Eversti Fitzwilliamin rattoisata luonnetta ihailivat kaikki
pappilalaiset, ja nimenomaan naisten mielestä hän oli mitä tervetullein
lisä hovin muuten niin jäykkään seuraan. Pappilan perhettä ei sinne
kuitenkaan nyt kutsuttu moneen päivään, sillä hovilaisilla oli
vieraistaan tarpeeksi seuraa. Vasta pääsiäispäiväksi, viikon päivät
nuorten herrojen tulosta, heidät kirkosta palatessa kutsuttiin
viettämään iltaa hovissa. Koko viikon aikana he eivät olleet nähneet
Lady Catherinea eikä tämän tytärtä; eversti Fitzwilliam oli sen sijaan
ahkerasti käynyt pappilassa -- mutta yksin, sillä hra Darcy oli
edelleenkin suvainnut sulkeutua kuoreensa.
Kutsua tietysti noudatettiin, ja määrähetkenä pappilan väki saapui Lady
Catherinen saliin. Emäntä otti heidät tosin kohteliaasti vastaan, mutta
kaikesta näkyi, ettei heidän seuransa nyt ollut hänelle yhtä mieluinen
kuin ennen yksin ollessaan; ja koko illan hän puheli melkein yksinomaan
sisarenpoikainsa, nimenomaan Darcyn kanssa, aivan kuin ei huoneessa
olisi muita ollutkaan.
Eversti Fitzwilliam tuli ilmeisesti iloiseksi heidät nähdessään; mikä
hyvänsä vaihtelu oli hänelle mieleen Rosingsissa ollessa; ja kenties
sattui rva Collinsin sievä ja hilpeä ystävätär herättämään tavallista
enemmän hänen mielenkiintoaan. Hän istahti oitis Elizabethin
viereen ja pakinoi Kentistä ja Hertfordshirestä, matkoista ja
kotiviihdykkäisyydestä, uusista kirjoista ja musiikista niin hauskasti,
että tytöstä ei vielä mikään hänen Rosingsissa viettämänsä ilta ollut
kulunut näin rattoisasti. He innostuivat puhelemaan niin eloisasti,
että se kiinnitti yksin Lady Catherinenkin huomiota samoin kuin hra
Darcynkin. _Tämän_ silmät olivat jo monesti pälyilleet ilmeisen
uteliaasti puhelevaan pariin; Lady Catherine puolestaan ei enää
malttanut hillitä uteliaisuuttaan, vaan huusi huoneen poikki
sukoilematta sisarensapojalle:
"Mitä te siellä juttelette päät yhdessä, Fitzwilliam? Mitä sinä kerrot
neiti Bennetille? Puhu kovaa, että minäkin kuulen."
"Me puhelemme vain musiikista, täti rakas", sanoi eversti, kun näki
mahdottomaksi vältellä vastaamista.
"Musiikista! Puhukaa sitten kernaasti lujempaa. Siitä puheenaiheesta
minä haluankin kaikkein enimmän kuulla. Minun täytyy saada ottaa osaa
keskusteluun, kun kerran musiikista puhutaan. Luulenpa, että
Englannissa on harvoja ihmisiä, jotka minua vilpittömämmin nauttisivat
musiikista tai joilla olisi parempi luontainen musiikkiaisti. Jos
olisin oppinut edes vähäsenkään soittamaan, niin luulisinpä olevani
suurikin taiteilija. Samaa voisi sanoa Annestakin, jos hänen heikko
terveytensä olisi sallinut hänen harjoitella. Kuinka Georgianan
musiikkiopinnot menestyvät, Darcy?"
Hra Darcy kiitteli innostuneesti sisarensa soittokykyä ja sanoi hänen
harjoittelevan ahkerasti.
"Sen parempi. Harjoittelemista ei voikaan koskaan harrastaa liiaksi, ja
kun ensi kerran kirjoitan hänelle, varoitan häntä millään muotoa
taukoamasta siitä. Olen tälle neiti Bennetillekin sanonut jo monesti,
että hän ei ikinä opi hyvin soittamaan, jollei harjoittele joka päivä;
ja vaikka rouva Collinsin piano onkin aika rämä, niin on hän
tervetullut tänne soittamaan. Rouva Jenkinsonin puolella hän saa olla
aivan rauhassa, eikä hänen soittonsa siellä häiritse ketään."
