VAINA. Välittäisi kyllä. Olen nähnyt ennenkin haukan hätyyttävän
pääskysiä. Varpunen on luotu kotkan syötäväksi, särki hauen nieltäväksi
ja tyttö miehen vietäväksi. Heikko on voimakasta varten. Siinä elämän
ankara sääntö.
IRJA (itkee).
VAINA. Älä itke! Eihän sinulla ole surun syytä. Enhän minäkään itke,
vaikka olen nähnyt, kuinka heimoni tapettiin, kotani poltettiin ja
poikani myytiin mieron orjiksi. Voi Sameksen lasten kohtaloa! -- Täällä
olivat ennen Lapin laitumet, sen mehevät maat, rauhalliset rannikot ja
kalliit kalavedet. Mutta päällemme syöksyi Suomen susi, Karjalan kontio
kaasi ja Hämeen ilves hävitti. Ja nyt he kiistelevät keskenänsä
samoista rannikoista, joita me rauhassa syöttelimme, samoista
kalavesistä, joita me sovussa soutelimme.
HANKA (tulee siistittynä ja hyvillä mielin). Mitä siinä tyttöä itketät?
Mene ennemmin Lyytikkälään lainaamaan olutta. Mutta ota vain nimeksi,
muista se! Vieraita kestitään vain sen verran kuin vähät varamme
sietävät.
VAINA. Meillä on olutta lainaamattakin.
HANKA. Oletko sinä pannut sitä?
VAINA (kuivasti). Olen. Minä tiesin tästä ennenkuin te.
HANKA. Ja kenen maltaista?
VAINA. Teidän.
HANKA. Voi, voi! Kaikki minua varastavat. Onko se hyvinkin väkevätä?
VAINA (äreästi). Niin väkevätä kuin pitää ollakin, kun rikas Hanka
naittaa ainoan tyttärensä. (Menee).
HANKA. Vaina saa myös patikoida tiehensä. Kuule Irja, ota hänet
mukaasi, kun menet miehelään. Voithan lähettää hänestä vaikka lampaan.
Ei -- kaksi lihavaa lammasta. Kyllä hän aina orjan paikan täyttää.
Älä itke siinä! Vesisilmin näytät niin näivettyneeltä. Aseta vitjat
näkyviin! Kuuletkos? Ihan näkyviin, koska kerran saat niitä pitää.
Täytyyhän sinullakin olla jokin koristus, sillä milläpä köyhä isäsi
sinua koristeleisi. Kuuletkos, sinä et saa lainkaan myötäjäisiä. Mutta
älä hiisku siitä kenellekään.
Katsele kosijoitasi näin ja hymyile ja naura ja näytä hampaitasi.
Sinulla on kauniit hampaat. Silloin he eivät kitsastele, vaan tarjoovat
mitä tahansa, varsinkin kun ensin juotat heidät humalaan.
Älä siinä itkeä jollottele! Ei, ei! Pysy vain huoneessa. He tulevat
juuri! Etkö kuule? Ennu ja Usu.
IRJA (kiivaasti). Ole vaiti, isä!
HANKA (hyvitellen). Istu nyt koreasti, ihana tyttäreni! Ehkä se onkin
Tuukka. Rakastathan sinä häntä? Ja minäkin soisin sinut hänelle
emännäksi.
Kas niin. Nyt ratkaistaan kohtalosi. Muistakin nyt vaan näyttää
kauniilta, lapseni. Siten ehkä voit hankkia lampaan lisää köyhälle
isällesi.
IRJA (Aikoo mennä). Vaiti siinä!
HANKA (pidättää häntä). Minähän olen elättänyt sinua niin kauan ja niin
hyvin. Nyt sinunkin täytyy tehdä jotain minun hyväkseni. (Kuuntelee).
Usu se onkin. Mutta kyllä Tuukkakin kohta tulee. Jos et sinä ole
silloin näkyvissä, niin hän menee tipo tiehensä.
(Ennu, Usu ja kansaa tulee).
USU. Terve, naapuri! Ääh, sinä visukinttu! Nyt kai luulet voivasi
pettää minua.
HANKA (nauraa ja taputtelee häntä olalle). Sitä parempi myyjän, mitä
enemmän ostajia.
USU (ivallisesti). Etkö ole saanut minulle parempaa syöttiä kuin
Pähkäniemen metsäkarjut?
HANKA. Älä nyt intoile, Usu! Tuukka on rikas -- upporikas.
USU (nauraen). Ei, vanhus! Sinä olet viekas kuin kettu. Mutta minä
väkevä kuin karhu.
Tietääkseni ei yksikään karjalainen myy tytärtänsä hämäläiselle. Ja jos
hän uskaltaa tarjota saparonkaan verran enemmän kuin minä, niin silloin
litistän hänet kuoliaaksi kuin hiiren.
HANKA (hätiköi edes takaisin levottomana). Minä en ole ikinä aikonut
antaa lastani Pähkään. Mutta enhän uskalla heitä suututtaakaan, kun
asun näin ypö yksin tällä perukalla. Mutta huuda sinä heidät kumoon,
Usu! Tarjoa enemmän kuin he! Siten pääset heistä parhaiten. Paljonko
sinä annat?
USU (istuutuu tyynenä). Tavallisen hinnan -- viisi lammasta.
HANKA (säpsähtää). Viisi! Viisikö vain?
USU (nousee paikaltaan, menee Irjan eteen, tarkastelee häntä hetken
aikaa, kädet taskuissa. Palaa takaisin pöydän päähän. Istuutuu).
Ei, ei! Tyttäresi on kutakuinkin heikko ja vähäväkinen. Viisi lammasta.
Enempää ei!
(Ihmiset kuiskuttelevat keskenään).