● =Joonialaisten kapina (500–494).= Kun Kyyros laski Lyydian valtansa
alle, Vähän Aasian kreikkalaiset siirtokunnat joutuivat suurkuninkaan
haltuun. Kreikkalaiset olivat kuitenkin tyytymätttömiä Dareioksen
määräämiin veroihin ja hänen asettamiinsa hallitsijoihin. Ylpeinä omasta
sivistyksestään he sitä paitsi halveksivat kaikkia muukalaisia, joita he
sanoivat _barbaareiksi_. Vihdoin vuonna 500 e. Kr. siirtokunnat, Miletos
ensimmäisenä, nousivat kapinaan Persiaa vastaan. Vaikka ne saivat apua
Ateenasta, ne eivät kuitenkaan ajanpitkään jaksaneet puolustautua
Persian ylivaltaa vastaan, vaan kuuden vuoden kuluttua kapina
kukistettiin ja Miletos hävitettiin.
● =Marathonin taistelu (490).= Dareios ei voinut unohtaa, että Ateena
oli uskaltanut asettua häntä vastaan. Hän tahtoi rangaista tuota
uhkarohkeata kääpiövaltiota sekä samalla valloittaa koko Kreikan. Vuonna
490 hän lähetti sotajoukon Aigeian meren yli Kreikkaan. Mutta
ateenalaiset eivät kadottaneet rohkeuttansa, vaan lähtivät _Miltiă´dēen_
johtamina vihollisia vastaan ja voittivat heidät _Marathō´n_in
taistelussa.
□ Mahtava Persian valtakunta ja pieni Kreikka joutuivat kuningas
Dareioksen aikana sotaan keskenään. Suurkuningas tahtoi näet rangaista
ateenalaisia siitä, että he olivat avustaneet hänen kapinoivia
alamaisiaan. Hän lähetti suuren sotajoukon Aigeian meren yli Attikan
rannikolle, jossa se astui maihin _Marathō´n_in kylän luona.
Kreikkalaiset historioitsijat väittävät persialaisia olleen 100,000
miestä, mutta nykyajan tiedemiehet laskevat heitä olleen kaikkiaan
ehkä 20,000. Ateenalaisia sitä vastoin oli n. 10,000. Ateenalaiset
lähettivät nopeasti sanansaattajia Spartaan pyytämään sieltä apua.
Spartalaiset ilmoittivatkin olevansa halukkaita avustamaan, mutta
vasta 10 päivän kuluttua, sillä heillä oli sellainen tapa, ettei
sopinut kutsua kansankokousta ennen täyttäkuuta. Muutkaan Kreikan
kaupungit eivät lähettäneet apua, lukuunottamatta pientä Plataiaa,
josta saapui 1000 miestä. Useat ateenalaisetkin epäilivät, tokko olisi
ollenkaan ryhdyttävä taistelemaan, kun persialaisten ylivoima oli niin
suuri. Mutta eräs heidän päällikkönsä _Miltiă´dēs_ rohkaisi epäröiviä,
ja niin päätettiin koettaa taisteluonnea. Taistelun kulusta Herodotos
kertoo seuraavalla tavalla: »Kun Miltiades teki ateenalaisten rintaman
yhtä pitkäksi kuin persialaisten, sen keskusta tuli vain muutaman
rivin vahvuiseksi, joten sotajoukko siltä kohtaa oli varsin heikko,
mutta kumpikin siipi oli vahvempi. Kun ateenalaiset olivat
järjestäytyneet, he juoksujalkaa riensivät barbaareja vastaan.
Persialaiset luulivat heidän olevan hulluja, kun näkivät heidän
harvalukuisina, vieläpä juoksujalkaa kiiruhtavan suoraan turmioonsa.
Mutta kun ateenalaiset olivat joutuneet käsikähmään barbaarien kanssa,
he taistelivat maineikkaasti. — Marathonin kedolla taisteltiin kauan
aikaa. Sotajoukon keskustassa barbaarit voittivat ja mursivat rintaman
sekä ajoivat ateenalaisia takaa sisämaahan, mutta kummallakin
sivustalla ateenalaiset voittivat. Ja voitettuaan he antoivat
barbaarien paeta, mutta vetivät molemmat siipensä yhteen ja
taistelivat niitä vastaan, jotka olivat murtaneet heidän keskustansa,
ja ateenalaiset voittivat. Ja he seurasivat iskien persialaisia,
kunnes saapuivat merenrantaan. Siellä he tarttuivat laivoihin ja
vaativat tulta. Seitsemän laivaa kreikkalaiset saivat haltuunsa, mutta
barbaarit työnsivät muut merille.»
