Sataman suu Sullivan-saaren vieressä.
Kaksi päivää sen jälkeen kuin Iroquois-korvetti tavattiin oli Delphin
Bermudas-saarien leveysmitan tasalla, jossa sillä oli kova myrsky
koettavana. Näillä kulkuvesillä raivoavat usein ylen ankarat myrskyt.
Ne ovat haaksirikoissaan oikein mainitut, ja sinne onkin Shakespeare
asettanut Myrsky-sepitelmänsä pudistuttavat kohtaukset, jossa
näytelmässä Ariel ja Kaliban ottelevat vallasta aaltojen päällä.
Tämä tuulenpuuska oli hirmuinen. James Playfair aikoi ensin hakea
satamaa Bermudas-saaristoon kuuluvassa Mainland-saaressa, jossa
englantilaisilla on sotavahdisto, mutta tästä olisi voinut seurata
isoja vastuksia ja tappioita. Onneksi hoiti Delphin itsensä myrskyn
käsissä oivallisesti, ja vasta koko päivän ajeltuansa tuulen muassa,
sai se jälleen kurssinsa Amerikan rannikolle päin.
Mutta jos James Playfair oli alukseensa tyytyväinen, niin hän ei ollut
vähemmin ihastunut tuon nuoren tytön rohkeuteen ja karskiuteen. Miss
Halliburtt oleskeli kovimman myrskyn ajan kannella ja hänen
vierellänsä. James, tunnustellessaan itseänsä, tunsi nyt, että syvä ja
vastustamaton rakkaus oli vallannut koko hänen sielunsa.
-- Niin on -- sanoi hän itsekseen -- tuo uskalias tyttö on nyt se, joka
komentaa tässä laivassa. Hän heittelee minua sinne ja tänne niinkuin
merihädässä olevaa alusta. Minä tunnen kukertuvani. Mitähän setä
Vincent on sanova? Voi, kuinka heikko ihminen on! Olenpa vissi siitä,
että jos Jenny käskisi minun viskata koko tämä kirottu salatavara
mereen, minä rakkaudesta häneen tekisin sen arvelematta.
Onneksi kauppahuoneelle Playfair ja Kumpp. miss Halliburtt ei vaatinut
tätä uhria. Kuitenkin oli kapteini-parka nyt kiinni, ja Crockston, joka
luki hänen sydämestään kuin aukinaisesta kirjasta, hieroi käsiään
tyytyväisyydessään niin, että nahka oli irti longota.
-- Hän on kiinni -- toisteli hän itseksensä -- ja ennen kahdeksan
päivän kuluttua herra Crockston on huoleti majaileva paraassa Delphinin
hytissä.
Mitä miss Jennyyn tuli, niin ei yksikään ja kaikkein vähemmin James
Playifair olisi tainnut sanoa, havaitsiko hän, mitä tunteita hän
nostatti, ja oliko hänellä sama taipumus kapteinin puoleen. Tämä nuori
tyttö vaarinotti mitä suurimman varovaisuuden -- seuraus hänen
amerikalaisesta kasvatuksestaan -- ja hautasi salaisuutensa syvälle
sydämehensä.
Mutta sillä aikaa kuin rakkaus näin kävi eteen päin nuoren kapteinin
sydämessä, työntyi Delphin ei vähemmälla vauhdilla suoraan Charlestonia
kohti.
Tammikuun 13 päivänä keksi tähystäjä maata kymmenen peninkulmaa länteen
päin. Se oli matala rannikko, joka etäisyytensä tähden näytti miltei
liittyvän yhteen vedenrajau kanssa. Crockston tarkasteli visusti
taivaanrantaa, ja kello 9 aikana aamulla osoitti hän erästä paikkaa,
joka selvästi kuvautui pilvistä taivasta vasten, ja huudahti:
-- Charlestonin valotorni!
Jos Delphin olisi tullut tänne yön aikana, olisi tämä valotorni, joka
on rakettu Morris-saarelle ja kohoaa sataneljäkymmentä jalkaa
merenpinnan yli, jo näkynyt useita tuntia, sillä tämän vilkkumajakan
kirkas valo nähdään neljäntoista peninkulman päähän.
Kun siis Delphinin asema saatiin tietoon, oli Jamea Playfairillä
ainoastaan yksi asia tehtävänä, nimittäin päättäminen, mitä uraa myöten
hän Charlestoniin laskisi.
-- Jos emme kohtaa mitään vastusta kolmen tunnin kuluessa -- sanoi hän
-- niin olemme satamatokkain turvissa.
