● =Filosofia.= _Filosofia_ eli viisaustiede käsittää kolme eri
tieteenhaaraa: 1) _metafysiikan_, 2) _siveysopin_ eli _etiikan_ ja 3)
_sielutieteen_ eli _psykologian_. Metafysiikka tutkii, miten maailma ja
koko luomakunta on syntynyt ja minkälaisista osista se on kokoonpantu.
Siveysoppi antaa ohjeita, joiden mukaan ihmisen tulee elää ja toimia.
Sielutiede vihdoin koettaa selvittää, mikä sielu on ja miten se
ajattelee, tuntee ja tahtoo.
Vanhemmat kreikkalaiset filosofit kiinnittivät huomionsa melkein
yksinomaan metafysiikkaan. Eräs väitti, että aluksi oli olemassa vain
yksi aine: vesi. Vedestä syntyi sitten muka tiivistymällä ja
harventumalla maa ja ilma sekä kaikki, mitä maailmassa on. Toisen
filosofin mielestä tuli oli se alkuaine, josta kaikki oli syntynyt.
Vihdoin oppineet tulivat siihen lopputulokseen, että alkuaineita oli
neljä: vesi, tuli, maa ja ilma.
Myöhemmin ilmestyi toinen ryhmä filosofeja, n. s. _sofistat_, jotka
sanoivat, että oli mahdotonta tietää mitään maailman synnystä ja
kokoonpanosta. Sen tähden he jättivät metafyysilliset kysymykset
siksensä ja alkoivat tutkia siveysoppia. Useat heistä väittivät, ettei
ihmisen tarvinnut välittää siitä, tekikö hän oikein vai väärin, kunhan
vain hänen toimintansa tuotti hänelle hyötyä. He opettivat Ateenan
nuorisolle näitä uusia oppejaan, ja sen tähden he maksua vastaan pitivät
esitelmiä. Vakavammat kansalaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet heidän
oppejaan.
Sofistain vastustajien joukossa oli myös filosofi _Sōkră´tēs_, joka
esiintyi Perikleen aikana. Sokrates tahtoi opettaa kansalaisilleen,
miten he tulisivat onnellisiksi. Tähän on vain yksi keino Sokrateen
mielestä. Ihmisen ei pidä työskennellä yksinomaan hankkiakseen itselleen
etuja, vaan hänen tulee auttaa ja opastaa toisia sekä aina menetellä
oikein. Se, joka tekee väärin, hänen on itsensä paha olla.
Sokrateen vihamiehet uskottelivat kansalle, että hän oli sofista ja että
hän vietteli nuorisoa opeillaan. Siitä syystä Sokrates 70-vuotiaana
haastettiin oikeuteen ja tuomittiin vuonna 399 kuolemaan.
□ _Sōkră´tēs_ oli ammatiltaan kuvanveistäjä, mutta myöhemmin hän jätti
tämän toimen omistaakseen kaiken aikansa ajattelemiseen ja muiden
opettamiseen. Tavoiltaan hän oli tuiki yksinkertainen. Hänellä ei ollut
ollenkaan alusvaatteita, vaan ainoastaan pitkä viitta, ja läpi vuoden
hän kävi avojaloin. Hänen ruokansakin oli yksinkertaista, mutta hän ei
kuitenkaan kiusannut ruumistaan liiallisella nälällä ja vilulla ja
moitti oppilaitaankin, jos he niin tekivät.
[Illustration:
_Kuva_ 75. Sokrates.
]
Luonteeltaan Sokrates oli kiivas, mutta hän piti tarkasti vaaria
itsestään, niin että hän vähitellen voitti tämän virheen. Kun kerran
eräs kansalainen vihoissaan löi häntä korvalle, hän vain sanoi
hymyillen: »Kas, kun ei edeltäpäin voi arvata, milloin lakki olisi
tarpeen». Sokrates täytti myös kaikki kansalaisvelvollisuutensa, ollen
siinäkin kohden hyvä esikuva. Niinpä hän sotaretkillä urhoollisesti
taisteli kotikaupunkinsa puolesta, vaikka ei välittänytkään julkisesta
kiitoksesta. Hän ei pitänyt esitelmiä eikä ottanut maksua opetuksestaan.
Missä tahansa hän tiesi ihmisiä olevan koolla, sinne hän suuntasi
kulkunsa antautuakseen keskusteluun jokaisen kanssa, joka vain tahtoi
häntä kuunnella. Aluksi keskustelu koski jokapäiväisiä asioita, mutta
pian hän käänsi puheen sellaiselle alalle, että kuulijan täytyi syventyä
milloin mihinkin kysymykseen. Muutamat suuttuivat Sokrateeseen, kun hän
osoitti heille, miten pienet ja sekavat heidän tietonsa olivat; heistä
hän sai leppymättömiä vihamiehiä. Mutta toiset olivat hänelle
kiitollisia, kun hän avasi heidän silmänsä huomaamaan heidän
tietämättömyytensä, ja he halusivat seurustelemalla opettajan kanssa
päästä todellisen viisauden perille; nämä hänen oppilaansa rakastivat
häntä sydämellisesti.
