Olipa kerran kuningas, joka oli saanut vaimokseen Syöjättären tyttären.
Tämä nainen tahtoi saada kaiken kuninkaan vallan ja kaikki rikkaudet
itselleen ja piti neuvoa äitinsä kanssa siitä, millä tavoin hän tämän
saisi aikaan.
Äiti sanoi hänelle:
-- Mene miehesi luo ja väitä, että aurinko noustessaan ensin paistaa
puihin eikä taivaaseen. Kun mieheni väittää sen paistavan taivaaseen,
niin vaadi häntä silloin tekemään sellainen kirjallinen sopimus sinun
kanssasi, että jollei hän voi väitettään oikeaksi todistaa, hakataan
häneltä pää poikki.
-- Mutta jos hän sen voikin todistaa, sanoi siihen tytär.
-- Sitä sinun ei tarvitse pelätä, vastasi Syöjätär. Sellaista paikkaa
ei maailmassa olekaan, jossa ei näkisi auringon ensin paistavan puihin.
Syöjättären tytär noudatti äitinsä neuvoa tehden kuninkaan kanssa
sellaisen sopimuksen, että jos kuningas ei voi todistaa auringon
ensin paistavan taivaaseen ja sitten vasta puihin, leikataan häneltä
pää poikki. Jos hän voi sen todistaa oikeaksi, niin leikataan
kuningattarelta.
Kun tämän kirjallisen sopimuksen alle oli kirjoitettu, nousi kuningas
aamulla aivan varhain ja odotteli auringon nousua. Mutta vaikka hän
kuinka tarkkaan tahansa olisi katsonut taivaalle, niin hän jo sitä
ennen näki auringon kajastuksen puiden latvoissa.
Alakuloisena läksi hän kävelemään, sillä millä todistaisi hän
väitteensä oikeaksi ja pelastaisi henkensä.
Metsässä kävellessään tuli hänen tielleen lesken poika. Nähdessään
kuninkaan murheellisena kulkevan, kysyi hän syytä siihen.
Kuningas silloin purki hänelle sydämensä ja kertoi huolensa.
Kuultuaan, mistä kuninkaan huoli johtui, sanoi lesken poika:
-- Kyllä minä kuningastani palvella tahtoisin ja menisin hänelle
hankkimaan tarpeellisia tietoja. Mutta minulla ei ole varoja.
-- Jos sinä voit mennä minulle tietoja hankkimaan, niin kyllä minä
sinulle matkarahat annan, vastasi kuningas.
-- Antakaa minulle sitten ensimäiseksi suitset, sanoi poika.
Kuningas antoi pojalle suitset.
Tämä vei ne kuninkaan talliin, ripusti ne seinälle ja sanoi:
-- Kun olet hyvä minun puolellani, niin tule näihin avuksi.
Pojan mennessä aamulla talliin, olivat suitset pudotetut lattialle.
Pojan seuraavana aamuna katsomaan mennessä, oli suitsissa jo hevonen.
Mutta huono oli, oikea koni, pattipolvi. Jos sen selkään meni,
hoiperteli hevonen ja mies näytti kovin surkealta sellaisen ratsun
selässä.
Poika meni kuninkaan luo ja pyysi häneltä rahoja ostaakseen nisuja
yhdeksän nelikkoa.
Kun hän oli rahat saanut ja nisut ostanut, ruokki hän niillä hevosta
ja piehtaroitti sitä yhdeksänä aamuna aamukasteisella niityllä. Siitä
hevonen kovasti komistui.
Poika nousi hevosen selkään ja läksi ajamaan. Hän ajoi kauan, hyvin
kauan. Viimein hän saapui sinisen meren rantaan.
Siinä rannalla kasvoi kolmeakymmentä syltä korkea tammi. Aurinko alkoi
juuri parahiksi nousta.
Poika sitoi hevosen tammeen kiinni lähtien kapuamaan tammen latvaan.
Päästyään sinne, näki hän, että aurinko noustessaan paistoi taivaaseen.
Pojan siinä katsellessa alas mereen, näki hän sieltä kohoavan neljä
kaunista neitosta, jotka laineilla leikkivät.
Poika tuli puusta alas ja palasi ratsunsa selässä kuninkaan linnaan.
Kun tämä sai kuulla että aurinko sittenkin paistoi ensiksi taivaaseen,
niin tuli hän hyvälle mielelle, sillä olihan hän voittanut vedon. Ja
kuningas antoi leikata Syöjättären tyttäreltä pään poikki.
