Grögaard luki kirjeen: "Niin", mutisi hän, "Te olette oikeassa.
Hän on mainiosti kehittynyt eksemplaari esiintymis-kelpoista
sopivaisuutta kaikkine syrjähyppyineen ja sala-kähmäilyineen."
Grögaard kiivastui: "Oletteko Te koskaan oikein tullut ajatelleeksi,
miten kehno meidän yhteiskuntamme on, joka painaa villaisella kaikkea
arkaa ja matalata? Miehen, jolla on jokin suuri ominaisuus, voi käydä
hullusti tässä maailmassa. Sillä suurta ominaisuutta seuraa suoruus
ja häikäilemättömyys. Mutta tiedätte erään, joka aina on varma
menestyksestään. Se on _tuo_, tuo varovainen mies, tuo kunniallinen
lurjus..."
Hän vaikeni hetkisen; mutta tulistui sitten yhä enemmän.
"Vedenpaisumus hävitti kerran maailman, ja moni pessimisti on
haaveillut, että olisi saatava uusi vedenpaisumus. Mutta ihmiset ovat
nyt paljon lisääntyneet. Siitä vedenpaisumuksesta tulisi riistakas...
haha!... ruutana-lammikko, vai miten... Ja Herra ties, kuolisivatko
ihmiset... ehkäpä ne, joiden pyyteet on puhtaat... mutta ei ne,
joiden pitäisi kuolla... ne tietysti mataisivat mukavasti pohjalla ja
lihoisivat kuin ruutanat ja voisivat mainiosti mudassa."
Hän vaikeni... ja lisäsi sitten ankarasti:
"Jumala varjelkoon, Gunvor Kjeld!... Te olette rakastanut tuollaista
miestä!"
Gunvor katsoi kummastuen häneen. Hänet valtasi yhtäkkiä Grögaardin
äänen sointu. Se värähteli ja poltti. Gunvor mutisi jotakin Einar
Henningin ulkonäöstä, -- kun häntä ei tuntenut. Hän oli luullut, että
hänellä on sellainen raskas voima. Gunvor oli kynäillyt niin kauniita
taruja hänestä...
Grögaard vastasi hiljaa, mutta yhä sala-hehkulla:
"Oh, Gunvor Kjeld! jos hän nyt seisoisi tuossa ja katsoisi Teihin
niinkuin kirjoittaa..."
Gunvor vastasi kiireesti henkäisten:
"Jos hän seisoisi ja koettaisikin: minä käskisin hänen menemään --
ja joutuin. Enkä vasten haluani häntä käskisi. Olenko minä muuten
koskaan seurustellut hänen kanssaan? Minä en sitä muista."
Ja hän lisäsi:
"Nyt taidan olla joutavanpäiväinen Teistä. Nythän kyllä itse huomaan,
että olin mauton, kun näytin Teille tuon kirjeen. Mutta ihan totta,
minä näytin sen vain, että saisitte nähdä harvinaisuuden... joka ehkä
intresseeraisi Teitä..."
Grögaard käveli hänen rinnallaan ja katseli eteensä.
"No niin", vastasi hän, "tuo harvinaisuus ei nyt ollut kovin
erikoista. Hän ei ole yleensä sen parempi tai pahempi kuin muutkaan
herrasmiehet. Muuten, kyllä ymmärrän: Te näytitte sen minulle kuten
olisitte näyttäneet kelle muulle äly-miehelle tahansa, joka on
umpisokea kaikelle muulle kuin harvinaisuuksille j.n.e. Te ette
tiettävästi muistanut ollenkaan, että minä olen mies."
Gunvor ei vastannut. Hän käveli siinä, ja hänen olisi luullut
loukkautuvan, mutta hän ei loukkautunut. Grögaardin käytös paisutti
jollakin tavalla hänen sieluansa, suloisesti ja kuumasti, niin että
hän hengitti kiivaammin. Mikä hänelle nyt tuli?
Nyt kuuli hän Grögaardin puhuvan rauhallisemmin: Mitäpä hän muka
tässä lörpötteli. Oi, hyvä ihminen, totta kai Gunvor sen unhoittaisi?
Kyllä, Grögaard oli varma siitä, että Gunvor sen unhoittaisi, kun
toinen niin pyysi. "Kättä päälle, Gunvor Kjeld."
Gunvor antoi kättä.
"Se on selvä ja kuitti, Grögaard."
Mutta kuitenkin ympäröi heitä nyt toinen ilma kuin tavallisesti.
Heidän keskustelunsa ei ollut niin tasaista ja varmaa kuin ennen.