IRJA. Lyylikkiä tietysti?
ENNU (haukottelee pitkään). Niin.
IRJA. Etkö luule muilla silmiä olevankaan? Kyllä minä näin, kuinka sinä
eilen lähdit Lyytikkälän venheellä tanssista ja tulit kotiin vasta
aamulla, kun päivyt jo kultasi koivujen latvoja.
ENNU. Vai niin! Väijyskeletkö sinä minun retkiäni? No, vähät siitä!
Pistäysin vain Parkasniemessä. Siellä olivat saaneet kontion kuopasta.
IRJA. Ja kuitenkin venhe tuli aamulla Lyytikkälän puolelta!
ENNU. Sitä et nähnyt. Järven selkä oli sumussa.
IRJA. Kyllähän minä asiat arvaan. Lyylikki näet kuiskasi minulle jotain
eilen illalla.
ENNU. Mitä sitten?
IRJA. Kehaisi pitävänsä sinusta. Sinnepäin hän supatti.
ENNU. Niinkuin en sitä tietäisi. Siksi olinkin yöjalassa hänen
luhdissaan.
IRJA. Ja nyt sitten torkut koko päivän.
ENNU. Enkä. Aamupäivän vain. Ruvetaanko ruoalle?
IRJA (ottaa eväät esille). Niin, minä rupean syömään, mutta sinä saat
maata tyhjin suin, koska et ole tehnytkään mitään. Yksi, kaksi, kolme
kurjaa kerppua koko rupeamassa. Hyi, häpeä, laiskuri!
ENNU (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Minä lähdenkin tästä naimaan tänä
kesänä.
IRJA. Hyi sinua! Sitten en välitä sinusta enää ollenkaan.
ENNU. En minä viitsi enää jankuttaa sinun kanssasi kotosalla. Alati
sinä intät ja riitelet kuin hohkanärhi.
IRJA. Ja mihin minä sitten menen?
ENNU. Istut Vainan vieressä penkillä ja lyöt leikkiä sirkkain kanssa.
Minä muutan Lyytikkälään.
IRJA. Etpäs pääse. Isä ei laske.
ENNU. Mitä minä isästä! Ukko on ahne kuin vanha kaarne. Jos hän saisi
minusta Kymin kultarenkaan, niin nahkani olisi jo aikoja myyty. Ja
sinut hän myy ennen pitkää lampaan saparosta.
IRJA (miettien). Niinkö luulet?
ENNU. Ihan varmaan kun hän vain saa hinnan hyppysiinsä.
IRJA (kiihkeästi). Mutta minuapa ei myydä!
ENNU. Kuka käski sinun syntyä tytöksi. Olisit ruvennut mieheksi
niinkuin minä.
ENNU. Entä kuka sitten olisi niin kärkäs ostamaan minut?
ENNU (tyynesti). Usu.
IRJA (pelästyen). Ei ikinä! Ennen hyppään Louhijärveen.
ENNU. Kyllä sinut sieltä ylös ongitaan.
IRJA (tosissaan). Minä menen salaa kenenkään näkemättä.
ENNU. Usu on rikas. Sillä miehellä on uudet pirtit, monet lehmät ja
kolmet Kymin kullat.
IRJA. Etkö sinä voisi estää tätä naimiskauppaa?
ENNU. Mitä se minua liikuttaa. Minä menen tieheni, enkä välitä koko
asiasta.
IRJA. Minä seuraan sinua.
ENNU. Pian Usu sinut kiinni saa. Hänellä on pitkät koivet.
IRJA. Minä lähden Lappiin Vainan kanssa.
ENNU. Siellä laiha lappalainen sukii sinua vaivaiskoivuilla, kunnes saa
sinut viereensä peuran taljalle.
IRJA. Minä soudan vetten poikki Hämeeseen.
ENNU (irvistellen). Niin. Mene vain metsäsikojen pengottavaksi. Siellä
opit röhkimään ja kulkemaan valkoisissa kuin kaltattu porsas.
IRJA. Mitä vielä! Olihan eilen illallakin kaksi Hämeen poikaa
tanssissa, ja hekös vasta panivat tyttöjen päät pyörälle. Kohta mekin
rupeamme pitämään valkeita nuttuja ja näin leveitä partaita.
ENNU. Ja kaulassanne siansaparoita! -- Minä en vieläkään käsitä, kuinka
he pääsivät livahtamaan käsistämme selkäsaunatta -- semminkin se suuri,
valko-mekkoinen karju.
