Elizabethin eloisuus oli jo palannut siihen määrään, että hän vaati
sulhastaan tilille siitä, että tämä oli pystynyt milloinkaan
rakastumaan häneen.
"Kuinka se sinussa oikein alkoikaan?" hän kysyi. "Minä voin hyvin
käsittää, että kerran alkuun päästyäsi kykenet jatkamaan aivan
ihastuttavasti; mutta sanoppas, mikä sinut ensi hetkellä oikeastaan
sytytti?"
"Enhän minä voi määritellä hetkeä enkä paikkaa enkä katsetta enkä
sanoja, jotka laskivat perustuksen minun 'syttymiselleni', niinkuin
suvaitset sanoa. Ja siitä on jo niin pitkä aika, etten voi oikein
muistaakaan. Sen vain tiedän, että olin jo täydessä menossa, ennenkuin
kykenin tajuamaan, että todella olin alkanutkaan."
"Minun kauneuttani sinä ainakin kykenit alussa vastustamaan; ja mitä
minun tapoihini tulee, niin ainakin käyttäytymiseni _sinua_ kohtaan
lähenteli aivan röyhkeyden rajoja, enkä minä koskaan puhellut sinulle
muuten kuin pistelläkseni sinua tuhansilla tulikärkisillä neuloilla ja
saattaakseni sinulle tuskaa. Ei, olehan nyt rehellinen; ihailitko sinä
minua erityisesti minun nenäkkäisyyteni takia?"
"Sinun vilkkautesi takia sinua ihailin."
"Voit yhtä hyvin sanoa sitä ominaisuutta nenäkkäisyydeksi. Eikä se
paljon muuta ollutkaan. Kas, juttu oli sellainen, että sinä olit ihan
sairas toisten ylenpalttisesta kohteliaisuudesta, nöyristelevästä
kunnioituksesta, virallisesta huomaavaisuudesta. Sinä inhosit kaikkia
noita naisia, jotka alati lörpöttelivät ja keikailivat yksinomaan
siksi, että kiinnittäisivät _sinun_ huomiotasi itseensä. Heidän
joukostaan minä pistin silmääsi senvuoksi, etten ollut ollenkaan
_heidän_ kaltaisensa. Jollet sinä olisi todella niin herttainen mies,
niin olisit ruvennut iäti vihaamaan minua siitä hyvästä; mutta vaikka
väkinäinen välinpitämättömyytesi minusta vaivasikin sinua, olivat
tunteesi alati jalot ja oikeamieliset, ja sydämessäsi sinä inhosit
noita edessäsi hännysteleviä ihmisiä. Kas siinä -- nyt säästin sinulta
kaiken muistelemisen ja luettelemisen vaivat; ja totta puhuen, tämä ei
minusta olekaan hullummasti ajateltua. Tosin et sinä edes vieläkään
tiedä minusta mitään hyvää -- mutta kukapa sellaista joutaa
ajattelemaankaan rakkautensa kirmassa!"
"Eikö sitten ollut mitään hyvää sinun hellyydessäsi Janea kohtaan, kun
tämä makasi sairaana Netherfieldissä?"
"Rakkahin Jane -- kukapa häntä kohtaan olisi voinut muuta ollakaan?
Mutta rakenna siitä vain kaikin mokomin kunniapatsas minun hyveilleni.
Kaikki minun hyvät ominaisuuteni ovat vapaasti käytettävissäsi, ja sinä
saat puhaltaa ne niin mahtaviksi kuin suinkin haluat; mutta
vastalahjaksi minä vaadin vapautta saada kiusoitella sinua ja riidellä
kanssasi milloin vain tilaisuutta sattuu; ja nytpä minä alankin oitis
ja vaadin sinua tilille siitä, miksi olit niin vastahakoinen
notkistamaan pääsi ikeen alle? Mikä sinut sai niin aristelemaan minua,
kun ensin kävit meillä ja perästäpäin kun olit täällä päivällisillä?
Minkä vuoksi näytit niin välinpitämätöntä naamaa, aivan kuin et olisi
välittänyt minusta yhtään vähääkään?"
"Siksi että sinä olit niin vakava ja vaitelias etkä käynyt ollenkaan
rohkaisemaan minua."
"Mutta minähän olin itse niin ällistyksissäni."
"Niin olin minäkin."
