HANKA. Viisi lammasta! Onhan lapseni kylän kaunein tyttö!
USU (nauraen). No kymmenen sitten, saituri.
HANKA. Ei! Yksitoista!
ENNU (suuttuen). Mitä tämä tietää? Viisi lammasta on tavallinen tytön
hinta. Minä en siedä sisartani arvosteltavan sinne tänne. Viisi
lammasta ja sillä hyvä.
HANKA (peloissaan). Rakas Ennu, jo yksikin lammas on suuri lisä köyhän
läävässä.
ENNU (ylenkatseellisesti). Pidä itse lampaasi! En minä niitä sinulta
anasta.
HANKA. Toisin sinä puhuisit, jos olisit itse saanut elättää tyttären.
Ehkä Tuukka tarjoo enemmän? Kentiesi kaksitoista?
ENNU (kiukkuisesti). Varo kinttujasi, isä! Ne lampaat leikkelen
lihoiksi tällä lattialla, sanon minä.
VAINA (tulee). Jo tulevat, jo tulevat. Kaksi purtta tulla viilettää
taloa kohti.
(Kaikki menevät ovea kohti, paitsi Ennu, Usu ja Irja).
IRJA (on istunut koko ajan liikkumatonna, hypähtää ylös, heittäytyy
Vainan kaulaan). Hyvä, että tulit, Vaina. Minä olisin paennut täältä,
mutta kaikki katsoivat minua niin, etten voinut paikaltani hievahtaa.
Minua hävettää kuunnella heitä. En tahdo nähdä Tuukkaa. Hän on
samanlainen. Tule pois!
VAINA (ikäänkuin itsekseen. Puoliääneen Irjalle). Ole huoletta,
lapseni. Minä arvasin oikein. Tuukalla on suuret lunnaat toisessa
venheessä. Paljoa suuremmat kuin Usulla.
HANKA. Kuinka sanoit, Vaina? Minulla on heikot silmät. Vetää kai tuo
venhe vähintäin kaksikymmentä lammasta?
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Se on tyhjää täynnä.
TOINEN KARJALAINEN (ivaten). Aikovat kai kuljettaa sillä myötäjäisiä
Pähkään.
KOLMAS KARJALAINEN. Eikö mitä! Kyllä lampaat maata kellottavat venheen
pohjalla. Kovinhan tuo on lastissaan.
ENSIMMÄINEN KARJALAINEN. Nyt he laskevat rantaan!
HANKA (hiljaa Usulle). Ehkä hän tuokin kultia tullessaan! Usu, jos
annat kultarenkaasi, niin --
ENNU (hammasta parren Hangalle). Vaikka venhe olisi parrasta myöten
kultaa täynnä, niin siskoni ei mene Hämeeseen. Tiedä se! (Väelle). Ovi
kiinni! Mitä siinä seisoa tollotatte, ikäänkuin ovemme olisi auki
kaiken maailman kuokkavieraille.
(Väki tulee jälleen sisään. Orja sulkee oven).
HANKA (levotonna, hiljaa). Ajatteles, jos hänellä olisi kaksikymmentä
lammasta taikka neljä kultarengasta.
USU. Usko minua! Koko Pähkäselän kulmalla ei ole kahtakymmentä
lammasta. Mistä olemattomat otti! Minä rutistan venheen miehineen
kamsuineen kouran-silmääni ja paiskaan koko roskan kosken ylitse omalle
puolelleen.
HANKA. Juo, Usu! Olut on mietoa. Mutta juohan kuitenkin! (Kävelee edes
takaisin. Puoliääneen). Hyvä, että hän tuli yksin. Muuten tästä olisi
voinut tappelukin sähähtää.
IRJA, katso ylös ja oikaise suoraksi vartalosi! Ole nyt kiltti,
kultamuruseni! Miksi kätket vitjasi? Aseta kullat niin, että Tuukka ne
huomaa.
VAINA. Pitäkää te vain huoli itsestänne! Tuukka kyllä pitää omastaan!
