Ollen jokseenkin vakuutettu siitä, että nti Bingleyn hänelle osoittama
nurjamielisyys perustui mustasukkaisuuteen, ei Elizabeth voinut olla
arvailematta, kuinka epämieluinen yllätys hänen saapumisensa
Pemberleyhin tuli olemaan tälle neidille, ja hän oli utelias näkemään,
kuinka halukkaasti tämä tulisi uudistamaan Hertfordshiren aikaisen
tuttavuuden hänen kanssaan.
Taloon tultua vieraat ohjattiin eteishallista pohjoisen puolella
olevaan saliin, joka kesällä pysyi mieluisen vilvakkana. Sen lattiaan
saakka ulottuvista akkunoista avautui mitä raikkain näköala kartanon
takana kohoaville korkeille metsäharjuille, ja edessä olevalle
ruohokentälle loivat komeat vanhat tammet ja kastanjat suloista
siimestä.
Tässä huoneessa heidät otti vastaan nti Bingley, joka istui siellä rva
Hurstin ja nti Darcyn ynnä jälkimmäisen lontoolaisen seuranaisen
kanssa. Georgiana tervehti heitä hyvin kohteliaasti, vaikka hänen
ujoutensa ja harvasanaisuutensa olisi nytkin saattanut oudon
arvailemaan häntä ylpeäluontoiseksi ja kylmäkiskoiseksi; hän näkyi
tuskallisen tarkasti arkailevan, ettei vain sanoisi eikä tekisi mitään
väärin. Rva Gardinerin ja hänen sisarentyttärensä, jotka olivat jo
oppineet hänet paremmin tuntemaan, kävi häntä sääliksi.
Rva Hurst ja nti Bingley kunnioittivat tulijoita vain väkinäisellä
niiauksella; ja istumaan käytyä syntyi pitkällinen äänettömyys, niin
painostava kuin sellainen pakotettu äänettömyys yleensä on. Siitä
seuran vihdoin pelasti nti Darcyn seuranainen, rva Annesley,
ystävällinen ja miellyttävän näköinen nainen, joka sai vireille puhelun
rva Gardinerin kanssa, Elizabethinkin ottaessa siihen toisinaan osaa.
Nti Darcy näytti toivovan itselleen kylliksi rohkeutta liittyäkseen
hänkin puheluun osalliseksi; jopa hän rohkeni jolloinkin virkkaa
sanasen, mutta niin hiljaa, ettei juuri kukaan sitä kuullut.
Elizabeth voi kohta panna merkille, että nti Bingley piti häntä
tarkasti silmällä ja ettei hän voinut lausua sanaakaan -- nimenomaan
nti Darcylle -- ilman että toinen heti heristi korviaan. Se ei olisi
kuitenkaan estänyt häntä puhelemasta paljonkin ujolle uudelle
ystävättärelleen, jos välimatka olisi ollut lyhyempi; mutta tätäkään
hän ei surrut, sillä hänellä oli itsellään paljon ajateltavaa. Hän
odotti joka hetki herrain astuvan huoneeseen; hän toivoi ja hän
pelkäsi, että talon isäntä olisi heidän joukossaan; ja itsekään hän ei
ollut selvillä, toivoiko vai pelkäsikö hän enemmän. Istuttuaan täten
neljännestunnin ajan Elizabeth havahtui mietteistään kuullessaan
nti Bingleyn viimeinkin puhuttelevan häntä ja tiedustavan
kylmäkiskoisesti hänen omaistensa vointia. Hän vastasi yhtä lyhyesti
ja välinpitämättömästi, ja siihen heidän keskustelunsa turtui.
Ensi vaihtelun tuohon kankeaan seuranpitoon toi palvelijain saapuminen,
jotka kantoivat sisään kylmää ruokaa, kakkuja ja vuodenajan hienoimpia
hedelmiä; mutta näidenkään jakeleminen ei tahtonut päästä alkuun,
ennenkuin rva Annesley oli monin silmäniskuin ja päännyökkäyksin saanut
nti Darcyn punastuen muistamaan emännäntehtävät. Siitä sai koko seura
askaretta; sillä vaikka kaikki eivät välittäneet tai rohjenneet
puhella, saattoivat kaikki toki syödä; ja komeat rypäle-, persikka- ja
päärynäpyramiidit kokosivat kohta kaikki yhteen pöydän ympärille.
