● Arabiasta tulleet seemiläiset eivät ottaneet haltuunsa ainoastaan
kaksoisjokien maata, vaan he valloittivat myös lännempää _Syyrian_ eli
Välimeren rannikkoalueen. Täällä he hajaantuivat moneksi kansaksi ja
perustivat useita pieniä valtioita, joista raamatunhistoriassa on tehty
tarkemmin selkoa. Nämä kansat eivät ole tulleet tunnetuiksi sotaisista
urotöistä, mutta muutamat niistä ovat saaneet mainetta toisella tavalla.
● =Foinikialaiset.= Kapealla rantakaistaleella Libanonin ja Välimeren
välillä asui kansa, joka hajaantuneena lukuisiin kaupunkivaltioihin oli
vailla yhteistä nimeä, kunnes kreikkalaiset myöhemmin rupesivat sanomaan
sitä _foinikialaisiksi_. Maanviljelys ei riittänyt elättämään Foinikian
väestöä, koska hedelmällistä rantalaaksoa oli tuiki vähän ja suurin osa
maata oli karua vuorenrinnettä. Senpä tähden asukkaat käänsivätkin
huomionsa mereen, hakien sieltä elatuksensa. Aluksi he harjoittivat
kalastusta rannikolla, mutta pian he oppivat laivoillaan kulkemaan
etäisempiin seutuihin ryöstö- ja kaupparetkille.
Foinikian tärkeimmät kauppakaupungit olivat _Sīdōn_ ja _Ty̆ros_ (foin.
Sor). Ne olivat kukoistavimmillaan vuoden 1000 tienoissa eKr.
Kauppansa helpottamiseksi foinikialaiset perustivat kauppa-paikkoja eli
siirtokuntia kauppateittensä varsille. Etäisin näistä oli _Gaddir_
(nykyinen Cadiz [kadi´þ]) Atlantin meren rannikolla, mutta mahtavin
kaikista oli tyroslaisten Afrikan pohjoisrannikolle perustama
_Karthā´go_ (foin. Karth-Hadathā eli Uusikaupunki), joka perustettiin n.
v. 800 eKr. ja vihdoin paisui emäkaupunkiaan mahtavammaksi.
Foinikialaiset olivat myös taitavia teollisuuden harjoittajia. He
valmistivat lasiastioita, ja heidän purppuranväriset kankaansa olivat
maailmankuuluja. Lasinvalmistuksen he olivat oppineet Egyptistä ja
purppuravärjäyksen Babyloniasta.
Foinikialaiset käyttivät puhdasta äännekirjoitusta. Mutta tämänkin
taidon he olivat oppineet eräältä naapurikansaltaan.
Foinikialaiset eivät siis itse sivistystä monipuolisesti kehittäneet,
vaan saivat sen valmiina muilta kansoilta. Mutta he tutustuttivat
kreikkalaiset Babylonian ja Egyptin sivistykseen, ja tämän takia heidän
merkityksensä on sangen suuri.
Itämaiden taitavimmat kauppiaat olivat Välimeren rannalla asuvat
_foinikialaiset_. He rakensivat laivansa Libanonin setrimetsistä
saamistaan rakennusaineista. Laivat olivat soudettavia, mutta
myötätuulessa käytettiin myös purjeita. Foinikialaiset eivät yleensä
uskaltaneet lähteä aavaa merta purjehtimaan, vaan pysyttelivät
rannikoilla vetäen laivansa yöksi maihin.
[Illustration:
_Kuva 31._ Foinikialainen laiva.
]
Kauppamatkoillaan foinikialaiset kehittyivät vanhan ajan etevimmäksi
merikansaksi. Heidän ensimmäiset retkensä ulottuivat vain Kypros
saareen. Kyproksen asukkaat eivät aluksi tahtoneet laskea foinikialaisia
maihin, mutta nämä tunkeutuivat saareen väkisin, ryöstivät laajalti
seutua ja purjehtivat sitten takaisin. Myöhemmin he alkoivat harjoittaa
kauppaa kyproslaisten kanssa, ostaen heiltä varsinkin vaskea, jota
tavattiin runsaasti saarelta. Kyproksesta foinikialaiset jatkoivat
purjehduksiaan Vähän Aasian rannikolle, Kreikkaan, Sisiliaan ja
Pohjois-Afrikan rannikolle. Viimein he tulivat Gibraltarin [hibralta´r]
salmeen, jota siihen aikaan pidettiin maailman äärimmäisenä rajana. He
astuivat maihin Espanjassa ja löysivät sieltä sellaisen määrän hopeata,
että jättivät sinne ankkurinsa ja muut tavaransa sekä valmistivat uudet
hopeasta, voidakseen tuoda tätä kallista metallia enemmän kotiin.
Purjehtivatpa he tuon luulotellun maailmanrajan toiselle puolelle
Britanniaan saakka, jota he sanoivat »Tinasaariksi» sieltä saamansa
metallin mukaan. — Mutta eivätpä foinikialaiset purjehtineet vain
Välimerellä. Punaista merta myöten he kulkivat kauas etelään Afrikan
itärannikkoa, tuoden palatessaan norsunluuta ja suitsutusaineita.
