Tora ei ollut enää koskaan uninen. Hän oli tuiki pirteä ja remuava,
niin että Gunvorilta meni melkein suunvuoro. Hän ei kyllästynyt enää
mihinkään. Hän käveli pitkät matkat, hän kyläili, hän ennen kaikkea
innostui musiikkiinsa. "Minun voimani ovat kasvaneet", nauroi hän,
"niin sanoi opettajattareni. Niin, minä taidan laulaa nyt paremmin.
Minä ikäänkuin ymmärrän kappaleet paremmin. Haha, nehän kertovat
Michaelista, kaikkein kauniimmat niistä."
Michael -- hänet hän kohtasi joka paikassa. Soitossa, kävelyllään
yksinäisillä teillä, joilla tuli vastaan vain joku hiljainen
talonpoika, jota he eivät tunteneet tai vieraspidoissa, joissa
harva tiesi heidän tuntevan toisiaan ja jossa he voivat mainiosti
"olla piilosilla"... puhella outojen ihmisten kanssa... jopa hyvin
tarkkaavasti... ja samalla heittää toisilleen kaikki, mitä heillä
oli: suurin, säteilevin silmäyksin... tahi sipaista sivumennen
toisiaan... nopeasti kuin salama... lyhyesti, kuumasti puristaa
toistensa kättä.
Joskus tuli Gunvor heidän kanssaan sellaisiin tilaisuuksiin. He
uskalsivat monesti hänen mielestään liian paljon.
Gunvor ei muuten erikoisesti pitänyt Michael Holmista, mutta hän
saattoi taas toisaalta hyvin ymmärtää, että Tora hänestä piti. Ja
syy, miksi Gunvor ei hänestä pitänyt, oli kai se, että hän oli
riistänyt Toran häneltä.
Sillä niin oli käynyt. Kun Gunvor nyt tapasi Toraa, sanoi Tora kyllä:
"Ah, sinäkö se olet, Gunvor, hauska että sinut tapasin!" Mutta kun
Gunvor kysyi, mihin Tora oli menossa, niin täytyihän Toran sanoa,
että nyt hänen täytyi mennä kohtaamaan Michaelia, ja Tora hyvästeli
ja kiisi tiehensä suurin, hajamielisin silmin.
Kerran iltapäivällä yksin kulkiessaan tapasi Gunvor Elin ja Jannan.
Hän pyysi heitä luokseen, ja he tulivat. He istuivat Gunvorin
huoneessa. Rouva Kjeld tuli sisään ja jutteli heidän kanssaan jonkin
aikaa ja kysyi, haluavatko he teetä. Kyllä, kiitoksia, he halusivat.
Tuokion päästä toi vanha Maija teen. Rouva Kjeld oli jo mennyt omalle
puolelleen.
Janna kysyi heti Gunvorilta: "Mikä Toralle on tullut viime aikoina?
Hänestä ei lähde järkevää sanaa... Ja mikä loisto-heitukka se muuten
on, jonka kanssa hän kävelee? Mitä hänellä on tekemistä sen kanssa:
Michael Holmin?"
"Onko kukaan heitä nähnyt yksissä, Janna?" kysyi Gunvor.
Oliko kukaan nähnyt! He, hän, Janna ainakin tiesi heidät nähneensä
monen monta kertaa. Merkillistä muuten, miten nuo rakastelevaiset
aina luulevat, ettei heitä kukaan näe. No, Torahan oli niin
touhuissaan herra Holmin seurassa, että tuskin näki tai kuuli muuta.
"Tunnetko yhtään Michael Holmia? Hänhän on polyteknikko..."
"Niinkö on", sihahti Janna, "on varmaan olevinaan jotain sinnepäin.
Minä tunnen häntä hieman, ennen hänen Ranskan matkaansa. Hänellä on
varmasti aina ollut päämääränä: rikastua naimalla... elellä mukavasti
ja viettää hyviä päiviä tässä maailmassa... No niin, viisasta hänen
kannaltaan katsoen! Ja Torahan on hyvin kiltti ja rikas tyttö. Onhan
hänellä varaa pitää loisto-heitukkata."
"Hyi, Janna, miten sinä sellaista Torasta!" huusi Gunvor,
"tietäisitpä, miten hän pitää pojasta."
"Mutta hyvä ihminen, eihän _Toralla_ silti mitään vikaa", käänsi
Janna, "onhan hänellä täysi oikeus. Ja Holm on tiettävästikin oikein
kunnon mies tavallaan."
Hän keskeytti, ja sitten tuli aivan kuivasti:
"Ja minä luulen, että Tora on aistillinen tyttö... joten uskon, että
hän rakastaa Holmia enimmin siksi, että Holm kiihdyttää häntä. Hän on
varmasti sekä luja että raffineerattu ja kaikkea mitä vain Tora voi
toivoa."
