Tuo vanhan-vanha aie, lähteä ulkomaille Toran luona käymään! Gunvor
oli miettinyt sitä niin kauan, ja silloin tällöin se heräsi mielessä,
ja hän ajatteli sitä jälleen ja aprikoi, voisiko sen toteuttaa vai ei.
Voisiko hän olla ilman Jania niin kauan? Ja tulisiko äiti toimeen
ilman häntä? Äiti oli tullut niin raihnaaksi viime aikoina. Aina
siitä kaukaisesta vuodesta alkaen, jolloin hän hoiti Grögaardia, oli
hän ollut niin heikko. Gunvorhan oli itse pitänyt huolen useimmista
päivistä ja öistä, mutta ne, jotka tulivat rouva Kjeldin osalle,
olivat rasittaneet häntä yli voimain.
Siinä kaksi estettä. Kolmas: Oliko hänellä varaa matkustaa? Tavallaan
kyllä, tavallaan ei. Käyttäisikö hän siihen ne tuhatkahdeksansataa
kruunua, jotka hän oli odottamatta perinyt eräältä äidin
sukulaiselta? Matka edestakaisin ja neljän, viiden päivän oleskelu
tuossa vieraassa kaupungissa maksaisivat kai pari sataa kruunua...
Rouva Kjeld sai hänet matkustamaan. "Sinun pitää käyttää niitä siihen
tarkoitukseen", sanoi hän. "Sitä et kadu. Tora on aina ollut parhaita
tuttujasi. Sinun on iloista tavata häntä pitkästä aikaa."
Vähän ajan päästä huomautti rouva Kjeld hymyillen:
"Minä muistan ennen kotona, kun jonkun piti lähteä sinne
suurkaupunkeihin, niin isä antoi hotellien osoitteita. Ja kun
jonkun oli matkustettava Berliniin, neuvoi isä aina hotelli
'Alte Traubeen'... Isähän oli käynyt Berlinissä monta kertaa
liikematkoillansa. Ja hän oli kai hyvässä huudossa siellä Alte
Traubessa. Sillä hän sanoi usein itsetietoisesti: 'Ja olkoon
hotellissa väkeä miten paljon tahansa, niin sanokaa vain terveisiä
kauppias Niels Farnerilta Norjasta, niin antaa isäntä teille vaikka
oman huoneensa ennenkuin laskee muualle." "Taitaa olla siis parasta,
kun menen sinne, äiti", vastasi Gunvor. Rouva Kjeld peruuttelemaan:
"Herra isä, siitähän on niin kauan", sanoi hän. "Se hotelli oli
vanhassa kaupunginosassa. Sitä tuskin lienee enää. Mutta voisithan
huvin vuoksi tiedustella." Ja hän ilmoitti Gunvorille hotellin kadun
ja numeron. "Kas, sellaista saattaa ihminen muistaa lukemattomat
vuodet", mutisi hän, "ja ihan eilisiä tärkeitä asioita unhoittaa
heti."
Sitten tuli päivä, jona Gunvor lähti ulkomaille. Hän matkusti
laivalla ja junalla, ja matka oli liiankin pitkä...
-- Hän tuli siihen kaupunkiin juuri kun lyhdyt sytytettiin. Hän oli
rohkea ja uskalsi pyytää ajuria ajamaan siihen hotelliin, jonka hänen
äitinsä vielä muisti. Ja se löytyikin erään syrjäkadun varrelta.
Se pieni, paksu fauni, joka istui ulko-oven kamanalla kuroitellen
rypäleterttua huulillensa, oli hyvin vanha ja varmaan sama, jota
hänen äitinsä isä oli katsellut. Hotelli oli luotettavan, siistin
näköinen...
Hän sai kodikkaan huoneen ja ryhtyi pukeutumaan matkan jälkeen. Hän
pesi itsensä ja muutti vaatetta kiireestä kantaan. Hän oli pitkällä
matkalla ensi kertaa, ja tämä tulo suureen, vieraasen kaupunkiin
virkisti häntä suuresti. Hän meni pukeutuessaan ikkunan ääreen ja
katseli ulos. Avasipa hän ikkunankin. Ja tämä pieni syrjäkatu...
sielläkin huomasi suurkaupungin... se henki ikäänkuin ilmassa...
hänen hermonsa herkkenivät hienotunteisiksi.
Hän ei ollut ilmoittanut Toralle tulostansa. Toran kirjeistä hän
tiesi, että Tora nykyään esitti joka ilta "Amyriksen" pääosaa ja
herätti hurjaa ihastusta. Vasitenkin, kun tästä osasta näki entistä
selvemmin, kuten eräs lehti kertoi, että Tora Pharo oli samalla suuri
näyttelijätär.
Gunvor oli iloissaan, kun saattoi kuulla hänen esitystään.
Hän lähetti heti noutamaan pilettiä, sai sen ainoastaan välittäjältä
ja korkeampaan hintaan kuin hän oli tavallisesti tottunut maksamaan
kahdesta lipusta...
Hän jatkoi turhamaisuuttaan ja ajoi vaunuilla oopperaan...
Vihdoin hän pääsi paikalleen, yksinkertaisena ja koruttomana, hyvin
komean yleisön keskeen.
Hän tuskin kuunteli ouverturea, odotti kuume veressänsä Toraa
nähdäksensä.
Esirippu kohosi. Kemut kreikkalaisessa pilaristossa. "Amyris" istui
matalalla penkillä, joka oli verhottu kirjavilla matoilla.
Se oli Tora. Lämpöisenä, pehmoisena kuin muinoin näki hänet Gunvor.
Se oli Tora, suurempi, rohkeampi Tora, haltioittavampi...