Molemmat herrat lähtivät Rosingista seuraavana aamuna; ja hra Collins,
joka oli odotellut valtaveräjällä lausuakseen heille viimeiset
jäähyväiset, tunsi kotia palatessaan itsensä onnelliseksi voidessaan
kertoa lähtijäin olleen niin hyvässä voinnissa ja hilpeällä mielellä
kuin suinkin saattoi odottaa kartanossa tapahtuneen murheellisen
jäähyväiskohtauksen jälkeen. Rosingsiin hän sitten oitis riensikin
lohduttamaan Lady Catherinea ja tämän tytärtä; ja palatessaan hän voi
suureksi tyydytyksekseen tuoda hänen jalosukuisuudeltaan sellaiset
terveiset, että tämä haikeutensa haihduttimeksi halusi koko pappilan
perheen luokseen päivällisille.
Elizabeth ei voinut Lady Catherinea nähdessään olla ajattelematta, että
jos hän vain olisi tahtonut, olisi hän nyt voinut esittäytyä myladyn
tulevana sukulaisena; eikä hän voinut olla hymyilemättä ajatellessaan,
minkälaisen vastaanoton jalo rouva silloin olisi hänelle valmistanut.
"Mitähän hän olisi oikein sanonutkaan? Kuinkahan hapanta naamaa hän
olisi näyttänytkään?" -- näillä kysymyksillä hän huvitti raskautettua
mieltään.
Ensimmäisenä puheenaiheena päivällispöydässä tietystikin oli Rosingsin
väen väheneminen. "Tottakin se koskee minuun syvästi", vakuutti Lady
Catherine vakuuttamasta päästyään; "enpä usko, että kukaan ihminen maan
päällä suree niin paljon ystäviensä menettämistä kuin minä. Mutta minä
olenkin aivan erikoisesti kiintynyt noihin molempiin nuoriin miehiin --
ja kuinka he sitten ovatkaan kiintyneet minuun! Ette usko, kuinka
vaikeata heidän oli lähteä täältä! Mutta niinhän on laita joka kerta.
Kunnon eversti koetti ylläpitää hilpeyttään viimeiseen saakka; mutta
Darcyyn lähtö tuntui koskevan kovin kipeästi -- paljon enemmän tällä
kertaa, minä arvelen, kuin viime vuonna. Se rakas poika näyttää
kiintyneen yhä lujemmin sitein Rosingsiin."
Hra Collinsilla oli älyä lausua tämän johdosta imarteleva huomautus,
jonka äiti ja tytär palkitsivat suopealla hymyllä.
Lady Catherine huomautti pöydästä noustua, että nti Bennetkin näytti
olevan allapäin; ja arvaten syyksi, että tytönkään ei tehnyt mieli niin
pian menettää hänen mieluista seuraansa, hän lisäsi:
"Mutta jos niin on laita, niin kirjoittakaa kaikin mokomin äidillenne,
että saatte viipyä täällä vähän kauemmin. Minä arvaan, että rouva
Collins on hyvin iloinen saadessaan pitää teidät luonansa."
"Olen hyvin kiitollinen teidän jalosukuisuutenne ystävällisestä
tarjouksesta", vastasi Elizabeth; "mutta minun vallassani ei ole
noudattaa sitä. Minun täytyy olla Lontoossa jo ensi lauantaina."
"Miksi niin pian; ettehän ole vielä ollut täällä enempää kuin kuusi
viikkoa? Minä odotin teidän jäävän ainakin kahdeksi kuukaudeksi.
Täisinhän siitä jo mainita rouva Collinsillekin ennen teidän tuloanne.
Eikähän teillä ole mitään syytä lähteä täältä niin pian. Äitinne voi
varmastikin tulla toimeen ilman teidän apuanne vielä pari viikkoa
eteenpäin."
"Mutta isäni ei voi. Hän kirjoitti minulle viime viikolla ja kiirehti
palaamistani."
"Oh, isänne tulee hyvin toimeen ilman teitä, jos kerta äitinnekin voi
tulla. Isät eivät paljonkaan perusta tyttäriinsä. Ja jos viitsitte
vielä viipyä täällä toisenkin kuukauden, niin kukaties otan itse teidät
mukaani kun lähden Lontooseen, sillä aikomukseni on matkustaa sinne
kesäkuun alussa viikon päiviksi. Ja kun voin aivan hyvin sijoittaa
kamarineitoni tavararattaille, on vaunuissani hyvin tilaa toiselle
teistä -- ja annappa olla, jos sattuu hyvä ilma, niin voisinpa ottaa
teidät molemmatkin vaunuihini, sillä ettehän te kumpikaan ole
isokokoisia."
"Te olette kovin ystävällinen, Lady Catherine; mutta minä luulen, että
minun täytyy sittenkin pysyä alkuperäisessä aikeessani."
