● =Heettiläiset.= Toistaiseksi olemme puhuneet kahdesta
kansanrodusta, haamilaisista ja seemiläisistä. Nyt on meidän
tutustuttava kolmanteen, _arjalaiseen_ eli _indo-eurooppalaiseen_.
Se on paljoa laajemmalle levinnyt kuin molemmat edelliset. Siihen
kuuluvat melkein kaikki Euroopan kansat ja sitä paitsi useat
aasialaisetkin, kuten hindut. Indo-eurooppalaisiin kuuluivat mm.
Vähän Aasian _heettiläiset_, joita vastaan Egyptin kuningas Ramses
II taisteli. Heettiläisillä oli oma kuvakirjoituksensa, vaikka he
myös käyttivät paljon nuolenpääkirjoitusta. Vuoden 1200 vaiheilla he
perustivat suuren valtakunnan, joka käsitti koko Vähän Aasian ja
ulottui lähelle Egyptin rajaa.
● =Iraani.= Arjalaisia olivat myös _persialaiset_, jotka asuivat
muinaisessa _Iraani_ssa Tigris ja Indus jokien välillä. Tämä maa on
täynnä vastakohtia. Päivä on lämmin ja herttainen, äkkiä yllättävä yö
jäätävän kylmä. Paikoin on hedelmättömiä erämaita tai jylhiä vuoristoja,
paikoin ihania laaksoja ruusutarhoineen sekä manteli- ja
viiniköynnösistutuksineen. Erämaista puhaltavat polttavat tuulet ja
vuorilta raivoisat lumimyrskyt, jotka uhkaavat laaksojen viljelystä.
[Illustration:
Persian valtakunta laajimmillaan.
]
● =Uskonto.= Iraanin luonto vaikutti uskontoon. Se muodostui
_dualistiseksi_, s. o. uskottiin kahteen jumaluusolentoon, jotka olivat
ainaisessa taistelussa keskenään. Hyvyyden jumala oli nimeltään
_Ahuramazdā_, ja hänen valtakuntaansa kuuluivat kotieläimet ja
hyödylliset kasvit sekä ahkerat ja rehelliset ihmiset. Pahuuden jumala
taas oli _Angramainju_, jolle kuuluivat rikkaruohot ja petoeläimet sekä
laiskat ja väärämieliset ihmiset. Kumpikin jumala lähetti henkiolentoja
ihmisiä johtamaan, mutta ihmisten velvollisuus oli kuunnella hyvien
suojelushenkien ääntä sekä muokkaamalla peltoja, hoitamalla karjaa ja
rehellisellä elämänvaelluksella taistella Ahuramazdan valtakunnan
puolesta.
● =Kyyros (560–529).= Persian kuningas _Kyyros_ (pers. Kūruš) oli lempeä
mies, mutta samalla taitava sotapäällikkö. Ensin hän valloitti _Meedian_
valtakunnan v. 550. Sitten hän kukisti _Lyydian_ valtakunnan Vähässä
Aasiassa ja vihdoin _Babyloniankin_ (v. 539). Vanhoilla päivillään
Kyyros lähti sotaretkelle Oksos joen pohjoispuolella asuvia kansoja
vastaan, mutta tällä retkellä hän kuoli v. 529.
[Illustration:
_Kuva 34._ Kyyros kuvattuna jumalaksi.
]
□ Kun muut itämaiden kansat alkoivat veltostua, muodostivat
_persialaiset_ laajan valtakunnan. Heidän maailmanvaltansa perustaja oli
kuningas _Kyyros_, jonka elämästä kerrotaan monta kummallista tarinaa.