Purjehtivatpa he kerran koko Afrikan ympäri, mikä retki kesti kolme
vuotta. Myös karavaanimatkoja foinikialaiset tekivät etäisiin maihin.
Kauppamatkoiltaan tuomansa tavarat he sitten myivät Babyloniaan ja
Egyptiin.
[Illustration:
_Kuva 32._ Foinikialaisen rintakuva.
]
Foinikialaiset olivat tavattoman viekkaita kauppiaita. Arvottomia
helyjä vastaan he vaihtoivat itselleen kallisarvoisia tavaroita. Usein
he hyökkäsivät asukasten kimppuun ja tekivät heistä orjia, jotka he
sitten kuljettivat Babyloniin myytäviksi. Siitäpä syystä asukkaat
eivät uskaltaneet tulla heidän puheilleen, vaan kauppa suoritettiin
sangen kummallisella tavalla. Herodotos kertoo tästä asiasta
seuraavasti: »Saavuttuaan vieraaseen maahan foinikialaiset ottavat
esille tavaransa, asettavat ne riviin rannalle, astuvat laivoihinsa ja
tekevät nuotion. Kun asukkaat näkevät sen savun, he tulevat meren
rantaan; sitten he asettavat kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen
he vetäytyvät pois. Silloin foinikialaiset astuvat maihin ja tulevat
katselemaan. Jos kulta näyttää vastaavan tavaroiden arvoa, ottavat he
sen ja lähtevät matkoihinsa. Mutta jos se ei sitä vastaa, nousevat he
uudestaan aluksiinsa ja jäävät niihin odottamaan. Mutta asukkaat
tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi kultaa, kunnes saavat heidät
tyydytetyiksi.» — Myöhemmin foinikialaiset alkoivat kauppaa tehdessään
käyttää leimattua rahaa.
Foinikialaisten tärkein kauppakaupunki oli _Ty̆ros_, jonka rikkauksista
Raamatussakin puhutaan. Kerran sanotaan Tyroksen kuningassuvun
keskuudessa syntyneen riitaisuuksia. Henkensä pelastamiseksi nuori
kuningatar _Dīdō_ nousi satamassa olevaan laivaan ja pakeni länttä
kohti. Hän laski seuralaisineen maihin Afrikan rannikolla. Siellä hän
pyysi ostaa asukkailta maata, mutta nämä suostuivat myymään ainoastaan
sellaisen maapalan, jonka hän voisi ympäröidä härän vuodalla, eikä
ollenkaan enempää. Dido leikkautti silloin vuodan pitkiksi hihnoiksi ja
ympäröi niillä sen kallioisen niemekkeen, johon sitten perustettiin
_Karthāgo_n siirtokunta. Karthagosta kasvoi niin mahtava kauppakaupunki,
että se vei voiton Tyroksestakin. Olipa se erääseen aikaan koko
Välimeren tärkein kauppapaikka.
Monta muutakin siirtokuntaa foinikialaiset kauppansa helpottamiseksi
perustivat, mutta ei mikään muu kohonnut niin mahtavaksi kuin Karthago.
[Illustration:
_Kuva 33._ Jerusalemin temppeli Kristuksen aikana.
]
● =Israelilaiset.= Välimeren ja Jordanin vaiheilla asui toinen tärkeä
länsiseemiläinen kansa, _israelilaiset_ (_heprealaiset, juutalaiset_).
Raamatunhistoriasta tiedämme, että tämä kansa joutui Egyptiin ja
asuttuaan siellä muutamia vuosisatoja palasi _Mooseksen_ johtamana
luvattuun _Kanaan_in eli _Palestiina_n maahan. Aluksi israelilaiset
eivät tahtoneet kuningasta, koska Jahve oli heidän hallitsijansa.
Sellaista hallitusmuotoa, jolloin Jumalaa katsotaan valtakunnan
hallitsijaksi ja papisto hallitsee hänen nimessään, sanotaan
_teokraattiseksi_. Myöhemmin Israelin valtakunnasta kuitenkin tuli
maallinen kuningaskunta. _Saul_in, _Daavid_in ja _Salomo_n hallitessa n.
v. 1000 eKr. se oli laajimmillaan, ulottuen Sinaista Eufratiin saakka.
Daavidin aikana tehtiin pääkaupungiksi _Jerusalem_ (hepr. Jerūšālaim),
johon Salomo rakennutti Jahvelle komean temppelin. Israelilaiset eivät
kuitenkaan hekään tulleet valloittajina kuuluisiksi. Kohta Salomon
kuoleman jälkeen valtakunta jakautui kahtia: _Israel_iin ja _Juuda_an,
joista edellisen valloittivat assyyrialaiset, jälkimmäisen Nebukadnesar.
Israelilaisten merkitys on siinä, että heidän keskuudessaan
_yksijumalaisuus_ eli _monoteismi_ pääsi kehittymään. Aluksi _Jahve_ oli
vain israelilaisten jumala, ja muilla kansoilla oli omat jumalansa,
mutta myöhemmin profeetat nimenomaan opettivat, että Jahve oli yksi ja
ainoa eikä hänen rinnallaan ollut muuta jumalaa olemassakaan.
Juutalaisten keskuudessa syntyi myös _Jeesus Kristus_, joka kehitti
tämän monoteistisen uskonnon vielä jalommaksi.