Crockston.
Delphinin varustus kävi ravakasti. Taklinki oli jo valmis; ei muuta
puuttunut kuin korjata sitä ja tätä. Delphinillä oli kolme mastoa
siipipurjeille, milteipä liikaa komeutta, se kun ei luottanut tuuleen,
päästäksensä Yhdystaltain kryssääjiltä pakoon, vaan väkevään koneesensa
-- ja siinä se teki oikein.
Joulukuun loppupuolella käväisi Delphin koetusmatkasella pitkin
Clyde-virtaa. Vaikea on sanoa, kumpi oli tyytyväisempi,
laivanrakennusmestari tai kapteiniko. Tämä nuori höyry kulki
ihmeellisen hyvästi ja loki osoitti seitsemäntoista peninkulmaa
tunnissa, johon nopeuteen ei yksikään englantilainen, franskalainen
tahi amerikalainen laiva ole päässyt. Varmaankin olisi Delphin
kilpapurjehduksessa nopeimmankin aluksen kanssa jäänyt voitolle.
Joulukuun 25 päivänä alkoi lastaus. Delphin pantiin höyryalus-kajin
viereen, tähän alemma, Glasgow-Bridgeä, tätä viimeistä siltaa,
ennenkuin tullaan Clyden suulle. Siellä oli suunnattoman suuria
makasiinia, jotka sisälsivät mahdottomia vaate-, ase- ja muonavaroja,
mitkä nyt kaikki tuota pikaa katosivat Delphinin ruumaan. Tämän lastin
laatu ilmaisi aluksen salatun tarkoituksen. Playfair ja Kumpp. eivät
tainneet kauemmin pitää salaisuuttansa kätkettynä, ja paitsi sitä ei
saisi viipyä kauan, ennenkuin Delphin lähtisi merelle. Amerikalaista
kryssääjää ei ollut yhtään näkynyt Englannin kulkuvesillä. Ja kuinka
voitiin asiata salassa pitää, kun tuli kysymys laivaväen hankkimisesta.
Väkeä ei käynyt sisään-katseluttaminen ilman että heille ilmoitettiin
aluksen määräpaikkaa. Matkan päähän päästyä oli kentiesi henki pantava
alttiiksi, ja kun se oli tehtävä, niin tottapa teki mieli tietää miten
ja minkä vuoksi.
Mutta nämä tulevaisuuden mahdollisuudet eivät näyttäneet peljättävän.
Tarjottu hyyry oli korkea, ja itsekullakin oli osansa asiassa.
Merimiehiä tulikin tarjoksi, ja miehiä oivallisia, suuri joukko. James
Playfairin oli vain työläs valita, mutta hän teki sen paraiten kuin
taisi, ja neljänkolmatta tunnin perästä sisälsivät hänen laivarullansa
kolmenkymmenen matruusin nimet, joista olis ollut kunnia Hänen kaikkein
armollisimman majesteetinsa huvilaivalle.
Lähtö määrättiin Tammikuun 3:ksi päiväksi, ja Delphin oli aivan valmis
purjehtimaan Joulukuun 31 päivänä. Ruumat olivat täpötäynnä ampu- ja
ruokavaroja ja hinkalot hiiliä. Lähtöä ei estänyt mikään.
Kun kapteini Tammikuun 2 päivänä oli laivassa ja viime kerran
katsasteli sitä, tuli eräs mies Delphinin laskuköydelle, pyytäen saada
puhutella kapteini James Playfairia. Eräs matruusi vei hänen nyt
kokkapenkerelle.
Se oli vankka, hartiakas, uljas, punaverinen mies, jonka
yksinkertaisissa kasvoissa vivahteli jonkinmoinen varasto viekkautta ja
iloisuutta. Hän ei näyttänyt ymmärtävän merimiehen ammattia ja hän
katseli ympärilleen niinkuin se, joka ei ole juuri tottunut laivan
kantta tallailemaan. Kuitenkin oli hän olevinaan kuin merihärkä
ainakin, tarkasteli Delphinin taklaasia ja heitteli ruumistaan sinne ja
tänne, niinkuin merimiehillä tapana on.
Tultuansa kapteinin eteen katsoi hän vakavasti häntä silmiin ja sanoi:
-- Kapteini James Playfairkö?
-- Minä se olen -- vastasi tämä. -- Mitä tahdotte?
-- Ottaa hyyryä teiltä.
-- Sijaa ei enää ole. Laivaväki on täysilukuinen.
-- Joutavia! Yksi mies lisäksi eihän haitanne, päinvastoin.
-- Niinkö luulet? -- sanoi Playfair, tähtäen vierasta aina silmän
pohjaan asti.
-- Sen vissiin tiedän -- vastasi matruusi.
-- Mutta kuka sinä olet? -- kysyi kapteini.
-- Halpa merimies, mutta ravakka, luotettava ja pelkäämätön poika.
Kaksi vahvaa kättä, semmoista kuin minulla on kunnia teille tarjota,
eivät ole mikään huono asia laivassa.