Toiset vaikenivat. He eivät tavallisesti vastanneet, kun Janna esitti
suorasukaisuuksia.
Gunvor sanoi viimein:
"En ymmärrä, mistä sinä tuollaista tiedät, Janna."
Janna keikahutti hiukan päätänsä:
"Oh, ei tarvitse heitä kauan katsella nähdäkseen, kumpi heistä on
palavampi."
Gunvor vaikeni. Hän ei vastannut, mutta sydämessään hän myönsi Jannan
olevan oikeassa. Hänen mieleensä johtui tapaus, jonka hän pari päivää
sitten näki kyläiltäessä erään yhteisen tutun luona. Tora ja Michael
Holm ja hän olivat jääneet kolmisin erääsen kamariin. He juttelivat
siinä. Tora oli loistavalla tuulella. Hän pakisi ja nauroi ja lauloi
jonkin säkeen vähän väliä... Mutta yhtäkkiä hän heittäysi Michael
Holmin syliin ja suuteli häntä kuin hurja, puristaen kaksin käsin
hänen ohimoitaan. _Michael_ hillitsi: "Rakas Tora, oletko sinä hullu?
Mitähän neiti Kjeld ajatelleekaan sinusta."
"Mitä Gunvor ajattelee," toisti Tora ja katseli ystäväänsä suurin
silmin, "että minä rakastan sinua hirveästi, Michael... miksi hän ei
niin ajattelisi?"
Tuntui melkein lapselliselta tuo hänen vastauksensa.
Ei, Tora ei tosiaan käsittänyt, että se saattoi näyttää Gunvorista
kummalliselta. Ja sittenkin: eikö Tora ollut oikeassa.
"Tora on suloinen, Janna", sanoi Gunvor hiljaa.
Janna vaikeni hetkisen, vastaten sitten:
"Tietysti hän on suloinen... en tahdo olla halpa... tietysti hän on
suloinen."
"Muuten", hän kääntyi vakavana Gunvorin puoleen, "mitenkäpä hän ei
olisi suloinen. Hän on rikas ja kaunis ja voi harjoitella musiikkia
ja olla miehen seurassa, johon on hurmautunut. Kyllä, suloinen hän
on, mutta elkäämme silti tulko sentimentaaleiksi häntä kohtaan."
Gunvor vastasi:
"Elkäämme tulko katkeriksikaan."
Janna huudahti tylysti:
"Niin, elkäämme, _Sinä! Sinäkin_ voit olla varma! varmaan tulee
sinullekin prinssisi... No, minä himpun hampun koko prinsseille!
Jäänpä vain tälleni."
Ja Janna nauroi kuten näyttääkseen tarkoittavansa sitä mitä sanoi. Ja
hänen pienet, vilkkaat silmänsä katselivat vuorotellen Gunvoria ja
Eliä, kuten nähdäkseen, etteivät he olleet erehtyneet.
Tuokion kuluttua täytyi hänen lähteä. Hänen täytyi mennä
voimistelu-tunnille... koko luokka pikku tyttöjä... "He, viime
kerralla oli kaksi poika-vintiötä piiloutunut parveen nähdäkseen
millaisia tytöt on voimistelupuvussa. Minä huomasin nuo sissit:
Hus, ota kiinni! huusin, ja minä edeltä aika keppi kädessä... ja
koko tyttö-pataljoona perästä... He pääsivät ulos, nuo suloiset
kavaljeerit... Itse iskin pari kertaa niin että he rääkyivät, ja
kaikki tytöt puolestansa. Niin nopsasti se kävi. Sellaista ne
sietävät!"
Janna sukaisi vaipan hartioilleen ja pani napit huolimattomasti
kiinni, ja mutisi, että hänellä on jo kiire joutuakseen ajoissa, ja
lähti Elin kanssa.
* * * * *
Gunvor valvoi sinä iltana kauan. Hän ei ollut yhtään väsynyt. Hän
ajatteli Toraa.
Hän ajatteli kauan Toraa, ja ne ajatukset olivat rauhallisia ja
ennakkoluulottomia. Olipa Tora järkevä tai ei, olipa Michael Holm
sellainen tai sellainen, -- mitä haittasi, kun Tora vain rakasti
häntä koko olennollaan... oh, Tora oli hehkua, hän oli säveleitä ja
hän oli kukkia, ruusuja hän oli. Miten hän oli suudellut Michaelia
sinä iltana! Herkeämättä ja silmät auki, tuijotellen hänen silmiinsä,
ja sitten ne sulkien, kuten kiidätettäisi häntä tuntemattomiin, --
ja miten kädet olivat kietoneet poikaa! Gunvor hengitti syvään. Hän
kaipasi itse sellaista kuumaa ilmakehää, kaipasi olla onnekas.