Lady Catherine huokasi alistuvasti. "Sitten on teidän, rouva Collins,
pantava miespalvelija heitä saattamaan. Tiedättehän, että minä aina
puhun suuni puhtaaksi, enkä minä voi sietää ajatusta, että kaksi nuorta
neitosta matkustaisi yksin postikyydillä. Se ei ole ollenkaan sopivaa.
Nuorten neitosten pitäisi aina olla säädyllisesti varjeltuina ja
palveltuina, se kuuluu heidän elämänasemaansa. Muistan hyvin kun
sisarentyttäreni Georgiana lähti viime kesänä Ramsgateen, niin en
helpottanut, ennenkuin hänelle pantiin kaksi miespalvelijaa mukaan.
Minä olen niin hirveän tarkka kaikissa tällaisissa asioissa. Teidän
täytyy lähettää joku renkinne näiden nuorten neitosten matkaan. Olenpa
oikein iloinen, että satuin mainitsemaan tämän asian; olisi
anteeksiantamatonta, jos päästäisitte heidät matkustamaan yksin."
"Enoni lähettää palvelijan vastaamme."
"Hoo -- teidän enonne! Onko hänellä varaa pitää miespalvelijaa? Sepä
hauskaa, että joku omaisistanne ajattelee tällaisia asioita. Missä te
vaihdatte myötyrihevosia? Vai niin -- Brombyssä tietystikin. Jos
mainitsette 'Kellon' majatalossa tuntevanne minut, niin tulette
säädyllisesti palvelluiksi."
Lady Catherinella oli vielä paljon kyseltävää heidän matkansa johdosta;
mutta kun hän enimmäkseen itse vastaili kysymyksiinsä, pääsi Elizabeth
jokseenkin rauhaan -- muihin ajatuksiinsa hautautuneena hän olisi
saattanutkin vastailla pelkkää puuta ja heinää. Hän siunasi hetkeä,
jolloin he pääsivät lähtemään kotia; ja yksin jäätyään hän antautui
huojentunein mielin niihin ajatuksiin, jotka nyt yksinomaan
askarruttivat hänen mieltään ja joita hän mietiskeli jokapäiväisillä
yksinäisillä kävelyillään.
Hra Darcyn kirjeen hän pian osasi jo ulkoa -- niin oli sen jok'ainoa
sana painunut hänen sydämeensä. Hän punnitsi tarkasti sen jokaista
lausetta; ja kirjoittajasta itsestään hänellä oli nykyään aivan
toisenlaiset mielipiteet kuin ensi lukemallaan. Hänen kosintaansa
muistellessaan hänen mielensä vieläkin kuohahti katkeruuteen; mutta
ajatellessaan sitten, kuinka perin väärin ja nurjasti hän oli
arvostellut ja tuominnut tuota miestä, hänen suuttumuksensa kohdistui
omaan itseensä, ja Darcyn syvä pettymys herätti hänessä sääliä. Hänen
harras kiintymyksensä synnytti kiitollisuutta, hänen suoravainen
luonteensa vilpitöntä kunnioitusta; mutta sittenkään hän ei voinut
mielessään taipua hänen kosintaansa, eikä hän hetkeksikään katunut sen
hylkäämistä tai halunnut saada tavata Darcya uudestaan. Hänen omassa
entisessä käytöksessään oli yllinkyllin surtavaa, ja lähiomaistensa
onnettomat luonteenominaisuudet olivat hänelle ainaisen harmin ja
haikeuden lähteenä. Ja kaikkein pahinta oli, ettei parannusta voinut
toivoakaan. Hänen isänsä tyytyi vain nauramaan nuorempien tyttäriensä
typerälle huimuudelle, mutta ei vaivautunut koskaan ojentamaan heitä;
ja hänen äitinsä oli aivan kykenemätön edes käsittämään, mitkä asiat
kaipasivat korjaamista. Elizabeth oli usein yhdessä Janen kanssa
yrittänyt hillitä Catherinen ja Lydian hupakkomieltä; mutta mitä toivoa
olikaan näiden parantumisesta, kun äiti aina kannatti heitä ja sieti
heidän houkkamaisuuttaan. Niin kauan kuin upseereja oli Merytonissa,
nuo tytöt eivät lakkaisi kuhertelemasta heidän kanssaan; niin kauan
kuin Meryton oli lyhyen kävelymatkan päässä Longbournista, he
lentäisivät sinne kuin päättömät kanat.
Vierailut Rosingsissa jatkuivat viimeisenäkin viikkona yhtä tiheään
kuin kaikkein ensimmäisenä. Viimeinen ilta vietettiin siellä; Lady
Catherine jakeli heille auliisti neuvoja matkan varalle; ja kun he
viimein lähtivät, lausui hän alentuvasti heidät tervetulleiksi
Hunsfordiin seuraavaksikin kesäksi; ja nti De Bourgh unohti tavallisen
hitaan pidättyväisyytensä siihen määrään, että tarjosi kummallekin
tytölle kätensä.