-- Mutta onhan muitakin laivoja kuin Delphin ja muitakin kapteinia kuin
James Playfair. Miksi tulet juuri tänne?
-- Sen tähden että tahdon palvella täällä Delphinissä ja kapteini James
Playfairin komennon alla.
-- Niin, mutta minäpä en sinua tarvitse.
-- Ainahan kelpo miestä tarvitaan, ja jos minä, näyttääkseni voimiani,
saan koetella kolmen tahi neljän miehen kanssa teidän laivaväestänne,
niin, olen valmis.
-- Sitäpä kelpaa kuulla. Mutta mikä nimesi on?
-- Crockston, jos niin kelpaa.
Kapteini astahti muutamia askelia taapäin taitaaksensa oikein katsella
tätä Herkulesta. joka näin omituisella tavalla esitti itsensä.
Ryhdissä, ruumiinrakennuksessa, miehen koko ulkonäössä ei ollut mitään,
mikä olisi näyttänyt polkevan hänen väitöstänsä, että muka oli voimakas
mies. Nähtävä oli, että hänellä piti olla ei tavalliset ruumiin voimat
ja ettei hän vähistä hätäilisi.
-- Missä olet ennen purjehtinut? kysyi Playfair.
-- Hiukan siellä, hiukan täällä.
-- Ja Delphinin tarkoituksen tiedät?
-- Tiedän, ja sepä juuri onkin mikä minua houkuttelee.
-- No, kentiesi tekisin tyhmästi, jos päästäisin luotani miehen
senkykyisen kuin sinä. Hae ensimäinen perämies Mathew, ja
sisään-katseluta itsesi.
Sanottuansa nämä sanat James Playfair odotti miestä pyörähtäväksi
toisinpäin ja keulan puoleen kiirehtiväksi, mutta hän pettyi. Crockston
ei paikaltaan liikahtanut.
-- No, etkö kuullut mitä sanoin? kysyi kapteini.
-- Kuulinpa kyllä -- vastasi matruusi -- mutta siinä ei ollut kaikki,
minulla on jotakin teiltä pyydettävänä.
-- Sinä kiusaat minua -- sanoi Playfair kiivaasti. -- Minulla ei ole
aikaa seisoa ja jaaritella kanssasi.
-- En tahdo kauan olla teille kiusaksi -- vastasi Crockston. --
Ainoastaan pari sanaa vielä ja kaikki on selvillä. Minä tahdon sanoa
teille: minulla on sisarenpoika.
-- Onpa kauuis eno sillä pojalla -- vastasi kapteini. -- Joko olet
lopettanut? -- jatkoi hän vielä kärtyisesti.
-- Joo, tuossa paikassa. Kun otetaan eno, niin saadaan sisarenpoika
kaupantekiäisiksi.
-- Vai niin, tosiaanko?
-- Niin tosiaankin, se on tavallista. Toinen ei lähde jos ei
toinenkaan.
-- No mikä sitte sisaresi poika on?
-- Viisitoista vuotias poika, vasta-alkaja, jonka tahdon harjoittaa
ammattiin. Hänellä on erinomaisen hyvä tahto ja hänestä kerta tulee
kelpo merimies.
-- Kuulepas, rakas Crockston -- huudahti kapteini -- lunletko Delphiniä
miksikään laivapoikain koulupaikaksi?
-- Meripojista älkää pahoin puhuko -- virkahti merimies. -- Yksi oli,
josta tuli amiraali Nelson, ja toisesta tuli amiraali Franklin.
-- Tuhat tulimmaista, ystäväni -- vastasi James Playfair -- sinäpä
puhut mieleni mukaan. Otapa siis tänne se sisaresi poika, mutta jos en
hänen enostaan löydä sitä oivaa miestä, joksi hänen väität, niin eno
saapi minun kanssani tekemistä. Mene nyt ja tule tunnin perästä
takaisin.
Crockston ei käskettänyt itseänsä kahdesti. Hän kumarsi joksikin
kömpelösti kapteinille ja oli muutamilla askelilla taas rantasillalla.
Tunnin perästä tuli hän taas laivaan sisarensa pojan kanssa. Tämä oli
neljä- tahi viisitoista vuotias poika, kasvultaan vähän hento ja
heikko, ujo ja arkamainen muodoltaan, joka aivan vähän muistutti enon
jyrkkätietoisuutta ja ruumiinvoimia. Crockstonin täytyikin muutamilla
hyvillä sanoilla rohkaista häntä.
-- Kas niin, ole jäykkänä vain -- sanoi hän. -- Tuhat tulimmaista,
eihän täällä ole ketään, joka tahtoisi syödä meidät, ja päällisiksi
saatamme vielä mennä tiehemme, jos niin tahdomme.
-- Ei, ei -- vastasi nuorukainen -- ja Jumala meitä varjelkoon!
Samana päivänä olivat matruusi Crockston ja jungmanni John Stiggs
Delphinin laivaväkeen mönsträtyt.
