Hra Collinsin riemu tämän kutsun johdosta oli ylenpalttinen. Hänpä
olikin mitä hartaimmin halunnut tilaisuutta saada levittää
ällistyneiden vieraittensa eteen mahtavan suojelijattarensa koko
maallisen loiston ja kunnian ja lyödä heidät hämmästyksiin näyttämällä,
kuinka alentuvaa kohteliaisuutta hän ja hänen vaimonsa saivat nauttia
mahtavan hovinväen puolelta.
"Minun täytyy tunnustaa", hän lausui juhlallisesti, "että minua ei
laisinkaan ihmetyttänyt hänen jalosukuisuutensa armollinen kutsu saapua
pyhänä saarnan jälkeen juomaan teetä ja viettämään iltaa Rosingsissa.
Tuntien hänen erinomaisen alavuutensa olisin voinut sellaista kutsua
pikemmin odottaakin. Mutta kukapa olisikaan osannut arvata tällaista
hienoa huomaavaisuutta? Kukapa olisi voinut kuvitellakaan, että meidät
kohta teidän tulonne jälkeen kutsuttaisiin sinne päivälliselle -- ja
ajatelkaas, koko joukolla!"
"Minua se ei lainkaan ihmetytä", virkkoi Sir William ja kohotti
leukaansa, "kun tunnen hyvin isoisten ihmisten tavat, joihin
yhteiskunnallinen asemani on sallinut minun tutustua. Minä tiedän, että
hovin loiston varjossa eläessä sellaiset hienot tavat syöpyvät vereen
jo syntymästä saakka."
Koko päivänä ja seuraavana aamuna tuskin puheltiinkaan muusta kuin
kohta koittavasta mahdikkaasta vierailusta. Hra Collins teki parhaansa
opastaakseen vieraitaan edeltäkäsin, jotta niin muhkeitten huoneiden
loiston, niin monien palvelijoiden ja niin ylellisen päivällispöydän
näkeminen ei panisi näitä vallan pyörälle päästä.
Kun naiset vetäytyivät yläkertaan pukeutumaan lähtöä varten, huomautti
hän erikoisesti Elizabethille:
"Pyydän, ettette, rakas serkku, ollenkaan hätäile ulkoasunne takia.
Lady Catherine ei suinkaan vaadi meidän puoleltamme sellaista ylellistä
siroutta, joka kuuluu hänen omaan ja hänen tyttärensä esiintymiseen.
Neuvoisin teitä valitsemaan puvuistanne parhaan ja olemaan sitten aivan
rauhallinen, sillä Lady Catherine ei suinkaan pane pahakseen, vaikka
olettekin yksinkertaisesti puettu. Hän näet haluaa kotioloissaankin
säilyttää rajan korkeampain säätyhenkilöiden ja muiden ihmisten
välillä."
Naisten pukeutuessa hän tuli vielä kahdesti tai kolmesti koputtamaan
heidän ovilleen kehoittaakseen heitä kiirehtimään, koska Lady Catherine
ei kernaasti nähnyt vieraittensa viipyvän. Sellaiset hirvittävät
ennakkotiedot hänen jalosukuisuutensa mahdista ja ärtyisyydestä panivat
aran pikku Maria Lucasin pahoin säikähtymään, hän kun ei ollut vielä
tottunut isoisten elämään; ja hän odotteli esiintymistään Rosingsissa
yhtä pamppailevin sydämin kuin hänen isänsä aikanaan Lontoon
kuningashovissa.
Ilma oli kaunis, joten heillä oli hauska puolen mailin kävelymatka
puiston läpi. Jokaisella puistolla on oma viehätyksensä, ja Elizabeth
nautti täysin siemauksin raittiista talvi-ilmasta korkeitten puiden
keskellä, antamatta hra Collinsin paljonkaan häiritä häntä
arviolaskelmillaan, mitä summia kaikki tämä ihanuus oli tullut Sir
Lewis De Bourgh vainajalle maksamaan.
