Jan Grögaardia hän tapasi nyt hyvinkin usein. He olivat aina olleet
hyvässä sovussa. Mutta siitä illasta alkaen, jolloin Grögaard piti
puheen hänelle, oli Gunvor saanut häneltä jotakin, jota ei voinut
unhoittaa... Niin, nuo hänen sanansa, jotka hän lausui kuin näyn
nähden, ne olivat ikäänkuin vihkineet hänet uuteen elämään ihmisenä
ja naisena.
Grögaard pyysi häntä usein tulemaan tapaamaan häntä jonkun esitelmän
päätyttyä, jonka hän oli pitänyt jossakin yhdistyksessä, tahi
rasittavan koulutunnin jälkeen. Tahi Gunvor pyysi häntä tulemaan
itseänsä tapaamaan. Ja he tulivat, ja kävelivät yhdessä, ja
keskustelivat ja olivat yhtä mieltä ja eri mieltä. Mutta joskus he
lepäsivät ajatuksessa, jota toinen oli ajatellut, tai haaveessa, jota
toinen oli uneksinut.
Usein he juttelivat toisillensa hauskoja juttuja ja nauroivat
kumpikin. Tahi kertoivat omasta elämästään. Grögaard puhui
kodistansa, lapsuudestaan, ja miten hän oli johtunut kulkemaan
omia teitänsä ja ajattelemaan omia ajatuksiaan monestakin asiasta.
Gunvor kertoi hänelle kodistaan, lapsuudestaan, hän mainitsi kerran
kihlauksestaankin ja sen purkamisesta, joka tapahtui niin yhtäkkiä.
"Minä tunnenkin vähän Einar Henningiä", huomautti Grögaard, "me
ollaan, mikäli tiedän, melkein saman ajan ylioppilaita. Hän on itse
porvarillisuus tarjottimella. Yleinen mielipide, sopivaisuus. Hiukan
bohemia, mikäli se pukee. Oli aikoinaan ylioppilaslaulajia. Lauloi
aina 'Gluntteja', surkeimpia lauluja mitä tiedän, siitä huimasta
ylioppilaasta, josta tuli piispa ja joka katui. Minä en luota
koskaan sellaisiin, jotka laulavat 'Gluntteja'. Ne ovat aina mukavia
ylioppilas-heilujia, hyvin arvokkaita ja katuvia ja punssi-höyryisiä."
Päivä sen jälkeen, jolloin he olivat puhelleet Einar Henningistä,
tuli Gunvor hyvin iloisena kohtaamaan Grögaardia. "Minun pitäisi olla
juhlallisempi, kun sain moisen kirjeen, mutta en voi olla. En, se on
niin hupainen. Ja koko erästä ihmislajia kuvaava. Lukekaapas se. Minä
sain sen tänään."
Kirje oli Einar Henningiltä ja kuului:
"Rakas Gunvor!
Minä esitän aivan lyhyesti, että me tavattaisiin toisemme ja
puhuisimme vakavasti keskenämme. Sinähän olet itsenäinen, ja
minä olen hyvin vapaamielinen, mitä tulee miehen ja naisen
keskinäisiin suhteihin. Jos me nyt tavataan toisemme, eivät
enemmän vanhemmat kuin muutkaan voi sekautua asiaan; sillä
moista pakkoa palvelemaan kuin kihlaukset j.n.e., me ollaan kai
liian vapaita. Ah, Gunvor, sinun ihanat hiuksesi ovat sitoneet
minut lujemmin kuin mikään muu side. Minä olen nähnyt, että
sinä olet kävellyt monta kertaa erään herran kanssa, jota en
tunne. Oi, Gunvor, minä olen vallanhimoinen siihen naiseen
nähden, jonka tahdon omistaa, minä olen kuin karhu. Se surmaa
saaliinsa ja kuoppaa sen maahan. Jos se johonkin aikaan ei itse
sitä koskekaan, niin ei se silti salli muiden sitä tehdä. Niin,
sellainen minä olen. Oi, Gunvor, muista, mitä kerran sanoit
minulle, ja kohtaa minua vapaudessa ja onnessa.