Charlestonin kaupunki on seitsemän peninkulmaa pitkän ja kahta
peninkulmaa leveän merenlahden pohjimmassa perukassa. Lahden nimi on
Charleston-Harbour ja sen suu on varsin vaikea kulkea. Tämän suun
eteläpuolella on Morris- ja pohjoispuolella Sullivan-saari. Sinä
aikana, kuin Delphinin oli koetettava piiritystä rikkoa, oli
Morris-saari jo yhdysvaltalaisen sotaväen halllussa, ja kenraali
Gillmore rakennutti sinne pattereita, jotka ankkuripaikkaa pyyhkivät..
Sullivan-ssari sitä vastoin oli liittolaisilla, jotka puollustivat
itsiänsä sen äärimmäisellä nimellä olevassa Fort Moultrie linnaasa.
Delphinin oli siis edulisinta laskea niin likitse pohjois-rantoja kuin
suinkin, välttääksensä tulta Morris-saaren pattereista.
Viittä eri tietä voidaan päästä tähän merenlahteen: Sullivanin väylää,
pohjoista väylää, Overallin väylää, pääväylää, ja sitte tielä Lawfordin
väylää, mutta tämä viimeinen ei ole muukalaisten alusten käytettävä,
jos ei heillä ole erinomaisia rantaluotsia muassaan, eikä myöskään
alusten, jotka käyvät seitsemää jalkaa syvemmässä. Mitä pohjoiseen ja
Overallin väyliin tulee, niin sinne voitiin ampua Yhdysvallan
pattereista, jonka tähden ei ollut niihin ajattelemista. Jos James
Playfairin olis ollut mahdollista valita, olis hän höryllään laskenut
pääväylälle, joka on paras ja helppo kulkea, mutta hänen täytyi
noudattaa asianhaaroja ja tehdä päätöksensä niiden mukaan. Delphinin
kapteini tunsi tämän lahden kaikki salaisuudet, sen salakarit, sen
syvyyden pako- ja nousuvedellä. Hän taisi siis täydellä varmuudella
ohjata aluksensa, niin pian kuin kerta oli laskenut johonkin näistä
ahtaista salmista. Mutta kuinka päästä niihin, siinäpä juuri temppu.
Tämä liikehtiminen vaati tavatonta merimiehen kokemusta ja tarkan
tiedon Delphinin omaisuuksista.
Kaksi Yhdysvallan rekattia risteili tällä hetkellä Charlestonin
kulkuvesillä, ja Mathew tarkkautti hetikohta kapteinin huomiota niihin.
-- He hankkiutuvat -- sanoi hän -- kysymään meiltä, mitä meillä on
tekemistä näillä kulkuvesillä.
-- No, me annamme heille sanan sanasta, kaksi paraasta -- vastasi
kapteini -- mutta he saavatkin maksaa uteliaisuutensa.
Sillä aikaa laskivat kryssääjät täydellä höyryllä suoraan Delphiniä
kohti, joka pitkitti menoansa, alinomaa ahkeroiten pysyä niiden
kanuunain kantamattomilla, mutta James Playfair piti länsi-eteläistä
kurssia, pettääksensä viholliset laivnat. Näiden piti siis todellakin
uskoa, Delphinin aikovan käyttää Morris-saaren vieristä väylää, mutta
siellä oli pattereita ja kanuunoita, joiden kuulista yksi ainoa olisi
voinnt ampua tämän englantilaisen aluksen upoksiin. Yhdysvaltalaiset
antoivat siis Delphinin purjehtia länsi-etelää kohti, eivätkä muuta
huolineet kuin noudattaa sen liikkeitä, ajamatta sitä erittäin
innokkaasti takaa.
Tunnin kuluessa laivat pysyivät yhtä kaukana toisistaan. James
Playfair, joka tahtoi pettää kryssääjät Delphinin nopeuden suhteen, oli
heikennyttänyt sen kulkua, mennen vaan heikolla höyryllä. Kuitenkin
piti vihollisten korsteineista nousevasta sakeasta savutuprusta luulla,
hänen kokevan saada koneesen mahdollisimman korkeinta painoa ja siis
alukselle mitä vikevintä vauhtia.
-- Kyllä kohta ällistyvät -- sanoi kapteini -- kun näkevät meidän
puikahtavan heidän käsistänsä.
Havaittuansa olevansa tarpeeksi likellä Morris-saarta ja kanuunain
edessä, joiden kantomatkaa hän ei tuntenut, käännähytti kapteini
yhtäkkiä ruoria, laski jälleen pohjoista kohti ja jätti kryssääjät
kaksi peninkulmaa tuulen puolelle. Nämä kun näkivät tämän tempun,
käsittivät heti kapteinin tarkoitukset ja alkoivat kiivaasti ajaa
höyryä takaa. Mutta nytpä jo oli kovin hiljaista. Delphin, jonka ruuvit
tekivät työtä kahta vikevämmin kuin ennen, jätti viholliset alukset
kauas jälkeensä ja läheni rannikkoa. Muutamia kuulia lähetettiin
asianmukaisesti hänen peräänsä, mutta yhdysvaltalaiset viskoivat
hukkaan heitoksensa, jotka eivät päässeet kuin puoliväliin. Kello 11
aikana aamupäivällä laski höyry, vähäisen syvällyksensä avulla, pitkin
Sullivan-saarta, mennen täydellä höyryllä tuohon ahtaasen kulkureikään.