Virvokkeiden ääressä askarrellessa oli Elizabethilla edelleen hyvää
aikaa aprikoida, toivoiko vai pelkäsikö hän hra Darcyn saapumista;
mutta kun tämä viimein yksinään astui ovesta sisään, hän jo rupesi
toivomaan, että tulija ei olisi tullutkaan, vaikka hän juuri
silmänräpäystä aikaisemmin oli toivotellut häntä tulevaksi.
Darcy oli ollut jonkin aikaa hra Gardinerin kanssa, joka parin kolmen
kartanon vieraan seurassa oli joella onkimassa; mutta hän oli jättänyt
hänet oitis kun oli saanut tietää, että Gardinerin naiset aikoivat
tulla aamupäivällä Georgianaa tervehtimään. Kohta hänen saavuttua
seuraan päätti Elizabeth olla viisaasti varuillaan ja koettaa näyttää
aivan häiriytymättömältä -- välttämätön ja viisas päätös todellakin,
mutta sitä työläämpi noudattaa, kun hän huomasi koko pöytäseuran
epäluuloisen tarkkaavaisuuden kohdistuneen heihin molempiin, ja että
tuskin ainutkaan silmäpari jätti seuraamatta Darcyn katseita, liikkeitä
ja tekoja siitä lähtien kuin hän oli tullut huoneeseen. Kaikkein
selvimmin kuvastui tuo tarkkaavainen uteliaisuus nti Bingleyn
kasvoilta; sillä mustasukkaisuus ei ollut vielä tehnyt tätä neitoa
sokeaksi, ja hän koetti yhä edelleenkin voittaa hra Darcyn suosiollista
huomaavaisuutta osakseen. Nti Darcy kävi oitis veljensä tultua paljon
puheliaammaksi; ja Elizabeth voi hyvin huomata, kuinka halusta veli
tahtoi valmistaa hänelle ja sisarelleen tilaisuutta tutustua toisiinsa
yhä paremmin ja koetti parhaansa mukaan vetää molempia yhteiseen
keskusteluun. Mutta myöskin nti Bingley pani sen merkille; ja
ärtymyksensä puuskassa hän käytti ensi tilaisuutta hyväkseen
sähähtääkseen hänelle ivallisen kohteliaasti:
"Kuulkaas, neiti Eliza, eikö ----n miliisirykmentti ole jo poistunut
Merytonista? Siitä tuli arvatenkin hyvin suuri tappio _teidän_
perheellenne."
Darcyn läsnäollessa hän ei rohjennut mainita Wickhamin nimeä; mutta
Elizabeth ymmärsi oitis vaistomaisesti, että kysymys oli yhtä paljon
tarkoitettu vetämään edellisen huomiota tähän kiusalliseen
puheenaiheeseen. Hilliten väkisin närkästyksensä tuosta ilkeämielisestä
hyökkäyksestä hän vastasi siihen niin laupiaaseen sävyyn kuin taisi.
Puhuessaan hän vilkaisi varkain sisaruksiin ja näki Darcyn tuijottavan
jäykästi eteensä ja hänen sisarensa olevan perin onnettomana ja aivan
kuin tietämättä, minne oikein loisi katseensa. Jos nti Bingley olisi
arvannut, mitä tuskaa hän tuotti rakkaalle ystävättärelleen, olisi hän
epäilemättä pidättänyt ilkeän viittauksensa, jolla hän oli tahtonut
vain kiusoitella Elizabethia ja alentaa hänen ja hänen perheensä arvoa
Darcyn silmissä; mutta hän ei ollut koskaan kuullut hiiskaustakaan nti
Darcyn karkausyrityksestä. Elizabethia lukuunottamatta oli asia näet
pidetty mahdollisimman salassa syrjäisiltä; ja nimenomaan oli Darcy
koettanut salata sitä kaikilta Bingleyn omaisilta ja tuttavilta --
juuri siitä syystä, jonka Elizabeth oli jo kauan sitten arvannut,
nimittäin halusta naittaa sisarensa ystävälleen.
