Ei pääty mun yöni, ei valkene aamu,
sen kertoi unessa äitini haamu...
Syyn synkimmän tiessä hän vastaani astui,
kun epätoivon nyyhkeestä kasvoni kastui,
oman sieluni yöstä hän varjona nousi,
oman vereni hyrskyjä venhonsa sousi.
Oli ammoin jo sammunut järkensä valo,
hänen silmistään liekehti hulluuden palo.
Hän viittoi, hän nilkutti, huuteli lastaan,
hän käteeni tarttui, ma en pannut vastaan,
pois turtuvan tunsin vain tuskan ja huolen,
kun kuuntelin lauluja mielipuolen...
Voi, äitini laulu ja äitini ääni
soi vieläkin lävitse hämärtyvän pääni...
Ah, äiti, äiti! minne hän meni?
Sun jälleen tunnen ma äidikseni!
Ah, äiti, äiti, niin raskas on elää!
Niin keveästi mieletön laulusi helää...
Ah, äiti, äiti, älä jätä sa mua,
ma tulen, ma kaipaan ja rakastan sua...