Hra Darcy näytti olevan hiukan häpeissään tätinsä tahdittomuudesta eikä
virkkanut sanaakaan.
Kun kahvi oli juotu, eversti Fitzwilliam muistutti Elizabethille, että
tämä oli luvannut soittaa heille; ja kuuliaisesti istahti tyttö oitis
pianon ääreen. Lady Catherine kuunteli laulua puoliväliin saakka ja
rupesi sitten jatkamaan puhettaan sisarenpoikansa kanssa, kunnes tämä
lähti hänen luotaan ja astellen huolettomasti lattian poikki asettui
soittokoneen viereen siten, että näki vapaasti kauniin soittajattaren
vaihtelevat kasvojenilmeet edessään. Elizabeth pani merkille hänen
tarkastelunsa; ja ensimmäisen sopivan lepohetken aikana hän käännähti
suoraan häntä kohti, veti suunsa hymyyn ja sanoi:
"Te kai aiotte säikyttää minua, herra Darcy, asettumalla noin
mahtavasti kuuntelemaan minua. Mutta minä en aio säikähtää, vaikka
tiedänkin sisarenne soittavan paremmin kuin minä. Minun luonteeni on
niin uppiniskainen, etten mielelläni anna toisten masentaa itseäni.
Päinvastoin ylpeyteni kohottaa aina harjaansa, kun näen sellaista
yritettävän."
"En tahdo sanoa, että erehdytte, vaikka tiedänkin teidän
todellisuudessa uskovan, ettei minulla ole lainkaan tuollaista ajatusta
teidän suhteenne. Sellaisesta varjelee minua pitkäaikaisen
tuttavuutemme aikana saamani kokemus, että teitä nimittäin toisinaan
erikoisesti huvittaa lausua mielipiteitä, joita itse asiassa ette
myönnä itsekään tosiksi."
Elizabeth nauroi sydämellisesti kuullessaan tällaisen kuvauksen
itsestään ja sanoi eversti Fitzwilliamille: "Teidän serkkunne tahtoo
antaa teille hyvin kauniin käsityksen minusta ja saada teidät uskomaan,
ettei minun puheisiini ole luottamista. Minulla on kerrassaan kova onni
joutuessani täten sattumoilta yhteen henkilön kanssa, joka osaa niin
hyvin paljastaa todellisen olemukseni, ja vieläpä sellaisessa
maailmankolkassa, jossa tuntemattomana piillen toivoin tulevani edes
vähänkin uskotuksi. Totta tosiaan, herra Darcy, ei ollut teidän
puoleltanne lainkaan jalomielistä vetää täällä päivänvaloon kaikkia
minun Hertfordshiressä tekemiäni tihutöitä -- eikä se ollut edes varsin
valtioviisastakaan, jos sallitte minun niin sanoa -- sillä sen kautta
yllytätte minua kostamaan ja kukaties juttelemaan teistä itsestänne
sellaisia asioita, jotka saavat hiukset nousemaan pystyyn kaikkien
täällä olevain sukulaistenne päässä."
"Ei minua peloita lainkaan"; sanoi Darcy hymyillen.
"Antakaas kuulla, mistä kaikesta te häntä oikein syytätte", huudahti
eversti Fitzwilliam. "Tahtoisin mielelläni tietää, kuinka hän
käyttäytyy vennon vierasten parissa."
"Kuulkaahan sitten -- mutta olkaa valmis kuulemaan jotakin kauheaa.
Tietäkää, että ensi kerran näin hänet Hertfordshiressä eräissä
tanssiaisissa -- ja arvaattekos, mitä tämä herra silloin teki? Hän
tanssi ainoastaan neljästi! Minua surettaa sanoa näin, mutta niin oli
todella asianlaita. Hän tanssi vain neljä kertaa, vaikka kavaljeereista
oli puute, ja minä tiedän varmasti, että monet neitoset saivat koristaa
seinäviertä, kun heillä ei ollut tanssittajia. Herra Darcy, te ette voi
kieltää tätä tosiasiaa."
"Minulla ei silloin ollut kunnia tuntea ainuttakaan saapuvilla ollutta
naista, lukuunottamatta omaan seuraani kuuluvia."