Kärsittyään tappion persialaiset kiiruhtivat laivastollaan kiertämään
Attikan etelänientä hävittääkseen Ateenan, ennen kuin sotajoukko ehtisi
palata. Mutta ateenalaiset huomasivat ajoissa vihollisen aikeen ja
kiiruhtivat pikamarssissa kaupunkiin. Muuan ateenalainen riensi ennen
muita tuon neljän peninkulman matkan, ilmoittaakseen kansalaisilleen
voitonsanoman. Perille päästyään hän hengästyneenä huusi: »Riemuitkaa,
ateenalaiset, olemme voittaneet!» — ja näin huudettuaan hän kaatui
kuoliaana maahan. — Meidän aikoinamme urheilijat kilpailuissaan useasti
juoksevat juuri yhtä pitkän välimatkan kuin tuo ateenalainen
pikajuoksija. Tämä kilpailulaji onkin nimeltään maratonjuoksu.
Marathonin voitosta oli ateenalaisten kiittäminen suurempaa
isänmaanrakkauttaan, sillä persialaisten tuomat voitetut kansat
taistelivat vain pakosta, jota vastoin kreikkalaiset tiesivät
itsenäisyytensä olevan vaarassa. Ateenalaisten aseet ja varustukset
osoittautuivat myöskin sopivammiksi kuin persialaisten. Heidän
suojavarusteensa olivat _kypärä_ ja _kilpi_ sekä _haarniska_ ja
_säärystimet_. Hyökkäysaseinaan he käyttivät _miekkaa_ ja _keihästä_.
Persialaisten haarniskat olivat paljon yksinkertaisemmat kuin
kreikkalaisten, ja heidän pääaseensa jousi ei ollut sanottavaksi
hyödyksi, kun kreikkalaiset juoksujalkaa heittäytyivät käsikähmään.
[Illustration:
_Kuva 60._ Kreikkalaisia sotureja varustautumassa sota-asuun.
]
Marathonin taistelun jälkeen Miltiades aikoi kokonaan karkottaa
persialaiset Aigeian mereltä. Ateenalaiset uskoivatkin laivastonsa hänen
johtoonsa. Mutta Miltiades haavoittui, jonka takia hänen oli pakko
palata Ateenaan. Täällä häntä syytettiin ateenalaisten pettämisestä.
Pahasti sairaana hän ei voinut itse saapua oikeuden istuntoihin, mutta
hänen ystävänsä puolustivat häntä parhaansa mukaan. Siitä huolimatta
hänet tuomittiin syylliseksi ja määrättiin maksamaan sakkoa 20,000,000
markkaa. Kun hän ei voinut sitä tehdä, heitettiin hänet vankeuteen.
Siellä hänen terveytensä huononi ja jonkin ajan kuluttua hän kuoli.
● =Themistokles.= Marathonin taistelun jälkeen useimmat luulivat, että
persialaisvaara oli ohi. Mutta Ateenassa oli kuitenkin eräs kansalainen,
joka muita selvänäkoisempänä huomasi, etteivät persialaiset jättäisi
yritystään kesken. Tämä kansalainen oli _Themistoklē´s_. Hän oli
kunnianhimoinen mies, joka ei voinut sietää, että ketään muuta
ylistettiin ennen häntä. Mutta hän rakasti myös isänmaataan ja halusi
saavuttaa mainetta estämällä Ateenaa joutumasta persialaisten valtaan.
Sen tähden hän taivutti ateenalaiset rakentamaan 100 laivan suuruisen
_laivaston_ sekä perustamaan mainion _Peiraie´un_ sataman. Ainoastaan
merellä, niin selitti Themistokles, voisivat ateenalaiset torjua
persialaiset.
[Illustration:
_Kuva 61._ Kreikkalainen sotalaiva.
]
□ Miltiadeen kuoleman jälkeen _Themistoklē´s_ oli Ateenan huomattavin
kansalainen. Lapsena hän mieluummin työskenteli kuin leikki. Niihin
tieteisiin ja taiteisiin, jotka olivat vain ylimysten huviksi, hän ei
osoittanut harrastusta. Kun ystävät kerran laskivat hänestä leikkiä
siitä syystä, että hän ei osannut soittaa lyyryä, hän vastasi: »Lyyryä
kyllä en osaa soittaa, mutta antakaa minulle heikko kaupunki, niin teen
sen pian vahvaksi ja voimakkaaksi!» Nuorukaisena hän harrasti
puhetaitoa, koska hän ymmärsi, että hän täten voisi paljon vaikuttaa
kansankokouksessa. Themistokleella oli niin hyvä muisti, että hän tiesi
kaikkien Ateenan kansalaisten nimet.