Kerran Sokrates tahtoi saattaa järkiinsä erään nuoren miehen, johon hän
oli mieltynyt. Tämä pyrki nimittäin valtion johtomiesten joukkoon ja
esiintyi ehtimiseen kansankokouksissa, vaikkei hän nuoruutensa tähden
vielä ymmärtänyt hallitusasioita. Kun Sokrates kohtasi hänet kadulla,
hän pysäytti hänet ja sanoi: »Onko aikomuksesi päästä johtavaksi
mieheksi valtioomme?» — »Onpa niinkin, Sokrates.» — »No Zeus, sepä on
mainiota», Sokrates sanoi, »silloin tuotat kunniaa isäsi huoneelle ja
hyötyä isänmaallesi». Kun nuorukainen kuuli tämän, hän oli mielissään ja
jäi kernaasti kuulemaan pitemmälti. Sokrates jatkoi: »Eikö ole ilmeistä,
että sinun pitää myös hyödyttää valtiota, jos tahdot saada
kunniata?» — »Onpa tietenkin.» — »No älä sitten, taivahisten nimessä,
salaa tuumiasi, vaan sano, mistä aiot aloittaa hyvät työsi valtiota
kohtaan!» Kun nuorukainen hämillään vaikeni, Sokrates jatkoi: »Kenties
aiot koettaa tehdä valtiota entistä rikkaammaksi?» — »Niinpä
kyllä.» — »Ja eiköhän rikastumiseen olisi tarpeen tulojen
suureneminen?» — »Tietysti.» — »No ilmoitapas», sanoi siihen Sokrates,
»miten suuret valtion nykyiset tulot ovat, sillä tietysti olet tutkinut
tämän seikan, jotta voisit täydentää, missä vajausta on?» — »Enpä, Zeus
paratkoon, ole sitä vielä tutkinut.» — »Mutta annapas edes kuulla, mitkä
ovat valtion menot; sillä totta kai on aikomuksesi saada turhat menot
poistetuiksi.» — »Auta armias, enpä ole joutanut siitäkään vielä
ottamaan selkoa.» — Näin jatkoi Sokrates kyselemistään, kunnes sai
nuorukaisen ymmärtämään, että hän vielä oli liian nuori ja kokematon
puuttuakseen valtion asioihin.
Sokrateen vihamiehet panettelivat häntä ja koettivat kaikin keinoin
tehdä hänet naurun alaiseksi. Kun Sokrates ei tästä välittänyt, he
syyttivät häntä jumalien halveksimisesta ja nuorison turmelemisesta.
Hänet vietiin 70 vuoden vanhana tuomarien eteen. Nämä olisivat olleet
taipuvaisia vapauttamaan hänet, jos hän olisi esiintynyt heidän mielensä
mukaan. Mutta hän sanoi: »Joku voi ehkä sanoa: ’Etkö häpeä, Sokrates,
että olet ruvennut puuhaamaan sellaisia asioita, jotka saattavat henkesi
vaaraan?’ Tähän minä vain vastaan: ’Luuletko miehen, joka vähänkään
pitää itseään arvossa, ajattelevan vaaroja ja elämää taikka kuolemaa?
Ei, hän ei välitä muusta kuin siitä, mikä on oikein tai väärin ja
tekeekö hän kunnon vai kehnon miehen tavoin!´» — Tästä puheesta tuomarit
suuttuivat ja tuomitsivat hänet kuolemaan.
Sokrates sai viettää 30 päivää vankilassa, ennen kuin kuolemantuomio
pantiin toimeen. Hänen ystävänsä ja oppilaansa toimittivat hänelle
tilaisuuden paeta, mutta hän ei tahtonut rikkoa maansa lakeja. Päivä
päivältä hän kävi yhä iloisemmaksi, rupesipa runoilemaankin.
Oppilailleen, jotka vapaasti saivat käydä hänen luonaan, hän antoi hyviä
neuvoja sekä lohdutti heitä heidän murheessaan. Viimeisenä päivänä
oppilaat kokoontuivat vielä kerran vanhuksen ympärille. Eräs ystävistä
kysyi, mitä oli tehtävä hänen ruumiilleen, kun hän oli kuollut. »Mitä
tahdotte», Sokrates vastasi. Samassa katsoi hän heihin ja sanoi: »Te
luulette, että ruumiini yhä on sama Sokrates, joka puhuu teidän
kanssanne. Ruumistani haudattaessa ei sovi sanoa: Sokrates nostetaan
paareille, sillä _minä_ olen jo silloin aikoja asunut autuasten luona.»
