Jollei Elizabeth ottaessaan vastaan hra Darcyn kirjeen ollut odottanut
siinä eilisen kosinnan uudistamista, niin ei hän ollut voinut kuvitella
mitään muutakaan sen sisällöstä. Joka tapauksessa voi arvata, että hän
hämmästyen ja oudoksuen luki sen läpi, ja että tuloksena oli
sanomattoman ristiriitainen tunnekuohu. Aluksi häntä ihmetytti,
että tuo mies voi luulla voivansa millään tavoin puolustella
käyttäytymistään; ja väkevän ennakkoluulon vallassa hän aloitti lukea
hänen esitystään Netherfieldin tapahtumista. Darcyn uskoa Janen
välinpitämättömyydestä Bingleytä kohtaan hän ei voinut ottaa todeksi;
ja tuon miehen esitys hänen todellisista syistään näiden avioliittoa
vastaan oli omiaan suututtamaan Elizabethia yhä enemmän. Darcy ei
ilmaissut lainkaan katuvansa menettelyään, päinvastoin hän
osoittihe yhä paatuneemmaksi pöyhkeässä suvaitsemattomuudessaan ja
sääty-ylpeydessään.
Mutta kun sitten seurasi kuvaus hänen suhteestaan hra Wickhamiin;
kun Elizabeth tarkkaavaisesti tutustui asianhaaroihin, joiden --
jos ne vain oli todenperäisesti esitetty -- täytyi kerrassaan kumota
hänen mielihalulla hellityn käsityksensä tuon perin miellyttävän
nuoren miehen luonteesta -- kävi juttu paljon sekavammaksi ja
tuskallisemmaksi. Hämmästys, huolestuminen, jopa kauhukin täyttivät
hänen mielensä. Hän toivoi kaikesta sydämestään, että hän voisi
julistaa kaiken valheeksi, tahalliseksi vääristelyksi, ja huudahtaa:
"Se ei ole totta! Se ei voi olla totta!" -- ja kun hän oli käynyt koko
kirjeen läpi, tuskin kyeten enää kunnolla käsittämään viime sivun
sisällystä, työnsi hän sen nopeasti syrjään, päättäen ettei koskaan
edes katsahtaisikaan enää siihen.
Tässä hämmentyneessä mielentilassa hän asteli edestakaisin, kykenemättä
lepuuttamaan ajatuksiaan ja löytämättä niille lujaa kiinnekohtaa; mutta
kauan hän ei kestänyt sitäkään -- kohta oli kirje jälleen esillä
kuorestaan; ja hilliten itseään minkä kykeni hän rupesi uudestaan
lukemaan tuota hirveää syytöstä hra Wickhamia vastaan ja pakottautui
mahdollisimman kylmäverisesti käsittämään jok'ikisen lauseen sisällön.
Esitys Wickhamin suhteissa Pemberleyn isäntäväkeen oli joka suhteessa
aivan samanlainen kuin tämän itsensä antama; ja edesmenneen hra Darcyn
leppeä ystävällisyys, josta Elizabeth ei ollut tähän saakka ollut
oikein perillä, kävi aivan yhteen hänen omien sanojensa kanssa. Sitä
myöten molemmat kertomukset kattoivat toisensa; mutta testamenttiin
tultua niiden välillä aukeni syvä juopa. Elizabethilla oli vielä
vereksessä muistissa, mitä Wickham oli kertonut toiveistaan tuohon
kirkkoherranpaikkaan; ja sitä muistellen hänen oli mahdotonta uskoa
muuta, kuin että jompikumpi kertojista oli tahallaan erehtynyt; ja
aluksi hän luuli olevansa varma, kumpi heistä oli puhunut väärin. Mutta
lukiessaan edelleen, kuinka Wickham oli vapaaehtoisesti luopunut
kaikista toiveista mainittuun paikkaan ja saanut korvaukseksi melkoisen
rahasumman, hänen oli jälleen pakko epäröidä. Hän laski kirjeen
kädestään ja punnitsi mielessään jok'ainutta seikkaa mahdollisimman
puolueettomasti, koettaen tulla hänelle itselleen mieluiseen tulokseen
-- mutta onnistumatta. Molemmilla puolillahan häntä kohtasivat vain
asianomaisten omat mieskohtaiset vakuuttelut. Jälleen hän rupesi
lukemaan. Mutta joka rivi osoitti yhä selvemmin, että tämä juttu, jonka
hän oli uskonut yksinomaan todistavan hra Darcyn menettelyn halpaa
halvemmaksi, näyttikin saavein käänteen, joka kerrassaan puhdisti hänet
kaikesta syystä.
