Sir William joutui viipymään Hunsfordissa vain viikon päivät; mutta
sekin lyhyt aika riitti tekemään hänet vakuutetuksi siitä, että hänen
tyttärensä olo ja elämä oli kaiken ylistyksen yläpuolella ja että
hänelle oli siunattu sellainen aviomies ja sellainen naapuri, joita
vain aniharvoille ihmisille oli suotu. Sir Williamin vielä viipyessä
hra Collins omisti aina aamupäivänsä apelleen ja vei hänet rattaillaan
katselemaan seutua; mutta hänen lähdettyään perhe palasi arkielämään,
ja Elizabeth oli sydämessään kiitollinen, kun heidän ei enää kovinkaan
usein tarvinnut nähdä hänen serkkuaan, joka vietti suuruksen ja
päivällisen väliajan joko askaroiden puutarhassa tai omassa huoneessaan
lukien ja kirjoitellen ja katsellen akkunasta ulos maantielle.
Naiset istuivat salissa, joka antoi pihalle päin, joten he olivat
kiitollisia hra Collinsille saadessaan tietää, mitä ajopelejä
milloinkin ajoi tietä pitkin ja milloin varsinkin neiti De Bourghin
pienet avovaunut vierivät ohi. Tämä pysähdytti usein hevosensa pappilan
eteen jutellakseen Charlotten kanssa, mutta ei koskaan alentunut
pistäytymään sisään.
Harva päivä meni ilman ettei hra Collins kävellyt Rosingsiin, jonne
hänen vaimonsakin teki hänelle usein seuraa; ja silloin tällöin
kunnioitti hänen jalosukuisuutensakin perhettä vastavierailulla --
tosin lyhyellä, mutta sittenkin tarpeeksi pitkällä, jotta hän ennätti
tarkoin nuuskia joka nurkan heidän pienessä taloudessaan. Mikään seikka
ei välttynyt hänen terävältä silmältään: hän jakeli heille neuvoja,
löysi vikoja huonekalujen asettelussa tai keksi palvelijattaren
laiskottelemassa; harvoin hän ennätti ottaa osaa perheen murkinaan,
mutta havaitsi silloin yhtä ja toista huomautettavaa leikkelyn ja
tarjoilun suhteen.
Elizabeth tuli piankin ymmärtämään, että vaikka tämä mahtava rouva ei
tosin ollut kreivikunnan rauhantuomari, oli hän silti oman
seurakuntansa todellinen hallitushenkilö ja hra Collins hänen
käskyjensä ja toivomustensa uuras toimeenpanija ja perilleviejä. Missä
hyvänsä kyläläiset olivat joutuneet keskinäiseen epäsopuun,
tyytymättömyyteen tai köyhyyteen, sinne riensi hovinrouva rakentamaan
rauhaa, vaimentamaan mahtikeinoin valitukset ja torumaan ihmisiä
yleiseen sopusointuun ja tyytyväisyyteen.
Rosingsiin kutsuttiin pappilan väki edelleenkin päivälliselle kahdesti
viikossa; ja paitsi että korttia (Sir Williamin poistumisen vuoksi)
pelattiin vain yhdessä pöydässä, kuluivat illat aivan samaan tapaan
kuin ensimmäisellä kerralla. Muualla ei käytykään juuri missään, sillä
se ei kuulunut Collinsin perheen tapoihin; mutta se ei Elizabethia
surettanut, sillä hänen aikansa kului yleensä viihtyisästi ja
rauhallisesti. Silloin tällöin oli puolituntinen rattoisaa rupattelua
Charlotten kanssa, ja ilmakin pysyi tähän vuodenaikaan enimmäkseen niin
ihanana, että hän pääsi ahkeraan jaloittelemaan. Toisten lähtiessä
hoviin hän kääntyi syrjäiselle metsäpolulle, jonka päässä hän oli
keksinyt sievän laaksonnotkelman; ja sinne päästyään hän tunsi olevansa
turvassa Lady Catherinen tungettelevalta uteliaisuudelta.