Kun he nousivat eteishalliin vieviä valtaportaita ylös, vapisi pikku
Maria parka hermostuksestaan, eikä Sir Williamkaan kyennyt täysin
säilyttämään kylmäverisyyttään. Elizabeth sen sijaan ei antanut
rohkeutensa masentua. Hän ei ollut kuullut yhtään mitään hirvittävää
Lady Catherinen erinomaisista luonteen- ja hengenominaisuuksista, ja
pelkän rikkauden ja korkean säädyn kohtaaminen ei pannut hänen
hermojaan lainkaan väräjämään.
Eteishallista, jonka kauniita mittasuhteita ja hienoa koristelua hra
Collins hurmautuneena ylisteli, palvelijat veivät heidät välihuoneen
läpi saliin, jossa Lady Catherine, hänen tyttärensä ja rva Jenkinson
istuivat. Hänen jalosukuisuutensa nousi todella sangen alentuvaisesti
tervehtimään vieraitaan; ja kun rva Collins oli ennakolta sopinut
miehensä kanssa, että hän itse saisi esittää ensikertalaiset, kävi tämä
tärkeä toimitus niinkuin pitikin ja ilman niitä monia kursailuja ja
anteeksipyyntöjä, joilla arvoisa kirkkoherra olisi ehdottomasti
koristellut puheensa.
Mutta vaikka Sir William olikin käynyt kuninkaan hovissa, oli hän
antanut vävynsä ylistyspuheiden siihen määrään vaikuttaa hermoihinsa,
ettei hän pystynyt muuhun kuin tekemään juhlallisen kumarruksen ja
sitten istahtamaan aivan tuppisuuna; ja hänen tyttärensä hermojännitys
oli korkeimmillaan, kun hän arkaillen istuutui tuolinreunalle,
tietämättä minne rohjeta kääntää silmänsä. Elizabeth sitävastoin tunsi
itsensä hyvin rauhalliseksi ja vaarinotti levollisesti emäntäväkeä.
Lady Catherine oli kookas ja lihava nainen, ja hänellä oli voimakkaat
kasvonpiirteet, joissa vielä näkyi muinaisen kauneuden jälkiä. Hänen
sävynsä ei ollut omiaan saamaan vieraita unohtamaan alemman
säätyarvonsa. Hän ei tosin suinkaan istunut tuppisuuna, mutta mitä hän
sanoikin, se lausuttiin erinomaisen itsetietoiseen sävyyn, mikä oitis
palautti Elizabethin mieleen hra Wickhamin sattuvan kuvauksen tästä
jalosta vallasnaisesta.
Äidistä, jonka pöyhkeä ilme ja käyttäytyminen tästä teräväsilmäisestä
tarkastelijasta jonkin verran muistutti hra Darcya, hän käänsi
huomionsa tyttäreen ja voi mielessään aivan yhtyä Marian eiliseen
ihmettelyyn tämän tavattomasta hentoudesta ja laihuudesta. Nti De
Bourghin ulkomuodossa ja kasvonpiirteissä ei ollut vähintäkään yhteistä
äidin mahtavasti tehoavien muotojen kanssa; hän oli hyvin kalpea ja
kivuloisen näköinen, eikä hän ottanut muuta osaa seurusteluun kuin
vaihtaen matalalla äänellä muutamia sanoja rva Jenkinsonin kanssa.
Muutamia minuutteja istuttua Lady Catherine lähetti heidät akkunaan
katselemaan näköalaa, jonka hän sanoi olevan kesäiseen aikaan paljon
kauniimman, mutta jossa hra Collins nytkin huomasi paljon ylistelyn
aiheita.