Jo se kevytmielinen tuhlailunhalu ja periaatteeton kunnottomuus, josta
kirjoittaja ei vähääkään epäröinyt syyttää hra Wickhamia, järkytti
lukijaa suuresti. Hän ei ollut kuullut tuosta nuoresta miehestä
sanaakaan ennen hänen liittymistään Hertfordshiren miliisirykmenttiin,
johon hän oli tullut erään tuttavan upseerin suosituksesta. Hänen
aikaisemmasta elämästään ei Hertfordshiressä tiedetty muuta kuin mitä
hän itse oli kertonut. Hänen todellisen luonteensa perille ei Elizabeth
ollut tähän asti pyrkinytkään päästä. Wickhamin kasvonpiirteet, hänen
äänensä, ryhtinsä ja käytöstapansa olivat taanneet hänet joka suhteessa
täysin kunnioitettavaksi mieheksi. Elizabeth koetti etsiä muististaan
jotakin erityistä hyvyyden, puhtauden ja jaloluontoisuuden piirrettä
Wickhamin luonteesta, joka suojelisi tätä Darcyn hyökkäyksiltä tahi
ainakin selittäisi hänen luonteenvikansa pelkiksi paljon hemmotellun
nuoren miehen tilapäisiksi hairahduksiksi, eikä suinkaan vuosikausien
joutilaisuuden ja hurjistelun hedelmiksi, kuten Darcy esitti. Mutta
mitään sellaista piirrettä ei lainkaan johtunut hänen mieleensä. Hän
voi nähdä Wickhamin edessänsä ilmi elävänä, ulkomuodoltaan, sanoiltaan
ja sävyltään lumoavana; mutta hän ei kyennyt kasaamaan hänen
ansiopuolikseen muuta hyvää kuin mitä lähiympäristössä ja
toveripiirissä hänestä yleensä ajateltiin.
Punnittuaan tätä kohtaa hyvän aikaa Elizabeth jatkoi jälleen
lukemistaan. Mutta, oh! -- sitä onnetonta kertomusta, mikä sitten
seurasi -- Wickhamin häpeällisistä aikomuksista nti Darcyn suhteen --
sille antoi jonkin verran vahvistusta hänen ja eversti Fitzwilliamin
eilisaamuinen puhelu; ja joka tapauksessa häntä oli kehoitettu
hankkimaan lisätodisteita kertomuksen todenperäisyydestä everstiltä
itseltään, jonka kunnioitettavaa luonnetta hänellä ei ollut syytä
vähintäkään epäillä. Aluksi Elizabeth miltei päättikin kääntyä everstin
puoleen, mutta tukalaahan oli syrjäisen henkilön tehdä tuollainen
vetoominen; ja eikähän hra Darcy olisi varmastikaan uskaltanut
sellaista kehoitusta antaa, jollei hän jo edeltäkäsin olisi ollut varma
serkkunsa lausunnosta.
Elizabeth muisti aivan hyvin ensi keskustelunsa Wickhamin kanssa tuona
ensimmäisenä illanviettona hra Philipsin perheessä. Monet tuon miehen
lauseista olivat aivan sellaisinaan painuneet hänen muistiinsa. _Nyt_
häntä ihmetytti, kuinka Wickham oli oikeastaan voinutkaan puhella
sellaista vennon vieraalle, ja kuinka hän itse ei ollut aikaisemmin
tullut sitä oudostelleeksi. Edelleen hän muisti Wickhamin kerskailleen,
ettei hän suinkaan peljännyt tavata hra Darcya -- että hra Darcyn
asiana oli puittia tiehensä, hänen jäädessä paikoilleen, ja kuitenkin
hän oli jo seuraavalla viikolla vältellyt saapua Netherfieldin
tanssiaisiin. Hän muisti myöskin, että aina siihen saakka kuin
Netherfieldin perhe oli poistunut seudulta, Wickham oli kertonut
tarinansa ainoastaan hänelle, mutta että se kohta tuon muuton jälkeen
oli ollut yleisenä puheenaiheena; ja ettei Wickham silloin enää
aristellut alentaa hra Darcyn mainetta toisten ihmisten silmissä,
vaikka hän oli vakuuttanut Elizabethille, että hän kunnioituksesta isää
kohtaan tahtoi säästää poikaa.