Eräs näistä tekee selkoa siitä, miten Persia vapautui _Meedia_n
ylivallasta. Kyyros oli muka Meedian viimeisen kuninkaan _Astyă´gēe_n
tyttärenpoika. Astyages näki kerran unen, että hänen tyttärensä helmasta
kasvoi puu, joka varjollaan peitti koko Etu-Aasian. Unenselittäjät
sanoivat tämän merkitsevän, että tytär, joka oli persialaisen ylimyksen
puoliso, oli synnyttävä pojan, joka kohoaisi koko Etu-Aasian
hallitsijaksi. Koska Astyages pelkäsi, että tuo tyttärenpoika riistäisi
häneltä kruunun, hän tuotti Kyyroksen luoksensa, kohta kun hän oli
syntynyt, ja jätti hänet muutaman hoviherran tapettavaksi. Tämä ei
kuitenkaan itse tahtonut murhatyötä suorittaa, vaan uskoi tehtävän
eräälle paimenelle. Paimenelta oli vastikään kuollut lapsi, eikä hän
hennonnut tappaa poikaa, vaan otti hänet omaksi kasvatikseen.
Kyyros jäi siis eloon ja varttui paimenten majassa vahvaksi ja kauniiksi
pojaksi. Kun hän kerran oli leikkimässä muiden poikien kanssa, toiset
valitsivat hänet kuninkaakseen. Hän antoi käskyjään, ja muut tottelivat
häntä, mutta erään ylhäisen meedialaisen poika kieltäytyi noudattamasta
kuninkaan määräystä. Silloin Kyyros käski toisten poikien antaa
uppiniskaiselle selkäsaunan. Piesty valitti asiasta isälleen, ja tämä
ilmoitti siitä kuninkaalle. Tuon meedialaisen ylimyksen korkean arvon
takia Astyages päätti rangaista luultua paimenpoikaa. Hän kutsui
paimenen poikineen luoksensa. Kyyroksen uljuus ja ulkomuoto herättivät
kuitenkin Astyageessa epäilyksiä, ja pelästyneenä paimen tunnusti
kuninkaalle Kyyroksen oikean sukuperän. Unenselittäjät rauhoittivat
kuitenkin Astyagesta vakuuttamalla, että uni jo oli toteutunut, koska
Kyyros leikissä oli ollut kuninkaana. Astyages lähetti sen tähden pojan
hänen todellisten vanhempiensa luo Persiaan.
Vaikka Astyages oli mielissään tyttärenpoikansa pelastumisesta, hän
kuitenkin päätti rangaista tottelematonta hoviherraa, joka oli jättänyt
pojan eloon. Hän kutsui hovilaisen aterialle, mutta valmistutti hänelle
ruoaksi hänen oman poikansa. Kun muille vieraille tarjottiin
lammaspaistia, annettiin hovilaiselle hänen tietämättään hänen oman
poikansa lihaa. Aterian jälkeen Astyages kysyi; »Miltä ruoka
maistui?» — »Sangen hyvältä», isä vastasi. Astyages ilmoitti hänelle,
minkälaista otusta hän oli syönyt. Mutta hoviherra ei uskaltanut
ilmaista suuttumustaan, vaan sanoi: »Kaikki, mitä kuningas tekee, on
hyvää.»
[Illustration: KREIKKALAISMAAILMA PELOPONNESOLAISSODAN]
Mieheksi vartuttuaan Kyyros kerran käski persialaisten saapua luokseen
sirpit mukanaan. Sitten hän pani heidät koko päiväksi raivaamaan
orjantappuraketoa. Seuraavana päivänä persialaisten oli uudestaan
tultava Kyyroksen luo, mutta nyt juhlavaatteissa. Tällä kertaa heille
valmistettiin pidot, joissa tarjottiin maukkaita hedelmiä, viiniä ja
raavaan lihaa. Illalla Kyyros kysyi, kumpi päivä oli ollut mieluisampi.
Kaikki vastasivat yhdestä suusta: »Jälkimmäinen.» Silloin Kyyros sanoi:
»Niin kauan kuin pysytte meedialaisten ikeen alla, täytyy teidän raataa
niin kuin edellisenä päivänä, mutta jos seuraatte minua ja teette minut
hallitsijaksenne, on jokainen päivä oleva jälkimmäisen kaltainen.»
Persialaiset tarttuivatkin aseisiin, valitsivat Kyyroksen kuninkaakseen
ja voittivat Astyageen.
