"Eikö hän teistäkin ole hyvin kaunis mies, neitini?"
"On kyllä -- hyvin kaunis."
"Minä ainakin olen varma, etten tiedä ketään häntä kauniimpaa. Mutta
yläkerran käytävässä on hänestä toinen paljon isompi ja kauniimpi kuva.
Tämä huone oli isäntä vainajan mielihuone, ja kaikki nämä pienoiskuvat
ovat täällä hänen jäleltään. Hän piti niistä hyvin paljon."
Siitä sai Elizabeth selityksen, miksi hra Wickhamin kuvaa oli edelleen
säilytetty toisten joukossa.
Rva Reynolds kiinnitti heidän huomiotaan nti Darcyn muotokuvaan, joka
oli maalattu tämän ollessa vasta kahdeksanvuotias.
"Onko neiti Darcy yhtä kaunis kuin hänen veljensä?" kysyi hra Gardiner.
"Ah, on toki -- kaunein nuori neiti mitä on koskaan nähty, ja niin
kehittynyt kaikissa hienoissa taidoissa! Hän soittaa ja laulaa päivät
päästänsä. Viereisessä huoneessa on suuri piano, joka vast'ikään on
tuotu tänne -- se on isännän lahja. Hän saapuu tänne huomenna veljensä
seurassa."
Hra Gardiner, joka osasi puhella taitavasti ja sievästi outojenkin
ihmisten kanssa, yllytti kysymyksillään ja huomautuksillaan kelpo
taloudenhoitajatarta kertoilemaan yhä enemmän isännästään ja tämän
sisaresta; ja sen vanhus tekikin kernaasti, joko ylpeillen
isäntäväestään tahi tosi kiintymyksestä heihin.
"Oleskeleeko isäntänne Pemberleyssä paljonkin vuoden mittaan?"
"Ei niin paljon kuin minä toivoisin, hyvä herra; mutta uskallanpa
sanoa, että hän viettää ainakin puolet ajastaan täällä, ja neiti Darcy
on kaikki kesäkuukaudet täällä."
"Paitsi milloin", ajatteli Elizabeth itsekseen, "hän ei käy
seikkailemassa Ramsgatessa."
"Jos isäntänne menisi naimisiin, niin näkisitte häntä varmastikin
enemmän täällä."
"Niin kyllä, herrani; mutta sitä ajankohtaa ei käy arvaileminenkaan.
Minä en tiedä ketään, joka olisi hänelle kyllin hyvä."
Hra ja rva Gardiner hymyilivät. Elizabeth ei voinut pidättyä sanomasta:
"Teidän lausuntonne on mitä parhain suositus hänelle."
"Minä en sano enempää kuin on totta, ja jokainen, joka hänet tuntee, on
valmis sanomaan samaa", vastasi vanhus. "Minä en ole ikinäni saanut
häneltä ärtyisää sanaa, ja kuitenkin olen tuntenut hänet nelivuotisesta
poikaressusta lähtien."
Tällainen kiitos oli Elizabethille odottamaton. Hän oli tottunut
ajattelemaan, että hra Darcy oli kaikkea muuta kuin tasaluontoinen ja
sävyisä mies. Hänen mielenkiintonsa oli herännyt; hän halusi kuulla
enemmänkin ja oli hyvin kiitollinen enolleen, kun tämä jatkoi:
"Harvasta ihmisestä voikaan sellaista sanoa. Te olette todellakin
onnellinen, kun teillä on semmoinen isäntä."
"Niin olenkin, hyvä herra. Vaikka etsisin lyhty kädessä halki koko
maailman, niin tiedän etten parempata löytäisi. Mutta minä olen aina
pannut merkille, että ne ihmiset, jotka jo lapsina ovat hyväluontoisia,
ovat isoiksi kasvettuaankin hyväluontoisia; ja hän oli aina mitä
helläluontoisin ja jalosydämisin poika koko maailmassa."
Elizabeth tuijotti ihmeissään vanhukseen. "Herra Darcystako hän
tosiaankin puhuu?"
"Hänen isänsä oli erinomainen mies", huomautti rva Gardiner.