Kuinka toisenlaisessa valossa tuo mies nyt näyttäytyikään! Hänen nti
Kingille osoittama huomaavaisuutensa oli Elizabethista nyt pelkästään
inhoittavan rahanhimon aiheuttamaa; yksinpä sekin seikka, että kyseenä
oleva perintö itsessään oli verraten vähäpätöinen, ei enää todistanut
kosijan vaatimattomuutta, vaan hänen silmitöntä intoaan pyyhkäistä
taskuunsa kaiken, mihin hän vain voi päästä käsiksi. Entä hänen
käytöksensä Elizabethia itseään kohtaan? Siihenkään ei enää voinut
keksiä mitään siedettävää aihetta. Joko hän oli alussa joutunut harhaan
Elizabethia muka odottavan perintöosan suuruudesta, tahi oli hänen
turhamaisuuttaan kutkutellut se ilmeinen suosio, jota tämä tiesi
hänelle peittelemättä osoittaneensa. Tytön mielessä heikkeni
heikkenemistään jokainen vitkaileva ponnistelu tuon miehen
puolustukseksi; ja hra Darcyn hyväksi hänelle muistui moniakin
seikkoja, joita hän ennen ei ollut tullut ottaneeksi varteen. Niinpä
esim. oli hra Bingley Janen sitä kysyessä todistanut Darcyn menetelleen
täysin moitteettomasti tässä asiassa; edelleen, että kuinka pöyhkeä ja
luotaantorjuva Darcyn esiintyminen yleensä olikin, hän itse ei ollut
koko heidän tuttavuutensa aikana -- tuon tuttavuuden, joka myöhemmin
oli johtanut heidät paljon yhteen ja jonka kestäessä hän oli tullut
jokseenkin läheltä tuntemaan tuon miehen luonteensävyn -- keksinyt
hänen luonteessaan ainuttakaan kehnoa ja periaatetta puuttuvaa
piirrettä; ettei kukaan tiennyt puhua hänestä mitään pahaa tai julki
jumalatonta; että päinvastoin hänen lähempi tuttavapiirinsä piti häntä
erinomaisessa arvossa; että yksinpä Wickhamkin oli myöntänyt hänen
olevan hyvän veljen, ja että hän itsekin oli kuullut hänen puhuvan
sisarestaan tavalla, josta soinnahti hellää ja ylevää tunnetta; että
jos hänen tekonsa tosiaankin olisivat olleet sellaiset, joina Wickham
ne kuvasi, ne vaivoin olisivat välttyneet maailman silmiltä; ja että
tosi ystävyys hra Bingleyn tapaisen herttaisen miehen ja niin kehnon
luonteen välillä olisi ollut kerrassaan käsittämätön ja mahdoton.
Elizabeth aivan häpesi itseään. Hän ei voinut ajatella Darcya eikä
Wickhamia tuntematta olleensa kovin sokea, puolueellinen, typerän
ennakkoluuloinen.
"Mikä houkka minä olen ollutkaan!" hän huudahti. "Minä, joka olen ollut
niin ylpeä tarkkanäköisyydestäni! Joka olen moittinut sisareni ylevää
herkkäuskoisuutta ja avomielisyyttä ja tyydytellyt turhamaisuuttani
epäilemällä toisia ja keksimällä vikoja, missä niitä ei ole ollutkaan.