"Sinun olisi pitänyt puhella minulle enemmän, kun olit päivällisillä."
"Mies, joka olisi ollut vähemmän liikutettu kuin minä, olisi kenties
voinut."
"Kuinka onnetonta, että sinulla pitää olla aina järkevä vastaus
jokaiseen pistelyyni, ja että minä olen kyllin järkevä myöntämään
sen. Mutta ihmettelenpä, kuinka pitkälle olisit voinut mennä
itsepäisyydessäsi, jos olisit saanut jäädä omaan johtoosi. Ihmettelen,
milloin olisit tahtonut puhua ja olisitko edes ollenkaan, jollen minä
olisi pyytänyt sinua puhumaan! Minun päättäväinen esiintymiseni, kun
kiitin sinua hyvyydestäsi Lydiaa kohtaan, tehosi varmaankin mahtavasti
sinuun. Ehkä _liiankin_ mahtavasti, pelkään; sillä mitä tulee kaikesta
siveysopista, jos meidän onnemme johtuu lupausten rikkomisesta; sillä
enhän minä olisi saanut hiiskuakaan sinulle tästä asiasta. Lupaan,
etten sitä enää koskaan tee."
"Sinun ei ole tarvis hätäillä. Siveysoppi pysyy muutenkin vakavasti
pystyssä. Lady Catherinen anteeksiantamaton hyökkäys sinun kimppuusi ja
hänen ponnistuksensa sinun mustaamiseksesi poistivat lopulta kaikki
epäilykseni. Nykyisestä onnestani en ole lainkaan velkaa sinun
kiittelyillesi sisaresi puolesta. Minä en ollut siinä mielentilassa,
että olisin jaksanut odottaa sinun aloitettasi. Tätini tuomat tiedot
antoivat minulle jälleen toivoa, ja minä olin lujasti päättänyt saada
heti selvän tunteistasi."
"Lady Catherine on tehnyt meille arvaamatonta hyötyä, ja sen tiedon
pitäisi tehdä hänet onnelliseksi, sillä hän tekee niin halusta hyötyä.
Mutta sanoppa, mikä sinut toi niin odottamatta Netherfieldiin? Tulitko
vain saadaksesi ratsastaa sieltä tänne Longbourniin ja perillä tulla
ällistyneeksi? Vai oliko sinulla jotain vakavampaa mielessä?"
"Minun todellinen tarkoitukseni oli tulla näkemään _sinua_ ja arvioida,
oliko minulla vielä vähäisintäkään toivoa saada sinut rakastamaan
minua. Tekosyyni -- tai oikeastaan se syy, jonka silloin myönsin
itselleni -- oli saada nähdä, vieläkö sisaresi piti Bingleystä; jos
tämän huomaisin, aioin tehdä ystävälleni sen tunnustuksen, jonka sitten
teinkin."
"Rohkenetko koskaan ilmoittaa Lady Catherinelle, mitä täällä on
tapahtunut?"
"Minä tarvitsen siihen pikemminkin aikaa kuin rohkeutta, Elizabeth.
Mutta parempi takoa rauta kuumana; jos annat minulle paperiarkin, niin
teen sen oitis."
"Ja jollei minulla itsellänikin olisi kirjettä kirjoitettavana, niin
tahtoisin istua vierelläsi ja ihailla tasaista käsialaasi, niinkuin
eräs toinen nuori neiti teki kauan sitten. Mutta minullakin on täti,
jota en saa laiminlyödä."
Elizabeth ei ollut vielä tullut vastanneeksi rva Gardinerin pitkään
kirjeeseen, koska hänen oli ollut tukala tunnustaa, kuinka suuresti
tämä oli liioitellut hänen ja Darcyn välillä _silloin_ vallinnutta
suhdetta; mutta _nyt_, kun hänellä oli niin iloisia sanomia
ilmoitettavana, häntä oikein hävetti, että hän oli pitänyt enoaan ja
tätiään kokonaista kolme päivää tietämättöminä onnestaan. Siksipä hän
oitis kirjoitti seuraavaa:
"Minä olisin tahtonut jo aikaisemmin kiittää sinua, rakas täti,
pitkästä, sydämellisestä, tyydyttävästä, yksityiskohtaisesta
selostuksestasi; mutta totta puhuen arkailin kirjoittaa. Sinä
arvailit paljon enemmän kuin silloin todellisuudessa oli olemassa.