"Niin oli, rouvani, se hän todellakin oli; ja hänen pojastaan tulee
aivan hänen kaltaisensa -- aivan yhtä sävyisä ja hyvä köyhiä kohtaan."
Elizabeth kuunteli, kummeksi, epäili ja halusi kärsimättömästi kuulla
vielä paljon enemmänkin. Rva Reynoldsin muut tarinat eivät huvittaneet
häntä rahtuistakaan. Tämä näytteli tauluja, selosti huoneiden suuruutta
ja huonekalujen hintoja -- mutta kaikkea turhaan. Hra Gardiner, jota
hyvin huvitti vanhan emännöitsijän ylpeys isäntäväestään, johti
uudestaan puheen tähän: ja taloudenhoitajatar jatkoi innokkaasti
ylistelyään, kun he nousivat valtaportaita yläkertaan.
"Hän on paras isäntä kotiväelleen ja alustalaisilleen mitä koskaan on
elänyt", hän sanoi. "Ei lainkaan muiden nykypäiväin hurjain nuorten
miesten kaltainen, jotka eivät ajattele mitään muuta kuin omaa
itseänsä. Jok'ainut hänen palvelijoistaan ja vuokramiehistään on valmis
puhumaan hänestä pelkkää hyvää. Jotkut ihmiset saattavat pitää häntä
ylpeänä; mutta minä en ainakaan ole nähnyt sellaisesta jälkeäkään.
Minun luullakseni se on johtunut vain siitä, ettei hän hurvittele
maailman turulla niinkuin muut samanikäiset ylhäiset herrat."
"Kuinka rakastettavaan valoon hän asettaakaan isäntänsä!" ajatteli
Elizabeth.
"Tämä ylenpalttinen ylistys ei käy oikein yhteen hänen ystäväparkaamme
kohtaan osoittamansa tylyn käytöksen kanssa", kuiskasi täti hänen
korvaansa heidän portaita noustessaan.
"Ehkäpä me olemme saaneet asiasta väärän käsityksen."
"Eihän se voi olla mahdollista; mehän saimme kuulla siitä toiselta
asianomaiselta itseltään."
Yläkerran avarasta etehisestä heidät johdettiin hyvin kauniiseen
vierassaliin, joka näytti aivan äskettäin sisustetun paljon upeampaan
ja keveämpään tyyliin kuin alakerran huoneet; ja he saivat kuulla, että
tämä uudistus oli juuri tehty nti Darcyn mieliksi, joka oli viime
käynnillään suuresti ihastunut tähän huoneeseen.
"Hän on varmastikin hyvin hyvä veli", sanoi Elizabeth, käydessään
akkunan luo.
Rva Reynolds kuvaili nti Darcyn iloa, kun tämä ensi kertaa tuli
astumaan tähän kauniiseen huoneeseen. "Ja se on aina isännän tapaista",
hän lisäsi. "Millä hyvänsä asialla hän tietää tekevänsä sisarelleen
iloa, se on tehtävä hetipaikalla. Hän ei laiminlyö yhtään tilaisuutta
ollakseen hänelle mieliksi."
Kuvagalleria ja pari kolme parasta makuusuojaa oli vielä näytettävänä.
Edellisessä oli useita hyviä tauluja, mutta Elizabeth ei pystynyt
arvioimaan niiden taiteellista arvoa; ja öljymaalauksista hän pian
käänsi huomionsa muutamiin nti Darcyn tekemiin väriliitupiirustuksiin,
joiden aiheet olivat mielenkiintoisia ja joita hän kykeni paremmin
käsittämään.
Galleriassa oli myöskin Darcy-suvun muotokuvakokoelma, joka ei paljon
voinut viehättää vierasta katselijaa. Elizabeth asteli niiden riviä
pitkin, etsien joukosta nähdäkseen ainoat hänelle tutut kasvot.
