Olipa kerran ukko ja akka, vanhoja molemmat ja köyhiä. Akka oli viisas,
mutta ukko ei ollut millään erityisellä järjellä varustettu. Akka
kutoili sarkaa ja ukko kävi sitä kauppaamassa, ja siten ansaitsivat he
toimeentulonsa.
Saatuaan taas kerran kudotuksi kokonaisen pakan sarkaa, lähetti akka
miehensä sitä myymään. Mies otti pakan kainaloonsa ja läksi astella
tallustelemaan maantietä pitkin. Hän asteli ja kaupitteli, mutta kukaan
ei häneltä ostanut. Hänen illalla kotiin palatessaan kysyi akka:
-- Saitko saran myydyksi?
-- En saanut. Kyllä minä tarjosin, mutta kukaan ei siitä huolinut,
vastasi ukko.
Seuraavana päivänä lähti ukko taas matkalle.
Hän asteli tietä ja sanoi itsekseen:
-- Jos en minä sitä sarkaani saa myydyksi, niin akkani antaa minulle
selkään. Sen se on ennenkin tehnyt ja muistanpa hyvin, miltä se tuntuu.
Tänne minä jätän koko pakan, niin saan ainakin yhden päivän rauhassa
elää. Tulkoon sitten seuraavana päivänä sitä runsaammin selkäsaunaa.
Tien vieressä oli lahonnut koivun kanto. Ukko kääri saran sen ympärille
ja sanoi:
-- Ota sinä sarka, jos mielesi tekee!
Sen tehtyään hän alkoi astella kotiaan kohden.
-- Myitkö saran? kysyi hänen akkansa.
-- Myin.
-- Missä rahat ovat?
-- Käskettiin huomenna tulla noutamaan.
Seuraavana päivänä sanoi akka ukolle:
-- Nyt me yhdessä menemme sitä saran maksua noutamaan.
-- Mennään vain, sanoi ukko, mutta itsekseen hän ajatteli, ettei se
akka siellä maantiellä kuitenkaan kehtaa häntä ruveta pieksämään.
Tullessaan kannon luo, sanoi ukko:
-- Tässä se ostaja on!
Akka vimmastui ja sanoi:
-- Vai kannolle sinä minun kauniin sarkani myit. Millä sinä luulet
kannon sen voivan maksaa?
-- Kysytään. Ehkä hyvinkin maksaa.
Ukko meni kannon luo ja sanoi:
-- Tuleeko siitä maksusta mitään, vai ei?
Kun ei kanto vastannut, suuttui ukko ja löi sitä kylkeen. Kanto kaatui
ja sen sisältä tuli näkyviin kokonainen padallinen rahoja.
-- Maksoihan se ja maksoikin oikein runsaasti, sanoi ukko.
-- Nyt me viemme padan kotiamme, sanoi akka, mutta sinä et saa tästä
kertoa kenellekään mitään.
-- Enhän minä, vakuutti ukko.
Mutta seuraavana päivänä meni ukko lakipaikkaan ja kertoi tuomarille,
että hänen akkansa oli löytänyt padan, jossa oli rahoja.
-- Tule huomenna, niin me tutkimme tätä sinun asiaasi, sanoi tuomari.
Ukko palasi kotiaan ja sanoi akalleen:
-- Nyt minä olin tuomarin luona sanomassa, että sinä olit sen padan
löytänyt.
-- Sinä löylynlyömä! Etkö luvannut olla siitä kertomatta?
-- Enhän minä kertonutkaan, minä vain sanoin, vakuutti ukko.
Koko yön akka mietti, millä keinoin hän padan ja rahat kuitenkin saisi
itsellään säilymään. Aamusella, ennenkuin ukko oli havahtunutkaan,
läksi hän hommailemaan asian puolesta. Ukolla oli pyydyksiä metsässä
ja katiskoita järvessä. Akka meni metsään pyydykselle ja pani siihen
suuren hauin ja katiskaan hän pani teeren. Sitten hän meni kotiaan,
laittoi kiireimmän kautta taikinan ja ripotteli sitä tuvan kynnykselle
ja pitkin aitoja.
Sitten herätti hän ukkonsa ja sanoi hänelle:
-- Ennenkuin menet tuomarin luo, niin käy kokemassa pyydyksiäsi.
Ukko teki sen ja löysi pyydyksestään metsästä hauen ja katiskastaan
teeren. Mutta niin tyhmä hän oli, ettei hän sitä laisinkaan ihmetellyt.
Kun hän sitten tuli kotiaan, niin huomasi hän, miten taikinaa oli
kaikkialla, mutta ei hän sitäkään minään ihmeenä pitänyt.
Kun ukko tuli tuomarin luo, niin tämä kysyi häneltä:
-- No, mihin aikaan sinun vaimosi löysi rahapadan?
-- Kyllähän minä sen aivan hyvin muistan, sanoi ukko. Se oli päivää
ennen, kun minä sain loukustani hauen ja katiskastani teeren. Ja se oli
siihen samaan aikaan, kun taikinaa satoi taivaasta niin paljon, että
kaikki aidat olivat siitä aivan märkinä ja pirtin portailla oli sitä
suuret lätäköt.
Silloin koko käräjätupa rupesi nauramaan, ja tuomari sanoi:
-- Se mies puhuu joutavia! Eihän se tiedä yhtään mitään!
Ja he ajoivat ukon pois. Ja sillä tavoin akka sai pitää padan ja rahat
ja tuli rikkaaksi ja eli äveriäänä elämänsä loppuun asti.