HANKA (yhä levottomampana). Niin, niin! Koska hän on kerran antanut
noin paljon, niin kai hänellä on vielä enemmänkin. Ei kukaan anna
kaikkeansa. Voi, voi, voi, nyt hän tulee!
(Ovi temmataan auki, jotta koko pirtti jymähtää. Tuukka ja Orvo tulevat
miehineen, kaikki aseissa. Tuukka uljaana ja vakaana, erittäin
komeassa, kullalla kirjaillussa hämäläis-puvussa).
(Pitkä äänettömyys).
HANKA. Ennu, tarjoa vieraille olutta.
ENNU (ivallisesti). Vaina, isäntäsi käskee kestitä vieraita.
IRJA (nousee rivakasti, kaataa tuoppiin olutta ja vie sen Tuukalle).
TUUKKA (lyhyesti). Kiitos!
IRJA (täyttää toisen tuopin, vie sen Orvolle).
ORVO (sievästi). Kiitoksia, sinä Karjalan kaunihin kukka!
IRJA (menee paikallensa, istuutuu Vainan viereen).
(Äänettömyys).
HANKA. Eivätkö vieraat istu?
TUUKKA. Kiitoksia! (Tulee esiin, istuu. Miehille). Te seisotte.
(Äänettömyys).
HANKA. Eipä ole aikoihin nähty Pähkäveden naapuria näillä main.
TUUKKA (lyhyesti). Niin, meillä on ollut pitkä rauha.
(Äänettömyys).
HANKA. Kuinka sielläpäin on karttunut karjan rehua, metsän riistaa ja
veden viljaa?
TUUKKA (lyhyesti). Onhan sitä. Rikkaat ovat Pähkäveden rannat.
(Pitkä äänettömyys).
HANKA. Vaikka lieneekin vastoin Karjalan tapoja, niin sallinette minun
kuitenkin kysäistä, mihin te retkeilette, kun olette noin täysissä
tamineissa? Kyminkö virralle orjien ostoon?
TUUKKA. Toihan orjani sinulle viestin.
HANKA (hämmästyvinään). Oletko siis Tuukka?
TUUKKA. Sama mies.
(Äänettömyys).
HANKA. Me karjalaiset emme usko orjain puheita.
TUUKKA (huuliansa pureskellen). Orvo, selitä heille asiamme! (Istuu
edelleen ylväänä ja jäykkänä).
ORVO (miellyttävästi).
Terve teille, terve meille,
Terve viljon veikkosille
Väkeville Louhijärven,
Terve tyynille tytöille,
Ihanille impysille
Tässä kaunossa kylässä!
Nyt ma syntymme selitän,
Meikäläisten kannan kerron:
Häme-Tonni, heimon taatto,
Maitten kuulu mainehelta,
Hän se siitti pulskan poian,
Karhun vertoja vetävän:
Pähkä-Tuukan maille tuotti.
Tuukka mahtavin on miesi
Tämän puolen päivän alla:
Tuima kuin on Turjan talvi,
Kosken kuohun kahlehtija,
Kaunis kuin on päivän silmä
Armahan suven sydännä,
Rikas kuin satoisa syksy
Aittasia ahtaessa.
Tuukka tyttöjä tähysti,
Kanasia katsoskeli
Otavaisen olkapäältä,
Seitsentähtisen selältä.
Loihe kauas katsehensa
Louhilahden kainalohon,
Niemen neitsyisen nenähän.
Näki siinä salmen suussa
Ulpukan upi uhevan,
Valkolumpehen vedessä,
Lainehella lellumassa.
Siihen uppos urhon silmä,
Tarttui kiinni Tuukan katse: --
Tulena povi palavi,
Rinta vallan valkeana.
Suo'os hälle kauno kukka,
Anna armas lempilumme
Tuukkalahden lainehille,
Pähkän päiväpaistehille!
Ilo siell' on Irjan olla,
Hyvä hemmun heiluskella
Suojassa suloisen saaren.
Silkkirannan siimeksessä.