Vihdoinkin hän ne keksi -- ja hän seisahtui miltei säpsähtäen, kun
kuvasta katseli häntä vastaan hra Darcy ilmi elävänä ja huulillaan
samanlainen hymy kuin joskus aikaisemmin tämän herran itsensä
katsellessa häneen. Hän seisoi hyvän aikaa kuvan edessä vakaviin
mietteisiin vaipuneena, ja hän kääntyi vielä kerran sitä katsomaan,
ennenkuin he lähtivät galleriasta. Rva Reynolds kertoi, että kuva oli
maalattu hra Darcyn isän vielä eläessä.
Tällä hetkellä Elizabeth ajatteli kuvan esittämää henkilöä varmastikin
leppoisemmin kuin koskaan ennen heidän tuttavuutensa aikana. Rva
Reynoldsin isännälleen suitsuttama ylistys ei arvatenkaan ollut
liioiteltu. Milläpä kiitoksella onkaan suurempi arvo kuin älykkään
palvelijan antamalla? Veljenä, tilanomistajana, isäntänä hän piti hyvää
huolta monien ihmisten onnellisuudesta. Kuinka paljon surua ja iloa
hänen vallassaan olikaan valmistaa toisille! Kuinka paljon hyvää tai
pahaa hän pakostakin joutui tekemään! Jok'ikinen taloudenhoitajattaren
mainitsema luonteenpiirre oli ollut hänelle edullinen; ja kun Elizabeth
vaarinotti noita kankaalle maalattuja kasvoja, joiden silmät katselivat
suoraan hänen silmiinsä, hän muisteli elävätä katsetta kiitollisemmin
mielin kuin koskaan ennen -- hän muisti siinä huomanneensa lämpöä, joka
lievensi ja pehmitti ilmeen ankaruutta.
Kun koko talo oli katseltu läpikotaisin, palattiin alakertaan; ja
sanottua hyvästit taloudenhoitajattarelle heidät uskottiin valtaovella
odottelevan puutarhurin edelleen saateltaviksi.
Heidän kävellessään ruohokentän poikki alas joenrantaan Elizabeth
kääntyi vielä kerran katsomaan taaksensa; hänen enonsa ja tätinsä
pysähtyivät myöskin; ja kun ensinmainittu paraillaan arvaili
rakennuksen ikää, ilmestyi sen omistaja itse yhtäkkiä näkyviin tallin
taitse tulevalta tieltä.
Hänen esiintymisensä oli niin odottamaton -- ja välimatkaa oli vain
parikymmentä askelta -- että oli mahdoton välttyä hänen huomioltaan.
Sekä tulijan että tytön katseet kohtasivat toisensa, ja molempain
posket karahtivat hehkuvan punaisiksi. Hra Darcy säpsähti ehdottomasti
ja seisoi tuokion verran aivan kivettyneenä hämmästyksestä; mutta
tullen pian jälleen tolkuilleen hän lähestyi vierasseuruetta ja
puhutteli Elizabethia -- jollei täysin vapaasti ja huolettomasti, niin
ainakin moitteettoman kohteliaasti.
Elizabeth oli vaistomaisesti kääntynyt kulkemaan poispäin; mutta Darcyn
lähestyessä hän pysähtyi ja vastaanotti tervehdyksen ylen hämillään,
jota hänen oli mahdoton salata. Hänen enonsa ja tätinsä voivat arvata
tulijan tämän yhdennäköisyydestä heidän juuri tarkastamansa muotokuvan
kanssa; ja jollei sekään vielä olisi auttanut heitä oikeille jäljille,
ilmaisi sen puutarhurin hämmästynyt ja kunnioitusta ilmaiseva naama. He
seisoivat vähän syrjässä, katsellen kuinka talon isäntä puheli heidän
sisarentyttärensä kanssa, joka hämillään ja aivan kuin suunniltaan
ollen tuskin rohkeni kohottaa silmiään puhuttelijan kasvoihin eikä
tiennyt mitä vastata tämän kohteliaaseen tiedusteluun hänen omaistensa
voinnista. Ei myöskään Darcy näyttänyt olevan aivan tasapainossa; hänen
äänestään ei kajahtanut entinen tyyni rauhallisuus, ja hän toisteli
kyselyitään heidän matkastaan kiireisesti ja vastausta odottamatta,
niin että hänen huomasi ajattelevan aivan toista kuin mitä puhui.