IRJA. Mitäpä hänestä! Toista tuo toinen, jonka kanssa tanssissa pyörin.
ENNU. Niin, se nuorempi! Kyllä minäkin teidät näin! Ettes vähän häpeä!
Karjalaistyttö -- ja kehtaa tanssia hämäläishölmön kanssa!
IRJA. Minäpä tanssin kenen kanssa tahdon.
ENNU. Vaikkapa metsäsikojen kanssa. (Matkii metsäsian ääntä). Ui, ui,
ui! Niin, mene sinä vaan Pähkään käsikiveä vääntämään.
IRJA. Parempi sekin kuin virua täällä ja joutua myytäväksi kuin mikäkin
elukka.
ENNU. Mitä minä sanoin: kuka kaski sinun syntyä tytöksi?
IRJA. Kuule, jos Usu tulee, niin sinun pitää surmata hänet.
ENNU. Älä luule. Hänellä on yhtä pitkä veli kuin hän itsekin. Ja minä
tahdon elää rauhassa Lyylini kanssa.
IRJA. Sitten revin minä itse silmät hänen päästään.
ENNU. Et sinä ulotu.
IRJA. Sepähän nähdään. -- Minun tulee niin ikävä, kun sinä menet pois.
Etkö voisi tuoda Lyylikkiä meille?
ENNU. Ei hän viitsi tulla mokomaan sikopalmaan.
IRJA. Miksi minun sitten täytyy virua siellä?
ENNU (kiusotellen). Ja minä teen, mitä vain Lyylikki tahtoo.
IRJA. Etkö siis voi tehdä, mitä minä tahdon?
ENNU. E-en, minä pidän enemmän Lyylikistä.
IRJA. Ennen pidit minusta.
ENNU. Niin -- ennen. Laita sinäkin asiat sille kannalle, että Usu on
mielesi mukaan, niin sitten kaikki käy hyvin.
IRJA. Ei se karhu tottele ketään! -- Onko hyvinkin hupaista olla
noin --?
ENNU. Miten noin?
IRJA. No -- noin rakastunut.
ENNU (haukotellen). Kyllä -- niin kauan kuin rakkautta riittää.
IRJA. Lyylikki on käynyt niin ikäväksi. Mutta minäpä en liioin lähde
enää hänen luokseen, enkä myöskään viitsi katsella teidän hyväilyjänne.
ENNU. Kukapa sinua on käskenyt? Mene sinä vaan Lausoon pilittelemään
Usua!
IRJA (heittää kourallisen ruohoa hänen päällensä). Hyi sinua! Minä en
huoli kenestäkään, koska et sinäkään enää välitä minusta. Luulin minä
kuitenkin olevani kylliksi hyvä sinulle.
ENNU. Sinähän olet vain sisko. Oma kulta on aina oma kulta.
IRJA (suuttuen). Oma kulta! Ennen saatoin kertoa sinulle kaikki. Meillä
oli silloin niin hupaista. Nyt sinä lörpöttelet kaikki Lyylikille.
ENNU. Rupata sinä Vainan kanssa.
IRJA. Mitä Vainasta! Ei hänestä ratoksi ole.
ENNU. Ehkäpä sinä kuitenkin tulet meille, kun juorut alkavat kieltäsi
kutkuttaa.
IRJA. Enkä tule. Minä olen kyllästynyt teihin. Oi, kuinka olen turvaton
ja yksinäinen!
ENNU. Kas, niin juuri rakkaus alkaa. Siitä se sitten kasvaa ja kypsyy.
IRJA (surullisesti). Niin, kyllä teidän miesten kelpaa, kun saatte
mennä, mihin vain tahdotte. Toista on meidän tyttö-poloisten, joita
myydään ja laahataan pitkin maita mantereita.
ENNU. Mitä minä sille voin?
IRJA. Samaa virttä vedätte kaikki. (Vähän katkerasti). Etkö luule minun
tietävän, että sinä ostit Lyylikin viidestä lampaasta.
ENNU. Se ei ole totta. Tinkasinhan minä yhden.
IRJA. Ja sitä sinä vielä kehtaatkin kertoa! -- Lakkaa jo syömästä! Minä
tahdon soutaa kotiin.
ENNU. Ensin lasketaan verkot vesille. Sinä saat kantaa eväskontin.