Pastori ja Minna istuivat Harjulan avarassa salissa, jossa kaikki oli
kiiltävän puhdasta ja siistiä. Huonekalut oli peitetty valkoisilla
palttinapäällyksillä, kynttiläkruunu ja suuri peili verhottu
harsokankaalla suojaksi kärpäsiltä, lattiata peittivät valkoiset matot.
Minna katseli levottomana isän jalkoja. Kunpa hän vain ei jättäisi
tahroja Elviira tädin putipuhtaille matoille. Toden totta -- tuossa
juuri hänen tuolinsa kohdalla oli maantienpölyä, ja täti oli sen
huomannut, sen näki suusta, joka äkkiä pusertui kokoon silmien
tarkatessa tahraa. Ja isäparka ei tiennyt mitään rikoksestaan,
keinutteli vain tyytyväisenä kiikkutuolissa piippuaan poltellen.
-- Anna ei vaan joutanut tulemaan, sanoi Harjulan rouva. -- Hän melkein
kuin karttaa meidän taloa.
-- Annalla oli kaljanpano parhaillaan, selitti pastori. -- Ja tämä
Minna vaati minua nyt juuri tänään lähtemään Harjulaan. Hän tahtoi
saada asiansa toimitetuksi niin pian kuin mahdollista.
-- Turhaa hoppua, sanoi Elviira rouva kuivasti. -- Me emme anna
kaikenlaisten päähänpistojen ja haaveiden vaikuttaa menettelytapaamme.
Mark on köyhä poika, jonka itse täytyy ansaita elatuksensa. Hänet on
siis valmistettava siihen.
-- Elviira on aivan oikeassa, mutta poika on vielä niin nuori ja tuntee
sitä paitsi ankaraa vastenmielisyyttä sitä kutsumusta kohtaan, jonka
olette hänelle valinneet, lausui pastori kohteliaasti.
-- Hui hai, pojalla on vastenmielisyys kaikkeen työhön. Viuluaan hän
vinguttaisi, se on ainoa työ, joka ei hänelle ole vastenmielinen. Mutta
sillä hän ei elä.
-- Ehkäpä sentään, kuului Minnan ääni vienona. Hän oli istunut Mooses
herran vieressä ja ahkerasti sopotellut hänelle. -- Jos hänestä tulee
etevä viulunsoittaja, voi hän kyllä elättää itsensä.
-- Niin, jos -- ja sitä paitsi, rakas Minna, kaikki taiteilijat ovat
enemmän tai vähemmän huonoa väkeä, maankiertäjiä ja synnintekijöitä.
Meidän kotimme on kristillinen koti, siinä ei kasvateta taiteilijoita.
-- Äiti puhuu kuin minun suullani, yhtyi Jaakko puheeseen. -- Markus on
uppiniskainen poika ja tarvitsee lujaa ohjausta ja ennen kaikkea työtä.
Minna loi harmistuneen katseen itsetietoiseen ylioppilaaseen ja toisen,
vetoavan Mooses herraan, joka tanakkana ja lempeänä pää vinossa istui
tuolillaan.
-- Setä, kuiskasi hän, -- sinä lupasit auttaa Markia.
Mooses herra yskäisi pari kertaa ja ryhtyi harvakseen puhumaan silmät
maahan luotuina.
-- Minun mielestäni Mark voi vielä ainakin vuoden olla täällä meillä.
Jos hän olisi oma poikamme, emme häntä niin varhain lähettäisi
palvelukseen vieraisiin.
-- Oma poikamme! Elviira rouvan ääni oli masentava. -- Meidän poikamme
ei koskaan vinguttaisi viulua. Marttinen on luvannut ottaa hänet
puotiinsa, ja sinne hän saa mennä.
Mooses loi haileansinisistä silmistään tyynen katseen vaimoonsa. Hänen
hyvänsuovilla kasvoillaan asui luja päättäväisyys.
-- Ei poika nyt vielä mene minnekään. Ja jos Minna tahtoo pari kertaa
viikossa soittaa hänen kanssaan, ei se minusta haittaa. Saamme silloin
mekin kodissamme kuulla vähän soitantoa. Miksi meillä muuten on
soittokone? Niin kallis kapinekin vielä.
Elviira rouvan suu oli kuin kapea viiva, mutta hän ei enää vastustanut.
Kun Mooses kerran asettui takajaloilleen, oli turha panna vastaan. Se
ei tapahtunut usein, mutta silloin hänen täytyi saada tahtonsa perille.
-- No niin, Mooses hyvä, sanoi hän kylmällä äänellä, -- sinä olet
isäntä talossa. Mutta muista varotustani, jos pojasta tulee heittiö
vielä kerran elämässä.
-- Oi täti kulta, sanoi Minna iloisesti, -- hän on niin kelpo poika, ei
hänestä heittiötä tule. Kyllä tädin hyvät opetukset häneen sen verran
vaikuttavat. Ja sedän esimerkki.
-- Imartelija! -- Elviira rouvan ääni oli kuitenkin hiukan leppeämpi.
-- Kutsu Markus tänne, sanoi hän Jaakolle.
Mark tuli sisään kalpeana ja kiihtyneenä. Hän oli nähdessään pastorin
ja Minnan ajavan Harjulaan arvannut, millä asioilla he kulkivat.
-- Markus, puhui Elviira rouva tuimalla äänellä, -- sinun ei huomenna
tarvitse lähteä Marttisen puotiin. Setä on luvannut pitää sinut vielä
vuoden kotona. Mutta tämä aika on sinun käytettävä oikein ja taidolla.
Pastori on ystävällisesti tarjoutunut antamaan sinulle opetusta.
Saat lukea yhdessä Joju Örnfeltin kanssa. Muista olla kiitollinen ja
nöyrä ja palkitse sedän ja pastorin hyväntahtoisuus ahkeruudella. Et
todellakaan olisi tällaista ansainnut viimeisen kepposesi jälkeen.
Mark kumarsi säteilevänä. Sitten hän nopeasti riensi Mooses herran ja
pastorin luo ja painoi kumpaisenkin kädelle suudelman, luotuaan Minnaan
kiitollisen katseen hän poistui.
Elviira rouva tohahti.
-- Tuo oli niin hänen tapaistaan. Iso poika suutelee kädelle.
Komeljanttitemppuja!
-- Hänen tunteensa ovat läikkyvämmät ja herkemmät kuin meidän
pohjoismaalaisten, sanoi pastori. -- Eikö hän olekin etelän lapsia?
-- Jostain Saksasta Albert hänet löysi, orpokodista, sanoi Elviira
rouva tuimasti. -- Hän olisi ehkä kadunlakaisija muussa tapauksessa.
Naimi ja Miili tulivat sisään, ja keskustelunaihe vaihtui.
Kun pastori ja Minna pari tuntia myöhemmin ajoivat kotiin, istui Ulla
piha-aidalla heitä odottamassa.
-- Onnistuiko? huusi hän jo kaukaa. Hän oli kyllä arvannut, mille
asioille oli lähdetty.
-- Joju saa Markista lukutoverin, sanoi pastori vakavasti ja lyhyesti.
Ja sen enempää ei Ulla saanut tietää. Mutta sekin riitti. Hän tiesi
nyt, ettei Markin tarvinnut ruveta puotipojaksi Marttiselle. Ellei
muusta, niin Minnan iloisista kasvoista hän sen huomasi.