Vihdoin tuntuivat häneltä sanat uupuvan tykkänään; ja seisottuaan
siunaaman aikaa aivan äänettömänä hän äkkiä hillitsi itsensä väkisin ja
lausui hyvästit.
Hänen poistuttuaan hra ja rva Gardiner tulivat Elizabethin luo ja
lausuivat ihastelevia huomautuksia talon isännän uljaasta ulkomuodosta;
mutta Elizabeth ei kuullut heidän puheestaan sanaakaan ja seurasi heitä
vallan vaitonaisena ja omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Hän oli hyvin
kiusaantunut ja häpeän täyttämä. Mikä onneton sattuma olikaan tuonut
heidät juuri tänään tänne! Mitähän tuo mies mahtoi siitä arvellakaan?
Kuinka epäsuotuisassa valossa hänen itsensä täytyikään nyt näyttäytyä
tuon itserakkaan miehen silmissä! Aivanhan näytti siltä, kuin hän olisi
ehdoin tahdoin heittäytynyt jälleen hänen tielleen! Ah, laupias taivas,
miksi hänen piti tullakin tänne -- tai miksi Darcy saapui päivää ennen
kuin häntä oli odotettu tulevaksi? Jospa he olisivat ennättäneet
poistua edes kymmenenkään minuuttia aikaisemmin, niin turma olisi
vältetty. Elizabeth punastui uudestaan hiusrajaa myöten ajatellessaan
tätä kovanonnen kohtausta. Entä Darcyn käytös sitten -- niin kokonaan
toisenlainen kuin aikaisemmin -- mitähän sekään merkitsi? Oli jo
ihmeellistä, että hän ollenkaan otti puhellakseen hänen kanssaan --
mutta entäpä vielä niin kohteliaasti ja tiedustellen hänen
omaisiaankin! Koskaan ei Darcyn käytös ollut tuntunut hänestä niin
vähän mahtipontiselta kuin tänään; koskaan hän ei ollut puhellut niin
hellällä ja sydämellisellä sävyllä kuin tässä odottamattomassa
yhtymisessä. Kuinka vastakkaista se olikaan hänen sävylleen heidän
viimeksi kohdatessaan toisensa Rosingsin puiston veräjällä, kun hän oli
työntänyt tuon ihmeellisen kirjeen hänen käteensä. Elizabeth ei tiennyt
mitä ajatella -- miten arvioida tätä tapausta.
He olivat nyt poikenneet kauniille jalkapolulle, joka kulki pitkin
joenvartta ja perällä vei metsän siimekseen; mutta kesti kauan,
ennenkuin Elizabeth malttoi katsella ihania paikkoja tai kuunnella
sukulaistensa huomautuksia niistä. Hänen ajatuksensa kiertelivät siinä
kohdassa Pemberley Housea -- missä se sitten lienee ollutkin! -- jossa
hra Darcy juuri tällöin mahtoi olla. Hän ikävöi tietää, mitä tänä
hetkenä liikkui tämän miehen aivoissa; millä tapaa hän ajatteli
hänestä, ystävällisestikö vaiko katkerasti; ja voiko hän itse vielä --
kaikesta huolimatta -- olla hänelle kallis ja rakas. Ehkäpä Darcy oli
ollutkin kohtelias vain senvuoksi, että hänen itsensä oli helppo olla;
mutta _olihan_ hänen äänessään ja sävyssään ollut väkinäinen värähdys,
joka ei ilmaissut helppouden tunnetta.