Kun Miltiades persialaissotien syttyessä tuli Ateenan johtajaksi ja
saavutti kansalaisten suosion, Themistokles kävi synkkämieliseksi. Hän
karttoi ystäviään, ja kun nämä tiedustelivat syytä tähän, hän vastasi,
että Miltiadeen voitot riistivät häneltä unen.
Miltiadeen kuoleman jälkeen Themistokles ehdotti, että rakennettaisiin
100 laivaa persialaisten uusien hyökkäyksien torjumiseksi. Tätä
ehdotusta vastusti _Ariste´idēs_, joka rehellisyydellään oli saavuttanut
yhtä paljon suosiota kuin Themistokles lahjakkuudellaan. Mutta
Themistokles väitti, että Aristeides tavoitti kuninkaan arvoa, ja sai
hänet sillä perusteella karkotetuksi. Tämän jälkeen Themistokleen
ehdotus hyväksyttiin ilman vastustusta.
● =Thermopylai ja Salamis (480).= Themistokles olikin arvannut oikein.
Saatuaan tiedon Marathonin tappiosta Dareios kohta alkoi valmistaa uutta
retkeä. Hän tosin kuoli kesken varustuksiaan, mutta hänen poikansa
_Kse´rksēs_ (pers. Khšājaršā) jatkoi isänsä työtä, ja v. 480 hän lähti
Sardeista liikkeelle mukanaan sotajoukko, suurempi kuin ainoallakaan
hallitsijalla sitä ennen oli ollut.
Kun Kserkses laumoineen lähestyi Kreikkaa, useat valtiot lähettivät
alamaisuuden merkiksi hänelle vettä ja maata. Toiset, etunenässä Sparta
ja Ateena, kieltäytyivät sitä tekemästä. Lähtipä 300 spartalaista uljaan
kuninkaansa _Leōnĭ´dāan_ johtamina kapeaan _Thermopy´lai_n solaan
estämään persialaisten pääsyä varsinaiseen Hellaaseen. Urhean
vastarinnan jälkeen he kaatuivat kaikki, ja Kserkses lähti samoilemaan
etelää kohti.
Kserkseen laivasto oli rannikkoja pitkin seurannut maajoukkoja niiden
tunkeutuessa yhä etelämmäksi. Thermopylain taistelun jälkeen koko
Kreikan laivasto oli kerääntynyt Salamis saaren ja Attikan manteren
väliseen kapeaan _Salamiin_ salmeen. Siellä Persian laivasto yllätti
sen, mutta taistelu päättyikin vastoin hyökkääjien odotuksia
kreikkalaisten täydelliseen voittoon.
□ Themistokleen laivasto tuli pian hyvään käytäntöön. Persian kuningas
_Kse´rksēs_ varusti mahdottoman suuren sotajoukon, johon kreikkalaisten
historioitsijoiden mukaan kuului 1,700,000 miestä jalkaväkeä sekä
lisäksi ratsuväkeä ja suuri laivasto. Sitä paitsi seurasi joukkoa saman
verran käsityöläisiä ja palvelijoita, joten koko armeijassa oli väkeä
kuudetta miljoonaa. Sotajoukon miesluku saatiin muka selville siten,
että 10,000 miestä sullottiin yhteen ja heidän ympärilleen tehtiin
aitaus, joka ulottui vyötäisiin saakka. Sitten miehet astuivat ulos ja
uusia marssi sijaan. Nykyajan historioitsijat laskevat kuitenkin
Kserkseen sotajoukkoon kuuluneen vain noin 100,000 miestä.
Kreikkalaiset valtasi levottomuus, kun he kuulivat Kserkseen olevan
tulossa. He lähettivät vakoojia ottamaan selville sotavoimien suuruutta.
Vakoojat saatiin kiinni, mutta Kserkses kielsi tappamasta heitä. Sen
sijaan oli heille näytettävä kaikki. Hämmästyksen ja kauhun valtaamina
he palasivat Kreikkaan, jossa useat valtiot, vastarintaa
ajattelemattakaan, antautuivat. Mutta Ateena ja Sparta sekä moniaat muut
valtiot päättivät kaikesta huolimatta koetella sotaonnea.