Elizabethin tyyni maltti auttoi kuitenkin Darcya rauhoittumaan; ja kun
hämilleen joutunut ja pettynyt nti Bingley ei enää sen enempää
rohjennut viittailla Wickhamiin, sai Georgianakin jälleen rohkeutta,
vaikka hän edelleenkin pelkäsi kohdata veljensä katsetta. Kiitollisena
Elizabethin hyvästä ryhdistä Darcy katseli häneen entistä hellemmin; ja
siten oli tuo loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi aiottu syrjäisku
päinvastoin laskenut uuden ankkuripaikan hänen toiveilleen.
Vieraat eivät tämän jälkeen viipyneet enää kauan; ja sillä aikaa kuin
hra Darcy saattoi heitä vaunuihin, kevensi nti Bingley ärtynyttä
mieltään arvostelemalla Elizabethin ulkonäköä, käytöstä ja pukua. Mutta
Georgiana ei yhtynyt hänen arvosteluunsa. Hänen veljensä suositus oli
kerta kaikkiaan määrännyt hänen kantansa; ja veli ei voinut erehtyä.
Kun Darcy palasi saliin, ei nti Bingley malttanut olla toistamatta
hänellekin samaa, mitä hän oli juuri puhunut sisarelle.
"Kuinka mitättömältä Eliza Bennet näyttikään tänään, hra Darcy", hän
huudahti; "en iki maailmassa ole nähnyt kenenkään siihen määrään
muuttuneen kuin hänen viime talvesta lähtien. Hänen ihonsakin on käynyt
niin ruskeaksi ja karkeaksi! Louisa ja minä emme olleet enää tunteakaan
häntä."
Kuinka vastenmielinen tuollainen pistely lie Darcylle ollutkin, tyytyi
hän vastaamaan levollisesti, että hän ei ainakaan ollut huomannut
äskeisen vieraansa ulkonäössä muuta muutosta kuin hitusen päivettymistä
-- mikä kesähelteellä ei ollutkaan ihmeellistä.
"Omasta puolestani minun täytyy tunnustaa", jatkoi Elizabethin
väsymätön vainoojatar, "etten koskaan ole pitänyt häntä erikoisen
kauniina. Hänen kasvonsa ovat aivan liian laihat, ihonväri
epämääräinen, ja piirteitä ei voi suinkaan sanoa sieviksi. Hänen
nenältään puuttuu jaloutta, hampaat ovat mukiinmenevät, mutta aivan
tavalliset; ja mitä hänen silmiinsä tulee, joita olen jonkun kuullut
kehuvan, niin minä en voi huomata niissä mitään erinomaista. Niissä on
terävä ja luihu katse, joka minusta on kerrassaan vastenmielinen; ja
muutenkin on hänen ilmeessään ja sävyssään aivan sietämätöntä
itsekylläisyyttä."
Koska nti Bingley kerta kaikkiaan oli vakuutettu siitä, että Darcy
todella ihaili Elizabethia, niin ei tällainen taistelutapa ollut
kovinkaan valtioviisasta hänen oman etunsa kannalta; mutta ärtyneet
ihmiset eivät aina malta olla viisaita, ja nähdessään Darcyn katseen
sumentuvan hän riemuiten luuli saavuttaneensa voiton. Kun tämä
kuitenkin pysyi äänettömättä, päätti rohkea taistelija pakottaa hänet
puhumaan ja jatkoi ahdisteluaan:
"Muistanpa, että kun tulimme tuntemaan hänet Hertfordshiressa,
jouduimme aivan ihmeisiimme kuullessamme hänen olevan niillä seuduilla
kehuttu kaunotar; ja erityisesti muistan teidän sanoneen eräänä iltana,
jolloin hänen perheensä oli ollut päivällisillä Netherfieldissä:
'_Hänkö_ kaunotar! Yhtä hyvin sanoisin hänen äitiään älypääksi.' Mutta
jälkeenpäin hän näytti tehonneen teihinkin, ja luulenpa teidänkin
yhteen aikaan pitäneen häntä jokseenkin sievänä."
"Niin kyllä", vastasi Darcy, joka ei jaksanut enää pidättää itseään,
"mutta _tuota_ mieltä olin ainoastaan silloin, kun ensin tulin hänet
tuntemaan; jo kauan aikaa olen pitänyt häntä yhtenä kauneimmista
naisista mitä ylipäänsä tunnen."
Hän käänsi selkänsä ja lähti tiehensä, jättäen nti Bingleyn
aprikoimaan, olisiko ehkä sittenkin ollut parasta olla pakottamatta
tuota miestä puhumaan suunsa puhtaaksi.