avioliittoa. Kerran kun Rhea Sylvia oli noutamassa vettä, ilmestyi
hänelle sodan jumala _Mars_, joka otti hänet puolisokseen. Jonkin
aikaa tämän jälkeen Rhea Sylvia sai kaksoset. Hänet tuomittiin silloin
naimattomuuslupauksensa rikkomisesta kuolemaan, ja pojat asetettiin
pajukopassa Tiber-jokeen. Lipuessaan hiljalleen jokea alas koppa
tarttui viikunapuun oksaan. Sinne pojat olisivat kuolleet nälkään,
ellei Marsin lähettämä naarassusi olisi saapunut paikalle, kantanut
heitä luolaansa ja siellä imettänyt heitä. _Palātī´nus_ kukkulalla
asuva Amuliuksen paimen löysi kaksoset luolasta ja vei heidät kotiin
vaimolleen, jolta juuri oli kuollut lapsi. Täällä _Rōmulus_ ja
_Rĕmus_, niin poikia nimitettiin, kasvoivat Amuliuksen paimenten
joukossa. He varjelivat karjaa pedoilta ja rosvoilta ja kävivät usein
tappelemassa _Aventī´nus_ kukkulalla asuvien Numitorin paimenten
kanssa. Kerran nämä saivat pojat vangeikseen ja veivät heidät
Numitorin eteen, joka ihmetteli heidän reippauttaan ja sen johdosta
alkoi tutkia heidän syntyperäänsä. Vihdoin kävi ilmi että nuorukaiset
olivat Numitorin tyttärenpoikia. Romulus ja Remus kokosivat silloin
joukon tovereita, tappoivat Amuliuksen ja tekivät jälleen Numitorin
kuninkaaksi.
Siihen paikkaan, jossa nuorukaiset olivat viettäneet lapsuusaikansa, he
sitten perustivat Rooman kaupungin. Romulus kynti härällä vaon kaupungin
ympäri neliskulmaan, ja vaosta käsin luotiin multavalli. Tämän piirin
sisään rakennettiin mitättömiä olkikattoisia savimajoja. Kun veljesten
kesken sittemmin tuli riita siitä, kenen mukaan kaupunkia nimitettäisiin
ja kuka tulisi sen kuninkaaksi, Remus teki pilkkaa koko kaupungista,
hypäten vallin yli. Silloin Romulus suutuksissaan tappoi hänet ja sanoi:
»Käyköön samoin jokaiselle, joka hyppää tämän muurin yli!» Sen jälkeen
sanottiin kaupunkia Romuluksen mukaan Roomaksi, ja hän tuli sen
ensimmäiseksi kuninkaaksi.
Saadakseen kaupunkiinsa asukkaita Romulus julisti sen turvapaikaksi,
jossa kaikki vainotut, vieläpä pahantekijätkin, saivat suojaa. Näin
kerääntyi Roomaan paljon miehiä, mutta naisista oli puute. Silloin
Romulus pani toimeen uskonnollisen juhlan, johon naapurikansat
kutsuttiin. Varsinkin tuli lukuisasti _sabiinilaisia_ vaimoineen ja
tyttärineen. Mutta keskellä juhlaa roomalaiset nuorukaiset, kuninkaan
annettua merkin, syöksyivät vierastensa joukkoon, tempasivat kukin
neitosensa sekä kantoivat hänet kaupunkiin. Ryöstetyt naiset leppyivät
pian miehilleen, mutta heidän isänsä miettivät kostoa ja lähtivät
sotaretkelle Roomaa vastaan. Kesken kahakkaa ryöstetyt sabiinittaret
kuitenkin riensivät riiteleviä sovittamaan, ja niin saatiin rauha
solmituksi.
● =Hallitusmuoto.= Rooman vanhin hallitusmuoto oli rajoitettu
yksinvalta. _Kuningas_ oli ylimmäinen pappi, ylimmäinen tuomari ja
ylimmäinen sotapäällikkö. Hänen rinnallaan johti valtiota neuvosto, jota
sanottiin _senaatiksi_. Sen muodostivat vanhimmat ja kokeneimmat
kansalaiset. Senaattorien lukumäärä vaihteli eri aikoina, kohoten
tavallisesti muutamaan sataan. Tärkeissä asioissa kysyttiin vielä
_kansankokouksen_ mielipidettä aivan kuin Kreikassa. Kansankokoukseen
pääsivät kaikki perheenisät.
