ELKKA. Niin, jutelkaa te vain. Minua ei kuitenkaan kukaan usko. (Aikoo
lähteä).
ORVO. Ei, äiti! Sinä jäät tänne.
IRJA. Laske hänet, Orvo! Hän menee vain Tuukan luo.
ORVO. En. Minä tahdon tietää jupakan syyn. Jos tätä yhä kestää, niin
jonkun tästä todellakin täytyy väistyä.
ELKKA. Niin, muuta pois! Se on Tuukan hartain toivo.
ORVO. En ainakaan niin kauan kuin sinä olet talossa miniäsi kiusana.
IRJA (pilkallisesti). Minunhan onkin määrä seurata sinua.
ELKKA. Niin, Orvo, lähde sinä vaan ja ota Irja mukaasi! Se on paras
kaikille.
ORVO. Joko sinä nyt himoitset omaa vertasi?
ELKKA. Ei Tuukka sinua tapa.
ORVO. Mutta kenties hän tappaa sinut?
ELKKA. Tuukka?
ORVO. Taikka minä?
ELKKA. Juovathan valkoisetkin kärpät verta -- ja tulevat siitä yhä
valkeammiksi.
ORVO. Ja korpit myös -- ja muuttuvat vielä mustemmiksi.
IRJA. Lakkaa jo!
ELKKA (päivitellen). Voi, lapset, -- miksi te yhtenään kiusaatte minua?
Minä olen vanha ja nuoret vetävät aina yhtä köyttä. Selvähän se. Minä
olen ärtyinen ja etsin riitaa. Oikein Orvo, että pidät Irjan puolta --
kun ei Tuukka kuitenkaan välitä hänestä. Että minäkin, vanha ihminen,
vielä viitsin tulistua! Pitäisihän minun jo olla ymmärtäväisempi. Älkää
nyt olko pahoillanne, lapsikullat! Ja kävi, miten kävi, mutta sen vain
sanon, että paremmin te olisitte sopineet toisillenne kuin Tuukka
ja --.
Voi sua, orpo-raukka! Niin, niin -- minua sinun ei tarvitse peljätä.
Olettehan te kaikki kolme minun rakkaita lempilapsiani! (Menee.
Äänettömyys).
IRJA. Ole varoillasi, Orvo!
ORVO (hammasta purren). Villikissa kyyristyy väijyksiin --!
IRJA. Lähde pois Tuukkalasta!
ORVO (kuin ennen) -- Ja liehuttaa häntäänsä!
IRJA. Äläkä koskaan palaja!
ORVO. Nyt se asettaa takajalkansa hyökkäykseen.
IRJA. Oi, Orvo, -- mitä jos hyökkäys onnistuu?
ORVO. Ha, ha, ha! Nyt se syöksähti saalistaan kohti ja keikahti
kuoppaan. -- Kutsulintu laulaa kuten ennenkin häkissään, ja metsästäjä
vie sen kotiinsa. (Seisoo hetken aikaa Irjaa katsellen. Kiivaasti).
Mutta ken on metsästäjä? (Poistuu kiireesti, unohtaen jousensa).
IRJA (yksin). Ketä hän tarkoitti? Mitä jos anoppi sittenkin puhuisi
totta --? Olenko minä kutsulintu? Tuukka -- Orvo! -- Oi miksi en saa
nauttia elämätä juuri silloin, kun se tuntuu niin ihanalta, kun kaikki
on niin uutta ja suloista. Orvo ei saa lähteä. Ei! Minun tästä on
väistyminen. -- Mutta minne? Kotiinko?
Nyt kaksi heimoa vihaa ja vainoo toisiaan. Täytyykö heidän tappaa
toisensa minun tähteni?
Oi, minun täytyisi lähteä manan maille! Mutta sitä en voi. En vielä.
Elämä tuntuu niin ihanalta. Mieluummin lähden kotiin. Vaan missä on
kurjan koti?
ENNU (hiljaa pensaikosta). Irja!
IRJA (säikähtyen). Ken siellä?
ENNU (tulee esille varovasti). Irja, oletko yksin?
IRJA (juoksee hänen syliinsä). Oi, Ennu, Ennu!
ENNU. Joudu, pakene kanssani!
(Elkka ja Orvo tulevat yhtaikaa eri puolilta. Elkka peräytyy heti
nähdessään Irjan olevan Ennun sylissä. Orvo tulee noutamaan joustaan,
vaan jää seisomaan paikalleen huomatessaan Irjan ja Ennun. Elkka ei
huomaa Orvoa).
IRJA. Mihin?
ENNU. Meille -- Lyylikin luo.
IRJA. Teillekö?
ENNU. Tule -- venheeni on tuolla pehkojen suojassa!
IRJA. Niin, teidän, ja Vainan luo, mutta en isän.