b. Aristokraattinen tasavalta; keskimmäinen kehitysvaihe, jolle useimmat
doorilaiset valtiot jäivät.
c. Demokraattinen tasavalta; nuorin hallitusmuoto, joka tuli voimaan
useimmissa joonialaisissa valtioissa.
● =Sparta.= Lakonian väestö jakautui kolmeen kansanluokkaan,
varsinaisiin _spartalaisiin_, _perioikkeihin_ ja _helootteihin_ eli
orjiin. Helootit eivät olleet doorilaisia, vaan niiden kreikkalaisten
jälkeläisiä, jotka pitivät hallussaan Lakoniaa, kun doorilaiset
tunkeutuivat maahan pohjoisesta päin ja valloittivat sen. Ne
alkuasukkaista, jotka eivät taistelussa kaatuneet, tehtiin valtion
orjiksi. Perioikit kuuluivat luultavasti maan valloittajiin, mutta he
olivat köyhiä ja vähäarvoisia talonpoikia, jotka maanjaossa olivat
saaneet osallensa karut vuorenrinteet, joista he ankaralla työllä saivat
niukan toimeentulonsa. He palvelivat Spartan sotajoukossa, mutta heillä
ei ollut oikeutta ottaa osaa kansankokoukseen. Varsinaiset spartalaiset
vihdoin muodostivat ylimysluokan, joka hallitsi valtiota.
Kaikki ylimyssuvut olivat keskenään samanarvoisia. Jottei toinen pääsisi
paisumaan toista mahtavammaksi, oli viljavat laaksomaat jaettu yhtä
suuriin palstoihin, joita ei saanut myydä eikä jakaa. Jokaisella
spartalaisperheellä oli tällainen palsta hallussaan. Spartalaiset
pitivät arvolleen alentavana itse hoitaa maatilojaan, mutta kullekin
perheelle oli annettu määrätty luku helootteja, jotka suorittivat
viljelystyöt. Näin sparttalaiset saattoivat toimeentulohuolista vapaina
antautua yksinomaan valtion palvelukseen.
Spartan hallituksen johdossa oli _kaksi kuningasta_, jotka toimivat
sotajoukon ylimpinä päällikköinä. Rauhan aikana heillä ei ollut paljon
muuta tehtävää kuin johtaa jumalanpalvelusta, joten Sparta kuninkaistaan
huolimatta itse asiassa oli tasavalta. Hallitusta hoiti _vanhain
neuvosto_ eli _gerūsĭ´ā_; sen muodosti 28 kokenutta miestä, jotka
valittiin elinkaudeksi 60 vuotta täyttäneiden vanhusten joukosta. Olipa
vielä _kansankokous_, joka kokoontui kerran kuussa ja johon pääsi
jokainen 30 vuotta täyttänyt sparttalainen, mutta sillä oli ainoastaan
vähän valtaa.
Kansankokouksella oli kyllä nimeksi oikeus lopullisesti päättää sodasta
ja rauhasta, virkamiesten vaalista ym. tärkeistä asioista. Mutta
kansalaiset eivät saaneet kokouksessa ollenkaan neuvotella ehdotuksista,
ja äänestäminen tapahtui huutoäänestyksellä. Tästä syystä
määräämisoikeus itse asiassa jäi neuvostolle, joka teki ehdotukset ja
ratkaisi, mikä ehdotus oli saanut äänekkäimmät suosionosoitukset.
Spartalaiset muodostivat kateellisten perioikkien ja vihamielisten
heloottien keskuudessa ikään kuin linnueen, jonka aina täytyi olla
varuillaan hyökkäyksiä vastaan. Sen tähden kasvatettiin lapset
varhaisimmasta nuoruudesta tottelevaisuuteen, viekkauteen ja
urhoollisuuteen, niin että he tarpeen vaatiessa kykenisivät puolustamaan
maataan. Vielä täysikasvuisiksi tultuaan sparttalaiset yhä elivät kuin
sotaleirissä.
Spartalaiset saavuttivatkin tarkoituksensa. Spartasta tuli etevä
sotilasvaltio, joka laski valtansa alle kokonaisia maakuntia. Kun useat
Kreikan valtiot liittyivät yhteen taistellakseen yhteistä vihollista
vastaan, oli kuin itsestään selvää, että ylijohto uskottiin Spartalle.
Tällaista johtavaa asemaa kreikkalaiset sanoivat _hegemoniaksi_.