Sokrateen viimeisistä hetkistä hänen oppilaansa _Plă´tōn_ kertoo
seuraavalla tavalla: »Kun oikeudenpalvelija toi myrkkymaljan sisään,
Sokrates sanoi: ’Ystäväni! Sinä ymmärrät tällaisia asioita. Mitä minun
siis on tehtävä?’ ’Ei mitään muuta´, mies sanoi, ’kuin juotava ja sitten
käveltävä hieman, kunnes jalat tuntuvat painavan, sekä sitten asetuttava
pitkäksesi. Sen jälkeen myrkky vaikuttaa.’ Näin sanoen hän ojensi
Sokrateelle maljan. Tämä otti sen vastaan iloisesti ja vitkastelematta;
hän ei värissyt, ei kalvennut, ei muuttanut ilmettäkään, vaan nosti
arvokkaasti maljan huulilleen ja tyhjensi sen rauhallisesti. Tähän
saakka useimmat meistä olivat jotenkuten voineet pidättää kyyneliämme,
mutta nähdessämme hänen tyhjentävän maljan, kyynelemme juoksivat
virtanaan. Mutta Sokrates sanoi: ’Mitä te teette, kummalliset ihmiset?
Ja kuitenkin lähetin pois vaimoni ja lapseni varta vasten, etteivät he
panisi toimeen tällaista kohtausta. Ei, teidän täytyy osoittaa tyyneyttä
ja miehuutta.’ Kun kuulimme tämän, häpesimme ja pidätimme itkumme. Mutta
Sokrates käveli edes takaisin, kunnes hän ilmoitti jalkansa käyvän
painaviksi. Silloin hän asettui selälleen, sillä niin oli mies käskenyt.
Oikeudenpalvelija tunnusteli lyhyin väliajoin hänen jalkojaan ja
sääriään, kysyen, tunsiko hän mitään. Sokrates vastasi kieltävästi. Mies
näytti meille, kuinka ruumis kylmeni, ja sanoi, että kaikki oli lopussa,
kun kylmyys nousi sydämeen saakka. Jo se oli noussut vatsanpohjaan asti,
kun Sokrates, jonka kasvot olivat peitetyt, kohotti verhoa ja sanoi:
’Olemme velkaa lääketaidon jumalalle kiitosuhrin, sillä nyt olen terve´.
Hetken kuluttua Sokrates vähän liikahti, jonka jälkeen mies poisti
verhon, ja Sokrateen silmät olivat kankeat.»
[Illustration:
_Kuva 76._ Sokrates tyhjentää myrkkymaljan.
]
● Sokrates ei kirjoittanut ajatuksiaan muistiin, mutta hänen oppilaansa
_Plătōn_ on antanut jälkimaailmalle tietoja hänestä ja hänen opistaan.
Platon oli kuuluisin Sokrateen oppilaista. Hän oli erittäin tietorikas
ja lahjakas, joten hänen ympärilleen vuorostaan kertyi runsaasti
oppilaita. Platon esitti oppinsa mainiosti kirjoitetuissa vuoropuheissa
eli _dialogeissa_, joissa hän antoi Sokrateen väitellä jonkun sofistan
tai muun henkilön kanssa suurista elämänkysymyksistä. Hänen
välityksellään on myös säilynyt Sokrateen kuuluisa puolustuspuhe, jossa
hän tuomareilleen koetti vakuuttaa viattomuuttaan, sekä edellä olleet
tiedot Sokrateen viime hetkistä.
[Illustration:
_Kuva 77._ Herodotos.
]
Platonin oppilaista oli huomattavin _Aristotĕ´lēs_, joka oli yhtä
perehtynyt kaikkiin tieteisiin.
● =Historia.= Perikleen aikana eli Ateenassa Kreikan ensimmäinen
varsinainen historiankirjoittaja _Hērŏ´dotos_, joka oli Vähästä Aasiasta
kotoisin. Hän oli pitkillä ulkomaanmatkoilla tutustunut moneen kansaan,
niiden elämään ja tapoihin. Suuressa historiateoksessaan hän antaa
kuvauksia egyptiläisistä, babylonialaisista ja persialaisista. Tärkein
osa hänen teostaan tekee kuitenkin selkoa persialaissodista.
Herodotoksen historiateos on käännetty monelle kielelle, myös suomeksi.
Parikymmentä vuotta Herodotosta nuorempi oli _Thūkȳdĭ´dēs_, joka
kirjoitti peloponnesolaissodista, joihin kohta saamme tutustua. Hän
osasi erittäin taitavasti tehdä selkoa tapausten syistä ja seurauksista.