Päivällinen oli erittäin upea ja levitti nähtäväksi hra Collinsin
ennakolta lupaamat korulautaset ja pönäkät palvelijat; samoin kävi
toteen hänen ennustuksensa, että hänen täytyi korkea-arvoisen emännän
vaatimuksesta istuutua pöydän toiseen päähän tätä vastapäätä, (isännän
paikalle), missä hän punoitti onnesta ja ylpeydestä ylen autuaana. Hän
leikkeli paistia ja syödä maiskutteli ja kiitteli ihastuneena miltei
joka suupalaa; ja tällöin olivat Sir Williaminkin hengenvoimat jälleen
siksi paljon vironneet, että hän kykeni kaikuna toistelemaan vävynsä
vakuutteluja niin nöyristelevään sävyyn, että Elizabethia ihmetytti,
kuinka Lady Catherine sitä oikein voi sietää. Mutta Lady Catherine
kuunteli ilmeisesti mielissään vieraiden kiitosta, varsinkin kun
pöytään tuli jokin ruokalaji, joka näytti näille olevan ennestään
tuntematon. Muuten ei pöydässä paljon puhuttu. Elizabeth olisi kyllä
ollut valmis puhumaan kenen kanssa hyvänsä, mutta hänet oli asetettu
Charlotten ja nti De Bourghin väliin, joista edellinen kuunteli
hartaasti Lady Catherinen haastelua, ja jälkimmäinen ei virkkanut
halkaistua sanaa koko aterian aikana. Rva Jenkinsonin huomio oli
tykkänään kääntynyt nti de Bourghiin, jolle hän tyrkytteli ja
suositteli milloin mitäkin ruokalajia ja lausui tavantakaa pelkäävänsä,
että neiti ei voinut tänään oikein hyvin. Maria Lucas ei olisi suurin
surminkaan tohtinut avata suutansa, ja herrat tyytyivät syömään ja
ihailemaan.
Naisten palattua saliin kuului puheenvuoro miltei yksinomaan emännälle,
joka tiedusteli läpikotaisin Charlotten taloudellisia oloja ja ahtoi
paljon hyvää tarkoittavia neuvoja hänen kotinsa, lehmäinsä ja
kanatarhansa hoitamisessa ja hallitsemisessa, vakuuttaen että pienikin
ja alhaisarvoinen talous vaatii emännältä mitä tarkinta silmää.
Puheensa lomassa hän teki ahkerasti kysymyksiä myöskin Marialle ja
Elizabethille, nimenomaan jälkimmäiselle, jonka kotioloja hän vähimmin
tunsi ja joka hänestä oli sangen sievän ja kiltin näköinen tyttö, kuten
hän suvaitsi mainita rva Collinsille. Hän tiedusti tavantakaa, montako
sisarta hänellä oli, olivatko ne häntä vanhemmat vai nuoremmat,
naimisissako vai naimattomia, olivatko nekin sieviä, minkälaisen
kasvatuksen kaikki sisarukset olivat saaneet ja mikä heidän äitinsä
tyttönimi oli ollut. Elizabethista tuo kyseleminen tuntui aika
tunkeilevaiselta, mutta hän vastasi kuitenkin sävyisästi kaikkeen.
Sitten Lady Catherine jatkoi huomautuksiaan:
"Teidän isänne tilahan siirtyy hänen kuoltuaan perintönä herra
Collinsille, kuten olen kuullut? Teidän takianne", sanoi hän
Charlotteen kääntyen, "olen siitä iloinen; mutta muuten en lainkaan
huomaa tarpeelliseksi, että sukutiloja siirretään pois naispuolisten
perheenjäsenten hallittavista. Ainakaan ei Sir Lewis De Bourghin
suvussa ole sitä pidetty välttämättömänä. -- Osaatteko te soittaa ja
laulaa, neiti Bennet?"
"Vähäsen."
"Ahaa -- jolloinkin ehkä saamme huvin kuulla teitä. Meillä onkin niin
mainio piano, ettei sen vertaista ole mailla ja halmeilla -- saatte
koetella itse sitä jonakin päivänä. Entä osaavatko sisarenne soittaa ja
laulaa?"
"Ainoastaan yksi heistä."
"Miksi ette kaikki ole opetelleet? Olisihan se kuulunut kasvatukseenne.
Webbsinkin tyttäret täällä naapuristossa osaavat kaikki soittaa, vaikka
heidän isällään ei ole edes sellaisiakaan vuosituloja kuin teidän
isällänne. Entä piirustatteko te?"
"Emme, ei yksikään meistä."
"Mitä -- eikö yksikään?"
