Iroquois'in kanuunakuulat ja miss Jennyn toteen-näytteet.
Delphinin matka oli tähän asti ollut sangen onnellinen, ja laiva oli
osoittanut erinomaista nopeutta. Ei ainoatakaan purjehtijaa ollut
näkynyt ennen sitä, jonka tähystäjä nyt keksi.
Delphin oli tällä hetkellä 32°15' leveyden ja 37°43' pituuden kohdalla
lännempänä Greenwichin puolipäiväpiiriä, se on: se oli jo kulkenut
kolme viidennes-osaa matkaansa. Läpinäkymätön utu oli kahdeksanviidettä
tuntia ollut levitettynä valtameren yli. Jos tämä sumu olikin eduksi
Delphinille, se kun kätki hänen syrjällisiltä silmiltä, niin se
kumminkin esti tähystäjät pitämästä tarkkaa silmää isommalle alalle
merta, ja Delphin olisi, aavistamattansa, tainnut purjehtia niin
sanoakseni kyljetysten niiden alusten kanssa, joita se tahtoi välttää.
Tämäpä juuri olikin nyt tapahtunut, ja kun merkki aluksen näkymisestä
annettiin, oli se ainoastaan kolmen peninkulman päässä tuulen puolella.
Saalingille tultuansa näki hän selvästi ja kirkkaasti ison
yhdysvaltalais korvetin, joka kulki täydellä höyryllä. Se piti
kurssiaan Delphiniä kohti, estääksensä tätä menemästä.
Tarkasteltuansa korvetin liikenteitä, kapteini taas astui kannelle alas
ja käsketti ensimäisen perämiehen luoksensa.
-- Mr Mathew -- sanoi hän -- mitä luulette tuosta aluksesta?
-- Minä luulen, kapteini, sen yhdysvaltalaislaivaston alukseksi, joka
pitää epäluuloja tarkoituksistamme.
-- Niin niin, sen kansalaisuutta ei käy kauemmin epäilykseen paneminen
-- lisäsi James Playfair.
Samassa silmänräpäyksessä nosti korvetti Yhdysvaltioiden tähditetyn
lipun kahvelin alle ja laukaisi kanuunan.
-- Kehoitus meille noudattamaan esimerkkiä -- sanoi Mathew. --
Nostakaamme lippumme mekin. Emme tarvitse sitä hävetä.
-- Mitä hyvää siitä on? -- kysyi James Playfair. -- Lippumme ei anna
meille mitään suojelusta eikä estä heitäkään tahtomasta meitä
tervehtiä. Ei, antakaa mennä eteenpäin!
-- Ja niin pikaa kuin voimme -- jatkoi Mathew -- sillä jos silmäni
eivät pety, niin olen nähnyt tuon korvetin ennen jossakin Liverpoolin
tienoilla, jossa se piti valppaalla silmällä siellä rakennettavia
aluksia. annan niskani taittaa, jos ei seiso Iroquois peräpeilin
yläsyrjässä.
-- Onko se hyvä purjehtija?
-- Paraita Yhdysvallan laivastossa.
-- Kuinka monta kanuunaa on sillä? -~ tahdeksau!
-- Eikö sen pahempi!
-- Älkää kohautelko olkapäitä, kapteini -- sanoi Mathew vakaisella
äänellä. -- Niistä kahdeksasta kanuunasta toinen on kuusikymmenen
naulainen kanssilla, toinen satanaulainen kannella, ja molemmat
rihlatut.
-- Tuhat tulimmaista -- sanoi James Playfair -- ne ovat Parotin
kanuuuia, jotka kantavat kolme peninkulmaa.
-- Niin, ja kentiesi vähän päällekin, kapteini.
-- Entäs sittekin, nuo kannunat olkoot sata tahi nelinaulaisia ja ne
kantakoot kolme peninkulmaa tahi viisisataa kyynärää, niin se on yksi
ja sama, kun puskemme vauhtia tarpeeksi asti kovaa välttääksemme sen
kuulia. Me tahdomme näyttää tuolle Iroquois'ille, kuinka tehdään, kun
ollaan rakettu pakoon pääsemään. Parempaa valkeata!
Mathew vei ensimäiselle masinistille kapteinin käskyn, ja ennen pitkää
tuprusi sakea savu aluksen torveista.