Aluksi ne kreikkalaiset, jotka olivat päättäneet taistella, olivat
erimielisiä siitä, missä ensimmäiseksi ryhdyttäisiin vastarintaan.
Vihdoin sovittiin, että tämä tapahtuisi _Thermopy̆´lai_n kapeassa
vuorisolassa. Sinne Spartan kuningas _Leōnĭ´dās_ lähti 300 miehen kera
odottamaan persialaisia.
Kun Kserkses kuuli, että Leonidas aikoi tehdä hänelle vastarintaa, hän
ei ottanut sitä uskoakseen, vaan rämähti nauramaan. Hän ei sen tähden
antanutkaan taistelumerkkiä, vaan kirjoitti Leonidaalle: »Jätä minulle
aseesi!» »Tule ottamaan ne!» oli lakoninen vastaus. Silloin Kserkses
lähetti erään päälliköistään vakoilemaan, mitä spartalaiset tekivät.
Palatessaan vakooja ilmoitti: »Toiset pitävät aseharjoituksia, toiset
kiilloittavat aseitaan ja toiset harjaavat tukkaansa kuin lähteäkseen
juhlaan». »Lähettäkää meedialaiset heidän kimppuunsa!» suurkuningas
huusi kiukuissaan. Meedialaiset tekivät hyökkäyksen, mutta heidän oli
pakko verissä päin vetäytyä takaisin. »Lähettäkää persialaiset
nujertamaan heidät!» kuningas huusi uudestaan. Mutta persialaisten ei
käynyt sen paremmin. Kaksi päivää spartalaiset kapealla solatiellä
pitivät puoliaan itse »kuolemattomia», s. o. kuninkaan henkivartiostoa,
vastaan. Kolmantena kavaltaja, nimeltään _Efia´ltēs_, saapui kuninkaan
luo ilmoittaen tuntevansa polun Oita vuoren harjanteen yli, josta
persialaiset saattoivat hyökätä kreikkalaisten selkään. Yöllä
persialainen sotaväenosasto lähti solapolkua myöten vuoren yli.
Leonidaalla olisi vielä ollut aikaa paeta, mutta hän jäi paikalleen
miestensä kanssa valmiina kuolemaan, sillä Spartan lait kielsivät
sotilaita pakenemasta taistelutanterelta. Hetken kuluttua persialaiset
ympäröivät taistelijat joka puolelta, mutta nämä puolustautuivat
viimeiseen hengenvetoon saakka, taistellen kynsin hampain, kun miekat
olivat katkenneet. Kaikki he kaatuivat rinnakkain siihen paikkaan, jossa
olivat taistelun aloittaneet. — Myöhemmin kreikkalaiset pystyttivät
heidän kunniakseen kivileijonan, johon oli kaiverrettu seuraava
kirjoitus:
»Vieras, Spartaan vie tämä viesti: me uinumme tässä,
täyttäen käskyä lain, maallemme uhrautuen!»
Thermopylain taistelun jälkeen Persian sotajoukko tunkeutui
Keski-Kreikkaan eli Hellaaseen. Kaupunkeja poltettiin ja niiden asukkaat
tehtiin orjiksi. Kserkseen lähin päämäärä oli nyt Ateena. Tämän
kaupungin asukkaat olivat ennen persialaisten tunkeutumista Hellaaseen
kääntyneet Delfoin oraakkelin puoleen saadakseen neuvoja. Oraakkeli
ilmoitti, että Ateenan suoja oli puisissa muureissa. Näiden sanojen
Themistokles selitti tarkoittavan laivastoa. Hän saikin ateenalaiset
taivutetuiksi jättämään kaupunkinsa autioksi. Naiset, lapset ja tavarat
vietiin Salamis saareen, mutta miehet astuivat laivoihin. Samoihin
aikoihin kreikkalaisten koko laivasto kokoontui Salamiin salmeen.
Themistokles koetti taivuttaa yhtyneen laivaston päälliköitä täällä
yrittämään ratkaisevaa taistelua. Kun hän ei saanut kaikkia päälliköitä
suostumaan tuumaansa, vaan muutamat uhkasivat ensi tilassa purjehtia
etelään suojellakseen Peloponnesosta, hän päätti turvautua salajuoneen.