Metsää jonkin aikaa kierreltyä polku toi heidät taasen joelle, jonka
poikki vei yksinkertainen ristikkosilta; laakso itse kapeni tällä
kohtaa kaitaiseksi solaksi, jonka pohjaan mahtui vain joki ja sen
vartta kulkeva vähäinen kävelypolku, ja reunoilla kasvoi tiheä
lehtikuusimetsikkö. Elizabethin teki mieli sukeltaa sen salaperäisiin
pimentoihin; mutta rva Gardiner ei jaksanut enää kävellä, joten heidän
oli piammiten jouduttava kartanon sisäveräjällä odottaviin
ajoneuvoihinsa. Matkanteko oli kuitenkin tädin väsymyksen takia
hidasta; ja hra Gardiner, joka oli innokas kalamies, piti
tarkoin silmällä lohenmullojen pyöriskelyä joessa ja tiedusteli
kalastusmahdollisuuksia heitä saattelevalta puutarhurilta. Heidän täten
verkalleen astellessa kohtasi heitä uusi yllätys, sillä vähän matkan
päässä pyörähti tienmutkasta jälleen näkyviin hra Darcy. Tällä kertaa
Elizabeth, vaikka olikin hyvin ihmeissään, kuitenkin oli paremmin
varustautunut kohtaamaan tulijan ja päätti näyttää rauhallisemmalta ja
puhella tyynemmin, jos Darcyn aikomuksena todellakin oli tavoittaa
heidät, vaikka hänen totta puhuen ensi hätkähdyksessä tekikin mieli
paeta metsän turvaan. Jo ensi silmäyksellä hän huomasi, että
Darcy ei ollut kadottanut vähääkään äskeisestä sydämellisestä
kohteliaisuudestaan; ja vastatakseen siihen yhtä kohteliaasti ja
salatakseen samalla oman hämmennyksensä Elizabeth rupesi tulijalle
kohta ihastelemaan puiston ihanuutta. Mutta tuskin hän oli ennättänyt
saada suustaan sanat "suurenmoista" ja "hurmaavaa", kun hänen päähänsä
iski onneton ajatus, joka pani hänet punastumaan ja jäämään kerrassaan
tuppisuuksi; mitähän Darcy saattoi arvellakaan, kun hän niin omasta
aloitteestaan rupesi kehumaan hänen kotikartanoaan!
Gardinerit olivat jääneet vähän taemmaksi; ja kun Elizabethilta puhe
juuttui, pyysi Darcy tulla esitetyksi hänen ystävilleen. Sellaista
kohteliaisuutta Elizabeth ei ollut arvannut odottaakaan; ja hänen oli
vaikea pidättää hymyään ajatellessaan, että Darcy nyt omasta halustaan
pyrki tuttavuuteen hänen omaistensa kanssa, joiden halvemman
säätyaseman hän itse oli myöntänyt olleen pahimpana esteenä hänen
kosinnalleen. "Kuinkahan hän hämmästyykään saadessaan tietää, keitä he
ovat! Hän pitää nyt heitä varmastikin joinakin ylimyksinä."
Esittely kävi kuitenkin pian päinsä; ja mainitessaan matkatovereittensa
sukulaisuudesta hän vilkaisi syrjäkarin Darcyyn nähdäkseen hänen
hämmästyksensä. Ja hämmästynyt Darcy todella _olikin_; mutta hän
selvisi siitä nopeasti ja kääntyen ympäri hän lähti astelemaan heidän
rinnallaan, puhellen hra Gardinerin kanssa. Elizabeth voi vain olla
mielissään ja riemuita. Oli lohdullista, että hänellä oli sellaisiakin
sukulaisia, joiden puolesta hänen ei tarvinnut punastua. Hän kuunteli
tarkkaavaisesti miesten keskustelua ja iloitsi sydämessään joka
lauseesta, jokaisesta taitavasta käänteestä, jossa ilmeni enon
maailmantottumus, terävä äly ja hieno aisti.
Puhelu suuntautui pian kalastukseen, ja Elizabeth voi kuulla hra Darcyn
mitä kohteliaimmin kehoittavan enoa koettamaan kalaonneaan hänen
joessaan milloin häntä vain halutti, samalla kuin hän lupasi lainata
hänelle kalastusvehkeitä ja osoitti eräitä kohtia joessa, joista hän
tiesi varmimmin saatavan lohenmulloja. Rva Gardiner, joka käveli käsi
Elizabethin kainalossa, silmäili häneen ihmeissään. Elizabeth ei
virkkanut mitään, mutta tädin ihmetys oli hyvin hänen mieleensä. Mutta
vielä suurempi oli hänen oma ihmetyksensä; lakkaamatta hänen täytyi
kysellä itseltään: "Kuinka hän onkaan muuttunut entisestään! Ja minkä
vuoksi hän on noin muuttunut? Mistä se oikein johtuukaan? Ei suinkaan
_minun_ takiani! Eivät suinkaan minun Hunsfordissa antamani moitteet
ole saaneet häntä _tuohon_ määrään lieventämään käytöstapaansa. Ja
mahdotontahan on, että hän enää piittaisi minusta edes vähääkään."