● =Ateena.= Ateenan hallitusmuoto muuttui tasavaltaiseksi jo ammoisina
aikoina. Kuten muualla Kreikassa niin täälläkin valta joutui ylimysten
käsiin. Koska he kuitenkin sortivat kansaa velkaorjuudella ja julmilla
laeilla, kansa alkoi käydä uppiniskaiseksi. Peläten vielä pahempaa
ylimystö vihdoin suostui valitsemaan lainsäätäjän, joka muuttaisi
hallitusmuodon ja lait kansalle edullisemmiksi ja lempeämmiksi.
Lainlaatijaksi määrättiin v. 594 e. Kr. viisas, kansaa rakastava ja
oikeudenmukainen ylimys nimeltä _Sŏ´lōn_.
[Illustration:
╱-----------------------------------╲
╱ Yhdeksän arkonttia. ╲
╱---------------------------------------------------------------╲
│ 400:n neuvosto Asioiden valmistelu │
------------------------------------------------------------------│
│ Kansankokous │
│ │
│ Keskustelu- ja päättämisoikeus │
│ Yli 20-vuotiaat │
-------------------------------------------------------------------
│ Suurtilalliset │ Tilalliset │ Talonpojat │ Työläiset │
│ │ │ │ │
│ Virkamiehiksi kelpaavia │
│ │ │ │ │
│ Sotapalvelus ratsain │ Sotapalvelus │ Sotapalvelus │
│ │ │ raskasaseisina │ kevytaseisina │
-------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------------
│ O R J A T │
-------------------------------------------------------------------------
Ateenan valtio.
Solonin lakien mukaan oli hallituksen johdossa kuten ennenkin yhdeksän
_arkonttia_, jotka valittiin vuodeksi kerrallaan. Näiden rinnalla oli
_neljänsadan neuvosto_, johon kuului 400 kansalaista. Neuvoskunta
valmisti ehdotukset, jotka se sitten esitti _kansankokoukselle_. Tämä
kokous, johon kaikki 20 vuotta täyttäneet kansalaiset, niin köyhät kuin
rikkaat, saivat ottaa osaa, päätti lopullisesti kaikista tärkeistä
asioista.
Koko kansan Solon jakoi neljään luokkaan varallisuuden perusteella.
Ylimpien luokkien kansalaisilla oli suuremmat oikeudet, mutta myös
suuremmat velvollisuudet. Niinpä virkamiehet valittiin vain ylemmistä
luokista. Sotapalvelusta suorittaessaan heidän toiselta puolen tuli
hankkia omalla kustannuksellaan kalliimpia ja parempia aseita kuin
alempiin luokkiin kuuluvien.
Jotteivät rikkaat voisi sortaa köyhiä, Solon kielsi ketään enää
tekemästä toista ateenalaista velkaorjaksi. Ulkomaisia orjia
ateenalaiset sen sijaan yhä saivat pitää.
Muutamia vuosikymmeniä sen jälkeen kun Solon oli säätänyt lakinsa,
puolueriidat alkoivat Ateenassa uudestaan. Tätä käytti eräs lahjakas
ylimys _Peisi´strātos_ hyväkseen hankkiakseen itselleen itsevaltiuden.
Hän asettui kansan puolelle omia säätyveljiään vastaan, otti rynnäköllä
haltuunsa Ateenan linnan ja tuli siten _tyranniksi_. Tällä nimellä
kreikkalaiset sanoivat sellaisia miehiä, jotka väkivallalla olivat
anastaneet itsevaltiuden. Peisistratos oli hyvä ja lempeä hallitsija,
joten hänen hallituskautensa oli Ateenalle onnellinen. Pian
Peisistratoksen kuoleman jälkeen hänen poikansa karkotettiin, ja
Ateenasta tuli taas tasavalta.
□ =Sparta ja Ateena.= Kreikan huomattavimmat valtiot olivat _Sparta_
Peloponnesoksen niemimaalla ja _Ateena_ Keski-Kreikassa. Edellisessä
asui vakavaluontoisia ja sotaisia _doorilaisia_, jälkimmäisessä iloisia
ja sivistystä harrastavia _joonialaisia_.
Spartassa hallitsi kaksi _kuningasta_ yhtaikaa, mutta heillä ei ollut
paljon sanottavaa, sillä valta oli melkein kokonaan _vanhain
neuvoskunnalla_. Ateena oli sen sijaan _tasavalta_. Sielläkin oli
neuvoskunta, mutta asioiden lopullinen ratkaisu oli kuitenkin
_kansankokouksella_, johon kaikki vapaat miehet ottivat osaa.