"Ei, valitettavasti."
"Sehän on merkillistä. Mutta arvaanpa, ettei teillä ole ollut
tilaisuutta oppia sitä taitoa. Teidän äitinne olisi pitänyt viedä
teidät joka kevät Lontooseen hyvien oppimestarien luo."
"Äidilläni ei kai olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta isäni inhoo
Lontoota."
"Sepä merkillistä. Teillä ei kai enää ole kotiopettajatarta?"
"Sellaista meillä ei ole koskaan ollutkaan."
"Eikö lainkaan kotiopettajatarta! Onko se mahdollista? Viisi tytärtä
kasvatettavana kotona ilman kotiopettajatarta! Voi minun päiviäni! Enpä
ole kummempaa kuullut. Teidän äitinne on sitten täytynyt orjailla
näännyksiin saakka teitä opettaessaan."
Elizabethin oli vaikea pidättyä hymyilemästä, kun hän kielsi tuon
pöyristyttävän mahdollisuuden.
"Kuka teitä sitten kasvatti ja opetti? Olettehan lapsirukat jääneet
aivan takapajulle ilman kotiopettajatarta."
"Verrattuna vallasperheisiin luulen meidän todella jääneenkin; mutta
ken meistä todella halusi oppia, häneltä ei suinkaan keinoja puuttunut.
Meitä kehoitettiin alati lukemaan ahkerasti, eikä meillä ollut
opettajistakaan koskaan puutetta. Mutta joka halusi laiskotella, hän
sai siihenkin vapaan vallan."
"Ah, epäilemättä; mutta juuri sitä estämään olisi kotiopettajatar ollut
tarpeen; ja jos vain olisin tuntenut äitinne, olisin varmasti lukenut
hänelle lakia. Minä olen aina sanonut, ettei kasvatuksesta ole
mihinkään ilman ankaran säännöllistä ja hyvin järjestettyä opetusta,
jollaista ainoastaan kotiopettajatar pystyy antamaan. Käy oikein
ihmeekseni kun ajattelen, kuinka monet perheet olen tässä asiassa
ohjannut oikealle tolalle. Minua aina ilahduttaa, kun saan nuoret
ihmiset hyvin varustetuksi elämän taipaleelle. Ajatelkaas -- neljä
rouva Jenkinsonin veljentytärtä on minun avullani saanut mainiot
paikat; ja vasta eilen kuulin erään perheen olevan erinomaisen
mielistynyt erääseen nuoreen tyttöön, jota olin edellisenä päivänä
suositellut heille, tuntematta häntä itsekään muuten kuin
kuulopuheelta. Kuulkaas, rouva Collins, joko minä kerroin teille, että
Lady Metcalf kävi eilen kiittämässä minua turvatistani? Hänestä neiti
Pope on oikea aarre. 'Lady Catherine', hän sanoi, 'te hankitte minulle
oikean aarteen'. Kuulkaahan, neiti Bennet, joko jotkin nuoremmista
sisaristanne ottavat osaa seuraelämään?"
"Kyllä, rouvani, kaikkikin."
"Kaikkiko? Mitä -- kaikki viisikö yhdellä kertaa? Sepä vasta
eriskummallista! Ja te olette vasta toinen järjestyksessä. Nuoremmat
tyttäret mukana seuraelämässä, ennenkuin vanhemmat ovat päässeet
naimisiin! Teidän nuorempain sisartenne täytyy vielä olla aivan
nuoret?"
"Niin ovatkin, nuorin ei ole vielä täyttänyt kuuttatoistakaan. Ehkäpä
hän todella _onkin_ vielä liian nuori olemaan paljon mukana toisten
kanssa. Mutta minusta nähden on jokseenkin kovaa kieltää nuoremmilta
sisarilta kaikki elämänhupi ja seuranpito senvuoksi, ettei vanhemmilla
ole ollut tilaisuutta tai ehken ei haluakaan mennä naimisiin. Viimeksi
syntyneellä pitäisi olla yhtä suuri oikeus nuoruuden iloihin kuin
ensiksi syntyneelläkin. Ja joutuappa sitten toisten iloitessa
teljetyksi makuusuojaan _mokomasta_ syystä! En luule, että sellainen
pakkotila olisi omiaan synnyttämään rakkautta sisarusten kesken ja
vapaasti kehittämään itsekunkin yksilöllisiä taipumuksia."