Naisen nuoren lunnahiksi,
Piian pienen päästimiksi
Tuukka tuottavi sinulle
Monin miehin, pursin, parsin
Härän, syötetyn suvella.
Apatetun appehilla.
Ehovallan suo hän sulle
Myötäjäiset määräellä,
Oman mielesi mukahan,
Kauno Karjalan tapahan.
HANKA. Onko tämä täyttä totta, Tuukka?
TUUKKA. On.
HANKA (viekkaasti). Myöhään tulit sinä, Tonnin poika. Pähkä-Tuukkaa
kehutaan upporikkaaksi, ja hän kehtaa tarjota polkuhintaa. Tytärtäni ei
myydä kuin Lapin orjaa. Ja onhan Louhijärven kulmallakin sulhasia omain
tyttöimme varaksi. Karjalan kauneinta tyttöä ei tarvitse antaa
ilmaiseksi Hämeeseen. -- Mitä tarjoo Lauson Usu?
USU (ylpeästi). Hävetköön Tuukka tarjoustaan! Mutta tietäähän
hämäläiset! Mitäpä mokomista! Minä annan kaksi härkää.
TUUKKA (kumeasti). Vieläkö karjalaisten on tapana myydä markkinoilla
tyttäriään?
HANKA (mielistellen). Tiedänpä teikäläisten luopuneen siitä tavasta.
Mutta maassa maan tavalla. Ja Karjalassa sinun täytyy tyytyä Karjalan
tapoihin. Kolme härkää -- ja tyttö on sinun!
TUUKKA (inholla). Kotorauhan vuoksi uhraan Lemmelle vaikka kymmenen
härkää. Hännät kyllä lähetän Karjalaan.
ENNU. Haa!
TUUKKA (julmistuneena). Mutta lunnaiksi annan vain yhden härän.
Myötäjäisiäsi en vaadi. Saanko tytön vai enkö?
HANKA. Ei niin kiivaasti! Ei niin kiivaasti! Sinä olet nuori, mutta
minä olen vanha ja kaupoissa kokenut. Irja, lisää olutta! Tuumitaan
asiata tyynesti. Olutta! Olutta! Näin jaloa vierasta täytyy kestitä.
Irja -- --
TUUKKA (uhaten). Istu alallasi, tyttö! (Polkee jalkaa). Saanko vai
enkö?
HANKA (suoristautuu). Hiljaa, vieras, kattoni alla! (Jälleen viekkaasti
ja kavalasti). Kai minä sentään mieluummin annan tyttäreni oman heimon
miehelle. Ja Usu, Lauson rikas Usu, on myös ihastunut tyttöön ja
huomannut hänen kauneutensa. (Hävyttömästi). Kolme härkää! -- Tyttö on
nuori kuin heinä. Ei ole ikinä miehissä ollut. Ja niin täyteläinen!
Pulskat rinnat! Leveät lanteet! -- Kolme härkää!
TUUKKA (menee äkkiä ihmisjoukon lävitse Irjan luo, nostaa hänet
olkapäälleen ja lähtee ovea kohti. Eräs karjalainen seisoo sattumalta
hänen tiellään. Tuukka tyrkkää hänet nyrkillään lattialle).
Pois, orja, Häme-Tuukan tieltä! (Ennu syöksyy Tuukan päälle. Tuukka
tarraa kädellään häntä rintapielestä kiinni, nostaa hänet kohoksi
ilmaan ja heittää takaperin karjalaisten joukkoon). Orvo! Pidä hiiret
loukossa kunnes ehdin venheeseen. (Eräälle hämäläiselle). Seuraa minua.
ORVO. Ole huoletta, veli!
(Tuukka menee, kantaen Irjaa olallaan.
Eräs hämäläinen seuraa häntä).
ORVO (ilkkuen). No, mitä te, myyrät, arvelette hämäläisten
kosimistavasta? Vahinko vain, etten voi kutsua teitä häihin. Mutta
kuokkain päivänä saatte halusta tulla rääpiäisille.
ENNU (syöksähtää Orvon kimppuun. Kovaa tappelua. Ennu joutuu
häviölle.).