Spartalaiset olivat vihamielisten kansojen ympäröimiä, ja sen tähden
heidän aina täytyi olla varuillaan hyökkäyksiä vastaan. Heidän lakinsa
olivat erittäin ankaria, sillä toivottiin, että he täten kehittyisivät
uljaaksi sotilaskansaksi. Spartalaiset väittivät, että ne olivat
_Lykū´rgos_-nimisen lainsäätäjän laatimia noin vuonna 800 e. Kr. mutta
tämä henkilö on luultavasti tarunomainen.
[Illustration:
_Kuva 57._ Spartalainen tyttö juoksukilpailussa.
]
Varsinkin lastenkasvatukseen kiinnitettiin suurta huomiota.
Kreikkalainen historioitsija _Plū´tarkhos_ kertoo spartalaisten
lastenkasvatuksesta seuraavaan tapaan: »Kun poika syntyi, heimovanhimmat
tarkastivat häntä huolellisesti. Jos hän oli vahva ja hyvin muodostunut,
he käskivät vanhempien kasvattaa häntä; jos hän taas oli heikko ja
muodoton, he määräsivät hänet heitettäväksi erääseen syvään
vuorenrotkoon. Hoitajat eivät käyttäneet kapaloita, että jäsenet
vapaasti kehittyisivät; he totuttivat lapsia syömään kaikkia ruokia,
pitivät huolta siitä, etteivät he pelänneet yksinäisyydessä ja pimeässä,
eivätkä sallineet mitään oikkuja tai porailemista. Kun pojat täyttivät 7
vuotta, heidät pantiin asumaan ja syömään yhdessä ja heitä totutettiin
leikkimään ja opiskelemaan yhdessä. Vanhemmat kansalaiset olivat usein
läsnä heidän leikkiessään ja synnyttivät monesti riitoja, nähdäkseen,
kuka oli peloton eikä epäröinyt ruveta tappelemaan vastustajansa kanssa.
Varttuessaan pojat joutuivat yhä ankaramman kurin alaisiksi. He kävivät
paljain jaloin ja leikkivät tavallisesti alasti. Heidän ruumiinsa oli
likakerroksen peittämä. He makasivat yhdessä osastoittain kaisloilla,
jotka he kokosivat joen rannalta. Kukin osasto sai itse valita
esimiehekseen järkevimmän ja urhoollisimman 20-vuotisista nuorukaisista.
Tämä johti ohjattaviaan kilpataisteluissa sekä harjoitti heitä
hankkimaan ruokaa. Kaiken ruokansa he varastivat. Joka keksittiin, sai
ruoskaa, koska hän varastaessaan oli käyttäytynyt kömpelösti. Heidän
ateriansa olivat aina niukat, jotta he oppisivat rohkeiksi ja
viekkaiksi.» — Spartalaisia poikia opetettiin myös lausumaan ajatuksensa
lyhyesti ja sattuvasti. Kerrankin eräs ateenalainen moitti spartalaisia
tietämättömiksi. »Aivan oikein», vastasi spartalainen, »sillä me olemme
ainoat, jotka emme ole oppineet teiltä mitään pahaa.» Tällaisia
vastauksia sanotaan vielä meidänkin aikoinamme _lakonisiksi_. Myös
sotatansseja sekä soittoa ja laulua opetettiin pojille, jotta he
sotaretkillä voisivat innostaa mieltänsä.
Kuuluisin sotalaulujen laatija oli _Tyrta´ios._ Hänen sepittämänsä on
muun muassa seuraava laulu:
Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä sa urhona kaadut,
taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas!
Riemuiten, lastesi vuoks, uhriksi henkesi suo.
Eespäin voittaen siis, te sankarit vahvat ja nuoret;
väistymys mielestä pois, pelvosta tunnetta ei!
Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunein, miehistä uljain aina hän olkoon;
taistossa kaatuen hän kaunis on, kuolossa myös!
[Illustration:
_Kuva 58._ Kreikkalaisten nuorukaisten asetanssi.
]
Spartalaiset tytöt kasvatettiin jotenkin samaan tapaan kuin pojat.
Heistä piti tulla voimakkaita naisia, jotka synnyttäisivät Spartalle
vahvoja ja terveitä poikia.
Täysikasvuisiksi tultuaan spartalaiset yhä elivät kuin sotaleirissä. He
asuivat osastoittain yhdessä, pitivät yhteisiä aseharjoituksia ja
aterioivat yhdessä. Eivät edes kuninkaat saaneet syödä itsekseen. Eräs
kuningas pyysi kerran sotaretkeltä palattuaan lupaa aterioida kotona,
mutta se virkamies, joka huolehti yhteisistä aterioista, antoi hänen
pyyntöönsä kieltävän vastauksen. Kussakin pöydässä istui 14 henkeä.