Hän lähetti uskotun orjan Kserkseelle ilmoittamaan, että Kreikan
laivasto oli koolla Salamiin salmessa. Jos kuningas yhdellä iskulla
tahtoi saada koko laivaston muserretuksi, tuli hänen viipymättä ryhtyä
hyökkäykseen. Kserkses ihastui suuresti ja antoi laivastolleen käskyn
hyökätä aamun valjetessa. Themistokles toimitti kuitenkin niin, että
kreikkalaiset saivat tiedon suurkuninkaan aikeista.
[Illustration:
_Kuva 62._ Salamiin taistelu.
]
Kun siis persialaiset seuraavana aamuna päivän koittaessa hyökkäsivät,
he eivät tavanneetkaan kreikkalaisia hämmentyneinä, kuten olivat
toivoneet, vaan järjestyneinä taistelurintamaan. Helleenit kohottivat
raikuvan sotahuudon: »Taisteluun, miehet, synnyinmaan, naistemme ja
lastemme vapauden puolesta!» Myös persialaiset rohkaisivat toisiaan
kehoitushuudoilla. Syntyi tulinen ottelu. Mutta persialaisten laivasto,
joka oli koottu foinikialaisista ja egyptiläisistä laivoista, ei voinut
alusten suuruuden takia vapaasti liikkua ahtaassa salmessa. Sen tähden
kreikkalaisten kevyet alukset puskivat kokkapuskimillaan toisen
vihollislaivan toisensa jälkeen upoksiin. Vihdoin Persian koko laivasto
kääntyi pakosalle.
[Illustration:
_Kuva 63._ Themistokles.
]
Kserkses itse istui kultaisella valtaistuimellaan Attikan rannikolla
seuraten taistelun kulkua. Hänen vieressään seisoi kirjureita
merkitsemässä tauluihin kunnostautuneiden persialaisten nimiä. Kun
Kserkses huomasi, miten onnettomasti persialaisille taistelussa kävi,
hän suutuksissaan hypähti kolme kertaa valtaistuimellaan. Taistelun
jälkeen hän pelästyneenä palasi Aasiaan.
Salamiin taistelun jälkeen Themistokles vielä teki monta palvelusta
Ateenalle. Hänen kehoituksestaan ateenalaiset alkoivat rakentaa uutta
muuria kaupunkinsa ympärille, vaikka spartalaiset kaikin keinoin
koettivat sitä estää. Spartalaiset väittivät, että persialaiset muka
saisivat tästä muurista suojaa, jos he uudestaan hyökkäisivät Kreikkaan.
Oikea syy oli kuitenkin se, että he tahtoivat estää Ateenaa kohoamasta
mahtavaksi. Themistokles kehoitti ateenalaisia pidättämään Spartan
lähettiläitä, kunnes he olivat saaneet muurit niin korkeiksi, että ne
voivat suojella kaupunkia. Itse hän matkusti Spartaan viivyttelemään
ratkaisua. Ateenalaiset työskentelivät yötä päivää, käyttäen
rakennusaineena mitä kiireessä vain käsiinsä saivat; he purkivat omat
asumuksensa ja jumalien alttaritkin tätä tarkoitusta varten. Työ
valmistuikin eivätkä spartalaiset enää tohtineet hätyyttää Ateenaa.
Themistokleella oli paljon kadehtijoita, jotka yllyttivät kansaa häntä
vastaan, niin että hänet vihdoin ajettiin maanpakoon. Aluksi hän
oleskeli Kreikassa, mutta kun hänen henkeään siellä vaanittiin, hän
pakeni Persian suurkuninkaan luo. Kuningas otti hänet ystävällisesti
vastaan, sillä hän toivoi hänen avullaan voivansa laskea koko Kreikan
valtansa alle. Mutta kun kuningas vaati, että hän kavaltaisi isänmaansa,
hän otti myrkkyä, sillä hän rakasti yhä Ateenaa.
● =Sodan loppuvaiheet.= Salamiin taistelun jälkeen Kserkses ei vielä
kokonaan heittänyt Kreikan valloittamista. Suuri osa sotajoukkoa jäi
Thessaliaan talveksi, ja seuraavana keväänä (479) se hyökkäsi uudestaan
Hellaaseen. Spartalaiset ja ateenalaiset kohtasivat yhdistynein voimin
Spartan kuninkaan _Pausanĭ´āan_ johtamina vihollisen _Plă´taia_n luona,
jossa persialaiset lopullisesti voitettiin. Tämän jälkeen persialaiset
jättivät Kreikan rauhaan.