Tähän rauhalliseen tapaan kuluivat molemmat ensi viikot. Pääsiäinen
lähestyi, ja sen edellisellä viikolla odotettiin Rosingsiin huomattavia
vieraita. Elizabeth oli jo kohta pappilaan tultuaan kuullut, että hra
Darcyn oli määrä saapua jonakin lähiviikkona; ja vaikka hänellä ei
ollutkaan erikoista (ei ainakaan mitään ystävällistä) mielenkiintoa
tätä herraa kohtaan, tuotti ajatus pienen ja ikävän seurueen
lisäytymisestä hänelle jonkin verran vaihtelua; ja erityisesti huvitti
häntä saada nähdä, kuinka toivottomia nti Bingleyn unelmat tulivat
olemaan tämän herran suhteen, jonka Lady Catherine oli määrännyt
tyttärensä puolisoksi. Lady Catherine puhelikin hänestä alituiseen mitä
ihailevimmassa äänilajissa ja näytti ärtyvän kuullessaan, että
Elizabeth ja nti Lucas olivat jo vanhoja tuttuja hänen kanssaan.
Hänen saapumisensa tuli oitis tiedoksi pappilassa; sillä määräpäivänä
oli hra Collins varuilta koko aamun kävellyt edestakaisin maantiellä
talonsa edustalla ja ennätettyään tehdä ohikiitäville vaunuille syvän
kumarruksen rientänyt kohta sisään sanaa viemään. Seuraavana aamuna hän
riensi jo varhain Rosingsiin tervehtimään tulijaa -- tahi oikeastaan
tulijoita, sillä niitä oli kaksikin, molemmat Lady Catherinen
sisarenpoikia. Hra Darcy oli näet tuonut mukanaan eversti
Fitzwilliamin, enonsa lordi ----n nuoremman pojan. Sekä hovin että
pappilan perheitten suureksi kummastukseksi olivat molemmat herrat
lyöttäytyneet hra Collinsin mukaan, kun tämä lähti paluumatkalle.
Charlotte oli miehensä kamarin akkunasta nähnyt heidän tulevan
ruohokentän yli ja rientänyt heti perähuoneeseen kertomaan tytöille
tuon suuren uutisen.
"Tiedätkö mitä, Eliza", lisäsi hän, "sinun läsnäoloasi saan varmastikin
kiittää tästä tavattomasta kohteliaisuudesta. Muuten ei hra Darcy olisi
suinkaan jouduttautunut näin pian tervehtimään minua."
Elizabethilla ei ollut aikaa kieltäytyä tästä hänen niskoilleen
sälytetystä kunniasta, sillä ovikello helähti samassa ja kohta sen
jälkeen astuivat kaikki kolme herraa sisään. Eversti Fitzwilliam,
joka tuli ensimmäisenä, oli noin kolmikymmenvuotias mies, ei lainkaan
niin kaunis kuin uljas serkkunsa, mutta sekä luonteeltaan että
käytökseltään kunnianmies. Hra Darcy näytti aivan yhtä kankealta kuin
Hertfordshiressä ja tervehti emäntää ylhäiseen tapaansa; ja mitä
ajatuksia ja tunteita tämän ystävättären näkeminen hänessä lienee
herättänytkin, niin hän säilytti joka tapauksessa täydellisesti
mielenmalttinsa. Elizabeth tyytyi niiaamaan hänelle sanomatta
sanaakaan.
Eversti Fitzwilliam aloitti oitis puhelun tottuneen ja sivistyneen
maailmanmiehen sävyyn ja tarinoi aika hauskasti naisten kanssa; hänen
serkkunsa sen sijaan istui hyvän aikaa aivan tuppisuuna, lausuttuaan
aluksi rva Collinsille hajamielisen huomautuksen hänen kodistaan ja
puutarhastaan. Vihdoin tuntui hänen kohteliaisuutensa kohenevan sen
verran, että hän suvaitsi tiedustaa Elizabethilta hänen omaistensa
vointia. Tyttö vastasi tavalliseen sävyyn ja lisäsi, hetken vaitiolon
jälkeen:
"Vanhempi sisareni on ollut Lontoossa jo kolmisen kuukautta. Oletteko
sattunut näkemään hänet siellä?"
Hänellä oli aivan selvillä, että hra Darcy ei ollut nähnyt Janea; mutta
hän halusi nähdä, kuvastaisiko toisen ulkomuoto ja vastaus jotain
rikollista osallisuutta Janen ja Bingleyn välien särkymiseen; ja
todellakin hän oli huomaavinaan jonkin verran hämillistä epäröimistä
Darcyn vastatessa, ettei hänelle ollut sattunut onnea tavata kertaakaan
nti Bennetiä. Vähän aikaa vielä juteltuaan herrat lähtivät
paluumatkalle hoviin.