ERÄS HÄMÄLÄINEN. Poltammeko heidät luolineen päivineen?
ORVO. Tulkaa pois! Teljetkää ovi! -- Tervetuloa sukukantaan! (Menee
hämäläisineen. Ennu ja karjalaiset koettavat turhaan avata ovea).
USU (älyää nyt vasta, mitä oikeastaan on tapahtunut. Nousee, menee
ovelle ja lyö nyrkillään sen pirstaleiksi). Kas, Hiiden hämäläistä!
Tänä iltana, Lempo soi, minä syötän Tuonen sikoja. (Menee. Kaikki,
paitsi Hanka ja Vaina, seuraavat häntä).
HANKA (kömpii esiin). Hän ryösti tyttäreni! Vei kultakäätyni ja lihavat
härkäni. Kaikki livahti pois käsistäni. -- Tänne kalpa ja jousi!
(Juoksee ympäri pirttiä, etsiskellen aseitaan).
VAINA (katselee ulos aukosta). Ha, ha, ha! Mitä sinä, vanha rahjus,
enää teet miesten joukossa?
HANKA (voivottelee ja pitelee rintaansa). Voi, voi, voi! (Lyyhistyy
istumaan). Mitä he tekevät siellä?
VAINA. Paiskaa jo jousi pankolle. Vanhuus vaivaa silmiäsi. (Katsoo
ulos). Ha, ha, ha! Tuolla Irja ui vapaana kuin joutsen, kultavitjat
kaulassaan, Pähkälän suvantoa kohti. Mikäpä tusinahangan uidessa. Ha,
ha, ha! Tuukka on hakannut reikiä täyteen kaikki sinun venheesi.
HANKA. Voi, voi, voi! Entäs Ennu ja Usu?
VAINA. Ulvovat rannalla, käpälät järvessä. -- Kyllä nyt pääsit
häähommista. (Istuu Hangan viereen). Poika parka! Niin, niin. Irja on
poissa ja Ennu on poissa. Nyt me jäämme ihan kahden kesken. --
Muistatko sitä iltaa, jolloin myit poikani? Ja myit hänet pienimmästä
kultarenkaasta, mikä sinulla on kätkössäsi. Silloin sinä olit onnen
myyrä.
HANKA (vääntelee tuskissaan). Lakkaa jo, Vaina! Voi, voi, voi!
VAINA (nousee ylös, katsoo häntä silmiin). Haa! (ilkeästi). Ha, ha, ha!
Nyt sinä kuolet, vanha Hanka!
HANKA. Kuolen! Kuolen! En! Sinä valehtelet. Minä en kuole! (Hoipertelee
aarteensa luo ja heittäytyy sen ylitse). Voi, voi, voi! Minä en tahdo
kuolla. Minä en saa kuolla. Voi, voi, voi! (Pistää kullat poveensa).
Vaina, kyllä minä kuitenkin kuolen. Käske Ennun haudata minut, näin,
täysissä vaatteissa. Pois, pois! Älkää koskeko minuun! (Katsoa
tuijottaa kauhistuneena). Hiisi! Pois, pois, Hiisi! Kulta on minun,
minun, minun!
VAINA. Voi sinua, vanha kivisydäminen Hanka! Sinä, joka ahdistit
lappalaisia pitkin metsiä, -- joka surmasit rintalapsia ja myit heidän
äitinsä muukalaisten orjiksi! Voi sua, kansani kauhu! Sinä hirmuinen
Hanka! Kuinka kurjaksi olet joutunut! Et edes ehtinyt myydä omaa
lastasi.
HANKA. Hiisi -- riisti -- minulta kalliit -- kultani! (Kaatuu, kullat
kirpoilevat pitkin permantoa).
VAINA. Nyt hän kuolee! (Menee peloissaan hänen luokseen, huudahtaa, ja
heittäytyy hänen ylitseen). Ei, ei! Kuolla et saa! Et, et vielä! Minä
en ole vielä kostanut heimoni verta. (Hanka kuolee). Ah!
Väliverho.