Tämä ei tuntunut olevan korvetin mieleen, sillä se antoi Delphinille
merkin pysähtyä. Mutta James Playfair ei huolinut varoituksesta eikä
muuttanut kurssia.
-- Nyt -- sanoi hän -- saamme nähdä, mitä Iroquois aikoo tehdä. Nyt
sopii sen hyvin koetella satanaulaista kanuunaansa ja nähdä, kuinka
pitkälle kantaa. Eteenpäin niin vahvalla höyryllä kuin suinkin!
-- Ei liene se kauan kohteliaalla tavalla meitä tervehtimättä.
Kajutan katolle palattuansa tapasi kapteini miss Halliburtin istumassa
siellä kaikessa huolettomuudessa lähellä käsipuuta.
-- Miss Jenny -- sanoi hän -- tuo korvetti, jonka näette tuulen päällä,
todenmukaisesti tulee ajamaan meitä takaa, ja koska se on meitä
puhutteleva kanuunanpaukkeella, niin saan tarjota teille käteni
saattaakseni teidät hyttiinne jälleen.
-- Minä kiitän teitä niin paljon, herra kapteini -- vastasi tyttö,
katsellen tätä nuorta miestä -- mutta minä en pelkää kanuunan kutia.
-- Mutta se voi, vaikka matka on pitkä, olla vähän vaarallinen.
-- Oi, minä en olekaan kasvatettu pelkuritytön tavoin. Amerikassa
totutaan kaikkeen, ja minä vakuutan teitä, että Iroquois'in kuulat
eivät saa minua laskemaan päätäni alas.
-- Te olette urhoollinen, miss Jenny.
-- Pitäkää minua urhoollisena, herra kapteeni, ja antakaa minun jäädä
luoksenne.
-- En voi mitään kieltää teiltä, miss Halliburtt -- vastasi kapteini,
ihmetellen tämän nuoren tytön levollisuutta ja rohkeamielisyyttä.
Nämä sanat olivat tuskin sanotut, ennenkuin nähtiin valkean savun
nousevan yhdysvaltalaiskorvetin partaan uikopuolelta. Ennenkuin pamaus
ennätti Delphiniin, nähtiin kärki-viskanne, joka hirvittävällä
väkevyydellä kieppasi oman akselinsa ympäri ja kierittelihe ilman läpi,
tulevan suoraan alusta kohti. Helppo oli noudattaa sen liikkeitä, jotka
olivat verrattain vitkalliset, sillä heitäntäiset rihlatuista
kanuunoista lähtevät suusta vähemmällä nopeudella kuin muusta
kanuunasta, jolla on sileä sisus.
Kahdenkymmenen sylen päässä Delphinistä pyyhkäsi viskanne, jonka rata
nähtävästi aleni, vedenkalvoa, merkiten tiensä veden suihkinalla. Sitte
teki se uuden hypyn, ammahti melkeän korkealle, meni Delp1inin
päällitse, katkaisten etumaston oikeanpuolisen kääntönuoran, putosi
kolmenkymmenen sylen päähän ja katosi syvyyteen.
-- Lemppari niinkin! -- sanoi James Playfair. -- Ei maar toinenkaan
kuula odotuta itseänsä.
-- Ohoh! -- sanoi Mathew -- tarvitaanhan toki vähän aikaa semmoisten
tykkien lataamiseen.
-- Onpa tosiaankin hauska nähdä tuommoista -- sanoi Crockston, joka
kädet ristissä katseli tätä näytelmää niinkuin asiaan aivan kuulumaton
katsoja. -- Ja kun ajattelen, että ystävämme lähettävät meille
tämmöisiä kuulia!...
-- Vai niin, sinäkö se olet -- huudahti James Playfair ja mitteli
silimillään amerikalaista.
-- Joo, minä se olen, herra kapteini -- vastasi amerikalainen
järkkymättömällä tasamielisyydellä. -- Tahtosinpa nähdä, miten
urhoolliset yhdysvaltalaiset ampuvat. Eivätpä kyllä tee sitä huonosti,
ei tosiaankaan huonosti.
Kapteini yritti juuri sanomaan Crockstonille suoraan mitä ajatteli,
mutta samassa silmänräpäyksessä putosi viskanne numero kaksi mereen
juuri oikeanpuolisen looringin viereen.