[Illustration:
_Kuva 35._ Kroisos polttoroviolla.
]
Merkillinen on myös kertomus _Lyydia_n valtakunnan kukistamisesta. Tämän
maan kuninkaana oli _Kroisos_, joka oli maailman rikkain mies. Sattuipa
kerran hänen pääkaupunkiinsa, joka oli nimeltään _Sardeis_, tulemaan
kreikkalainen lainsäätäjä, _Sŏ´lōn_. Kroisos näytti vieraalleen kaikki
aarteensa ja tiedusteli sitten, ketä hän piti onnellisimpana ihmisenä
maailmassa. Solon vastasi: »Onnellisimpana pidän ateenalaista
_Tellosta_. Hän eli kotikaupunkinsa ollessa kukoistavimmillaan. Hänellä
oli hyviä lapsia, ja hän saavutti korkean iän. Vihdoin hän kaatui
taistelussa isänmaan puolesta.» »Mutta ken», kysyi kuningas, »on häntä
lähinnä mielestäsi onnellisin?» Silloin Solon ilmoitti nimeltä kaksi
kreikkalaista nuorukaista, jotka vetivät äitinsä vaunuissa temppeliin,
koska vetojuhtia ei ajoissa saatu laitumelta. Iloisena astui äiti
temppelirakennukseen ja rukoili jumalia antamaan lapsille, mikä oli
parasta maailmassa. Sillä aikaa nuorukaiset nukkuivat temppeliin ja
kuolivat. Palatessaan poikiensa luo äiti ymmärsi, että ihmiselle oli
parasta kuolla nuorena. Kuullessaan tämän Kroisos sanoi pahoillaan:
»Etkö siis pidä minun onneani niinkään suurena kuin tavallisten
ihmisten?» Mutta Solon vastasi: »Oi kuningas, ei ketään voi kiittää
onnelliseksi ennen kuolemaansa.»
Muutamia vuosia tämän jälkeen Kroisos ryhtyi sotaan Kyyros kuningasta
vastaan ja varusti suuren sotajoukon. Ennen kuin hän lähti liikkeelle,
hän kuitenkin lähetti sanansaattajia _Delfo´in_ ennustajapappien luo
Kreikkaan tiedustelemaan yrityksen onnistumista. Täällä vastattiin hänen
kysymykseensä: »Jos Kroisos menee _Hālys_ joen yli, on hän hävittävä
suuren valtakunnan.» Tästä vastauksesta Kroisos ilostui suuresti.
Luullen voittavansa persialaiset hän marssitti joukkonsa Halys joen yli,
joka oli hänen valtakuntansa itäisenä rajana. Mutta ennustus
tarkoittikin sitä, että Kroisos oli hävittävä oman valtakuntansa. Hänen
sotajoukkonsa voitettiin taistelussa, ja itse hän joutui vangiksi.
Kyyros rakennutti rovion, jolle Kroisos kahlehdittuna asetettiin. Jo oli
tuli sytytetty, kun Kroisos muisti Solonin sanat ja huusi kovalla
äänellä: »Solon, Solon, Solon!» Kyyros ei ymmärtänyt tämän sanan
merkitystä, mutta uteliaana hän otatti Kroisoksen alas roviolta
tiedustellakseen häneltä asiaa. Kun Kyyros oli kuullut kuninkaan
kertomuksen, hänen tuli sääli hänen onnettomuuttaan; hän lahjoitti
hänelle hengen ja piti häntä sitten suuressa kunniassa.
Kymmenkunta vuotta Lyydian kukistumisen jälkeen Kyyros lähti
valloittamaan Babylonian valtakuntaa. Babylonin kaupungin veltot
asukkaat kuninkaineen luottivat Nebukadnesarin rakentamiin muureihin ja
viettivät päivänsä iloisissa juhlissa ja juomingeissa, vaikka Kyyroksen
joukot seisoivat kaupungin edustalla. Silloin papit veivät Kyyroksen
miehille kaupungin avaimet.