Mikä nöyryyttävä keksintö tämä onkaan minulle! Ja kuitenkin niin hyvin
ansaittu nöyryytys! Vaikka rakkauskin olisi sokaissut silmäni, niin en
olisi sen kehnommin osannut arvostella ja tuomita. Mutta ei rakkaus,
vaan turhamaisuus se minut sokaisi. Mieltyneenä toisen mairitteluun ja
loukkautuneena toisen välinpitämättömyydestä olen tuttavuutemme ensi
alusta alkaen kallistunut ehdoin tahdoin ennakkoluuloisuuteen ja
typerään tietämättömyyteen ja välittänyt vähät terveestä järjestä.
Tähän hetkeen saakka en ole tuntenut omaa itseäni!"
Hänestä itsestään Janeen ja Janesta Bingleyhin hänen ajatuksensa sitten
kulkivat sellaista uraa, että hän johtui muistelemaan, kuinka perin
epätyydyttävältä hänestä oli tuntunut Darcyn selitys menettelystään
_tässä_ asiassa. Hän luki sen uudelleen. Ja nyt oli tulos aivan toinen.
Kuinka hän voi kieltäytyä uskomasta Darcyn vakuutteluja tässä asiassa,
annettuaan jo perään toisessakin? Darcy selitti olleensa aivan
tietämätön Janen kiintymyksestä hänen ystäväänsä; eikä Elizabeth voinut
tällöin olla muistamatta, mitä Charlotte aina oli arvellut tästä
asiasta. Eikä hän myöskään voinut väittää vääräksi Darcyn kuvausta
Janen luonteensävystä. Hän muisti, kuinka taitavasti Jane osasi
rakastuneenakin hillitä itsensä ja salata tunteensa, kuinka hän alati
käyttäytyi maltillisesti ja ja järkevästi, niin että syrjäisen silmä
voi helposti erehtyä hänen tunteittensa todellisesta laadusta.
Kun hän sitten tuli siihen kohtaan kirjeessä, jossa hänen
lähiomaisistaan puhuttiin niin julmasti mutta hyvällä syyllä moittien,
kasvoi hänen häpeäntuntonsa kukkuroilleen. Hän muisti äitinsä ja
nuorempain sisartensa käyttäytymisen eri tilaisuuksissa ja nimenomaan
Netherfieldin tanssiaisissa; ja hän voi nyt hyvin käsittää, ettei Darcy
voinut moittia sitä pahemmin kuin hän itsekin olisi tehnyt.
Hänelle itselleen ja Janelle myönnetty kohtelias tunnustus ei jäänyt
vaikuttamatta. Se lohdutti häntä, mutta ei voinut lievittää sitä
ylenkatseellista arvostelua, minkä perheen muut jäsenet olivat ansiosta
saaneet osakseen; ja miettiessään nyt, kuinka Janen pettymys ja
sydämensuru itse asiassa oli ollut hänen lähimpäin omaistensa käytöksen
aiheuttama ja kuinka syvästi he molemmat olivat joutuneet kärsimään sen
takia, hän tunsi viiltävää tuskaa ja kiduttavampaa nöyryytystä kuin
koskaan ennen.
Kierrettyään nurmikentän laiteilla lähes kaksi tuntia, antaen
ajatustensa kirmailla joka taholle -- muistellen menneitä ja punniten
ennakolta tulevia tapahtumia -- kärsien uudestaan kaiken tuskan ja
nöyryytyksen ja kokien lohduttautua parhaansa mukaan -- hän vihdoin
palasi sisälle, koettaen näyttää yhtä huolettomalta ja hilpeältä kuin
ennenkin ja päättäen tukahduttaa mielessään kaikki sellaiset ajatukset,
jotka estäisivät häntä puuttumasta tarinanpitoon toisten kanssa.
Kotia tultua hän sai kuulla, että Rosingsin herrat olivat käyneet
talossa hänen poissa ollessaan; hra Darcy vain siunaaman ajan
ottaakseen jäähyväiset, mutta eversti Fitzwilliam oli istunut lähes
tuntikauden odottaen häntä palaavaksi ja miltei päättäen lähteä
etsiskelemään häntä ulkoa. Elizabethin mieleen oli, etteivät he olleet
tavanneet toisiaan. Eversti Fitzwilliam ei merkinnyt hänelle enää
yhtään mitään. Hän voi ajatella ainoastaan saamaansa kirjettä.