"Kaikkea minun pitää kuuleman", huudahti hänen jalosukuisuutensa perin
ällistyneenä; "te lausutte todellakin niin nuoreksi ihmiseksi sangen
jyrkästi mielipiteenne. Saanko tietää, kuinka vanha te olette?"
"Koska minulla on kolme nuorempaa sisarta jo mukana seuraelämässä, niin
tuskinpa teidän jalosukuisuutenne voi odottaa, että minä ilmaisen oman
ikäni", vastasi Elizabeth hymyillen.
Lady Catherine ällistyi yhä enemmän, kun häneltä evättiin suora
vastaus; ja Elizabeth arveli olevansa kenties ensimmäinen ihminen,
joka rohkeni lyödä leikiksi niin arvossapidetyn vallasnaisen
häikäilemättömyyden.
"Kaikkea -- kaikkea pitää kuulemanikin", virkahti emäntä toinnuttuaan.
"Olen varma, ettette ole vielä paljon yli kahdenkymmenen -- voitte siis
huoleti ilmaista ikänne."
"En ole vielä yhtäkolmatta."
Herrojen saavuttua naisten seuraan sijoituttiin korttipöytien ääreen.
Lady Catherine, Sir William ja Collinsin aviopari kävivät pelaamaan
whistiä, ja kun nti De Bourgh suvaitsi panna pasianssia, täytyi
molempain tyttöjen avustaa rva Jenkinsonia kolmen miehen nakkipelissä.
Heidän pelinsä muodostui mitä ikävimmäksi; vaihdettiin tuskin
sanaakaan, paitsi milloin rva Jenkinson puoliääneen valitti
hoidokillaan olevan liika kuumaa tai liika kylmää, liiaksi valoista tai
liiaksi pimeää. Toisessa pöydässä oli pelinmeno paljon virkumpaa.
Lady Catherine tietysti johti puhetta -- milloin soimaten
kanssapelaajiaan heidän erehdyksistään, milloin kertoillen kaskuja
omasta mahdikkaisuudestaan. Hra Collins yhtyi riemuiten kaikkeen, mitä
hänen jalosukuisuutensa suvaitsi virkkaa, kiittäen nöyrimmästi joka
voitosta, jonka tämä salli hänen saada, ja pyydellen hartaasti
anteeksi, jos sattui voittamaan liian usein. Sir Williamilla ei ollut
paljon sanomista. Hän kokosi vain muistinsa kellareihin pelipöydässä
kuulemiaan ylhäisiä nimiä ynnä kaskuja niiden kantajista.
Kun Lady Catherine ja hänen tyttärensä olivat saaneet pelaamisesta
tarpeekseen, noustiin pöydästä ja rouva Collinsille tarjottiin vaunut
(kuten hra Collins oli aivan oikein ennustanutkin), jonka tarjouksen
hän kiitollisesti otti vastaan. Vaunuja odotellessa istuttiin tulen
ääreen kuulemaan, mitä toimia Lady Catherine määräsi itsekullekin
huomispäiväksi. Sitten ilmoitettiin vaunujen odottavan valtaportaiden
edessä, ja monin hartain kiitospuhein hra Collinsin puolelta ja monin
pönäköin kumarruksin Sir Williamin puolelta seurue lähti kotimatkalle.
Kohta vaunuihin noustua hra Collins kävi kyselemään serkkunsa
mielipidettä kaikesta Rosingsissa näkemästään ja kuulemastaan, ja
Elizabeth lausui Charlotten vuoksi mielipiteensä edullisemmassa
muodossa kuin mielensä teki. Mutta sekään ei tyydyttänyt hra Collinsia,
jonka oli pian pakko ottaa Lady Catherinen ylistely omiin
harjautuneihin käsiinsä.