Siellä oli se hyvässä turvassa, sillä ei yksikään Yhdysvallan kryssääjä
olis uskaltanut tälle väylälle, joka pakoveden aikana keskimäärin ei
ole yhtätoista jalkaa syvä.
-- Mitä? -- huudahti Crockston -- eikö se olekaan sen vaikeampaa?
-- Master Crockston -- vastasi James Playfair -- vaikeus ei ole sisään,
vaan kyllä ulospääsyssä.
-- Joutavia! -- jatkoi amerikalainen -- se ei minua isosti huoleta.
Laivalla semmoisella kuin Delphin ja kapteinin johdolla semmoisen kuin
James Playfairin mennään sisään milloin ja mistä tahdotaan, ja ulos
samalla tavalla.
Sillä aikaa tutki kapteini kiikari kädessä tarkoin tietä, jota
hänen piti noudattaa. Hänellä oli edessään oivallisia rantaveden
erikois-karttoja, joiden johdolla hän taisi mennä eteenpäin
arvelematta, epäilemättä.
Delphinin hyvin päästyä sille ahtaalle väylälle, joka ulottuu pitkin
Sullivan-saarta, otti kapteini maamerkin Moultrie-linnasta
länsipohjoisessa, siksi kuin Pickney-linna, joka helposti tunnetaan
mustasta väristään ja seisoo eräällä saarella Shutes Tollyn vieressä,
näkyi pohjois-itäpohjoisessa. Toisellapuolen oli hänellä varustamaton
Johnson-linna kaksi pykälää pohjempana Sumter-linnaa.
Tällä silmänräpäyksellä häntä nyt tervehdittiin Morris-saaren
pattereista muutamilla kuulilla, jotka eivät häneen ennättäneet.
Hän pitkitti siis menoansa, poikkeamatta minnekään päin, meni
Moultrievillen alatse, joka on Sullivan-saaren äärimmäisella nenällä,
ja laski lahteen.
Delphin jätti kohta Sumter-linnan vasemmalle kädelle ja oli nyt
suojassa Yhdysvallan pattereilta.
Tämä Yhdysvaltioiden sodan aikana tunnettu linna on koimen ja kolmannes
peninkulman päässä Charlestonista ja molemmin puolin peninkulman päässä
maasta. Se on viisikulmainen, rakettu Massaschusettistä tuodusta
harmaakivestä keinollisesti raketulle saarelle. Rakentaminen otti
kymmenen vuotta ja maksoi enemmän kuin yhdeksänsataa tuhatta dollaria.
Se oli tämä linna mistä Anderson ja Yhdysmallan sotaväki karkoitettiin
Huhtikuun 13 päivänä 1861, ja se oli tätä vastaan kuin liittolaiset
laukaisivat ensimäisen kutin. Mahdotonta on arvata sitä raudan ja
lyijyn paljoutta, minkä yhdysvaltalaisten kanuunat syyttivät sitä
vastaan. Yhtähyvin kesti se kolme vuotta. Muutamia kuukausia myöhemmin,
kuin Delphin laski sen ohitse, sen kukistivat kuulat Parratin
kolmisatanaulaisista rihlatuista kanuunoista, jotka kenraali Gillmore
oli asetuttanut Morris-saarelle.
Mutta tänä aikana oli se täydessä voimassaan, ja liittolaisten lippu
liehui tämän kivisen jättiläisviisikolkan päällä.
Delphinin purjehdittua linnan sivu, näkyi Charlestonin kaupunki, siellä
kun se seisoi Ashley- ja Cooper-virtain välillä.
James Playfair meni nyt väylää osoittavain viittain välitse, ja hänellä
oli länsi-eteläisellä puolellaan Charlestonin valotorni, joka näkyy
Morris-saaren multavallien ylitse. Hän oli jo nostanut Englannin lipun
ja liikehti ihmeteltävällä nopeadella.
Jätettyänsä karantteeni-viitan oikealle kädelle, laski hän huoleti
lahteen. Miss Halliburtt seisoi perän puolessa, katsellen tätä
kaupunkia, jossa hänen isänsä pidettiin vangittuna, ja tätä ajatellessa
hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä.
Kapteinin käskystä heikensi Delphin viimein vauhtiansa, meni pitkin
etelä- ja itäpuolella olevia pattereita ja seisoi ennen pitkää North
Commercial varvin kajiin kytkettynä.