Jonkun matkaa täten käveltyä -- molemmat naiset edellä, herrat
jälempänä -- sattui marssijärjestyksessä pieni muutos. Siihen oli syynä
rva Gardiner, joka tunsi itsensä väsyneeksi pitkästä kävelystä ja
huomasi Elizabethin käsivarren antaman tuen liian heikoksi, jonka
vuoksi hän pysähtyi odottamaan miestänsä ja työnsi kätensä hänen
kainaloonsa. Hra Darcy otti hänen paikkansa sisarentyttären rinnalla ja
matkaa jatkettiin. Tällöin vasta Elizabeth sai rohkeutta puhua. Hän
tahtoi kaikin mokomin saada kavaljeerinsa vakuutetuksi siitä, että he
olivat käyneet katsastamassa Pemberleytä siinä lujassa uskossa, että
isäntä itse oli poissa kotoa -- "teidän taloudenhoitajattarennekin
ilmoitti meille", hän lisäsi, "että saapuisitte vasta huomenna."
Darcy myönsi, että häntä oli vasta huomiseksi odotettu; mutta eräät
talonhoitoa koskevat asiat olivat pakottaneet hänet kiiruhtamaan hiukan
edellä muuta seuraa, joka sekin kohta saapuisi. "He tulevat varhain
huomenaamuna", hän jatkoi, "ja heidän joukossaan on eräitä jotka
tahtovat uudistaa vanhaa tuttavuutta teidän kanssanne -- tarkoitan
herra Bingleytä ja hänen sisariaan."
Elizabeth vastasi vain keveästi kumartaen. Hänen ajatuksensa palasivat
ehdottomasti siihen aikaan, jolloin Bingleyn nimeä oli viimeksi
mainittu heidän keskensä; ja puhetoverin ilmeestä voi hän päättää,
ettei _hänen_ mielipiteensä ollut tässä asiassa paljonkaan muuttunut.
"Seurueessani on vielä eräs henkilö", jatkoi Darcy hetkisen vaitiolon
jälkeen, "joka erityisesti haluaa tulla teidän tuttavaksenne.
Sallitteko minun esittää teille sisareni ja tuoda hänet teidän
seuraanne, niin kauan kuin viivytte Lambtonissa, vai pyydänkö nyt
liikoja?"
Elizabeth oli niin ällistynyt tästä tarjouksesta, että hänen oli vaikea
alussa vastata siihen. Sen hän kuitenkin oitis tajusi, että nti Darcyn
toivomus oli hänen veljensä sanelema, ja sitä myöten kaikki oli hyvin.
Elizabethin oli mieluista huomata, etteivät rukkasetkaan olleet saaneet
hra Darcya ajattelemaan hänestä pahaa.
Matkaa jatkettiin sitten äänettömästi; kumpikin oli vajonnut omiin
ajatuksiinsa. Elizabeth tunsi olonsa väkinäiseksi -- sehän oli vain
luonnollista; mutta samalla hänen oli mahdotonta olla tuntematta
salaista imarretta ja mielihyvää. Darcyn sisarensa puolesta lausuma
toivomus oli todella mitä hienoin kohteliaisuus.
Hra ja rva Gardinerin vihdoin tavoitettua heidät pyysi isäntä koko
seuruetta uudestaan poikkeamaan sisälle ja nauttimaan virvokkeita;
mutta tarjoukseen vastattiin kieltävästi; ja vihdoin erottiin
toisistaan lausuen mitä sievistelevimmät jäähyväiset. Hra Darcy auttoi
naiset vaunuihin, ja heidän ajaessa pois Elizabeth näki isännän
kävelevän verkalleen taloa kohti.