Kaikki lähettivät ateriaa varten kuukausittain säädetyn määrän
vehnäjauhoja, viiniä, juustoa ja viikunoita. Ateriat olivat aivan
yksinkertaisia; tavallinen ruokalaji oli »musta liemi», joka oli
valmistettu sianlihasta, verestä, etikasta ja suolasta. Jotteivät
ihmiset voisi rikastua, määrättiin raha valmistettavaksi raudasta. Se
oli niin raskasta, että tarvittiin härkäpari vetämään 50 000 markan
suuruista summaa ja iso aitta sen säilyttämiseen. Ylellisyyden
estämiseksi kiellettiin spartalaisia myös matkustamasta muihin maihin,
sillä melkein kaikkialla muualla elettiin komeammin kuin siellä. Samoin
kiellettiin muukalaisia saapumasta Spartaan.
Ateenassa olot olivat aivan toisenlaiset kuin Spartassa. Siellä eli
viisas lainsäätäjä nimeltä _Sŏ´lōn_, jonka tehtäväksi v. 594 annettiin
kirjoittaa lait Ateenan valtiolle.
Solon kuului erääseen Ateenan ylhäisimmistä suvuista, mutta hänen isänsä
oli köyhtynyt eikä voinut antaa pojalleen säätynsä mukaista kasvatusta.
Täysikasvuiseksi tultuaan Solon rupesi kauppiaaksi. Ateenassa ei
nimittäin maanviljelys ollut pääelinkeinona kuten Spartassa, vaan täällä
oli kaupalla ja teollisuudella tärkeämpi merkitys. Laajoilla
kauppamatkoillaan Solon hankki hyvät tiedot sekä joltisenkin omaisuuden.
Luonteeltaan hän oli ilomielinen ja ystävällinen.
Solon oli myös taitava runoilija. Runoissaan hän moitti ylimyksiä siitä,
että he rasittivat kansaa, ja kehoitti heitä säälimään talonpoikien
köyhyyttä. Eräässä runossa hän sanoo:
Me näämme
köyhiä laumoittain siirtyvän maastamme pois;
halvasti myytyinä, kahleissa, kunniatonta he tietään
kulkevat kurjuuteen, vastassa orjan ies.
Omat kaupunkilaiset, rikkauden himon orjat,
nuo tuhon tuojat on uljahan kaupungin,
kuin myös turmeltuneet kaikk’ kansanjohtajat, jotka
varmaan synneistään heelmät karvahat saa.
Vanhoilla päivillään Solon vielä kerran lähti pitkille merimatkoille.
Retkillään hän muun muassa joutui Kroisos kuninkaan luo, jolloin sattui
se keskustelu, josta aikaisemmin on ollut puhe. Tältä retkeltä
palattuaan Solon iäkkäänä ja kaikkien kunnioittamana kuoli.
Kuten spartalaiset Solonkin kiinnitti paljon huomiota
lastenkasvatukseen. Hän ei kuitenkaan tahtonut kehittää poikia
yksinomaan sotilaiksi. Tosin oli välttämätöntä, että he tulivat
karaistuneiksi ja voimakkaiksi, niin että saattoivat puolustaa
isänmaatansa vihollisia vastaan. Mutta heidän piti lisäksi harjoittaa
hengenlahjojaankin voidakseen täysikasvuisiksi tultuaan ottaa osaa
kansankokoukseen ja tehdä maalle hyödyllisiä päätöksiä. Sen tähden pojat
painiskelun, juoksun, keihäänheiton ja muiden ruumiinharjoitusten
lisäksi saivat oppia lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja soittamaan.
Kouluissa luettiin Homeroksen runoja ja totutettiin oppilaita pitämään
puheita. Oppilaat eivät kuten Spartassa asuneet kasvatuslaitoksissa,
vaan he saivat olla kotonaan ja kävivät vain päivittäin koulussa
opiskelemassa, niin kuin meidänkin maassamme on tavallista. Kun pojat
täyttivät 18 vuotta, heidän varsinainen koulunkäyntinsä päättyi, ja
silloin he olivat velvolliset kaksi vuotta tekemään sotapalvelusta.
Asevelvollisuutensa suoritettuaan heidät luettiin aikuisiksi, mutta
sodan syttyessä kaikki asekuntoiset miehet taas astuivat rintamaan.
[Illustration:
_Kuva 59._ Kreikkalainen koulu.
]
Tyttöjen kasvatuksesta ateenalaiset eivät huolehtineet yhtä hyvästi kuin
spartalaiset. Ateenassa naiset elivät syrjäytetyssä asemassa, pitivät
vain huolta kodista eivätkä edes julkisesti seurustelleet miesten
kanssa.