Mutta eipä aikaakaan, niin tuli kuninkaan ikävä, kun hänellä ei ollut
vaimoa luonaan ja hän murehti kovasti yksinäistä elämäänsä.
Hänen taas kerran alakuloisena kävellessään metsässä, tuli lesken poika
hänen luokseen ja kysyi, mikä murhe kuninkaan mieltä painoi.
Tämä kertoi hänelle silloin kaikki huolensa. Kun poika kuuli kuninkaan
kaipaavan itsellensä kuningatarta, kertoi hän auringonnousua katsomassa
käydessään nähneensä merestä nousevan neljä kaunista neitosta.
Kuultuaan näistä neitosista puhuttavan, heräsi kuninkaassa halu saada
yksi niistä vaimokseen.
Hän pyysi poikaa noutamaan niistä yhden kuninkaan puolisoksi.
Poika otti matkaansa neljä pulloa juomaa, joka vaivutti uneen jokaisen,
joka niistä maistoi. Ne hän kääri silkkiseen huiviin ja otti mukaansa.
Sitten nousi hän ratsunsa selkään ja ajoi sinisen meren rannalle.
Hän laski nuo silkkiseen huiviin käärityt pullot hiekkarannalle
kiiveten itse tammeen sen tuuheitten oksien suojaan vartioimaan.
Aamu tuli ja neitoset nousivat merestä. Kun he olivat tulleet rannalle
ja siinä leikkiä ilkamoivat, näkivät he silkkiseen huiviin käärityt
pullot ja alkoivat niistä maistella.
Pian alkoi juoma vaikuttaa, ja neidot vaipuivat sikeään uneen.
Silloin kiipesi poika puusta ja astui neitosten luo. Hän katseli
kauniita neitosia ja valikoi heistä kaikista kauneimman, nosti satulaan
eteensä ja ajoi pois.
Puolitiessä neitonen heräsi. Huomattuaan olevansa kaukana merestä ja
ratsastavansa satulassa, alkoi hän haikeasti valittaa kohtaloaan.
Mutta poika rauhoitti häntä sanoen:
-- Elä itke, neito nuori, ei sinua surman suuhun viedä. Komea kuningas
odottaa sinua vaimokseen.
Sen kun neitonen kuuli, rauhoittui hänen mielensä.
Kun poika oli päässyt kuninkaan linnaan, ilahtui tämä ikihyväksi
nähdessään kauniin neitosen.
Kuningas antoi valmistaa suuret juhlat viettääkseen häitä.
Mutta tyttö sanoi hänelle:
-- Kuinka minä voisin häihin mennä, kun minulla ei ole täällä sopivia
vaatteita. Ne olisivat noudettavat kotoani minulle.
-- Mutta missä on sinun kotisi? kysyi kuningas.
-- Kyllä se poika, joka minut tänne toi, osaa käydä vaatteenikin
hakemassa, sanoi neito.
Neito olikin siitä asti, kun poika oli hänet kuninkaan luokse tuonut,
alkanut pitää tuota poikaa mielessään ja olisi paljoa mieluummin mennyt
hänen vaimokseen kuin kuninkaan.
Neito antoi pojalle leivon ja sanoi:
-- Tämän kun lasket rannalle, niin tulevat sisareni.
Poika nousi ratsunsa selkään lähtien ajamaan sitä rantaa kohden, josta
hän neitosen oli kuninkaalle tuonut.
Matkalla alkoi hevonen puhua:
-- Kun tulet perille, niin laske leivonen rannalle ja sitten kiireimmän
kautta nouse tammeen. Silloin alkaa meri suurina laineina kohota.
Ensimäisen aallon päältä ota silloin vasu. Ota toisenkin aallon päältä,
mutta kolmannen aallon päältä elä ota, ellet ennätä.
Pojan tultua rannalle, teki hän työtä käskettyä.
Hän asetti hevosen niin valmiiksi, ettei muuta tarvinnut kuin hypätä
selkään ja ajaa tiehensä, jos tarvittaisiin. Sitten nousi hän tammeen.
Leivosen jätti hän rannalle.
Silloin alkoi meri nousta.
Ensin tuli yhdeksän sylen korkuinen aalto. Se heitti rannalle vasun.
Tuli sitten toinen aalto, joka oli yhdeksäätoista syltä korkea, se
heitti vielä kauemmaksi uuden vasun.