Mutta _nyt_ saat arvailla niin paljon kuin sinua vain haluttaa;
anna vapaat ohjakset mielikuvituksellesi, kuvittele mielessäsi
mitä ikinä tahdot, ja jollet vain luule minua jo vihityksi
rouvaksi, niin kaikessa muussa pahoin et pettyne. Sinun pitää
kirjoittaa minulle hyvin pian uudelleen ja ylistellä _häntä_
vielä paljon enemmän kuin viime kirjeessäsi teit. Minä kiitän ja
ylistän sinua tuhannesti siitä hyvästä, ettemme lähteneetkään
Järville. Kuinka saatoinkaan olla niin hupsu ja toivoa sinne?
-- Sinun ehdotuksesi ponyvaljakosta oli hyvin mieleeni. Me
ajelemme sillä joka päivä ympäri puistoa. Minä olen tätänykyä
maailman onnellisin tyttölapsi. Ehkäpä jotkut muutkin ovat
väittäneet samaa ennen, mutta ei kukaan niin hyvällä syyllä
kuin minä. Minä olen Janeakin onnellisempi; hän vain hymyilee,
mutta minä nauran. Herra Darcy lähettää sinulle niin paljon
rakkautta, kuin minulta vain liikenee. Te olette koko joukolla
terve tulleet Pemberleyhin ensi jouluksi."
Hra Darcyn kirje Lady Catherinelle kävi aivan toiseen sävyyn; ja
molemmista erosi suuresti se, jonka hra Bennet lähetti hra Collinsille
vastaukseksi tämän viime kirjeeseen.
"_Hyvä orpanani_. -- Minun täytyy vaivata teitä pyytämällä yhä
lisää onnitteluja. Elizabethista tulee piakkoin rouva Darcy.
Lohduttakaa Lady Catherinea miten paraiten voitte. Mutta teidän
sijassanne minä siirtyisin hänen sisarenpoikansa puolelle. Tämä
on näet rikkaampi. -- Teidän harras j.n.e."
Nti Bingleyn onnittelukirje hänen veljelleen tämän lähenevien häiden
johdosta oli ylen hellä ja teeskennelty.
Kirjoittipa hän samalla Janellekin, ilmaisten ilonsa ja toistaen kaikki
aikaisemmat rakkautensa vakuuttelut. Jane ei antanut niiden lumota
silmiään, mutta hän tuli kuitenkin niin liikutetuksi, että lähetti
sydämellisen vastineen.
Nti Darcyn ilo hänen saamastaan sanomasta oli yhtä totinen ja harras
kuin hänen veljensä ilo lähettäessään sen hänelle. Kaikki neljä
paperiarkin sivua tarvittiin tulkitsemaan hänen ihastustaan ja hänen
ujoa toivomustaan, että uusi sisar sulkisi hänet rakkauteensa.
Ennenkuin hra Collinsilta ennätti tulla vastaus ja hänen vaimoltaan
onnittelukirje Elizabethille, sai Longbournin perhe kuulla, että tämä
arvoisa pari oli tullut Lucas Lodgeen. Syy tähän äkilliseen matkaan
kävi pian selville. Lady Catherine oli sisarenpoikansa ilmoituksesta
ottanut niin pahakseen, että Charlotten, joka sydämessään iloitsi
ystävättärensä onnesta, tuli kiire päästä pakosalle siksi, kunnes
myrskynpuuska ennätti vaimentua. Lapsuudentuttavan tapaaminen oli
suuresti Elizabethin mieleen, vaikka hänen täytyi joskus ajatella, että
tämä onni oli kalliisti ostettu, kun hän näki sulhasensa olevan armotta
alistettu hra Collinsin liehakoivan kohteliaisuuden uhriksi. Mutta hra
Darcy jaksoi sentään kantaa kovan osansa ihmeteltävän levollisesti.
Kykenipä hän jokseenkin malttavaisesti kuuntelemaan Sir William
Lucasinkin karhumaisia mairitteluja, kun tämä onnitteli häntä sen
johdosta, että hänen osakseen oli langennut kreivikunnan kaunein helmi
ja kirkkain jalokivi, ja toivotteli, että he useasti kohtaisivat
toisensa kuninkaanhovissa. Jos hän kohauttikin olkapäitään, sattui se
vasta sitten kun Sir William oli poissa näkyvistä.