-- Hyvä -- huudahti James Playfair -- jo olemme jättäneet Iroquois'in
kaksi kaapelinpituutta. Ne purjehtivat kuin rupisammakot, nuo sinun
ystäväsi, vai kuinka, master Crockston?
-- Enpä saata kieltää sitä -- vastasi amerikalainen -- ja ensi kerran
elämässäni se on minulle tosin mielihyväksi.
Kolmas kuula jäi kauas kahden ensimäisen ta'a, ja vähemmässä kuin
kymmenessä miuuutissa oli Delphin ulkona korvetin kanuunain
kantovälistä.
-- Tuosta nyt nähdään -- sanoi James Playfair -- mihin kaikki
patenti-lokit maailmassa kelpaavat, mutta kiitos noille kuulille, nyt
tiedämme minkä mukaan meidän tulee menetellä nopeutemme suhteen.
Antakaa parantaa valkeata, muuten ei maksa vaivaa haaskata
poltto-aineita.
-- Teillä on hyvä alus -- sanoi miss Jenny nuorelle kapteinille.
-- On kyllä, miss Halliburtt, Delphinini tekee seitsemäntoista
solmuväliä tunnissa, ja ennen päivän loppua olemme jättäneet korvetin
näkymättömiin.
James Playfair ei liioitellut aluksensa kelvollisuuden suhteen, ja
ennen auringon laskua olivat amerikalaisen aluksen mastonhuiput
kadonneet taivaanrannan ta'a.
Tämä tapaus ilmaisi kapteinille miss Halliburtin luonteen perin uudelta
kannalta. Jää oli nyt murtunut. Tämän hetken perästä Delphinin kapteini
ja hänen matkustajattarensa jäännösmatkalla usein ja kauan puhelivat
keskenänsä. Kapteini tapasi tytössä maltillisen, uskaliaan,
ajattelevaisen ja älykkään tytön, joka puhui asiat julkisuoraan oikein
amerikalaisten lailla, jolla oli lujat mielipiteet, jotka hän lausui
vakuutuksella, joka tunki James Playfairin sydämeen, ja tunki sinne
Playfairin tietämättä. Tyttö rakasti isänmaatansa, oli kaikesta
sydämestään harrastunut Yhdysvallan isoon aatteesen ja puheli
Yhdysvaltioiden sodasta innostuksella, jota kenellään toisella naisella
ei olis voinut olla. Useasti tapahtuikin, että James Playfair joutui
ymmälle mitä hänen piti tytölle vastata. Monesti oli "kauppamiehenkin"
vakuutus vaarassa, ja miss Jenny ahdisti sitä yhtä voimakkaasti eikä
antanut millään keinoin ehdoitella kanssansa. Alussa James paljon
väitteli. Hän koki puollustaa liittolaisia Yhdysvaltalaisia vastaan,
hän koki näyttää, että erikkolaisilla oli oikeus puolellaan, sekä
vakuuttaa, että jotka vapaa-ehtoisesti olivat keskenään yhdistyneet
taisivat samalla tavalla myöskin eri liittokunniksi erota. Mutta tyttö
ei tahtonut siinä kohden antaa myöten. Hän paitsi sitä näytti toteen,
että kysymys orjuudesta kävi edellä kaikkia muita tässä Pohjan ja
Etelän taistelussa, sekä että kysymys siinä oli paljoa enemmin
siveellisyydestä ja ihmisyydestä kuin valtiollisista asioista, ja James
Playfair tarttui kiinni eikä voinut mitään vastata. Näissä väittelyissä
James paitsi sitä ennen kaikkea oli tarkallinen kuulija, ja olisipa
ollut miltei mahdotonta sanoa, pystyikö häneen enemmin miss Halliburtin
toteen-näytteet vai se lumousvoimako, minkä hän tunsi häntä
kuultelemasta. Mutta hänen täytyi viimein muun muassa tunnustaa, että
kysymys orjuudesta oli pääkysymyksenä Yhdysvaltioiden sodassa, että se
oli jollakin tavalla ratkaistava ja että oli herjettävä noista
hirvittävistä, raakalaisuuden aikoja muistuttavista näytelmistä.