Nyt alkoivat eno ja täti tehdä kärsimättömästi pidättämiään
huomautuksia; kumpikin sanoi Darcyn tehneen verrattomasti paremman
vaikutuksen kuin he olivat osanneet arvatakaan. "Hänhän on kerrassaan
hienokäytöksinen mies, perin kohtelias ja teeskentelemätön", sanoi hra
Gardiner.
"Hänessä on tosin jonkin verran juhlallista jäykkyyttä", huomautti
täti; "mutta se sopii hyvin hänen arvokkaaseen ja hienoon ryhtiinsä.
Minä voin nyt aivan yhtyä taloudenhoitajattaren lausuntoon, että vaikka
ihmiset voivat sanoa häntä ylpeäksi, niin _minä_ en ainakaan ole
huomannut siitä merkkiäkään."
"En ole koskaan tullut niin ymmälleni kuin hänen äskeisestä
käyttäytymisestään. Se oli enemmän kuin kohteliasta; se oli
vilpittömästi huomaavaista; ja kuitenkaan ei hänen olisi ollut lainkaan
tarpeen osoittaa meille sellaista huomaavaisuutta. Onhan hänen
tuttavuutensa Elizabethin kanssa vallan pintapuolinen."
"Totta puhuen, Lizzy", sanoi täti, "hän ei ole niin kaunis kuin
Wickham; tai oikeammin sanoen, hänellä ei ole Wickhamin hienoja
piirteitä, vaikka hän muuten on sangen hyvännäköinen. Mutta kuinka sinä
saitkaan päähäsi kertoa meille, että hän oli sinusta niin
vastenmielinen?",
Elizabeth puolusteli itseään minkä taisi -- sanoi, että hän piti
Darcysta nykyisin paljon enemmän kuin ennen, ja että tämä ei ollut
vielä koskaan esiintynyt niin herttaisesti kuin tänä aamuna.
"Mutta ehkäpä hän laskettelee kohteliaisuuksiaan, tarkoittamatta niillä
mitään sen enempää", arveli eno. "Ylhäisten henkilöiden tapa on olla
oikullinen päähänpistoissaan; enkä minä senvuoksi ota hänen
kalastustarjoustaankaan täydeksi todeksi, sillä voihan hän huomenna jo
muuttaa mielensä ja karkoittaa minut mailta halmeilta."
Elizabeth tunsi, että hänen omaisensa olivat kokonaan erehtyneet hra
Darcyn luonteesta, mutta hän ei virkkanut mitään.
"Sen perusteella, mitä olen hänestä nähnyt", jatkoi rva Gardiner,
"minun on vaikea uskoa, että hän olisi todella voinut menetellä niin
julmasti Wickham parkaa kohtaan. Eihän hän näytä ollenkaan tylyltä ja
sydämettömältä. Päinvastoin hänen suunsa ympärillä on hyvyyttä
ilmaiseva piirre, kun hän puhuu. Ja koko hänen ulkomuotonsa kuvastaa
sisällistä arvokkaisuutta, josta voisi päätellä, että hänellä on
jalomielinen sydän. Mutta kuinka loistavan arvosanan hänestä antoikaan
se vanha rouva, joka näytteli meille hänen taloaan. Minun oli välistä
vaikea pidättää nauruani. Mutta arvaan, että hän on antelias isäntä, ja
_se_ hyvä avu vastaa palvelijain silmissä kaikkia ihmishyveitä."
Elizabethin oli nyt vihdoinkin pakko oikaista sukulaistensa käsitystä
Wickhamista; sen hän teki varovaisin sanoin ja mainitsematta
lähdettään, jonka hän kuitenkin sanoi olevan aivan luotettavan.
Rva Gardiner joutui ymmälleen ja huolestuneeksi; mutta kun he nyt
lähenivät hänen nuoruudenaikaisia leikkitanhuitaan, unohtuivat kaikki
muut ajatukset hänen mielestään.