Vanhimpina aikoina oli Roomassa kaksi kansanluokkaa. _Patriisit_ olivat
varakkaita ylimyksiä, jotka omistivat suurehkoja maatiloja Rooman
ympäristössä. _Plebeijit_ sen sijaan olivat köyhiä käsityöläisiä tai
talonpoikia. Heillä ei ollut täysiä kansalaisoikeuksia; he eivät
päässeet senaattiin, eivät saaneet solmia avioliittoja patriisien kanssa
eivätkä käyttää äänioikeutta kansankokouksessa.
Kun kuninkaat ajan oloon alkoivat pelätä, että patriisit riistäisivät
heiltä vallan, he syrjäyttivät vanhan kansankokouksen ja antoivat sen
sijaan sotajoukon toimia kansankokouksena. Roomalainen sotajoukko oli
kokoonpantu 100 miehen suuruisista osastoista eli _kenturioista_. Siitä
syystä sanotaankin tätä uutta kokousta _kenturiakokoukseksi_. Aluksi
kansalaiset kokoontuivat aseistettuina ikään kuin sotaan lähteäkseen,
mutta myöhemmin jätettiin aseet kotiin ja kokoonnuttiin aivan
rauhallisesti kuin kansankokoukseen ainakin. Koska plebeijitkin
suorittivat sotapalvelusta, hekin siis saivat äänestää. Äänestäminen
tosin toimitettiin niin, että patriiseilla yhä oli ratkaisuvalta.
Plebeijit saivat kuitenkin ottaa osaa asioiden käsittelemiseen ja
toistaiseksi he tyytyivät siihen.
[Illustration:
_Kuva 89._ Cloaca maximan suu.
]
● =Rooma kasvaa.= Mitä enemmän Rooman väkiluku kasvoi ja mitä
mahtavammaksi kaupunki kävi naapurivaltioiden rinnalla, sitä enemmän
huolehdittiin myös sen ulkonäöstä. Ryhdyttiin suurenmoisiin
rakennustöihin, joita enimmäkseen etruskilaiset arkkitehdit johtivat.
Kukkuloiden välinen suo kuivattiin rakentamalla likaviemärejä, jotka
suuren pääputken, _Cloā´ca mā´ximan_, kautta purkautuivat Tiberiin.
Capitolinukselle rakennettiin Juppiter jumalalle suuri temppeli, jota
sanottiin _Capitō´liumiksi_. Tämän kukkulan ja Palatinuksen välinen
tasanko raivattiin toriksi, jota sanottiin _Fŏ´rumiksi_. Palatinuksen ja
Aventinuksen väliin rakennettiin suuri soikea kilparata, _Circus
mā´ximus_.
● =Kuningasvalta kukistetaan.= Kuninkaiden yritys lujittaa valtaansa
plebeijien avulla epäonnistui. Päinvastoin senaatti syrjäytti yhä
enemmän kuninkaat, joille lopuksi jäi vain erikoisten uskonnollisten
menojen toimittaminen. Vihdoin Rooma muuttui _tasavallaksi_ n. v. 500 e.
Kr. Kuninkaan vallan vähetessä sotajoukon johto ja tuomio-oikeus
joutuivat erikoisille vuodeksi kerrallaan valituille virkamiehille,
joita sanottiin _praetoreiksi_ [prētori]. Praetoreita oli kolme, ja he
jakoivat vallan keskenään siten, että kaksi heistä toimi
sotapäällikköinä ja kolmas istui oikeutta Forumilla. Myöhemmin
sotapäällikköpraetoreita alettiin sanoa _konsuleiksi_, ja heistä tuli
arvokkaampia virkamiehiä kuin tuomaripraetoreista, joiden lukumäärää
suuresti lisättiin.
[Illustration:
Rooman kaupunki keisariajalla.
]
□ =Horatiukset ja Curiatiukset.= Roomassa oli tarinain mukaan kaikkiaan
seitsemän kuningasta. Useimmat heistä olivat sotaisia hallitsijoita.
Sellainen oli myös _Tullus Hostī´lius_, jonka aikana Rooma ja Alba Longa
joutuivat sotaan keskenään. Kun sotajoukot kohtasivat toisensa,
albalaisten päällikkö astui esiin ja sanoi: »Eikö ole hulluutta kahden
heimolaiskansan vuodattaa toistensa verta? Ennen ratkaiskoon
kaksintaistelu koko asian!»
Kummassakin sotajoukossa palvelivat kolmoset, jotka iältään ja
asekuntoisuudeltaan olivat toistensa veroiset. Roomalaiset kolmoset
olivat nimeltään _Horā´tius_ ja albalaiset _Curiā´tius_. Nämä suostuivat
keskenään ratkaisemaan taistelun. Sotajoukot asettuivat aseettomina
katselemaan taistelun kulkua. Kun sovittu merkki annettiin,
veljeskolmikot hyökkäsivät toisiaan vastaan. Kauan ottelu oli
ratkaisematta. Vihdoin kaksi Horatiusta vaipui kuolleena maahan, mutta
myös Curiatiukset olivat pahasti haavoittuneet. Albalaiset kohottivat
voimakkaan riemuhuudon, ja roomalaiset kadottivat jo kaiken toivonsa.