"Totta kyllä, ja vaikeatahan on käydä tanssisalissa esittelemään
itseään. No niin, eversti Fitzwilliam, mitä minun nyt on soitettava
teille? Sormeni odottavat käskyänne."
"Ehkäpä", sanoi Darcy, "olisin voinut käyttäytyä oikeamielisemmin, jos
olisin toimittanut itseni esitellyksi, mutta minun on aina hyvin vaikea
seurustella umpi outojen kanssa."
"Kysymmekö serkkunne mielipidettä siitä?" sanoi Elizabeth, yhä
Fitzwilliamille puhellen. "Pyydämmekö hänen selittämään sen ihmeellisen
ongelman, miksi älykkään ja hienosti sivistyneen miehen, joka on ikänsä
elänyt mukana suuressa maailmassa, on vaikea seurustella umpi outojen
ihmisten kanssa?"
"Minä voin vastata kysymykseenne pyytämättä lupaa häneltä itseltään",
sanoi eversti. "Syy on se, että hän ei viitsi nähdä sitä vaivaa."
"Minulla ei todellakaan ole sitä kykyä kuin eräillä toisilla", sanoi
Darcy, "että osaisin keskustella sujuvasti ihmisten kanssa, joita en
ole koskaan ennen nähnyt. Minä en voi sulautua heidän puheensävyynsä
enkä _näyttää_ olevani huvitettu heitä huvittavista asioista, niinkuin
usein näen toisten tekevän."
"Minun sormeni", sanoi Elizabeth, "eivät juokse koskettimilla niin
liukkaasti kuin olen nähnyt monien muiden naisten sormien tekevän.
Niillä ei ole samaa voimaa eikä nopeutta, eivätkä ne kykene yhtä
mestarillisesti ilmaisemaan tunteita. Mutta tätä olen aina arvellut
omaksi viakseni -- etten ole huolinut harjoitella tarpeeksi. Päähäni ei
ole pälkähtänytkään uskoa, etteivät sormeni olisi yhtä hyvät kuin kenen
hyvänsä paljon suurempaa oppia saaneen naisen sormet."
Darcy vastasi hymyillen: "Te olette aivan oikeassa. Te olette käyttänyt
aikanne paljon paremmin. Ei kukaan, jonka on suotu kuulla soittoanne,
voi väittää teiltä kykyä puuttuvan. Kukaan meistä toisista ei pystyisi
niin luontevasti esiintymään vierasten kuullen."
Tällöin heidän puheensa keskeytti Lady Catherine, joka huusi
äänekkäästi salin poikki tahtoen tietää, mistä he väittelivät.
Elizabeth rupesi oitis soittamaan, Lady Catherinekin tuli pianon luo ja
kuunneltuaan vähän aikaa virkkoi Darcylle:
"Neiti Bennet ei soittaisi lainkaan hullummin, jos hän olisi
harjoitellut enemmän ja saanut jonkun Lontoon soittomestarin opetusta.
Hänen sormitaitonsa on todella varsin hyvä, vaikkei hänen
musiikkikorvaansa voi verratakaan Annen korvaan. Anne olisikin
ihanteellinen soittaja, jos hänen heikko terveytensä olisi sallinut
hänen opiskella."
Elizabeth vilkaisi varkain Darcyyn nähdäkseen, kuinka tulisesti tämä
yhtyi serkkunsa ylistelyyn; mutta ei tällöin eikä muissakaan
tilaisuuksissa hän kyennyt keksimään vähintäkään rakastumisen merkkiä
tuon jäykän miehen ilmeessä. Kaikesta hänen käyttäytymisestään nti De
Bourghia kohtaan voi Elizabeth tehdä sen nti Bingleylle lohdullisen
havainnon, että Darcy voisi aivan yhtä hyvin naida viimeksimainitun,
jos tämä vain olisi ollut hänen serkkunsa.
Lady Catherine jatkoi huomautuksiaan Elizabethin soittotaidosta;
Elizabeth kuunteli niitä kärsivällisen kohteliaasti ja pysyi herrojen
pyynnöstä pianon ääressä siksi kunnes ilmoitettiin, että hovin vaunut
olivat portaiden edessä valmiina viemään vieraat kotia.