Nähdessään kolmannen aallon tulevan, joka oli niin korkea, että oli
aivan kuin meren kaikki vedet olisivat tulossa, kapusi poika kiireesti
puusta alas, sieppasi nuo molemmat vasut ja alkoi ratsastaa kiireimmän
kautta pakoon.
Jo olikin aika, sillä meren väki tuli poikaa takaa ajamaan.
Mutta niin nopeasti hevonen kiisi, että meren väki ei saanut poikaa
kiinni, vaikka laine roiskahtikin hyvin pitkälle.
Poika tuli kuninkaanlinnaan laskien vasut neitosen eteen.
Nyt joudutti kuningas häitä, mutta neitonen sanoi:
-- En minä sinulle voi tulla, kun sinä olet niin vanha. Jos olisit
nuori, niin silloin minä sinulle tulisin.
Tämän neito sanoi, jotta pääsisi menemästä kuninkaan kanssa naimisiin.
Mutta kuningas oli jo niin ennättänyt ihastua neitoon, että hän kaikin
tavoin tahtoi saada hänet omakseen. Hän kutsui pojan luokseen ja käski
hänen mennä etsimään elävää ja kuollutta vettä voidakseen niiden avulla
tulla nuoreksi jälleen.
Poika läksi ajamaan hevosellaan. Ajaessaan siinä alakuloisena, alkoi
hevonen taas puhella kysyen pojalta, mitä suruja hänellä oli.
Poika kertoi silloin hevoselle, että kuningas oli lähettänyt hänet
etsimään kuollutta ja elävää vettä.
Sen kun hevonen kuuli, sanoi se:
-- Leikkaa minun kaulastani pitkä karva.
Poika teki sen ja silloin hevonen kaatui kuolleena maahan ja sen maha
halkesi ja kaikki sisälmykset tulivat ulos.
Poika itki siinä hevosen vieressä kotvasen. Illan tultua otti hän
hevosen nahan ylleen ja kietoutui siihen.
Hänen siinä maatessaan, tuli kaksi korppia eri ilman suunnilta.
Kummallakin oli kolme poikaa.
Ensimäinen korpin poika sanoi:
-- Tuossahan on hevosen raato, mennään sitä nokkimaan.
Mutta korppi sanoi:
-- Ei mennä. Voimme tappaa ihmisen.
Mutta toisen korpin pojat menivät nokkimaan hevosta.
Silloin hevosen nahan sisään piiloutunut poika sieppasikin kaksi, kolme
poikasta kiinni.
Korpi alkoi pyydellä poikiaan takaisin, mutta poika sanoi:
-- En anna, jollet tuo minulle elävää ja kuollutta vettä.
Korppi läksi lentämään ja etsimään, mitä poika oli vaatinut.
Kun se toisena päivänä palasi, eikä tuonutkaan mukanaan sitä, mitä
poika oli vaatinut, niin suuttui poika ja paiskasi korpinpojat
kuoliaaksi.
Silloin tuli korpille hätä ja tuska. Se läksi uudelleen etsimään.
Toisena päivänä se palasi ja sillä oli toisen siiven alla pullossa
elävää vettä ja toisen siiven alla pullossa kuollutta vettä.
Poika voiteli ensimäiseksi elävällä vedellä korpin pojat, jotka heti
läksivät lentoon ja olivat niin iloisia kuin eivät koskaan olisi
kuolleita olleetkaan.
Sitten poika pani kaikki hevosen sisälmykset takaisin sen vatsaan ja
voiteli haavan elävällä vedellä ja hevonen nousi pystyyn ja hirnui.
Poika nousi hevosen selkään ja läksi kuninkaan linnaan.
Kun kuningas näki hänen tulevan, riensi hän poikaa vastaan ja kysyi:
-- Saitko?
-- Sain, vastasi poika.
Silloin kuningas ihastui ikihyväksi ja kutsui suuren määrän ylhäisiä
herroja katsomaan, kun hänestä nuorta tehtiin.
Kuninkaalta leikattiin pää poikki ja aijottiin ruveta voitelemaan.
Mutta silloin tulikin neito ja sanoi:
-- Mistä te sellaisia hulluja olette oppineet, että vanhan ihmisen
voitelemalla voisi nuoreksi tehdä? Te olette tappaneet kuninkaan, eikä
hän siitä enää henkiin virkoo.
Kovasti herrat pelästyivät, mutta eihän siinä mikään auttanut, kuningas
oli kuollut kuin olikin.
He valitsivat silloin lesken pojan kuninkaakseen ja neito meni hänen
kanssaan naimisiin. Siellä ne taitavat vieläkin hallita.