Vielä vanhoilla päivillään Kyyros lähti sotaretkelle maan pohjoisrajalla
asuvia raakalaiskansoja vastaan. Taistellessaan erästä kuningatarta
vastaan hän kaatui. Kuningatar viskasi hänen päänsä verellä täytettyyn
säkkiin, sanoen: »Juo nyt kylliksesi verikoira!»
● =Dareios.= Kyyrosta seurasi valtaistuimella hänen poikansa _Kambȳ´sēs_
(pers. Kãbudžija), joka valloitti Egyptin v. 525. Sen jälkeen tuli
hallitsijaksi _Dāre´ios_ (pers. Dārajavauš), joka laski muun muassa
_Thraakian_ ja _Makedonian_ valtansa alle, mutta joka kuitenkin
pääasiallisesti on tullut tunnetuksi laajan valtakuntansa järjestäjänä.
Hän jakoi koko valtakunnan 23 maakuntaan, joita kutakin hallitsi
_satraappi_. Jokaisen maakunnan maksettavaksi määrättiin vuotuinen vero
maakunnan suuruuden mukaan; Babylonian, joka oli rikkain, oli maksettava
kaksi kertaa enemmän kuin muiden maakuntien.
[Illustration:
_Kuva 36._ Dareios saattajineen (jotka kantavat päivänvarjoa ja
kärpäsviuhkaa).
]
□ Kyyros oli Persian valtakunnan perustaja, mutta hänen toinen
seuraajansa _Dāre´ios_ oli sen järjestäjä. Hän jakoi maan 23 maakuntaan,
joita hallitsivat _satraapit_. Jotteivät he paisuisi liian mahtaviksi,
oli heille jätetty vain verojen kanto ja hallituksen hoito. Sen sijaan
maakunnan sotajoukot olivat erityisen sotapäällikön johdossa. Vielä oli
satraapin rinnalla kuninkaallinen kirjuri, joka piti silmällä hänen
toimintaansa ja antoi siitä sanan _suurkuninkaalle_. Dareios lähetti
silloin tällöin erityisiä virkamiehiä, joita sanottiin »kuninkaan
silmiksi», tarkastamaan maakuntien hallitusta. Jotta suurkuningas
nopeasti saisi tietää, mitä kussakin osassa valtakuntaa tapahtui,
rakennettiin teitä pääkaupungeista eri suunnille. Näistä oli kuuluisin
se, joka kulki Sūsasta Sardeis kaupunkiin. Tavalliset matkustajat
tarvitsivat tätä matkaa varten kolme kuukautta, mutta kuninkaallinen
hevosposti toimitti viestin yhdessä viikossa. Hevospostista Herodotos
kirjoitti seuraavasti: »Ei ole mitään kuolevaista olentoa, joka
nopeammin tulisi perille kuin Persian kuninkaan sanansaattajat. Määrätyn
välimatkan päähän toisistaan on sijoitettuna yhtä monta hevosta ja
miestä, kuin koko matkaan menee päiviä, niin että hevonen ja mies on
asetettu kutakin päivämatkaa kohti. Heitä ei estä lumi, ei rankkasade,
ei helle eikä yö. Riennettyään määrämatkansa ensimmäinen jättää sanan
toiselle, toinen taas kolmannelle. Sillä tavoin viesti kulkee, että
toinen aina jättää sen toiselle.»
Helpottaakseen veronmaksua ja kauppaa Dareios leimautti kultarahoja,
joita sanottiin _dareikeiksi_ ja jotka arvoltaan olivat 25 kultamarkkaa.
Kaikkia aarteitaan hän ei kuitenkaan leimauttanut rahaksi, vaan
Herodotos kertoo hänen säilyttäneen niitä seuraavalla tavalla: »Hän
sulattaa ja valaa hopeansa ja kultansa saviruukkuihin ja täytettyään
astian hän ottaa ympäriltä pois saven. Aina kun hän tarvitsee rahoja,
menee hän aarrekammioonsa ja hakkaa metallista niin suuren kappaleen
kuin kulloinkin on tarpeen.»