Meidän elomme syöstiin yöhön ja häpeään, kun me halusimme tavoittaa
suurta iloa. Osaksemme annettiin odottaa ja kuulostella kukonlaulua,
tähystellä yötaivaan tähdenlentoja, tuokioisina valon muistoina...
Tarvitsetteko kaupungissa vartiata?
Niin, me tarvitsemme. Ja sinun toimesi on valvoa makaavia, ettei
heidän tavaratansa ryöstetä eikä heidän turvallista untansa häiritä.
Ottakaa sitten vartiaisenne toinen mies; taikka etsikää vahdeiksenne
nuuskivia verikoiria. Minä en ole huoletonten unen enkä rikkaitten
mammonan vartia.
Mitä sinä sitten pyrit?
Minä tahdon nähdä kodittomia ja rauhattomia. Minä tahdon kuulla
suurta levottomuutta, joka kätkeyy yöhön. Minä tahdon tuijottaa
hiljaisten silmiin, ja minä tahdon hiipiä hyljättyjen askelissa, ja
minä tahdon käydä nimetönten majoissa.
Täällä kulkevat maallisen elon raskaasti varustetut sotilaat. He
puuskuttavat suurten ottelujensa väsymyksestä. Kuulkaa heidän
astuntaansa!
Minä rakastan tuskaa. Kun minä kuulen sen äänen, kuuntelen minä kuin
ylkä, joka kuulee rakastettunsa äänen. Tässä elon tuskassa minä astun
armopöytään. Ja tämän punaisen alttarin ääressä minä syön Vapahtajan
ruumista, ja juon hänen vertansa.