Nyt oli kreikkalaisten vuoro hyökätä Persian alueelle. Hyökkäykset eivät
enää tapahtuneet Spartan johdolla. Kun näet spartalaiset saivat
selville, että heidän kuninkaansa Pausanias, Plataian voittaja, rupesi
vehkeilemään persialaisten kanssa päästäkseen koko Kreikan satraapiksi,
he tuomitsivat hänet kuolemaan ja vetäytyivät sen jälkeen pois sodasta,
jottei vallan- ja kullanhimo pääsisi tarttumaan muihin kansalaisiin.
Kreikkalaiset uskoivat silloin (477) hegemonian Ateenalle, joka
laivojensa lukumäärän ja uhrautuvaisuutensa takia jo kauan olikin
ansainnut sen. Muodostettiinpa varsinainen Ateenan johtama meriliitto.
Jokainen liiton jäsen maksoi määrätyn summan laivojen rakentamiseksi.
Liiton rahastoa säilytettiin Delos saarella.
Ateenalaiset hätyyttivät vielä kolme vuosikymmentä Persiaa sen omilla
vesillä. Kun rauha vihdoin vuonna 449 palautui, täytyi persialaisten
tunnustaa Vähän-Aasian kreikkalaiset siirtokunnat itsenäisiksi.
□ Salamiin taistelun jälkeen suurkuningas palasi Aasiaan, mutta suurin
osa hänen sotajoukkoaan jäi Thessaliaan, josta se seuraavana vuonna
_Mardŏ´nioksen_ johtamana taas hyökkäsi Hellaaseen. Spartalaiset ja
ateenalaiset lähtivät Mardoniosta vastaan kaikkine sotavoimineen.
Ylipäällikkönä oli Spartan kuningas _Pausanĭ´ās_, ja ateenalaisia johti
Aristeides. Kreikkalaiset asettuivat leiriin erään lähteen ympärille,
jotta heiltä ei puuttuisi juomavettä. Mardonios sijoittui heitä
vastapäätä. Näin sotajoukot seisoivat 10 päivää, sillä kumpikin epäröi
aloittaa taistelua. Vihdoin persialaiset tekivät hyökkäyksen, jolloin
saivat hävitetyksi kreikkalaisten lähteen. Pausanias aikoi silloin
vetäytyä kauemmas, mutta eräs hänen alipäälliköistään piti enempää
vitkastelua häpeällisenä ja aloitti taistelun. Spartalaiset seisoivat
Persian pääjoukkoja vastassa. Niin kauan kuin Mardonios eli, taistelu
pysyi ratkeamatta, mutta kun persialaisten ylipäällikkö oli kaatunut,
hänen joukkonsa vetäytyivät erään vallituksen taa. Sen edustalla
spartalaiset jäivät odottamaan ateenalaisia, jotka olivat tottuneempia
piirittämään linnoituksia. Tällä välin ateenalaiset olivat ajaneet
pakosalle persialaisten kreikkalaiset apujoukot. Nyt he liittyivät
spartalaisiin ja anastivat vallituksen. Persialaisista pääsi vain
muutama tuhat pakenemaan; kaikki muut kaatuivat.
Plataian voiton jälkeen Pausanias vapautti useita Vähän-Aasian
siirtokuntia. Mutta menestyksestään hän kävi ylpeäksi ja alkoi hautoa
suuria tuumia. Hän lähetti salaa kirjeen Kserkseelle, luvaten saattaa
koko Kreikan Persian valtaan, jos suurkuningas tekisi hänet tämän maan
satraapiksi. Hänen vehkeensä tulivat kuitenkin ilmi, ja hänet kutsuttiin
kotiin. Täältä hän yhä jatkoi kirjeenvaihtoa Kserkseen kanssa.
Jokaisessa kirjeessä hän pyysi Kserksestä tappamaan kirjeenkantajan,
ettei kukaan voisi antaa häntä ilmi. Mutta muuan kirjeenkantaja alkoi
epäillä kuningasta, koska ei kukaan aikaisemmista sanansaattajista ollut
palannut. Hän aukaisi kirjeen, luki sen ja antoi sen sitten Spartan
viranomaisille. Kun Pausanias huomasi sanansaattajan palanneen, hän
kiiruhti erääseen temppeliin etsien suojaa alttarin juurelta.
Spartalaiset eivät uskaltaneet loukata jumalan suojelusoikeutta. Silloin
Pausaniaan vanha äiti kantoi kiven temppelin ovelle. Muut seurasivat
esimerkkiä, ja pian oli sisäänkäytävä suljettu. Jonkin ajan kuluttua
kuningas kuoli nälkään.