Mutta viimeinen Horatius oli vielä haavoittumatta. Jotta hänen ei
tarvitsisi taistella kaikkien vastustajiensa kanssa samalla kertaa, hän
lähti pakenemaan. Juostuaan aimo matkan hän kääntyi ja huomasi, että
takaa-ajajat olivat kaukana toisistaan, sillä jokainen heistä oli
juossut niin kovaa kuin haavoiltaan jaksoi. Silloin Horatius karkasi
lähimmän kimppuun ja sai hänet surmatuksi, ennen kuin seuraava ehti
avuksi. Sitten hän voitti tämän ja vihdoin kolmannenkin veljen. Iloisina
Rooman päälliköt kiiruhtivat eloon jääneen sankarin luo, syleilivät
häntä ja tervehtivät häntä voittajana. Mutta albalaiset antautuivat
roomalaisten valtaan.
Ylpeänä Horatius palasi kotiin kantaen kolmen voitetun Curiatiuksen
sotapukuja. Portilla sisar tuli häntä vastaan. Tämä oli erään
Curiatiuksen kihlattu morsian, ja nähdessään sulhonsa vaatteet, jotka
hän itse oli ommellut, hän puhkesi äänekkäihin valituksiin. Tästä veli
raivostui, paljasti miekkansa ja surmasi sisarensa huudahtaen: »Näin
käyköön jokaiselle roomattarelle, joka suree vihollisen kuolemaa!»
□ =Kuningasten karkottaminen.= n. v. 500 e. Kr. Rooman viimeinen
kuningas _Tarqvĭ´nius Supe´rbus_ oli julma ja vallanhimoinen mies, joka
sorti sekä ylhäisiä että alhaisia. Eivätpä hänen omat sukulaisensakaan
olleet turvassa hänen epäluuloltaan. Ainoastaan eräs hänen omaisistaan,
nimeltä _Jūnius Brūtus_, osasi välttää hänen julmuuttaan tekeytymällä
mielipuoleksi. Kun Tarqvinius vihdoin käytöksellään oli kiihottanut koko
kansan vastaansa, Brutus katsoi toiminnan ajan tulleen. Hän piti
_Fŏ´rumilla_ tulisen puheen ja sai kansan tarttumaan aseisiin ja
karkottamaan kuninkaan Roomasta.
Nyt oli Rooma _tasavaltana_. Kansalaiset vannoivat pyhän valan, etteivät
milloinkaan enää kärsisi yksinvaltaa keskuudessaan. Hallituksen johtoon
asetettiin kaksi _konsulia_, jotka valittiin vuodeksi kerrallaan.
Ensimmäisiksi konsuleiksi tulivat Junius Brutus ja muuan _Collātī´nus_,
taitavaksi ja rohkeaksi tunnettu mies. Heidän aikanaan Tarqvinius yritti
päästä uudelleen Rooman kuninkaaksi. Hän solmi salaliiton muutamien
roomalaisten ylimysnuorukaisten kanssa, jotka lupasivat salaa avata
hänelle kaupungin portin. Salaliitto saatiin kuitenkin paljastetuksi.
Silloin havaittiin, että salaliittolaisten joukossa oli kaksi Brutuksen
poikaa sekä kaksi Collatinuksen veljenpoikaa. Rikokselliset vietiin
konsulien eteen, jotka istuivat Forumilla oikeutta. Ensin tuotiin
Brutuksen pojat esiin. Isä lausui kuolemantuomion, ja vartijat panivat
sen toimeen. Kun sitten Collatinuksen veljenpoikien vuoro tuli, setä
tahtoi pelastaa heidän henkensä ja ehdotti maanpakoa. Mutta Brutuksen
vaatimuksesta heidätkin mestattiin. Collatinus, joka oli pitänyt
sukulaistensa henkeä suuremmassa arvossa kuin valtion lakeja,
karkotettiin Roomasta.
Nyt Tarqvinius ryhtyi puuhaamaan sotaa Roomaa vastaan. Eräs
_etruskilaisten_ kuningas _Porse´nna_ lupasi hänelle apuaan ja marssi
suuri sotajoukko muassaan Roomaa kohti. Jo yritti Porsenna hyökätä
Tiberin yli johtavalle paalusillalle. Hämmästyneinä roomalaiset lähtivät
pakosalle. Ainoastaan urhoollinen _Horātius Cocles_ kahden toverin
avustamana jäi sillan korvalle torjumaan vihollisten hyökkäystä, sillä
aikaa kun silta revittiin heidän takanaan. Kun yksi lauta vain enää oli
jäljellä, toverit riensivät sitä pitkin toiselle rannalle, mutta
Horatius jäi yhä paikalleen. Vasta kuullessaan sillan romahduksen
selkänsä takana hän hyppäsi varustukset yllään veteen ja ui onnellisesti
joen yli.