Seuraavana aamuna kello 5 aikana olivat höyrypannut täydessä työssä,
tärisyttäen kantta. Höyry pursusi vinkuen henkiläppäin kautta. Lähdön
hetki oli läsnä.
Melkoinen ihmislauma tunkeili, vaikka tämä oli varhain aamulla,
rantasilloilla ja Glasgowin sillalla. Tahdottiin, näetsen, vielä kerta
hyvästellä tätä rohkeata höyryä. Vinceut Playfair oli tullut
syleilemään veljensä poikaa, kapteini Jamesiä, ja hän käytti itsensä
tässä tilassa kuin kehutun hyvän ajan vanha romalainen. Hän säilytti
sankarillisen mielenmaltin, ja kaksi navakkaa suun-antoa veljenpojalle
todistivat tarmokasta sielua.
-- Mene, James -- sanoi hän nuorelle kapteinille -- mene pian ja tule
vielä pikemmin takaisin. Mutta ennen kaikkea, älä unhota käyttää
tilaisuutta hyväksesi. Myö kalliisen, osta hyvällä hinnalla, ja setäsi
on sinua kunnioittava.
Näiden kehoitus-sanain perästä setä ja veljenpoika erisivät toisistaan,
ja kaikki sivulliset lähtivätt laivasta.
Tällä silmänräpäyksellä Crockston ja John Stiggs oleskelivat toistensa
vieressä sivulla kantta, kun ensinmainittu arveli:
-- Hyvästi menee! Kahdessa tunnissa olemme aavalla merellä, ja minä
toivon hyvää tällä lailla aljetusta reisusta.
Vastauksen asemesta John likisti hänen kättänsä. James Playfair jakoi
nyt viimeiset käskynsä ennen lähtöä.
-- Onko meillä tarpeeksi asti kova höyryn voima? -- kysyi hän
ensimäiseltä perämieheltä.
-- On, kapteini -- vastasi Mathew.
-- Hyvä, nakatkaa kiinnitysköydet irti.
Käsky toteltiin hetikohta. Ruuvit pantiin liikkeelle. Delphin pyyhkäisi
satamassa olevain alusten sivu ja katosi kohta ihmislauman näkyvistä,
joka nyt lähetti sille viimeiset hurrahuutonsa.
Meno Clydeä alaspäin kävi helposti. Tämän joen saatetaan sanoa
syntyneen ihmiskäsien, niinpä mestarin käsien kautta. Joki on, näetten,
kuudenkymmenen vuotisten mudan luomisten ja alituisten perkausten
kautta saanut viidentoista jalkamitan spvyyden, ja leveys kaupungin
rantasiltain välillä on tullut kolmea vertaa suuremmaksi. Tämä
masto- ja korsteinimetsä katosi kohta savun ja sumun sekaan. Vasarain
pauke valinpajoissa ja kirveiden kapse laivaveistämöillä heikentyi
vähitellen. Partickin kohdalla tuli kesähuvituksia ja huviloita
tehtaiden ja työpajain sijaan. Delphin laski hiljaisella koneella
salpausten välitse, jotka pitävät joen pintaa maata korkemmalla, ja
monesti hyvinkin ahtaisin paikkoihin. Tämä haitta ei ole iso, sillä
purjehdittavalla joella syvyys on isompiarvoinen kuin leveys.
Höyry, jota eräs noita Irlannin oivallisia luotsia ohjasi, meni
verkalleen mutta arvelematta meriviittain, kivipatsaiden ja noiden
kivihaarukkain välitse, joille valotornia on rakettu, ahtaiden
pääsypaikkain merkeiksi. Delphin purjehti kohta Renfrew-kauppalan sivu.
Clyde kävi nyt leveämmäksi Kilpatrickin kunnaiden juurella ja
Bowling-lahden edustalla, jonka perukalla avautuu sen kaivannon suu,
joka yhdistää Edinpurin ja Glasgowin.
Dumbarton-linnasta, joka on neljäsataa jalkaa korkea, voitiin sumussa
ainoastaan osapuut eroittaa, ja vasemmalla rannalla keinuivat laivat
Delphinin hyöky-aalloissa. Muutamia peninkulmia eteenpäin purjehdittiin
Greenockin, James Watt'in syntymäpaikan ohitse. Delphin oli nyt Clyden
laskulla ja sen lahden suulla, jonka kautta joki luo vetensä
Pohjoiskanaaliin. Siellä tunnettiin ensimäiset kiikutukset mereltä, ja
Delphin laski pitkin Arran saaren kuvan-ihanoita rantoja. Cantyren
niemi, joka pistää kauaaliin, jätettiin takansa, ja Rathlin saari alkoi
siintää. Luotsi palasi veneessä kutteriinsa, joka laski aavaa merta.
Delphin meni kapteininsa komentamana, pohjan puolitse Irlantia, alusten
harvoin kuljettavaa tietä, ja kohta oli jätetty viimeisetkin Europan
rannikot, ja jo oltiin äärettömällä valtamerellä.