Muuten valtiolliset asiat eivät kapteinia isosti ajatteluttaneet. Hän
olis luopunut vakaisimmistakin mielipiteistään toteennäytteiden edessä,
jotka tuotiin esiin näin viehättävässä muodossa ja tälläisissä
suhteissa. Hän ei pitänyt niin tarkkaa väliä ajatuksillaan semmoisessa
asiassa; mutta siinäpä ei kaikki ollutkaan, ja "kauppamieheen" käytiin
nyt suoraapätä käsiksi hänen kalliimmissa harrastuksissaan. Tämä
tapahtui Delphinin reisun tarkoituksen ja niiden erilaisten varastojen
suhteen, joita se kuljetti liittolaisille.
-- Herra kapteini -- sanoi miss Halliburtt eräänä päivänä hänelle --
kiitollisuus ei ole ikänä estävä minua sanomasta teille suoraan mitä
mistäkin asiasta ajattelen, vaan päinvastoin. Te olette oiva merimies,
taitava kauppias, ja kauppahuone Playfair ja Kumpp. on mitä suurimmassa
arvossa; mutta tällä kertaa se unhottaa perus-aatteensa ja on
antautumassa asioimiseen, joka ei ole sille sovelias.
-- Kuinka niin? -- hundahti James, -- eikö huoneella Playfair ja Kumpp,
ole oikeutta ryhtyä tälläiseen raha-asiatoimeen?
-- Ei! Se vie ampuvaroja noille onnettomille, jotka ovat täydessä
kapinassa maansa laillista hallitusta vastaan, ja tätä sanon minä
huonon asian kannattamiseksi asevoimalla.
-- En kyllä tahdo, miss Jenny -- vastasi kapteini väitellä kanssanne
liittolaisten oikeudesta, vaan tahdon vastata teille ainoastaan yhdellä
sanalla: minä olen kauppamies, ja semmoisena minä ajattelee ainoastaan
toiminimeni etuja. Minä koen ansaita rahaa, missä ikänään tilaisuutta
siihen ilmaantuu.
-- Sepä juuri onkin moitittavaa, herra kapteini -- jatkoi tyttö. --
Voitto ei puhdista tekotapaanne. Jos kiinalaisille myötte opiota, joka
heidät tylsentää, niin olette yhtä syyllinen kuin tällä hetkellä
olette, antaessanne Etelän kansalle välikappaleita käsiin, millä
pitkittävät vääräpuolista sotaa.
-- Suokaa auteeksi, miss Jenny, mutta johan nyt menette kovin pitkälle;
minä en ssata myöntää...
-- Että mitä olen sanonut on totta. Ettepä kyllä, sen uskonkin, mutta
kun olette kysyneet omalta tuunoltanne, selkeästi olette käsittäneet
ajettavanne asian ja kun olette ajatelleet seurauksia, joista kokonansa
olette vastuun-alainen kaikkein silmissä, niin olette tunnustava minun
olevan oikeassa tässä niinkuin kaikissa muissakin kohdissa.
Nämä sanat kuultuansa seisoi James Playfair perin ällistyneenä. Hän
erosi, oikein vihastuksissaan, tästä nuoresta tytöstä, sillä hän tunsi
kykenemättömyytensä vastaamaan. Sitte käveli hän häpeissään kuin lapsi
puolen tahi korkeintaan kokonaisen tunnin, jonka takaa hän palasi tämän
harvinaisen tytön luokse, joka, mitä armohimmasti hymyillen, löi hänen
väitöksensä auttamattomasti kumoon.
Sanalla sanoen, kuinka nyt lieneekin ollut, ja vaikka James Playfair ei
tahtonut sitä tunnustaa, niin ei hän enään ollutkaan omissa
valloissaan. Hän ei ollut enään "herra lähinnä Jumalaa" omassa
laivassansa.
Crockstonin isoksi iloksi miss Halliburtin osakkeiden arvo näytti yhä
nousevan. Kapteini näytti lujasti päättäneen tehdä mitä hyvänsä
vapauttaaksensa miss Jennyn isän, vaikka panisikin tässä tekosessa
Delphinin, lastinsa ja laivaväkensä alttiiksi ja saattaisi päällensä
arvoisan setä Vincentin kirouksen.