[Illustration:
_Kuva 90._ Mucius Scaevola Porsennan leirissä.
]
Huomattuaan Rooman valloittamisen äkkirynnäköllä mahdottomaksi Porsenna
asettui lujaan leiriin estääkseen muonantuonnin kaupunkiin ja
pakottaakseen sen nälällä antautumaan. Jalo ylimysnuorukainen _Mūcius_
päätti silloin pelastaa kaupungin. Hän kätki tikarin viittansa
laskoksiin ja hiipi salaisesti Porsennan leiriin. Koska hän ei tuntenut
kuningasta, hän erehdyksessä hyökkäsi erään kirjurin kimppuun ja tappoi
hänet. Läsnäolijat kohta vangitsivat Muciuksen ja veivät hänet kuninkaan
eteen, joka alkoi tutkia nuorukaista. Pelottaakseen Porsennaa Mucius
ilmoitti, että muka oli joukko muitakin nuorukaisia, jotka olivat
luvanneet murhata hänet, jos ensimmäinen yritys epäonnistuisi. Kuningas
pelästyi ja uhkasi polttaa Muciuksen, ellei hän kohta ilmaisisi
salaliittolaisia. Mutta Mucius meni sanaa sanomatta tulen ääreen,
paljasti oikean kätensä ja antoi kasvojaan räväyttämättä sen hiljakseen
hiiltyä. Porsenna ihmetteli niin suuresti miehen rohkeutta, että
lahjoitti hänelle vapauden. Mutta peläten roomalaisten väijytyksiä hän
heitti piirityksen kesken ja lähti omaan maahansa. Tästä päivästä alkaen
tuli Muciukselle kunniakas lisänimi _Scaevola_ [skē´vola], joka
merkitsee vasenkätistä.
● =Uskonto.= Roomalaisilla oli tavattoman suuri määrä jumalia, jotka
olivat osittain naapureilta, vallankin etruskeilta, saatuja. Erikoinen
jumala huolehti kehtolapsista, toinen opetti lapsia syömään ja juomaan,
toinen taas kävelemään; jokaisessa elämänvaiheessa aina kuolinhetkeensä
saakka ihminen saattoi turvautua yhä uusiin jumaliin. Jokaisella
lähteellä ja vuorella, jokaisella talolla, ovella ja kotiliedellä,
jokaisella puulajilla ja viljakasvilla oli oma jumalansa eli haltijansa.
Mutta roomalaiset eivät tietäneet paljoa näistä jumalista; he eivät
osanneet sanoa, minkä näköisiä he olivat, eivätkä he tunteneet heidän
elämäntarinoitaan, niinkuin kreikkalaiset. He olivat tehneet ikään kuin
sopimuksen jumalien kanssa; jos he rukoilivat määrätyt rukoukset tai
uhrasivat määrätyt eläimet, niin jumalat olivat velvolliset heitä
auttamaan määrätyissä toimissa; mutta jos he laiminlöivät
velvollisuutensa jumalia kohtaan, niin nämäkään eivät auttaneet heitä.
Huomattavimmat roomalaisten jumalista olivat taivaan jumala _Juppiter_,
maanviljelyksen ja sodan jumala _Mars_ sekä kotilieden jumalatar
_Vesta_.
Jokainen perheenisä saattoi itse uhrata jumalille, mutta sitä paitsi oli
pappeja, jotka uhrasivat koko kansan puolesta. 1) Ylimmäiset papit
muodostivat _pontifexien_ pappiskunnan ja heidän tehtävänään oli
huolehtia yleisestä jumalanpalveluksesta. Monella jumalalla oli sitä
paitsi omat 2) _erikoispappinsa_. Sellaisia olivat esim. _Vestan
neitsyet_, jotka vaalivat valtion pyhää liesitulta. Huomattava asema oli
vielä 3) _ennustajapapeilla_, jotka erikoisten enteiden nojalla
ilmoittivat, olivatko aiotut toimet jumalille mieluisia vaiko eivät.
Ennustajapapeista olivat tärkeimpiä _augŭrit_, jotka ennustivat lintujen
lennosta.
[Illustration:
_Kuva 91._ Suovetaurilia, uhri, jossa jumalien kunniaksi teurastettiin
karju, oinas ja sonni.
]